Tallinnan juttuja

Käyn Tallinnassa aika usein, viimeksi eilen. Viime vuonna taisin käydä kymmenen kertaa. Matkat ovat edullisia ja perillä on paljon tekemistä, riippuen seurasta ja käytettävissä olevasta ajasta. Tässä taas pieni kooste parista reissusta, edellinen vastaava onkin yli kahden vuoden takaa.

Viime kevään samppanjaretkestä voit lukea täältä.

Pääkaupunkiseudulla asuvalle laivamatka Tallinnaan on helppo, arkinenkin juttu. Muualta Suomesta kynnys lähteä on tietenkin vähän korkeampi. Viking Xprs-laivalla perilläoloaika on neljä tuntia, siinä ajassa ehtii tehdä yhden jutun kunnolla. Siis joko käydään syömässä hyvin, ostoksilla tai vaikka jossain hemmotteluhoidossa. Tallinkilla ja Eckeröllä lähtöjä on enemmän ja päivälle tulee pituutta, perillä ehtii olla 7-8 tuntia. Halvimmat näkemäni päiväristeilytarjoukset ovat olleet euron, joten raha ei varmaankaan ole este lähteä matkalle. 

Viime vuonna ystävät tarjosivat minulle syntymäpäivälahjaksi reissun Tallinnaan, missä vietettiin kaunis, aurinkoinen alkukesän päivä. Otimme satamasta taksin Telliskiveen (Telliskivi Loomelinnak), joka on todella kiva, hieman rähjäinen entinen teollisuusalue. Siellä on viehättäviä pikkukauppoja, uniikkeja tuotteita ja erinomaisia ruokapaikkoja. 

Kuvassa näkyvä ravintola on paljon kehuja saanut F-hoone, jossa on edulliset hinnat ja hyvä ruoka.

Me nautimme F-hooneen aurinkoisella terassilla kuohuviinit.

Tämä selfie lähetettiin ystäväporukan sille jäsenelle, joka ei työsyistä päässyt mukaan. 

Viinin jälkeen suuntasimme leipäkauppaan, jonka ovessa ei ole mitään kylttiä tai lappua, mutta jossa paistetaan mahtavan makuisia saaristolaistyyppisiä leipiä. Leipomolla on kuitenkin nimikin: Muhu Pagarid eli Muhu-leipomo. Tämä on niitä paikkoja, jotka pitää tietää. Sijaitsee alueen keskustanpuoleisella reunalla kulman takana. Ostimme uunituoreita leipiä, joiden huumaava tuoksu sai veden herahtamaan kielelle ja seurasi meitä koko loppupäivän ajan. Ostin myös purkin hunajaa, saatavilla olisi ollut myös voita ja pienpanimo-oluita.
EDIT: leipomolla on nykyisin isot kyltit ja ikkunoista näkee sisälle! Nyt on helppo löytää. Valikoimaan on lisätty useampi uusi leipä, mm. erittäin hyvä hasselpähkinäleipä, lisäksi voi ostaa käsitöövoita, jota saa useammalla maustevaihtohdolla, mm. merisuola ja tilli. 

Kaupat ovat kiertämisen arvoisia. Yhdessä myydään luomutuotteita, toisessa luonnonkosmetiikkaa. Paljon taidetta ja artisaanijuttuja. Estetiikkaa ja rouheaa betoniarkkitehtuuria. 

Homeart-kahvila-kauppa on viehättävä ja siellä on vaikka mitä kotiin ja lahjaksi sopivaa. 

Ihastelin kuvan laseja (niissä oli erikoinen kapea muoto) ja päätin tulla ne hakemaan seuraavalla kerralla, koska laukku oli jo täysi leivistä... 

Tällä reissulla ei muuta ehditty tehdä, ajettiin taksilla Telliskivestä takaisin satamaan. Kiireetön, kiva päivä. 

Heinäkuussa vein Helsingissä käymässä olleet amerikkalaiset ystäväni päiväretkelle Tallinnaan. Mukaan lähti suomalainen ystävä, joka oli tähän asti käynyt Tallinnassa lähinnä vanhassa kaupungissa. Tälle vastaanottavaiselle ja positiiviselle seurueelle suunnittelin monipuolisen ohjelman, joka antoi hyvän yleiskuvan ja paljon uutta. 

Satamasta pääsee suoraan turistikierrokselle, joka kiertää Tallinnan keskeiset nähtävyydet. Kierroksia on pari erilaista ja niitä järjestää ainakin kaksi eri nimistä yhtiötä, jotka molemmat pysähtyvät sataman molempien terminaalien (A ja D) edessä. Liput voi ostaa ennakkoon netistä. Selostusta voi tietenkin kuunnella monella kielellä ja bussin yläkerroksessa on kiva istua aurinkoisena päivänä. Paljon uutta tuli itsellekin. Suosittelen jokaiselle, myös konkarikävijöille! 

Kierroksella nähdään esimerkiksi tämä Toompean mäellä sijaitseva Pikk Hermannin torni (Pitkä Hermanni), joka on rakennettu vuosina 1360-1370. Se on saanut nykyisen muotonsa jo 1500-luvulla. Tornin huipulla liehuva lippu on yksi tärkeimmistä itsenäisen Viron symboleista. 

Viron lippu hilattiin torniin vuosikymmenten tauon jälkeen 24.2.1989, kun Viro irtautui Neuvostoliitosta. Tätä päivää vietetään Viron itsenäisyyspäivänä nykyisin (liput liehuivat kaikkialla eilenkin kun kävin Tallinnassa, muuten juhlapyhä ei näkynyt. Kaupat ja liikkeet ovat ihan normaalisti auki, toisin kuin meillä itsenäisyyspäivänä). Virallisesti Viro itsenäistyi 12.12.1918.

Turrekierroksen jälkeen hypättiin bussista pois suosikkiravintolani Kaks Kokkan kohdalla, jossa nautimme hyvän lounaan. Täällä olen käynyt tosi usein, ja aina olen ollut tyytyväinen. 

Alkuun tilattiin yhteiseksi kiva alkupalalautanen. 

Pääruoaksi nautin vanhan tutun, gratinoidun kukkakaalin, joka on tosi maukas.

Kaks Kokka -ravintolan sisustus on kiva, palvelu erinomaista ja ruokaa ei voi kuin kehua.

Tyytyväinen seurue!
Ystäväni ovat Alabamasta, Yhdysvaltojen syvästä etelästä. Presidentinvaalikampanja Yhdysvalloissa oli kiivaassa käynnissä jo kesällä ja keskustelimme luonnollisesti politiikasta lounaalla. Naiset kertoivat ehdokkaiden jakavan mielipiteitä ja aiheuttavan paljon kiistaa ihmisten parissa, mikä oli tietenkin surullista ja ikävää. He olivat Clintonin kannalla. Tällä hetkellä moni myös Alabamassa pelkää periamerikkalaisten arvojen, vapauden ja demokratian puolesta. 

Kävimme myös nopeasti Telliskivessä. Haikailemani lasit oli myyty loppuun, joten niitä en saanut. Mitä tästä opimme? Pikkuliikkeiden valikoima on uniikki. Osta heti, jos näet jotain kiinnostavaa! Vaikka kuukausi aiemmin laseja oli röykkiö, nyt niitä ei enää ollut. 

Leipää sen sijaan sai, ja ostin taas useamman suoraan uunista otetun limpun. 

Oli lauantai ja Telliskiven kirpputoripäivä. 

Kaikenlaista oli myytävänä, astioista vaatteisiin, koruista kirjoihin. Myyjiä näytti olevan enemmän kuin ostajia. 

Olin varannut meille englanninkielisen kierroksen Viru-hotellissa sijaitsevaan KGB-museoon, joka on lähihistoriasta kiinostuneille hyvä kohde. Siitä olen kirjoittanut aiemmassa postauksessa, jonka linkki oli tämän jutun alussa. Oppaan sarkasmi sopi hyvin aiheeseen ja hänellä oli omakohtaistakin kerrottavaa neuvostoajoilta. 

Näkymät Viru-hotellin huipulta ovat huikeat. 

Ehdimme vielä pienelle ostoskierrokselle vanhaan kaupunkiin ja iltapäiväkahville torilla ennen kotimatkaa. 

Tämä kaikki tehtiin siis seitsemän tunnin aikana! Vaati jonkin verran ennakkosuunnittelua ja kellotusta, mutta perillä ei ollut kiireen tuntua. 

Satamassa käydään tietenkin aina juomaostoksilla ennen lähtöä. Kuulemma Tallinnan hinnat olivat kolme kertaa edullisemmat kuin amerikkalaisystävieni kotiosavaltion alkoholihinnat. He kertoivat, että sikäläisillä onkin tapana käydä alkoholiostoksilla naapuriosavaltiossa Floridassa, jossa hinnat ovat halvemmat. Ilmiö on universaali. Monessa Euroopan maaassa naapurissa saattaa olla edullisempaa. 

Nythän Virossa on nostettu alkoholiveroa ja nostetaan vielä lisää kuulemma heinäkuun alussa, tällä pyritään hillitsemään Suomen ja Viron välistä viinarallia. Hinnat ovat todella nousseet aika lailla tämän vuoden alusta. Miten mahtaa käydä? Loppuvatko superedulliset laivamatkat ja nämä mukavat pikareissut? Laivathan ovat olleet aina ihan täynnä, ajankohdasta riippumatta. Alkoholin suurostajia on aina paljon liikkeellä.  

Eilinen matka puolestaan noudatti erään ystäväni kanssa kehittämäämme vakiomallia: punaisella laivalla edulliset matkat, käymme Sinisessä Salongissa jossakin hemmotteluhoidossa ja päivitämme kuulumiset. Nämä reissut ovat aina terapeuttisia ja minimalistisia. Akut tulee ladattua yhdessä päivässä. 

Ottamani hyinen kuva laivan ikkunasta Suomenlinnan kohdalla on hieman eri tunnelmaltaan kuin nuo aurinkoiset kesäkuvat, mutta onneksi olemme kesää kohti menossa!

Hyvää matkaa Tallinnaan!

4 x hampurilainen

Ensin kysymys: ovatko hampurilainen ja burger sama asia? Hampurilainen on toki suomea, mutta jotenkin tuntuu siltä, että käsitteenä hampurilainen olisi pikaruokaa, ja burger gourmetia. Otsikossa siis olisi pitänyt lukea ehkä burger, niistä nyt tässä kuitenkin on kyse.

Kun kaikki kolme lastani asuivat vielä kotona, ja grillasin (kesäkaudella) joka päivä, tein usein heille hampurilaisia. Kunnon pihvi, hyvä sämpylä ja sopivat lisukkeet tekevät tästä sinänsä yksinkertaisesta ruoasta huippuhyvän. Kun jengiä oli paikalla enemmän, sai helposti ruokittua isonkin joukon ja kaikki saivat koota haluamansa version. Kasvisburgereitakin olen kokeillut hyvällä menestyksellä. 

Nyt olen lyhyenä aikana syönyt kolmessa eri ravintolassa erinomaisia ja kunnianhimoisia burgereita, ja tässä niistä pieni kooste, mukana yksi vanhempikin tuttavuus.

Friends & Brgrs

Kotisivullaan Friends & Brgrs kertoo leipovansa sämpylät ja jauhavansa jauhelihan itse ja kypsentävänsä ransakalaiset triple cooked -menetelmällä (ilmeisesti kolmeen kertaan?). Se kuulostaa hyvältä! 

Ravintola on hyvällä paikalla Aikatalossa Helsingin ydinkeskustassa (Friends&Brgrs on myös Tampereella, Oulussa, ja Pietarsaaressa). Kiireinen lounasaika aikaansai massiivisen jonon, mutta kuulemma jonoa on muunakin aikana. Ensin jonotetaan kassalle, jossa tilataan ja saadaan piippari mukaan, ja sitten etsitään vapaata pöytää. Se järjestyi nopeammin. Piippari hälyttää, kun burgerit voi noutaa tiskiltä. Odotimme yli tunnin annoksia, eli normilounastunnin puitteissa tämä ateria ei mennyt. Mutta itse hampurilainen (Classic Burger) oli odotuksen arvoinen, tykkäsin leivästä, pihvi oli mehevä ja kokonaisuus erinomainen. Paikka on vähän levoton, eikä tee mieli jäädä, pöytä pitää luovuttaa seuraavalle. 

Naughty Brgr

Tod Chef-kokki Akseli Herlevi on perustanut Naughty Brgr -ravintolan, joka toimii Helsingissä ja Tampereella. Helsingin ravintola on Lönnrotinkadulla ja huomattavasti viihtyisämpi kuin Aikatalon Friends&Brgrs-paikka, mutta konsepti onkin täällä eri, voi istua vähän pidempään, kiirettä ei ole.  Perjantai-illasta huolimatta jonoa ei ollut, paikka oli kylläkin lähestulkoon täysi. 

Muuten homma toimii samalla tavalla: tilaus kassalta, piippari, odotus ja oman annoksen nouto. 

Tilasin NYC Cheese Burgerin, joka oli huippuhyvä. Plussaa bataattiranskalaisista. Kuva on huono, mutta tykkäsin taas leivästä ja mehukkaasta pihvistä. 

Vaikea sanoa kumpi näistä kahdesta burgerista olisi parempi,  molemmat olivat erinomaisia, mutta paikkana Naughty Brgr on huomattavasti kivempi. Perheessäkin mielipiteet jakaantuvat: yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, eli äänet menevät tasan. Palvelu oli molemmissa ystävällistä ja iloista. 

Kaksi ensimmäistä olivat uusia tuttavuuksia, mutta jo moneen kertaan hyväksi koettu burgerpaikka löytyy Herttoniemen metroasemaa vastapäätä.

Treffipub

Treffipub on entinen peruslähiöpub, jonka keittiö koki muodonmuutoksen ja tarjoaa nyt superhyvää ruokaa. Sijainti metroasemaa vastapäätä on hyvä, ja paikalla on usein muitakin kuin itähelsinkiläisiä. Viikonlopun brunssit ovat tosi suosittuja ja perjantaisin on lounaaksi burger-buffet, nälkäiselle hampparinystävälle suorastaan pakollinen kokemus. Treffipubissa hampurilaispihvit paistetaan puuhiiligrillillä, mikä antaa niille erityisen hyvän maun. Kuvassa on erään kerran vegeburger bataattiranskalaisilla, joka oli todella maukas kokonaisuus. Pihviversio on myös erinomainen. Kilpailee täysin kahden edellisen kanssa, sillä erotuksella, että Treffipubissa palvelee henkilökunta, eikä annoksia tarvitse itse hakea. Itse ravintola ei ole kovin erikoinen sisustukseltaan, vanhan pubin hämärää tunnelmaa ja sisustusta ei ole muutettu, hävitetty, tai uudistettu. Se sopii sinänsä itähelsinkiläiseen ei-hienostelevaan tyyliin, mutta ei ehkä toimi "punavuorelaiselle hipsterille"? Paitsi tietenkin lähiökulttuurikokemuksena, jossa gourmet kohtaa lähiöpubin. Ruoka on erittäin hyvää ja palvelu ripeää ja ystävällistä. 

Neljäs burger nautittiinkin Turussa. 

Lone Star

Paikka oli itselleni uusi, mutta poikani tiesi paikan ja päädyimme sinne siksi.
Lone Star sijaitsee Humalistonkadulla ja kotisivun mukaan on myös night club, vaikka alkuillasta vaikutti enemmänkin tavalliselta suomalaiselta jenkkityyliseltä bbq-ravintolalta.

 Astuessamme sisään nenään tulvahti ihana tuoksu: pihvit grillataan avotulella ja sehän on aivan loistavaa. Tilasin huumaavasta tuoksusta huolimatta veggie burgerin, jossa oli punajuuripihvi, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa. Tämä oli erittäin hyvä. Lone Star on perinteinen ravintola, saat istua pöydässä ja tarjoilija ottaa tilauksen ja tuo annoksen. Leipä ei täällä ollut yhtä hyvää kuin Helsingin paikoissa, muuten ei mitään huomauttamista. 

Kohtahan tässä on taas kesä ja pääsee itse grillailemaan. Sitä odotellessa täytyy nauttia ravintolatarjonnasta, vaihtoehtojahan onneksi on.

Loppuun fiiliskuva Turusta Aurajoen rannalta, huikaiseva auringonlasku on kuvattu puhelimella ja ilman filtteriä.

Luksus-pizzaperjantai

Perjantaina kiireisen viikon päätteeksi oli viinimaahantuojan proseccoperjantai-tilaisuus, missä oli  tarjolla ihanaa proseccoa ja superhyvää pizzaa.

Tilaisuuden järjestänyt Collaboratorio on varsinaisesti arkkitehtitoimisto, mutta tuo myös maahan persoonallisia viinejä Italiasta, joista osaa saa jo ainakin Alkon tilausvalikoimasta ja joistakin Helsingin keskustan Alkoista.

Paikalla oli kaksi proseccotuottajaa Veneton alueelta, josta prosecco tulee, Col del Lupo ja PDC. On aina upeaa kuulla tuottajan itsensä kertovan viineistään, kukapa niistä paremmin osaisikaan kertoa.

Kuten samppanjaksi saa kutsua vain Champagnen alueella Ranskassa tuotettua kuohuviiniä, prosecconkin alue on tarkkaan rajattu Veneton ja Friuli Venezia Giulian maakuntiin. Proseccon laatuluokituskin menee käytännössä alueittain. Opimme, että proseccoa on monenlaista, on halpaa ("Fiat"), on keskitasoa ja superlaadukasta ("Ferrari"), ja tätä jälkimmäistä oli nyt tarjolla.

Saimme maistaa hyvin erilaisia Glera-rypäleistä valmistettuja proseccoja ja yksi niistä nousi omaksi suosikikseni, PDC Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut, jonka hinta Alkossa on lähes 40€, eli samppanjan tasoa. Se kertoo myös laadusta. Tämä viini on tehty mahdollisimman luonnonmukaisesti ja siinä on hyvin vähän sulfiitteja. Maku oli hyvä ja täyteläinen, tuoksu hedelmäinen ja viini kehittyi hienosti lasissa. Toinen, josta pidin paljon, oli toisen tuottajan hieman samea Col Fondo. Se valmistetaan muuten samppanjamenetelmällä, mutta sakkaa ei poisteta, vaan se jätetään viiniin. Erikoista, mutta erinomaista. Tätä viiniä odotellaan tilausvalikoimaan vielä.

Herkulliset pizzat tulivat Pjazzasta, jonka edustaja kertoi taikinan nousevan 72 tuntia aitoitalialaiseen tapaan, ja heidän pizzansa olevan roomalaistyylisen ohutta ja rapeaa. Erittäin hyvää, juuri sellaista mistä itse pidän. Ravintolassa käytettävät raaka-aineet ovat italialaisia ja kokit ovat tulleet hekin Italiasta.

Italialaisten viinituottajien mukaan prosecco on juuri oikea juoma pizzan kanssa, ja erityisesti tuo samea Col Fondo. Tämä väite oikeaksi todettiin.

Yksi maistelluista proseccoista oli makeampi, ja sen kanssa saimme cantucceja.

En oikein itse välitä makeammista kuohuviineistä, mutta cantuccin kanssa viini olikin täydellinen yhdistelmä, eikä makeus haitannut, vaan makupaletti olikin harmoninen ja miellyttävä.

Olipa täydellisen hieno italialainen ilta! Todellinen luksus-pizzaperjantai.

Sinisyyden ytimessä

Ystävälläni on Pieni astiakauppa -niminen liike Hietalahden kauppahallissa Helsingissä. Hän myy viehättäviä puolalaisia keramiikka-astiota, joita on vaikea vastustaa, etenkin jos rakastaa sinistä. Kuoseja on satoja (vai oliko niitä tuhansia?) ja malleja vaikka kuinka monta. Sinisen lisäksi astioissa on muitakin värejä, keltaista, vihreää, valkoista, punaista ja oranssia, ja kuosit toimivat keskenään, yhdessä ja erikseen. 

Ystäväni pyysi minua hieman konsultoimaan verkkokaupan aloittamisessa, minulla kun on ollut verkkokauppa jo yli kymmenen vuotta. Istuimme Hietsun hallin yläkerrassa, jonne haimme La Marchén herkulliset aamiaisomeletit (valitettavasti en kuvannut annosta! Oli nätisti laitettu ja hyvänmakuinen) ja pohdimme verkkokaupan problematiikkaa ja etuja. 

Verkkokauppa on tavallaan välttämätön, näinhän meille aina sanotaan, mutta siinähän on paljon elementtejä, jotka tulee ottaa huomioon. Verkkokauppaa tulisi päivittää ihan yhtä usein kuin kivijalkakauppaa, eikä kauppa pyöri itsestään, kuten moni joskus ajattelee. Etenkin aluksi verkkokauppa vie valtavasti aikaa. Tilausten vastaanotto, tuotteiden keräily, pakkaus ja lähetys pitää kaikki miettiä. Paletin pitää olla toimiva ja myyntiä tukeva. Kuukausikustannusten tulee olla etenkin aluksi kohtuulliset. Mielestäni kiva ja viehättävä hallimyymälä toimisi erittäin hyvin myös tuotteiden noutopaikkana, mikä helpottaisi niin kauppiasta kuin asiakastakin. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin markkinointi ja asiakkaiden saaminen verkkokauppaan, ja etenkin saada heidät poistumaan kassan kautta. Kun se onnistuu, satsaus on kannattanut. Verkkokaupan kiistaton etu on sen globaalisuus ja se että kauppa on aina auki. 

Prosessien ja käytännön asioiden miettiminen on kauppiaan tehtävä, vertaistuki auttaa päätöksenteossa ja kenties uusien ideoiden saamisessa, ja myös siinä, että itselle isoina näyttäytyvät ongelmat ovatkin toisen mielestä vain järjestettävissä olevia asioita. Jokaiselle yrittäjälle tekee hyvää keskustella asioista toisen yrittäjän kanssa, itsekin saan tällaisista keskusteluista paljon.

Kun keskustelut oli käyty tältä erää ja kauppa avattu, ja olin napannut puhelimella nämä kuvat, oli pakko myös ostaa kotiin jotakin. Kauppias etsi minulle tarvitsemani pienehkön uunivuoan ja samaa kuosia olevan salaattikulhon.

Kotona huomasin paketin päällä  kivan yksityiskohdan:

Tällaiset pienet jutut ovat joskus todella tärkeitä. 

Tässä oma kuosini. Se muistuttaa minua kiinalaisesta keramiikasta, josta pidän. Uudet aarteeni sopivat hyvin olemassaolevien astioiden kanssa. Tässä ollaan nyt sinisyyden ytimessä. 

 

Sinisyyden ytimestä vielä ystävällinen toive blogin lukijoille: käykää pienissä liikkeissä, kauppahalleissa, ostakaa yrittäjiltä, tukekaa itsenäisiä toimijoita suurten konsernien sijasta ja suosikaa kotimaisia verkkokauppoja. Karu totuus on, että ilman asiakkaita ei kauppoja ja kahviloita tai ravintoloitakaan ole. Ilman Hietsun hallin kaltaisia paikkoja Helsinkikin olisi paljon tylsempi. 

Jackie ja pientä suolaista

Pitkä hiljainen kausi blogissa saa nyt päättyä! Viime syksy oli todella kiireinen, aloin opiskella erilaisia juttuja ja loppuvuoden työkiireet olivat ennätyshurjat. Alkuvuosi on jatkunut yhtä tiukilla aikatauluilla. Kummallista, miten aikaa ei saa riittämään. Tuntuu siltä, että useimmilla ystävilläni on sama ongelma, ja yhteisiä tapaamisia on hankala saada sovittua. Kulttuurikerho onnistui kuitenkin tapaamaan tällä viikolla elokuvan merkeissä. Kävimme katsomassa hienon Jackie-elokuvan. Sitä ennen istuimme pienellä iltapalalla Tennispalatsin Lumière-ravintolassa, joka oli itselleni tähän asti täysin tuntematon paikka. En edes tiennyt, että Tennariin on tullut ravintola, mutta ystävällinen tarjoilija kertoi sen toimineen jo 1,5 vuotta. Koska olimme kaikki jo syöneet, tilasimme vain hoers d'oeuvres -lautasen jaettavaksi ja pullon rieslingiä.

Kaunis annos! Kaikki oli hyvää ja lautanen tyhjeni nopeasti. Leipä oli itsetehtyä ja tosi maukasta. Tykkäsimme kankaisista serveteistä ja sydämellisestä palvelusta. Tästä tuli kerralla kantapaikka - tähän asti elokuvissakävijöiltä on puuttunut kiva paikka, missä ehtisi juoda lasin viiniä ennen elokuvaa, niin kummallista kuin se onkin.

Itse elokuva oli ajatuksia herättävä ja koskettava. Puvustus on upea ja ajan henki hienosti tavoitettu. Näkökulma JFK:n murhaan on uusi ja mielenkiintoinen, kun painopiste on Jackiessä ja hänen roolinsa kaksijakoisuudessa. Totuus kerrotaan papille; toimittajalle ja sitä kautta yleisölle kerrotaan se mitä halutaan presidentistä muistettavan. Pohdimme tätä elokuvan jälkeen, koska tiettyjen mielikuvien välittäminen ja totuuden muokkaaminen ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan.

(kuvat netistä: Fox Searchlight ja AP Photo)

Lämmin suositus niin elokuvalle kuin ravintolalle!