sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Muuttoa ja mansikoita

Pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Olen muuttanut juuri uuteen kotiin, ei mikään pieni urakka kaikenkaikkiaan. Taakse jäivät oman pihan itse istutetut ja hartaudella hoidetut marjapensaat, raparperit, yrttimaa ja herkullisia luumuja tuottava kaunis puu, mutta uudessa kodissa on monta muuta hyvää juttua. Viime metreillä ennen muuttoa keittelin kirsikkahilloa, raparperichutneytä ja -hilloa. Se tuntui muuttokiireissä täysin hullulta, mutta nyt on kiva kun kaapissa on näitä itsetehtyjä herkkuja! Yli kaksi viikkoa meni syödessä pelkkiä thaikuutioita ja pizzaa, toisinaan jopa autokaistalta haettuja hampurilaisia, joten oli ihanaa istua viikko sitten ensimmäistä kertaa uuden kodin pöydän ääreen ja kokata oikeaa ruokaa. Se oli ihan tavallista ja nopeasti tehtyä pastaa ja jauhelihakastiketta, mutta maistui todella hyvältä!
Nyt on kaikki astiat ja muut tavarat jo paikallaan ja uuden kodin remontti melkein valmis. Vielä muutama laatikko tyhjentämättä ja sitten on aika aloittaa arki uudessa kodissa.

Kesä vaan ei ole näyttänyt parhaita puoliaan. Onneksi oli pari aurinkoista päivää tälläkin viikolla, jolloin sain pienen terassini laitettua kuntoon. Tehopesu, purkki puuöljyä ja betonimaalia ja terassi oli kuin uusi. Pieneen tilaan sopiva pikkuinen pöytä tuoleineen löytyivät armottoman etsinnän jälkeen. Vielä puuttuu grilli, jota olen kaivannut todella paljon. Olen tottunut grillaamaan lähes päivittäin keväästä alkaen, säällä kuin säällä, mutta viime vuonna annoin grillini pois elokuussa, kun tiesin muuton olevan edessä. En siis ole päässyt koko kesänä grillin ääreen. Nyt pitäisikin pian löytää uusi grilli.

Oli erittäin kiva nauttia eilen ensimmäinen aamiainen uudella terassilla! Mansikat ovat nyt parhaimmillaan ja vadelmat aivan jättikokoisia.
Kesällä riittää aamiaiseksi kuppi hyvää kahvia, turkkilaista jugurttia tuoreilla marjoilla ja lasi greippimehua.
Aamu oli tänäänkin aurinkoinen, mutta sadetta on silti riittänyt joka ikiselle päivälle. Minusta me suomalaiset tarvitsemme valon lisäksi myös lämpöä ja helle olisi ihan perusjuttu kesällä! On toivottava, että sitä vielä saadaan. 

Lopuksi vielä mainos... 
Elettyäni pikaruokahelvetissä ainakin kaksi viikkoa on sanottava, että Fafa'sin falafel on todella hyvää! Annos muistuttaa New Yorkin vastaavia ja vie kielen mennessään. Pikaruokakin voi olla hyvää, huolella tehtyä, laadukasta ja maultaan täydellistä!