Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa länsirannikon
Merikarvialla ja ihastuin kovasti lämpimään tunnelmaan ja merelliseen paikkaan. Minulla on yhden sukuhaaran osalta sukujuuret tässä pienessä pitäjässä, tosin yhteys sinne on katkennut jo 1800-luvulla esiäidin muuttaessa Tampereelle. Meidän pitäisi selvittää esi-isien taustaa ja siihen liittyviä kiinnostavia tarinoita, joten matkasimme kauniina viikonloppuna kohti tuota satakuntalaista kuntaa. Sukututkimus on mukavaa, mutta niin on matkailukin, etenkin hyvässä seurassa!
Viime vuonna jäi harmittamaan lyhyt aika perillä. Nyt olimme jo ennakkoon varanneet liput Ouraluodon retkelle. Tuo kivikkoinen matka on häkellyttävän erilainen vaikkapa etelä-Suomen saaristoon verrattuna. Ouran saaristo koostuu noin 300:sta saaresta ja luodosta ja se kuuluu EU:n Natura 2000-suojeluhankkeeseen. Perillä odottavat siisti ulkoilualue, pitkospuut sekä luotsitupa, joka on nyt retkeilykäytössä. Oppaamme ja veneen kippari oli ensimmäisen saarella toimineen luotsin jälkeläinen ja esitteli asiantuntevasti paikkaa meille.
Merikarvian rannikolla on ollut ruotsalaisasutusta jo 1300-luvulla, mutta silloin suurin osa saarista oli vielä veden alla. 1700-luvulla merenkuku oli jo vilkasta, kun vapaa purjehdusoikeus edisti toimintaa ja laivanrakennusta. Arkeologisten kaivausten perusteella alueella tiedetään olleen varhaisen asutuksen lisäksi myös venäläisten tukikohta. 1700-luvulla tehtiin Merikarvian edustalle ensimmäinen väylä ja luotsaustoiminta alkoi. Tällä luodolla oli ensimmäinen luotsitupa vuodesta 1851 lähtien. Kuvassa näkyvä korkeampi rakennus on 1937 rakennettu uudempi luotsitupa. Matalampi on vuodelta 1916 ja tunnetaan nimellä ryssänkasarmi.
Päivä oli mitä kaunein tällaiselle retkelle! Tuo pieni luoto on monipuolinen kasvustoltaan ja linnustoltaan ja siellä voi vaikka yöpyä.
Luotsitorniin voi kiivetä ja sieltä on huikaisevat näkymät saaristoon.
Kivikkoinen saaristo on hurjannäköinen ja luotsia on tarvittu varmasti.
Pieni luoto on oivallinen retkikohde, siellä voi paistatella päivää, ihmetellä luontoa, uida ja paistaa makkaraa.
Ja voiko ulkohuussi enää kauniimmalla paikalla ollakaan? Tämän nimi on Logan. Nimi tulee kauniiden ja rohkeiden Brooke Loganista, häntä esittänyt näyttelijä vieraili huussissa vuonna 1993.
Täällä kasvaa myös tyrni. Vielä ei marjoja näkynyt, mutta pensaita oli runsaasti.
Kesäretkellä pitää olla aina eväät mukana! Meillä oli mm. makkaraa ja länsirannalla olevassa mökissä nuotiolla eväsmakkarat paistuivat ja maistuivat.
Kaunis maisema avautui grillimökinkin ikkunasta. Merikarvialla kaikki osaavat ajaa paattia ja meri on oleellinen osa elämää. Kiva oli päästä katsomaan Ouraluotoa ja sen upeita maisemia.
Merikarvialla on muutama ravintola, jossa voi käydä syömässä. Ravintola
Rantahuone satamassa on hyvä ja kohtuuhintainen. Kokeilimme myös turkkilaista pizza-kebab-paikkaa, ja sekin oli hyvä. Pienellä paikkakunnalla palveluita ei ole kovin paljoa. Asukkaita on kolmisen tuhatta ja kesällä määrä moninkertaistuu. Kaupat tuntuivat olevan hyvin varusteltuja ja etenkin urheilutarjonta ja harrastusmahdollisuudet ovat erittäin hyvät.
Tapasimme myös yhden mukavan sukulaisen, joka otti meidät sydämellisesti vastaan. Vietimme todella kivan iltapäivän hänen kanssaan ja kävimme katsomassa sukuun liittyviä taloja ja hautojakin. Saimme valtavasti uutta tietoa näistä sukulaisista ja pienimuotoinen sukutukimuksemme harppasi taas ison askelen eteenpäin. Kuvassa näkyvä nainen on tämän tapaamamme sukulaisen äiti ja meidän isoisämme serkun tytär, eli isäni pikkuserkku.
Isoisäni äiti lähti avioliiton myötä Merikarvialta Tampereelle, eikä käynyt sukuloimassa koskaan, varmaan pääasiassa hankalien kulkuyhteyksien vuoksi. Siksi yhteys Merikarvialle on aikanaan katkennut. Nyt tapaamamme kolmas serkkumme on kuitenkin syntynyt samassa talossa, jos isoisän äiti asui ennen avioliittoa. Taloa ei tietenkään enää ole, mutta kävimme katsomassa sen paikkaa. Tämän retken myötä saimme uuden sukulaisen,
sokeriserkun, ja varmasti menemme ensi kesänä Merikarvialle uudestaan!
