Sain Suomen Yrittäjiltä hienon kultaisen yrittäjäristin "ansoistani yrittäjänä", kuten kunniakirjassa lukee. Mitkä ovatkaan ansioni yrittäjänä? Onko niitä muutakin kuin 20 vuotta pystyssä ilman maksuhäiriötä pysynyt yritys?
Yrittäjäristin sain tällä viikolla. En olisi edes itse muistanut, että yrityksen perustamisesta on 20 vuotta, ellei yrittäjäjärjestö olisi minua lähestynyt asian tiimoilta. En myöskään muistanut, mikä on yrityksen perustamispäivä. Kaivelin arkistoja ja löysin tiedon: perustamispäivämäärä oli 1.8.1997. Kaupparekisterin jonon vuoksi yritys tosin rekisteröitiin vasta joulukuussa 1997.
Olin silloin töissä lentoyhtiössä ja samalla opiskelin yliopistossa englannin kääntäjäksi. Perustin osakeyhtiön, koska lentäjien ammattiliitto tilasi minulta työehtosopimuskäännöksen, eikä sitä kannattanut sivutuloverokortilla tehdä. Perustamiseen ei siis liittynyt mitään sen kummallisempaa intoa tai hypetystä. Se perustui puhtaasti järkeen: nyt en menettäisi koko palkkiosummaa verottajalle.
Sen jälkeen olen tehnyt paljon käännös- ja viestintätöitä ilmailu- ja matkailualan yrityksille ja organisaatioille. Toiminta laajeni pian kattamaan muitakin aloja ja töitä, ja tein niitä päätyöni ohella. Toiminta oli pientä ja sivutoimista, mutta se mahdollisti siirtymisen osa-aikatyöhön lentoyhtiössä. Firman työt tein kotoa käsin, kolmilapsisen perheen aikataulut oli helpompi hallita niin.
Gift Gourmet -aputoiminimen perustamisesta tulee ensi tammikuussa 12 vuotta. Olen ollut päätoimisesti yrittäjä vuodesta 2006. Viime vuonna vietettiin Gift Gourmetin 10-vuotissynttäriä.
Gift Gourmetin perustaminen oli sekin vähän vahinko. Olin aikeissa lähteä lentoyhtiöstä ja olin alkanut opiskella tiedottajan tutkintoa. Sain kuitenkin yhteistyökumppanilta joululahjaksi herkkukorin, joka oli mieluisa, mutta hieman sotkuinen ja vailla yhteystietoja korissa olleiden tuotteiden maahantuojasta. Kun selvittelin tuotteiden alkuperää, päädyin amerikkalaisille herkkukorisivuille. Tajusin, ettei kukaan tee Suomessa sellaisia herkkukoreja. Idea syntyi siitä. Kauniita, koreihin pakattavia herkkutuotteita piti lähteä etsimään eurooppalaisilta ruokamessuilta ja kohta olinkin gourmet-herkkujen maahantuoja. Vuokrasin toimitilat ja niin olin kokopäiväinen yrittäjä. Uskoin liikeideaani, mutta en oikein tiennyt mihin olin ryhtynyt.
Tapasin onnekseni niihin aikoihin lahjakkaan ammattivalokuvaaja Linda Tammiston, joka otti vuosia kaikki tuote- ja promokuvamme. Tämä kuva on ensimmäisestä promokuvauksista loppusyksystä 2006.
Ensimmäinen tukkuasiakas oli yhteydessä minuun ennen kuin olin tehnyt hinnastoja tai ensimmäistäkään mainosta, tai edes kartoittanut mahdollisia asiakkaita. Hän oli jostakin kuullut minun olevan tietyn suklaan maahantuoja ja halusi tilata niitä kauppaansa. Se oli erikoista. Kertoo myös siitä ajasta: elettiin hienoa nousukautta, ja kaikki oli mahdollista. Tukkukaupasta tulikin suurin osa liikevaihtoa ja tuotteita myytiin erikoiskaupoissa ympäri Suomea, lopulta myös Kodin1-tavarataloissa ja joissakin Prismoissa. Lama sitten muutti kaiken ja toiminta vaikeutui rankasti.
Verkkokaupan perustaminen oli itsestäänselvyys. Se oli silloin uutta, minulle ainoa vaihtoehto. Kivijalkaa en edes harkinnut. Muistan hyvin sen ihmetyksen, kun verkkokauppani oli juuri avattu ja ensimmäinen entuudestaan tuntematon ihminen tilasi verkkokaupastani herkkutuotteita syksyllä 2006. Siitä se lähti.
Niin oudolta kuin se nyt tuntuukin, olin yksi ensimmäisistä suomalaisista verkkokauppiaista. Kiersin monta vuotta seminaareja ja tapahtumia luennoiden verkkokauppiaana toimimisesta. Minusta kirjoitettiin lehdissä ja tuotteet olivat paljon esillä mediassa.
Ylläoleva juttu oli Kauppalehdessä keväällä 2009.
Toinen hyvä otsikko oli "Sinnikäs herkku".
Tämä juttu oli Forma & Furniture -lehdessä vuonna 2010.
Myynti on kuitenkin aina tullut pääasiassa muita kanavia pitkin kuin verkkokaupan kautta. Silti verkkokauppa on oleellinen osa, näyteikkuna, katalogi. Sen päivittäminen on jokapäiväinen osa töitäni. Ulkoasua on muutettu moneen kertaan. Iso askel oli interaktiviisen herkkukori.com-sivun avaaminen, joka tuo meille jouluna suuren määrän asiakkaita. Siellä asiakas voi itse valita korinsa tuotteet. Viime vuonna sivusto muokattiin mobiiliin.
Koulutuksestani oli valtavasti hyötyä oman yrityksen hoitamisessa. Tein koko ajan sekä herkkubisnestä että käännöksiä ja viestintää. Jos oli hiljaista käännösrintamalla, oli aina herkkubisnestä. Viestintäpuolella oli säännöllisiä töitä, joiden avulla kassavirtaa pystyi suunnittelemaan. Käänsin itse kaikkien yli tuhannen tuotteen tuoteselosteet, joten tiesin mitä myyn. Hoidin yritykseni markkinointiviestintää ja suhteita mediaan. Suunnittelin esitteet, hinnastot ja markkinointimateriaalit itse.
Viestintä- ja käännösasiakkaani Suomen Lentäjäliitto työllisti minua myös hyvin, olin Liikennelentäjälehden tiedotussihteeri, tein tiedotteita, suunnittelin kampanjoita ja hoitelin kaikenlaista viestintään liittyvää. Koko ajan on ollut myös paljon muita näiden alojen asiakkaita.
Tekemistä on aina riittänyt.
Joku on joskus määrittänyt yrittäjyyden niin, että yrittäjä on valmis työskentelemään 80 tuntia viikossa, ettei hänen tarvitsisi tehdä 40 tuntia viikossa töitä [toisen palveluksessa]. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta työtunnit ovat olleet huikeita. Niistä ei tosin aina saa korvausta, useimmiten yrittäjä päätyy tekemään valtavasti töitä, mutta laskutukseen niitä tunteja ei voi laittaa.
Olin useita kertoja vuodessa messuilla näytteilleasettajana. Jokainen messukerta opetti jotain. Asetin tavoitteet ja seurasin niiden toteutumista tarkkaan. Muistan erään fazerilaisen naapuristandiltä liikelahjamessuilta. Hän sanoi seuranneensa toimintaamme ja ihaileensa sitä järjestelmällisyyttä, miten hoidimme osastollemme tulleet asiakkaat ja miten asiakkaiden tiedot saatiin ylös ja talteen. Tämän oppiminen oli tapahtunut yritysten ja (isojen) erehdysten kautta. Pienyrittäjällä ei ole varaa päästä potentiaalista asiakasta karkuun....
Yksi nuoren urani tähtihetkiä oli kieltämättä tuon henkilön messuilla esittämä kysymys: "Miten Fazer pääsisi teidän herkkukoreihin?" - Ei mitenkään, vastasin, mutta otin kuitenkin useana vuonna Fazerin erikoissuklaita myyntiin ja moni asiakas niitä halusikin.
Muistan myös hyvin Suuren Tavaratalon epäasiallisen toiminnan yritystäni kohtaan liikelahjamessuilla, kokivat kaiketi minut uhkana, mitä en ymmärrä vieläkään. Kun olin kahtena vuonna katsellut sitä toimintaa hämmentyneenä, varasin seuraavana vuonna Suuren Tavaratalon naapuriosaston yritykselleni, ja menin käsi ojossa tervehtimään osastosta vastaavaa henkilöä. Hän tuli pyynnöstäni katsomaan, mitä sinä vuonna tarjosin asiakkaille, ja katsottuaan hän totesi: "Eihän me ollakaan kilpailijoita, teillä on ihan oma linja!". Sen jälkeen välit sinne olivat asialliset. Muutama korini kuitenkin kopioitiin heidän valikoimaansa.
Tukkupuolella asiat olivat toisin. Kilpailu oli veristä.
Myös messuosastojen rakentaminen ja logistiikan tehokkuus olivat oppimisprosessin tulosta. Syksyllä 2008 minulla oli pakettiauto vuokralla kaksi viikkoa, jona aikana oli kolmet eri messut kahdella eri konseptilla (liikelahjat ja tukkumyynti). Osasto purettiin aina pakuun, josta se taas rakennettiin uudelleen messuille. Osaston juju olivat puusepän rakentamat, parketista tehdyt korotetut lattialaatat, jotka veivät tilaa ja painoivat kuin synti. Niihin kiinnitettiin puinen kaide, joka rajasi tilaa ja toimi apupöytänä. En jaksanut itse nostaa noita täyspuisia parkettilaattoja, joten apuvoimia tarvittiin.
Osastohan oli hieno, ja sen pystyi rakentamaan aina samankokoiseen paikkaan samalla tavalla. Vuosien mittaan pyrin saamaan osastot kevyemmin järjestettyä. Parhaimmillaan viimeisillä kerroilla sain 12 neliön osaston hyllyineen ja tavaroineen pakattua farmarivolvooni ja vietyä kerralla messukeskukseen.
Herkkukorit herättivät messuilla ja tapahtumissa aina ansaittua huomiota.
Herkkukori- ja lahjamyyntiä riittää vuoden jokaiselle viikolle edelleen, vaikken enää messuilla käykään.
Herkkukorien lisäksi meiltä on tilattu monenlaisia räätälöityjä markkinointiin liittyviä juttuja. Tässä yksi sellainen: teimme laitemaahantuojalle lehdistölahjat: raastinlaitteen lisäksi tuoretta raastettavaa. 
Kiinnostavia projekteja on ollut paljon muitakin. Tein pitkään tiivistä yhteistyötä tiettyjen lehtien kanssa. Olin mukana esimerkiksi lehden lukijaillassa muutaman herkkukorin kanssa, jotka arvottiin läsnäolijoiden kesken, ja sain pitää pienen puheenvuoron yrityksestäni. Näihin vuosiin mahtuu yksi kausi myyntiä Tuomaan markkinoilla (liian kylmää!), jouluinen pop-up-kauppa Helsingin keskustassa ja useita vuosia yhteistyötä Ranskan suurlähetystön kaupallisen osaston kanssa, mm. lokakuisilla ruokamessuilla.
Tiskin takaa ruokamessujen ruuhka näytti tältä.
Lisäksi ystävämyyntejä ja muita asiakastilaisuuksia järjestin omassa toimitilassa yleensä vähintään kerran kuussa.
Ihmisten kohtaaminen on aina ollut vahvuuteni ja sen avulla moni hankala asia onnistui. Monista päämiehistä ja asiakkaista on tullut ystäviä. Minulle on aina ollut tärkeintä, että kaikilla on kivaa (yrittäjän pitäisi huolehtia ensisijaisesti liikevaihdon kasvusta ja tuloksesta, mutta se on kieltämättä minulle vähemmän tärkeää).
Ihmisten kohtaaminen on aina ollut vahvuuteni ja sen avulla moni hankala asia onnistui. Monista päämiehistä ja asiakkaista on tullut ystäviä. Minulle on aina ollut tärkeintä, että kaikilla on kivaa (yrittäjän pitäisi huolehtia ensisijaisesti liikevaihdon kasvusta ja tuloksesta, mutta se on kieltämättä minulle vähemmän tärkeää).
Toinen ikimuistoinen tähtihetki yrittäjän uralla oli syksyllä 2012 kutsu Pariisiin Britannian suurlähetystöön, jossa juhlittiin arvokkaasti päämiehen Mackaysin saamaa vientialan tunnustusta Britannian kuningattarelta parhaana brittiläisenä elintarvikeyrityksenä. Jatkot kulmabistrossa olivat superhauskat. Omistajaperhe, työntekijät ja me jälleenmyyjät olimme yhtä suurta perhettä.
Nämä olivat hyvin kiireisiä vuosia, joihin liittyy myös paljon ristiriitaisia muistoja, jotka on parasta jättää muistoiksi vain. Sanotaan, että virheistä oppii, mutta mielestäni ne pahimmat kyllä kalvavat ikuisesti.
Tukkuliiketoiminnan myytyäni kolme vuotta sitten moni asia muuttui. Työmäärä putosi alle puoleen. On ollut aikaa keskittyä jäljellä olevaan liiketoimintaan sekä miettiä, miten "keksisin herkkukoriliiketoiminnan uudestaan". Viime vuonna myinkin enemmän herkkulahjoja kuin koskaan yritykseni aikana. Tämän vuoden tilanne on vielä auki, saa nähdä kuinka käy. Koko valikoima on uusiutunut tai uusiutumassa ja se on työllistänyt minua viime vuodesta lähtien.
Työltä vapautunut aika mahdollisti taas jotain uutta: aloin viime vuonna opiskella viestintää avoimessa yliopistossa ja suoritan myös media-alan perustutkintoa. Olen käynyt valokuvauskurssin ja kuvannut uudet korit itse. En ole tietenkään yhtä hyvä kuin ammattikuvaaja, mutta tässäkin opin koko ajan. Aikaa on pitkästä aikaa säännölliselle liikunnalle ja kieliopinnoille. Perspektiiviä on tullut moneen asiaan. Olen ehtinyt pohtia tätä yrittäjyyden matkaa ja niitä monia hienoja muistoja ja elämyksiä, mitä näihin vuosiin mahtuu.
Yrittäjäurani on siis ollut hyvin vaihteleva, värikäs, spontaani ja täynnä uuden oppimista. Olen luonut uutta ja pitänyt useimmiten siitä mitä teen. Suomessa ei juurikaan ole kilpailua tällä hyvin erikoistuneella alalla. Ne pari yritystä, jotka tekevät herkkukoreja, mahtuvat kyllä tänne kanssani. Lähin yrittäjäyhteisö on Yhdysvalloissa: kuulunkin amerikkalaiseen herkkukoriyrittäjien yhdistykseen, jonka puitteissa tapahtuu paljon uuden oppimista edelleen. Minut otettiin siihen yhteisöön avosylin vastaan, ainoana eurooppalaisena. Toisten auttaminen ja ideoiden jakaminen on pyyteetöntä eikä sen arvoa voi mitata rahassa.
Kannattiko yrittäjäksi ryhtyminen? Uskoisin, että vaakakuppi on lopulta aika tasan, ehkä keikahtaa hieman sen puolelle, että kannattihan se kuitenkin. Olen tavannut upeita ihmisiä, kokenut paljon, saanut paljon ja oppinut valtavasti.
Mutta yrittäjyys tuntuu olevan monelle suuri haave ja törmäänkin jatkuvasti tähän lauseeseen: ryhdyn yrittäjäksi koska haluan vihdoin toteuttaa unelmiani.
Mutta yrittäjyys tuntuu olevan monelle suuri haave ja törmäänkin jatkuvasti tähän lauseeseen: ryhdyn yrittäjäksi koska haluan vihdoin toteuttaa unelmiani.
Vierastan tätä ajatusta vahvasti. Ehkä joku realistisempi tavoite olisi parempi lähtökohta? Uskon toki siihen, että pitäisi tehdä sitä mitä rakastaa, tai ainakin rakastaa sitä mitä tekee, ainakin useimmiten. Itse en todellakaan rakasta alv-ilmoituksia, tuotepäivityksiä tai kiireessä yötöinä tehtäviä käännöksiä asiakkaille. Silti näitä on tehtävä säännöllisesti ja koko ajan. Yrittäjyys on niin paljon muutakin kuin unelmien toteuttamista ja oman ammattitaidon myymistä. Se ei ole tunnetila. Se on byrokratiaa, luottotappioita, pitkästyttäviä rutiineja ja joskus pettymyksiäkin. Suurin ihmetys on ollut se, etteivät kaikki ihmiset tykkää tuotteista, jotka omasta mielestäni ovat juuri parhaita. Sen myyminen, mitä ihmiset oikeasti haluavat ostaa, on yrittäjyyden suurin mysteeri. Joka sen ratkaisee, menestyy. Jokainen, joka myy jotain, on takuuvarmasti törmännyt tähän. Pahin riski on se, että juuri sinun unelmasi ei kiinnostakaan ketään muuta. On myös hyvin tavallista, ettei tuotteita osata hinnoitella oikein. Liian moni kotimainen tuottaja kompastuu hinnoitteluun, siihen, ettei ymmärrä tukku- ja kuluttajamyynnin eroa ja jälleenmyyjän katelaskentaa.
Toimeentuloni on joskus ollut tiukkaa, mutta se ei ole pelkästään yrittäjyyden syytä. Yrittäminen ei Suomessa ole tie rikkauksiin, toki se voi sitäkin olla, mutta se voi yhtä hyvin olla myös köyhyyden alku. Pahimmillaan yrittäjä putoaa sosiaali- ja työttömyysturvan ulkopuolelle, häntä eivät koske samat säännöt kuin palkansaajia. Eläke on yksi suurimmista eriarvoisuutta lisäävistä seikoista. Yrittäjä maksaa kallista yrittäjäeläkemaksua eli YELiä. Sitä perustellaan sillä, että koska yrittäjä on sekä työnantaja että työntekijä, on luonnollista, että hän maksaa molempien maksut. YEL ei kuitenkaan perustu todellisiin tuloihin, vaan yrittäjä itse määrittää, millä tulotasolla YEL-maksua maksaa. Useimmat yrittäjät maksavat mahdollisimman pientä YELiä, koska maksut ovat suuret. Se kostautuu: sairaus- ja äitiyspäivärahat määräytyvät sen perusteella. Suurin pommi on kuitenkin eläke. Sen pienuus on pelottavaa.
Unelmien toteuttaminen on kaunis ajatus, mutta yrittäjäksi ei kannata sen varassa ryhtyä. Eikä ainakaan ilman säästöjä, olemassa olevaa eläketurvaa ja mielellään vakituisessa työssä hyvin tienaavaa puolisoa, joka lupaa elättää yrittäjän. Silti voi tapahtua mitä tahansa, joten riskinottokykyä ja turvaa on oltava.
Unelmien toteuttaminen on kaunis ajatus, mutta yrittäjäksi ei kannata sen varassa ryhtyä. Eikä ainakaan ilman säästöjä, olemassa olevaa eläketurvaa ja mielellään vakituisessa työssä hyvin tienaavaa puolisoa, joka lupaa elättää yrittäjän. Silti voi tapahtua mitä tahansa, joten riskinottokykyä ja turvaa on oltava.
Tätä yrittäjyyden lystiä on nyt siis takana 20 vuotta. Ansioita tai ei, paljon on vuosiin mahtunut. Mietin hetken, pitäisikö palkita itsensä ja ostaa vaikka lahja hyvästä ja uskollisesta palveluksesta. Verottaja tosin ei sellaista hyväksy, lahja pitää itse maksaakin.
Päädyin vaan keittämään kahvit ja kiittämään itseäni hiljaisesti kärsivällisyydestä ja sinnikkyydestä.
Skoolaan sitten toisella kertaa.