Aamiaisella The Cockissa

Kiireisten aikataulujen sekaan kannattaa sovittaa silloin tällöin aamiaistapaaminen ystävien kanssa. Kaikilla on kiire, mutta jos kuitenkin ehtisi keskustaan aamulla? Minulla ja parilla ystävälläni on tapana tavata aamiaisella. Kantapaikkojamme ovat olleet niin Engel, Ekberg kuin la Torrefazionekin. Helsingissähän hyviä aamiaispaikkoja riittää. Nyt halusimme kokeilla jotain uutta, ja päädyimme The Cockiin, jossa menyy on hieman hippimäinen. Vai pitäisikö sanoa trendikäs ja hipsterimäinen? Olen siellä ollut vain iltaisin ja siksikin oli kiinnostava nähdä mitä paikka tarjoaa.
Lopputulos: olimme erittäin tyytyväisiä.

Tilasin bataattitoastin, jossa bataatti on se toast. Tässä ei siis ole lainkaan leipää. Bataatti maistui paitsi makean bataattiselle, myös suolalle. Sen päällä on edamame-hummusta ja avokadoa. Super-superhyvää. Cappuccinon saa joko tavalliseen maitoon tai kookosmaitoon. Lasissa on Pink-niminen mehu, jossa on granaattiomenaa, ananasta ja inkivääriä. Täydellistä!

Jaoimme lisäksi ystävien kanssa mustaherukka-acaimarja-smoothiekulhon, jossa oli granolaa, jugurttia ja marjoja ja kaikenlaisia siemeniä.

Annos on todella kaunis! Ja hyvää oli tämäkin. Taustalla näkyy ystävän avokado-toast, johon hän otti vielä kananmunan päälle. Se on sourdough-leivälle tehty, maukas kokonaisuus.

Vahva suositus! Kävin The Cockissa aika pian uudelleen syömässä bataattitoastin uudestaan ja yhtä hyvää oli silloinkin. Vaikka aamiaiseen jotenkin liittää croissantin ja hillon (ja niitäkin saa täällä), ilmankin pärjää. Terveellinen ruoka maistuu täällä todella hyvältä, aamu alkaa kivasti!

Teetä ja kurkkuleipiä

Silmiin osui OpenHouse-tapahtuman sivusto - kerran vuodessa Helsingissä avataan kiinnostavien paikkojen ja rakennusten ovia yleisölle. Tarjolla olisi ollut paljon hyviä kohteita, mutta aikataulusyistä suurin osa ei käynyt. Joihinkin kohteisiin pääsee muutenkin, mutta Brittien suurlähetystö Kaivopuistossa on kohde, jonne yleensä pääsee vain kutsulla, joten osallistuin suurlähetystön avointen ovien arpajaisiin.
Onni oli myötä, pääsin ystäväni kanssa osallistumaan avointen ovien tilaisuuteen.

Arkkitehti Jarl Eklund suunnitteli jugend-tyyliä olevan huvilan, se on rakennettu vuonna 1917. Britannia hankki talon itselleen vuonna 1926 ja nykyisin se toimii suurlähettilään residenssinä. Talon vaaleanpunainen sävy on kuulemma nimeltään English Rose. 
Alakerran tilat ovat edustuskäytössä ja niissä pääsimme käymään.

Iloinen yllätys oli kauniissa salissa odottanut teetarjoilu.


Tietenkin - kurkkuleipiä! Jos joku on klassista brittiläistä iltapäivätarjottavaa, niin juuri tee ja kurkkuleivät.

Kun kurkkuleivät oli syöty ja toffeeta maistettu, ehdittiin katsella sisätiloja. 

Aurinko tulvi ikkunoista sisään. Tilat on kauniisti sisustettu. 



Koriste-esineitä on vähän, ja kaikki henkilökohtaiset tavarat ovat ilmeisesti yläkerrassa, missä on siis suurlähettilään yksityistilat. Perhepotrettien sijasta esillä oli muita tuttuja.

Tästä jotenkin tykkäsin: kun itselläkin on kirjoja välillä pinoissa, eikä siististi hyllyssä..

Talo on niin kaunis! Ulkona meitä odotti puutarhuri, joka kertoi pihasta ja sen haasteista (myyrät). 

Näköala puutarhasta merelle on upea.

Puutarhan jälkeen pääsimme vielä tutustumaan varsinaiseen suurlähetystön toimistorakennukseen, joka on naapuritalo samalla tontilla. Vähemmän kaunis moderni kivitalo on valmistunut 1990 ja Margaret Thatcher on sen vihkinyt käyttöön. Tähän liittyy arkkitehtoninen ja kaupunkihistoriallinen skandaali: tontilla aiemmin sijainnut, suojeltu Lars Sonckin Villa Baumgartner purettiin tuon uuden rakennuksen tieltä.
Uusi rakennus on tietenkin tarkoituksenmukaisempi nykyistä käyttöä varten, mutta onhan aina sääli kun vanhoja rakennuksia tuhotaan. Siksikin on erittäin kiva, että tuo kaunis vaaleanpunainen residenssi on käytössä, kunnostettu  ja tällä tavoin joskus avoinna yleisölle.

Voileipäkakkuja Prinsessalle

Ystävästäni on tullut mummu, mikä on hieman hämmentävää, koska vain hetki sittenhän hän vasta työnteli poikaansa vaunuissa. Hänen pikkuprinsessansa viettää tänään yksivuotisjuhlaansa ja minua pyydettiin tekemään juhlaan voileipäkakut. Voileipäkakuthan olivat 80-luvulla hienointa mitä voi olla ja tein silloin niitä kaikkiin juhliin. Muistelen tehneeni ehkä kerran sen jälkeen jonkun voileipäkakun, en kylläkään enää muista mihin tilaisuuteen. Nythän ne elävät taas renessanssia. Kova oli luotto ystävälläni, ja sehän aiheutti paineita.  En kylläkään kertonut, että edellisestä kerrasta on aikaa.

Netistä löytyi paljon kivoja uudenlaisia kakkuja. Toiveena prinsessan mummulla oli poro- ja lohikakut. Kinuskikissan pororulla näytti sopivalta ja teinkin sen tarkalleen ohjeen mukaan. Koska tein kakut laktoosittomina, vaihdoin vain ohjeessa olleen ruohosipulituorejuuston yrttijuustoon, joka oli laktoositon.
Tulppaanityllaa en tätä varten lähtenyt ostamaan, vaikka suloinen ruusu olisi ollut täydellinen pikkuprinsessan juhlaan. "Taiteellisesti" pursotettu sydän sai ajaa saman asian. Harmitti vähän, kun olin jo visualisoinut tuon upean kukkarivin.

Täytettä oli tekovaiheessa reilusti, mutta kummasti se häviää leipärullan sisään. Kannattaisi ehkä hieman lisätä täytteen määrää. Kurkku on raikas ja koristelultaan tämä oli helppo ja suhteellisen nopeakin tehdä. 

Koska ystäväni on näyttävä ihminen, joka rakastaa kaikkea erikoista ja upeaa, en halunnut myöskään lohikakusta tehdä perinteistä. Halusin tehdä kukkakimpun, mutta ohjetta ei lohiversioon löytynyt. Niinpä yhdistelin netin ohjeita ja tein oman version. 

Voileipäkakkuhan kootaan kerroksittain, tummasta tai vaaleasta leivästä tulee yksi kerros, joka kostutetaan esimerkiksi maidolla, sen jälkeen mehevä täytekerros, taas leipää ja taas täytettä. Ylin ja alin on leipää. Täytteeksi sopii mikä vaan, tässä on paljon mahdollisuuksia. Kakku kuorrutetaan tuorejuustolla ja koristellaan halutulla tyylillä. Omassa kakussani oli kaksi täytettä: savulohi ja kananmuna-kurkkusalaatti.

Savulohitäyte:
500g savulohta (750g filee)
400g tillituorejuustoa
1-2 kevät- tai punasipulia hienoksi hakattuna
100g piparjuurituorejuustoa
2dl crème fraîchea
mustapippuria
runsaasti tuoretta tilliä
puolikkaan sitruunan mehu

Juustot ja ranskankerma vatkataan notkeaksi, sinne lisätään sipuli, sitruunamehu, tillisilppu ja lohi. Sekoitetaan tasaiseksi, maustetaan pippurilla.

Kananmuna-kurkkusalaattitäyte:
3-4 keitettyä kananmunaa
2-3 rkl kurkkusalaattia (tai maustekurkkuja hienoksi hakattuina)
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl crème fraîchea

Tuorejuusto ja ranskankerma sekoitetaan nopeasti sähkövatkaimella. Kananmunat muussataan ja sekoitetaan kaikki ainekset nopeasti sekaisin.

Laitoin 2,5 litran vetoiseen lasikulhoon kelmun pohjalle, ja sen päälle rakensin kakun. Ensin tumma leipää, lohitäytettä, vaaleaa leipää, kananmunatäytettä, tummaa leipää, lohitäytettä ja lopuksi kerros valeaa leipää. Kostutin leivät maidolla. Kelmu päälle ja jääkaappiin yöksi.

Aamulla kumosin kakun tarjoiluastialle. Sehän näytti jo näin aika houkuttelevalta!


Päällystin koko komeuden seoksella, jossa oli 200g maustamatonta tuorejuustoa ja 2 dl creme friachea vatkattuna, ja aloin rakentaa kukkia. Kokeilin sitruunankuoresta, mutta ne olivat liian pieniä ja upposivat kakun sekaan. Tein siis pikkuruusuja lohesta, kurkusta ja tomaatinkuoresta, ja täytin välit jääsalaatilla. Varsi saadaan kevätsipulin varsista. Sitruuna ja tilli eivät olisi olleet välttämättömiä, kakku oli kiva ilmankin niitä. Toisaalta sitruunasta olisi voinut leikata pieniä kolmioita ja laitella niitä sinne tänne.

Ainakin ulkoasuun oli tilaaja tyytyväinen, vielä odottelen makuarviota. Ihan kiva näitä on taas tehdä! Taidan tehdä toistekin.

Kuorolaulua ja kulttuuria

Helsinkiläisiä hemmotellaan hienoilla tapahtumilla. Poikkitaiteellinen Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali on osa Helsingin Juhlaviikkoja ja siihen liittyvä Kuorojen kierros on kiva. Olimme ainakin viime vuonna, ja taas oltiin. Kulttuurikerhomme on taas aktiivisempi kuin koskaan!

Oli satanut kaatamalla koko päivän, enkä halunnut lähteä torille sateeseen. Sadetutka ennusti rankkasadetta ja ukkosia koko illaksi. Innokkaat, kulttuurinnälkäiset kerholaiset saivat kuitenkin suostuteltua minut liikkeelle, ja onneksi, koska sade loppui ja kumisaappaat ja sadetakit tuntuivat jo suorastaan liioittelulta. 

Olimme liikkeellä torilla hyvissä ajoin ja katselimme kun kuorot marssivat poliisien saattamina. Mukana oli tänä vuonna peräti 127 kuoroa ja kuulemma 2200 laulajaa. Tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 1996 lähtien. 

Kuorot kokoontuivat Suurkirkon portaille ja lauloivat yhdessä mm. Suomen Laulun ja Finlandian. Hieno tunnelma!

Kuvittelen, että tarkoitus on kuunnella näiden lukuisten kuorojen yhteislaulua, mutta osa yleisöstä haluaakin laulaa tai hyräillä mukana, ja se voi olla hieman kiusallista. Yleisö sai lopuksi laulaa keuhkojen täydeltä Kalliolle kukkulalle, joka moniäänisenä soi hienosti. 

Tämän jälkeen kuorot hajaantuivat ympäri kaupunkia eri ravintoloihin esiintymään. Tässä on tapahtuman ongelma: liian paljon kuoroja, liian vähän aikaa. Keikkoja on puolen tunnin välein, ja tarkoitus on että kukin minikonsertti kestää noin 20 minuuttia, että yleisö ehtii seuraavaan. Paikat ovat vaan aivan liian laajalla alueella, kun kauimmaiset ovat Teurastamolla ja Hakaniemessä, kaikille ei taida ydinkeskustassa olla tiloja. 

Yksi omista suosikeistani on Viipurin lauluveikot, joka esiintyi Espalla. 

Nämä herrasmiehet edustavat tietyllä tavalla mennyttä maailmaa.  Laulajissa on nuorempaakin väkeä, mutta tyyli on vanhanaikainen, siis hyvällä tavalla. 

Mieskuoroperinteisiin kuuluvat serenadit naisille, niin myös tälläkin kertaa. 

Reitti jatkui Vltavaan, jossa esiintyi toisen suosikkimme Ylioppilaskunnan laulajat. Tunnelma oli tosi tiivis ja kuuma, ahdasta oli. Serenadeja saatiin sielläkin. Viimeistään tässä vaiheessa kumisaappaat tuntuivat todella väärältä valinnalta. YL:n laulajissa on osaamisen lisäksi virtaa ja showmeininkiä. Olimme aivan eturivissä, joten oli kyllä harvinaisen hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Väkeä oli järjettömän paljon. Art goes Kapakka tarkoittaa sitä, että myös kuorolaisilla voi olla oluttuopit käsissään! 

(kuva lainattu YL:n Facebook-sivulta)

Samaan aikaan oli Rautatientorilla Herkkujen Suomi -tapahtuma, joka siinä vaiheessa oli ikävä kyllä jo suurimmaksi osaksi kiinni, siis ne kauppakojut, jotka olisivat tosi kiinnostavia. Kävimme kuitenkin syömässä pienet iltapalat Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Bar Laurea pop up -ravintolassa, jossa kunnianhimoiset pikkuannokset oli koottu sievästi lautaselle. Sisäänheittäjä oli reipas ja vakuuttava, joten kokeilimme tarjousta: maistelulautanen ja lasillinen sitruunaista hunaja-inkiväärivettä, yhteensä 7€. Todellakin hintansa väärti. 

Annoksessa oli salsiccia-makkaraa, relissiä ja olutsinappia, kylmäsavuhaukea, perunasalaattia ja kermaviilicremeä, sekä herneohukainen sienisalaatilla. Kaikki annoksen ainesosat olivat kuulemma lähiruokaa, joten se tuntui erityisen kivalta. Maut olivat täysin kohdallaan. Erityisesti miellytti nuorten ystävällinen ja innokas asenne. 

Ruokatauon jälkeen piti jatkaa kuorojen kierrosta, mutta siinä vaiheessa hurja rankkasade yllätti ja osa meistä lähti kotiin. Sade kuulemma kuitenkin taukosi ja kuorojen esiintymiset vaan paranivat loppua kohden. Mietimme, onko hyvä, että kiinnostavat ja kivat tapahtumat ovat yhtä aikaa. Riittääkö kaikkiin kävijöitä, vai innostavatko päällekkäiset tapahtumat passiivisempia lähtemään liikkelle? Tähän ei saatu vastausta, mutta hienoa, että päästiin ainakin vähän kokemaan näitäkin tapahtumia. 

Pihlajasaaressa

Pihlajasaari, tuo kaunis auringonottosaari Helsingin edustalla on juuri ollut otsikoissa, mutta historiallinen ja viehättävä  saari ansaitsee ihan oman postauksen - tämän kesän merellisen Helsingin teeman mukaisesti.
Kulttuurikerhon kanssa tehtiin retki aurinkoisena iltana, jolloin saarella ei ollut juuri ketään. Laiva lähti Ruoholahdesta, ja matka kesti hieman alle vartin. Perillä odottivat kaunis ilta-aurinko ja upeat maisemat.
 

Pihlajasaari koostuu kahdesta saaresta: läntisestä ja itäisestä Pihlajasaaresta. Se on kuuluisa korvapuusteistaan, hienosta hiekkarannasta, naturistirannasta ja erinomaisesta ravintolasta, jonne mekin suuntasimme.

Läntisellä Pihlajasaarella sijaitseva ravintolarakennus on alunperin ollut Villa Hällebo -niminen yksityishuvila, jonka arkkitehti Sjöström suunnitteli itselleen. Rakennus on valmistunut vuonna 1883. Uimarannan ravintolana huvila on toiminut jo vuodesta 1929 saakka.


Tänä päivänä ravintola on erikoistunut kalaruokiin, siellä on täydet oikeudet ja maisemat ovat kyllä poikkeuksellisen upeat niin sisältä kuin kahdelta terassiltakin. Kokki oli kuulemma juuri passitettu kotiin, mutta meille luvattiin silti ruokaa. Palvelu oli ystävällistä ja mutkatonta.

Tilauksessa oli  paistettuja muikkuja perunamuussin kera...
...ja kermaista lohikeittoa, jonka kanssa tuotiin hyvää ruisleipää.

Erinomaisen hyvää oli!
Lopuksi kierrettiin molemmat saaret ja ihailtiin merta ja laivoja.

 Saarella on monipuolinen historia: se oli jo 1700-luvulla kalastajien ja luotsien käytössä, ja kaupunkilaisten virkityskäyttöön saari on saatu 1800-luvun lopussa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan saarelle rakennettiin linnoituslaitteita, toisen maailmansodan aikaan se oli ilmatorjuntakäytössä. Itäisen Pihlajasaaren puolella on grillipaikkoja, siellä voi telttailla, ja  erikoinen pyöreä kivirakennelma on kuulemma ollut bensiinisäiliö 1940-luvulla.

 Kulttuurikerhomme siis harrastaa monipuolista kulttuuria. Tällä retkellä saatiin ruumiinkulttuuria reippaan kävelyn muodossa, esteettistä nautintoa, raikkaita merituulia, hyvää ruokaa sekä annos kotikaupungin historiaa.
Takaisin mantereelle Merisatamanrantaan tultiin kymmenessä minuutissa. Kiva retki!

Kauppatorilla

Helsingin Kauppatorilla on mukava käydä aamukahvilla, katsella turisteja ja ostaa torikojuista kukkia, marjoja ja vihanneksia kotiin. Kauppatori on osittain turisteille suunnattu, mutta se toisaalta tekee kivan, kansainvälisen tunnelman.

Kerran kesässä on syötävä paistetut muikut. Se on Kauppatorin klassikkoannos! Tästä hetkestä ei tosin ole kuvallista todistetta, mutta tehty on.
Torin elävöittämisestä ja kehittämisestä puhutaan jatkuvasti. Yhdysvaltain edellinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck on kampanjoinut torin muuttamisesta tyylikkäämpään suuntaan. Tästä on kuulemma jo järjestetty suunnittelukilpailukin. Mutta jotain niin kovin viehättävää on tässä nykyisessä tyylittömässä tyylissä. Erilaisia oransseja telttarakennelmia, kiikkeriä tuoleja ja pöytiä, räväkkiä torimyyjiä ja sinne tänne syöksyvät hävyttömät lokit. Laivat tulevat ja menevät ja haitaristi soittaa. Kuka myy mitäkin, moni ostaa, moni valokuvaa. Kahvi on sellaista perinteistä ja munkki on sokerinen ja rasvainen. Jos tämä kelpasi Kekkoselle, mitä sitä muuttamaan, miettii stadilainen.
Kun designia on kaikkialla, on mukava, että yksi kolkka pysyy entisellään.

Vaikka autoilija olenkin, mielestäni autoparkit tältä kaupungin parhaalta paikalta pitäisi kyllä siirtää muualle, merenrannan pitäisi olla huvikäytössä ja vapaasti kuljettavissa.