Kuorolaulua ja kulttuuria

Helsinkiläisiä hemmotellaan hienoilla tapahtumilla. Poikkitaiteellinen Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali on osa Helsingin Juhlaviikkoja ja siihen liittyvä Kuorojen kierros on kiva. Olimme ainakin viime vuonna, ja taas oltiin. Kulttuurikerhomme on taas aktiivisempi kuin koskaan!

Oli satanut kaatamalla koko päivän, enkä halunnut lähteä torille sateeseen. Sadetutka ennusti rankkasadetta ja ukkosia koko illaksi. Innokkaat, kulttuurinnälkäiset kerholaiset saivat kuitenkin suostuteltua minut liikkeelle, ja onneksi, koska sade loppui ja kumisaappaat ja sadetakit tuntuivat jo suorastaan liioittelulta. 

Olimme liikkeellä torilla hyvissä ajoin ja katselimme kun kuorot marssivat poliisien saattamina. Mukana oli tänä vuonna peräti 127 kuoroa ja kuulemma 2200 laulajaa. Tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 1996 lähtien. 

Kuorot kokoontuivat Suurkirkon portaille ja lauloivat yhdessä mm. Suomen Laulun ja Finlandian. Hieno tunnelma!

Kuvittelen, että tarkoitus on kuunnella näiden lukuisten kuorojen yhteislaulua, mutta osa yleisöstä haluaakin laulaa tai hyräillä mukana, ja se voi olla hieman kiusallista. Yleisö sai lopuksi laulaa keuhkojen täydeltä Kalliolle kukkulalle, joka moniäänisenä soi hienosti. 

Tämän jälkeen kuorot hajaantuivat ympäri kaupunkia eri ravintoloihin esiintymään. Tässä on tapahtuman ongelma: liian paljon kuoroja, liian vähän aikaa. Keikkoja on puolen tunnin välein, ja tarkoitus on että kukin minikonsertti kestää noin 20 minuuttia, että yleisö ehtii seuraavaan. Paikat ovat vaan aivan liian laajalla alueella, kun kauimmaiset ovat Teurastamolla ja Hakaniemessä, kaikille ei taida ydinkeskustassa olla tiloja. 

Yksi omista suosikeistani on Viipurin lauluveikot, joka esiintyi Espalla. 

Nämä herrasmiehet edustavat tietyllä tavalla mennyttä maailmaa.  Laulajissa on nuorempaakin väkeä, mutta tyyli on vanhanaikainen, siis hyvällä tavalla. 

Mieskuoroperinteisiin kuuluvat serenadit naisille, niin myös tälläkin kertaa. 

Reitti jatkui Vltavaan, jossa esiintyi toisen suosikkimme Ylioppilaskunnan laulajat. Tunnelma oli tosi tiivis ja kuuma, ahdasta oli. Serenadeja saatiin sielläkin. Viimeistään tässä vaiheessa kumisaappaat tuntuivat todella väärältä valinnalta. YL:n laulajissa on osaamisen lisäksi virtaa ja showmeininkiä. Olimme aivan eturivissä, joten oli kyllä harvinaisen hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Väkeä oli järjettömän paljon. Art goes Kapakka tarkoittaa sitä, että myös kuorolaisilla voi olla oluttuopit käsissään! 

(kuva lainattu YL:n Facebook-sivulta)

Samaan aikaan oli Rautatientorilla Herkkujen Suomi -tapahtuma, joka siinä vaiheessa oli ikävä kyllä jo suurimmaksi osaksi kiinni, siis ne kauppakojut, jotka olisivat tosi kiinnostavia. Kävimme kuitenkin syömässä pienet iltapalat Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Bar Laurea pop up -ravintolassa, jossa kunnianhimoiset pikkuannokset oli koottu sievästi lautaselle. Sisäänheittäjä oli reipas ja vakuuttava, joten kokeilimme tarjousta: maistelulautanen ja lasillinen sitruunaista hunaja-inkiväärivettä, yhteensä 7€. Todellakin hintansa väärti. 

Annoksessa oli salsiccia-makkaraa, relissiä ja olutsinappia, kylmäsavuhaukea, perunasalaattia ja kermaviilicremeä, sekä herneohukainen sienisalaatilla. Kaikki annoksen ainesosat olivat kuulemma lähiruokaa, joten se tuntui erityisen kivalta. Maut olivat täysin kohdallaan. Erityisesti miellytti nuorten ystävällinen ja innokas asenne. 

Ruokatauon jälkeen piti jatkaa kuorojen kierrosta, mutta siinä vaiheessa hurja rankkasade yllätti ja osa meistä lähti kotiin. Sade kuulemma kuitenkin taukosi ja kuorojen esiintymiset vaan paranivat loppua kohden. Mietimme, onko hyvä, että kiinnostavat ja kivat tapahtumat ovat yhtä aikaa. Riittääkö kaikkiin kävijöitä, vai innostavatko päällekkäiset tapahtumat passiivisempia lähtemään liikkelle? Tähän ei saatu vastausta, mutta hienoa, että päästiin ainakin vähän kokemaan näitäkin tapahtumia. 

Pihlajasaaressa

Pihlajasaari, tuo kaunis auringonottosaari Helsingin edustalla on juuri ollut otsikoissa, mutta historiallinen ja viehättävä  saari ansaitsee ihan oman postauksen - tämän kesän merellisen Helsingin teeman mukaisesti.
Kulttuurikerhon kanssa tehtiin retki aurinkoisena iltana, jolloin saarella ei ollut juuri ketään. Laiva lähti Ruoholahdesta, ja matka kesti hieman alle vartin. Perillä odottivat kaunis ilta-aurinko ja upeat maisemat.
 

Pihlajasaari koostuu kahdesta saaresta: läntisestä ja itäisestä Pihlajasaaresta. Se on kuuluisa korvapuusteistaan, hienosta hiekkarannasta, naturistirannasta ja erinomaisesta ravintolasta, jonne mekin suuntasimme.

Läntisellä Pihlajasaarella sijaitseva ravintolarakennus on alunperin ollut Villa Hällebo -niminen yksityishuvila, jonka arkkitehti Sjöström suunnitteli itselleen. Rakennus on valmistunut vuonna 1883. Uimarannan ravintolana huvila on toiminut jo vuodesta 1929 saakka.


Tänä päivänä ravintola on erikoistunut kalaruokiin, siellä on täydet oikeudet ja maisemat ovat kyllä poikkeuksellisen upeat niin sisältä kuin kahdelta terassiltakin. Kokki oli kuulemma juuri passitettu kotiin, mutta meille luvattiin silti ruokaa. Palvelu oli ystävällistä ja mutkatonta.

Tilauksessa oli  paistettuja muikkuja perunamuussin kera...
...ja kermaista lohikeittoa, jonka kanssa tuotiin hyvää ruisleipää.

Erinomaisen hyvää oli!
Lopuksi kierrettiin molemmat saaret ja ihailtiin merta ja laivoja.

 Saarella on monipuolinen historia: se oli jo 1700-luvulla kalastajien ja luotsien käytössä, ja kaupunkilaisten virkityskäyttöön saari on saatu 1800-luvun lopussa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan saarelle rakennettiin linnoituslaitteita, toisen maailmansodan aikaan se oli ilmatorjuntakäytössä. Itäisen Pihlajasaaren puolella on grillipaikkoja, siellä voi telttailla, ja  erikoinen pyöreä kivirakennelma on kuulemma ollut bensiinisäiliö 1940-luvulla.

 Kulttuurikerhomme siis harrastaa monipuolista kulttuuria. Tällä retkellä saatiin ruumiinkulttuuria reippaan kävelyn muodossa, esteettistä nautintoa, raikkaita merituulia, hyvää ruokaa sekä annos kotikaupungin historiaa.
Takaisin mantereelle Merisatamanrantaan tultiin kymmenessä minuutissa. Kiva retki!

Kauppatorilla

Helsingin Kauppatorilla on mukava käydä aamukahvilla, katsella turisteja ja ostaa torikojuista kukkia, marjoja ja vihanneksia kotiin. Kauppatori on osittain turisteille suunnattu, mutta se toisaalta tekee kivan, kansainvälisen tunnelman.

Kerran kesässä on syötävä paistetut muikut. Se on Kauppatorin klassikkoannos! Tästä hetkestä ei tosin ole kuvallista todistetta, mutta tehty on.
Torin elävöittämisestä ja kehittämisestä puhutaan jatkuvasti. Yhdysvaltain edellinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck on kampanjoinut torin muuttamisesta tyylikkäämpään suuntaan. Tästä on kuulemma jo järjestetty suunnittelukilpailukin. Mutta jotain niin kovin viehättävää on tässä nykyisessä tyylittömässä tyylissä. Erilaisia oransseja telttarakennelmia, kiikkeriä tuoleja ja pöytiä, räväkkiä torimyyjiä ja sinne tänne syöksyvät hävyttömät lokit. Laivat tulevat ja menevät ja haitaristi soittaa. Kuka myy mitäkin, moni ostaa, moni valokuvaa. Kahvi on sellaista perinteistä ja munkki on sokerinen ja rasvainen. Jos tämä kelpasi Kekkoselle, mitä sitä muuttamaan, miettii stadilainen.
Kun designia on kaikkialla, on mukava, että yksi kolkka pysyy entisellään.

Vaikka autoilija olenkin, mielestäni autoparkit tältä kaupungin parhaalta paikalta pitäisi kyllä siirtää muualle, merenrannan pitäisi olla huvikäytössä ja vapaasti kuljettavissa.

Täydellistä grilliruokaa

Grilliruoka kuuluu kesään! Rakastan grilliruokaa. Grillasin vuosia joka päivä koko kesän ajan, mutta muutin uuteen kotiin keskellä kesää viime vuonna, enkä ehtinyt hankkia grilliä (vanhan olin antanut eteenpäin ennen muuttoa), ja tänä vuonna päätin, etten sitä hankikaan. Olen potenut vierotusoireita. Siksi kutsu tupareihin grillin ääreen oli mahtava juttu.

Sää oli täydellinen, hyvät ystävät koolla, ja emäntä oli satsannut tarjoiluihin.
Saimme heti alkuun lasilliset kylmää samppanjaa talokierrosta varten. Rohkea nainen, rakensi talon itselleen! Uusi kaunis koti oli todella hieno. Tilaa oli ruhtinaallisesti, ja meitä ilahduttivat erityisesti ylellinen pukeutumishuone sekä emännän taito yhdistää uutta ja vanhaa ja käyttää rohkeasti värejä. Mutta koska tämä ei ole sisustusblogi, jatkamme eteenpäin.

Alkuruoaksi saimme herkulliset, lasiin kootut annokset, joissa oli avokadoa ja katkarapua, runsaasti sitruunaa ja tilliä. ja tämä vei kielen mennessään.

Sen jälkeen siirryimme ulos grillaamaan. Hiiligrilli antaa grilliruoalle hyvät aromit.




Grillissä kypsyi kasviksia, halloumia ja lammaspihvejä.



Pöydässä odottivat emännän leipomat sämpylät, hummus, tsatsiki,  coleslaw-salaatti ja muut lisukkeet. Täydellistä!

Ruokajuomaksi tarjottiin olutta ja kylmää rieslingiä.


Rakastan itsegrillattuja hampurilaisia, tsatsikia, halloumia, hummusta ja ulkona syömistä, joten minulle tämä ateria oli aivan huippuihana, paras mahdollinen... Ja vielä itseleivotut sämpylät... Siis tämähän oli aistien juhlaa.

Näin upea hampurilaisesta tuli. Munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa, halloumia, lammaspihvi ja lisukkeet - mahtavat maut. Söin kaksi tällaista - ja vielä kasviksia lisäksi - oli vaan niin hyvää.

Ateria päättyi järjettömän hyvään pavlovaan, joka on hyvä päätös grilliaterialle. Kaunis, näyttävä, suhteellisen kevyt, ja maistuu taatusti kaikille.





Sen kanssa lasillinen Sourdet-Diotin rosé-samppanjaa...

Kakkua olisi syönyt enemmänkin, mutta vatsan vetokyvyllä on näköjään rajansa.

Otsikoin tämän postauksen täydellistä grilliruokaa, koska minulle tämä oli juuri sitä. Parasta kuitenkin on tämä iloinen ystäväjoukko! Naisten jutut tässä jengissä ovat aina jotenkin, sanoisinko elämänmakuisia ja yhdessä ollaan puitu rankkojakin juttuja. Mutta me osaamme aina nauttia elämästä ja nauraa yhdessä. Kuten tälläkin kertaa. Ihanat juhlat!

Merellinen Löyly

Tänä kesänä työt ja muut jutut ovat pitäneet minut tiiviisti Helsingissä ja siksi päätin ottaa kotikaupungin kesästä kaiken irti. Helsinki on aina kaunis, mutta kesällä todella houkutteleva. Minun kesä-Helsinkiini kuuluvat monet saaret, kahvilat, terassit, tapahtumat, kauppatori ja aina lähellä oleva meri. Siksi tämän kesän postauksistakin moni on Helsinkiin liittyvä.

Yksi upeimmista tämän kesän uutisista oli Löylyn avaaminen toukokuussa. Upeaa puuarkkitehtuuria, hienot saunat ja uintimahdollisuus, kivat baarit ja kaupungin paras terassi. Pettämätön yhdistelmä. Siellä on ollut kiva istuskellä tänä kesänä säiden salliessa.

Olen vienyt Löylyyn myös amerikkalaisen ystäväni, joka ihmetteli suomalaista saunakulttuuria (me emme saunoneet) ja unisex-vilvottelutilan avoinaisuutta yleiselle terassillepäin (minusta täysin normaalia). Hän ihasteli Löylyn uniikkia arkkitehtuuria, hienoja ratkaisuja ja merellisen Helsingin kauneutta - ja suomalaisten rentoa saunomista drinkkejä siemailevien tyylikkäiden ihmisten seassa. Tajusin ystäväni kautta, että Löylyllä on turistille ihan oma, merkittävä arvonsa. Se kertoo jotain oleellista suomalaisuudesta, tavallaan kiteyttää jotakin sellaista, jota itse pidämme itsestäänselvyytenä.

Ainoa krittiikki Löylyssä kohdistuu ravintolaan. Kun puitteet ovat hienot, olisi kiva, jos ravintola ei olisi niin pikaruokalamainen. Minusta on tylsää jonottaa ensin tilaamaan, ja sitten odotella piipperin kanssa, koska pääsee oman ruokansa tisikiltä noutamaan. Henkilökuntaa on paljon, mutta palvelualttiutta ei ole ihan riittävästi. Tämä on ollut joka kerta esillä, eikä siis ole yksittäisen tarjoiluhenkilön syy, vaan paikan normi, ainakin oman kokemuksen perusteella. En tarkoita, että henkilökunta olisi tylyä, tai että olisin saanut huonoa palvelua. Tarkoitan, että palvelua ei ole. Tiskin takana on ihmisiä, jotka kaatavat juomia lasiin ja ottavat ruokatilaukset vastaan, rahastavat ne, ja viittovat asiakkaille mistä he voivat mitäkin ottaa omatoimisesti.
Olisi todella mukava, jos joku edes toisi ruoan pöytään. Joka kerta olen ihmetellyt tiskintakaista "kaaosta". Henkilökuntaa on paljon, mutta ihan kuin osa heistä ei tietäisi, miksi ovat siellä. Itsepalveluperiaatteella toimiva, hyvin varustettu kahvila olisi ihan hyvä vaihtoehto, koska tämä nykyinen ei minusta ole Löylyn tason mukainen. Ruokalista on kuitenkin todella kiva: kotimainen, merihenkinen ja selkeä. Palvelun puute viittaa vahvasti taloudelliseen ajatteluun. Löyly ansaitsisi paljon paremman ravintolan.
Amerikkalaisystäväni kanssa söimme Löylyssä, koska halusin tarjota suomalaista ruokaa. Hänkin oli hämmentynyt tästä "halvasta mallista", joka on täysin ristiriidassa upean designin ja maiseman kanssa. Jasperin lohikeitto oli kuitenkin erinomainen ja hän oli tyytyväinen, kun sai oheen ranskalaisia, jotka olivat kuulemma hyviä nekin.

Itse söin Ceasars-salaatin, josta tykkään ja jonka tilaan usein ravintolassa. Se oli raikas ja hyvä, iso annos, mutta kastike ei ollut ihan sellainen, mikä tähän klassikkoannokseen kuuluu. Siitä miinusta.

Juoma- ja viinilista Löylyssä on hyvä ja sopivan hintainen. Ja jos ei ole nälkä tai jano, Löylyyn voi mennä myös istuskelemaan mitään tilaamatta, vain nauttimaan upeista merimaisemista. Mukavat fatboy-tuolit suorastaan houkuttelevat ottamaan mukaan hyvän kirjan ja viettämään aikaa aurinkoisella säällä.


Löylyssä voi ottaa lasin viiniä tai kupin kahvia, nauttia maisemista ja kenties saunoa ja uida, mutta syömään siis kannattaa mennä muualle.
Tehtaankadun päässä, ihan kävelymatkan päässä Löylystä, on erinomainen, hyvin aito italialainen ravintola il Bucatino. Oman maahantuonnin ansiosta raaka-aineet ovat kaikki suoraan Italiasta ja henkilökuntakin puhuu enimmäkseen äidinkielenä italiaa. Omistaja on minulle työkuvioista tuttu ja voin lämpimästi suositella tätä paikkaa.

Pizza Margherita näytti tältä ja oli erinomaisen hyvä.

 Friulilainen pinot grigio oli sopiva viinivalinta. Palvelu oli huomaavaista ja ystävällistä ja paikassa on mukava tunnelma.