Olen ollut vuosia Suomen Champagne -seurassa ja matkustanutkin Champagnessa monia kertoja, vieraillut tiloilla ja perehtynyt samppanjanvalmistukseen. Yksi mielenkiintoinen juttu liittyy moniin samppanjataloihin: niitä on jossain vaiheessa johtanut leskirouva, jonka johdosta moneen etikettiinkin on liitetty sana
Veuve eli leski. Aikana, jolloin naisen asema ja rooli oli rajallinen ja rajoitettu, oli poikkeuksellista, että nainen nousee samppanjatalon johtoon, olkoonkin että se tapahtui puolison kuoltua. Itse asiassa naiset eivät päässeet siihen aikaan yrityksen johtoon muutoin kuin leskeyden kautta. Monet näistä naisista pärjäsivät erinomaisesti. Madame Pommery loi ensimmäisen kuivan samppanjan, Veuve Cliquot keksi rosé-samppanjan, Bollingerin samppanjatalon menestys saa kiittää kovapintaista leskirouva Bollingeriä, ja Laurent-Perrier-samppanjatalon taustalla on kaksikin leskirouvaa. Moni muukin leskirouva on historian saatossa johtanut eri taloja. Tähän teemaan törmää hyvin usein, niin myös tällä viikolla, kun meillä oli harvinaisten samppanjoiden tasting.
Laurent-Perrierin samppanjatalon omistuksessa on nykyisin kaksi hienoa pienempää taloa, Delamotte ja Salon.
Delamotte on perustettu jo vuonna 1760 ja myös sen historiassa on leskirouvan johdossa ollut aika. Delamotten tuotanto on alle 100 000 pulloa vuodessa ja taso on korkea. Painopiste on chardonnayssa. Tämä talo oli monelle uusi tuttavuus ja valikoima yllätti positiviisesti.
Pidin kaikista neljästä maisteltavana olleesta samppanjasta, jotka olivat Brut, Rosé, Blanc de Blancs ja Blanc de Blancs 2007. Meidän kaikkien suosikiksi nousi selvästi Blanc de Blancs, jota kannattaa ostaa, jos sellaiseen jossain maailmalla törmää.
Tässä koko maisteltavana ollut valikoima, joista kaikki olivat erinomaisia. Delamottea ei tällä hetkellä saa Suomesta, paitsi Brut-samppanjaa Helsingin ravintola Olosta, jossa se on talon samppanja.
Salon Blanc de Blancs puolestaan on hyvin erikoinen samppanja. Salonin samppanjatalon perusti aikanaan 1900-luvun alkupuolella turkiskauppias Eugène Salon, joka halusi tuottaa lähinnä itselleen ja ystävilleen hyvää samppanjaa. Tarkoitus ei ollut kaupallistaa tuotetta, mutta näin kuitenkin tapahtui vuonna 1921. Tuotanto on koko ajan ollut pienimuotoista ja laatukeskeistä. Salonin kuoltua vuonna 1943 hänen siskonsa peri samppanjatalon ja siirtyi yrityksen johtoon.
Salon-samppanja tehdään yhdestä rypäleestä (chardonnay), rypäleet kerätään vain yhdeltä Grand Cru -tarhalta, ja vain niinä vuosina, jolloin sato on riittävän hyvä tuottamaan vuosikertasamppanjaa. Viimeisen noin sadan vuoden aikana vuosikertoja on julkaistu vain nelisenkymmentä.
Salon ei ole siis mitenkään edullinen samppanja, sen kohderyhmä on rajallinen, eikä sitä tehdä isoja määriä. Koko jutun idea on korkea laatu ja siitä seuraava samppanjan säilyvyys: sen on tarkoitettu kypsyvän vielä pullossakin pitkään.
Maistelimme 2004-vuosikertaa, joka oikeastaan olisi saanut vielä kypsyä. Erinomainen, mutta paranee varmasti vielä. Tämän pullon hinta Alkossa on noin 370€.... Joten jos sellaisen hankkii tai saa vaikka lahjaksi, kannattaa malttaa mielensä ja odottaa vielä avaamista. Meistä ei kukaan ollut koskaan maistanut Salonia, joten tämä oli todellinen harvinaisuus ja elämys. Salon kuuluu maailman arvostetuimpiin samppanjoihin, joten oli hienoa päästä yhdessä tätä maistamaan.
Kun juomat oli maisteltu ja kuplat pikkuhiljaa katosivat, jäin vielä miettimään niitä lukuisia rohkeita naisia, jotka astuivat hankalassa tilanteessa läheisen kuoltua perheyrityksen johtoon ja luotsasivat sen uuteen kukoistukseen. Jo pelkästään näiden vahvojen edelläkävijänaisten ansiosta kannattaa nauttia lasillinen samppanjaa aika ajoin, ja aina silloin, kun on syytä juhlaan!
