Krakovassa toistamiseen

Krakovasta kertova postaukseni kahden vuoden takaa on yksi luetuimmista koko blogissani - ehkä siksi, että Krakova on monelle vielä uusi kohde Euroopassa ja siitä haetaan tietoa netistä. Tuo vanha ja viehättävä kaupunki yllättää edullisella hintatasollaan, massiivisella historiallaan ja runsaalla nähtävyystarjonnallaan. Ravintolat ovat kaikki hyviä ja maisemat kauniita.
Olen kehunut Krakovaa vuolaasti kaikille. Halusin sinne vielä uudelleen ja lähdimmekin neljän naisen porukalla tuonne kauniiseen puolalaiseen kaupunkiin.

Nyt siis lisää Krakovan tunnelmia,  entistä sydämellisemmän matkasuosituksen kanssa: kannattaa matkustaa Krakovaan!

Vanhan kaupungin kaduilla on kiva kävellä.

Vuokrasimme asunnon Kazimierzin kaupunginosasta. Hyvin varustellussa asunnossa oli jokaiselle oma huone ja paikka oli kävelymatkan päässä kaikesta. Hinta oli erittäin edullinen.

Maisema ikkunasta oli rähjäisen romanttinen!

Lähikaupasta haettiin aamiastarvikkeita ja muuta syötävää.

Oli todella kuuma, joku helleaalto... Virkistävä jokiristeily nähtävyyksiä katsellen auttoi hetkellisesti kuumuudessa.

Veiksel-joki on vuolas ja virtaa halki Puolan laskien lopulta Itämereen.

Modernia taidetta?

Joella risteilee monenlaista paattia ja risteilyjä on joka makuun.

Pyhän Salvatoren kirkko on aivan joen rannalla.

Samoin Arkkienkeli Mikaelin kirkko ja sen yhteydessä oleva luostari.

Sitten lounaalle...  halusin syödä paikallista ruokaa. Paikan nimi oli Krakowskie Jadlo. Syön melkeinpä mitä vaan, ja otan usein listalta jotain, mitä en tunne.

Aika hevi annos... Tämän nimi on Bigos (sana tarkoittaa sotkua) ja se on Puolan kansallisruoka. Lihaa, makkaraa, kaalia ja hapankaalia.  Hyvää oli!

Sen kanssa tarjottiin sipulilla höystettyä laardia reilun leivän kera. Ravintola tarjosi nimenomaan puolalaista ruokaa, kannattaa ainakin kerran kokeilla perinteistä paikallista. Hyvää tämä minun mielestäni oli, vaikka aika raskas annos kuumana päivänä...

Illan pimetessä oli kiva kävellä Kazimierzin vanhoilla kujilla, kun ilma oli vielä lämmin. Tällä kadulla sijaitsee Rubinstein Residence -hotelli ja samanniminen erittäin hyvä ravintola. Rubinsteinissa kävimme tuon pitkän viikonlopun aikana parikin kertaa. Ruoka oli edelleen huippuhyvää ja kattoterassin näkymä todella kiva.

Italialainen lounas nautittiin viehättävässä sivukadun ravintolassa, jonka nimi on jäänyt ikävä kyllä unholaan.

Caprese eli tomaatti-mozzarella-salaatti.

Tattirisotto.

Jälkkärit nautittiin viehättävässä paikassa nimeltä Cup Cake Corner.

Edellisellä kerralla jäi kaivelemaan, kun en ehtinyt Wieliczkan suolakaivokseen. Nyt teimme sinne reippaan retken. Tuo kaivos on Unescon maailmanperintökohteita ja sijaitsee ihan lähellä, vain 15 kilometrin päässä. Varasimme edulliset puolipäiväretket netistä (vaihtoehtoja on useita) ja lähdimme minibussilla aamulla liikkeelle.  Retken aikana monesti kävi mielessä, että onneksi en mennyt edellisellä kerralla, kun olin yksin reissussa. Niin sekava tuo alue, logistiikka, retken organisointi ja lähtö takaisin olivat, että oli helpotus olla muiden kanssa... Puhumattakaan itse kaivoksesta, joka oli minusta erittäin paloturvaton ja ainakin itse etsiskelin varmuuden vuoksi varauloskäyntejä, joita ei omiin silmiin osunut. Voisin melkein varoittaa, että klaustrofobiselle tämä retki ei sovi!
Kaivos on yksi maailman vanhimmista ja se tuotti yhtäjaksoisesti suolaa 1300-luvulta aina vuoteen 2007 asti. Pienet matkamuistokioskit myyvät tuota suolaa eri kokoisissa pusseissa. Ruuhka on melkoinen ja lievää kaoottisuutta organisoinnissa on havaittavissa!

Kierros tehdään oppaan johdolla. Kaivoksessa on pimeää ja viileää, noin 14-16 astetta.

Meidän Anna-oppaamme oli aika tiukkis ja viljeli omituista huumoria. 

Portaita pitkin pääsee aina vaan syvemmälle ja syvemmälle.

Kaikki on kaivoksessa tehty siellä suolasta, mikä on erikoista. Kun kaivoksissa oli vapaa-aikaa, eikä maan päälle päässyt, joten tuli sitten puuhasteltua suolan kanssa enemmänkin.

Tässä kuvassa on suolasta tehty Kopernikuksen patsas.

Kuningas Kasimir Suuri on hänkin saanut oman patsaansa suolakaivokseen.

Kaivoksessa käyville turisteille demonstroidaan millaista työ aikanaan on ollut. Mitään helppoa se ei ollut ja varmasti onnettomuuksia sattui paljonkin.

Puolahan on vahvasti katolinen maa, ja kaivoksen uumenissa olikin lukuisia pieniä alttareita ja kappeleita.

Kierros huipentuu upeaan Pyhän Ristin kappeliin, jossa on huikeita suolasta tehtyjä kristallikruunuja.

Tilassa ei saanut valokuvata salamalla, joten eihän tämä kuva tee kappelille  oikeutta. Tuo syvällä maan uumenissa oleva kaunis kirkko on kuitenkin näkemisen arvoinen.

Kuvassa bloggarinne ihmettelee kappelin koristeluja ja taidokkaita veistoksia!

Täältä piti sitten jotenkin suoraviivaisesti poistua, mutta jotakin oli kenties oppaan aksentissa, meidän ymmärryksessämme tai itse tilanteessa epäselvää, ja aika pitkään kuljettiin, ennenkuin lopulta päästiin hissillä ylös ja maan päälle. Tulimme ulos todella kaukana siitä pisteestä, josta olimme menneet sisään, ja tuntui että vain ihmeen kaupalla löysimme oman minibussimme parkkipaikan monien autojen seasta.

Päästyämme takaisin Krakovaan loppupäivä meni nauttiessa hyvästä ruuasta ja mukavasta ilmapiiristä.
Löysimme sattumalta ihan loistavan ravintolan, Kogel Mogel, joka on äänestetty vuonna 2012 Puolan parhaaksi ankkaravintolaksi.
Yksi ystävistäni söi tuota ankkaa ja se oli maineensa veroista.
Itse päädyin taas paikalliseen ruokaan... Annoksen nimi on Golabki, ja se osoittautui kaalikääryleiksi tomaattikastikkeessa. Maukasta ja sopivan kokoinen annos!

Sen jälkeen käytiin viehättävässä kahvilassa jälkkärillä.

Kiipesimme Sigismundin kellotorniin, joka on Wavelin katedraalissa. Siellä on viisi kelloa, joista tämä Sigismundin kello on suurin. Tornista on huikaisevat näkymät yli kauniin Krakovan. Itse kello painaa yli 13 tonnia ja on halkaisijaltaan melkein 2,5 metriä.

Torilta otettiin hevoskyyti.

Istuimme torin kahvilassa, jostain kuului jazz-musaa.
Viereemme tuli "elämäntapataiteilija" valkoisessa asussaan.

Vai osasiko hän sittenkin vain tarttua hetkeen ja nauttia hyvästä musiikista ja kivasta ilmapiiristä? Muista välittämättä?

Olisiko tässä asenteessa jotain itsellekin?!

Viimeisen illan illallinen syötiin upeassa Amarylis-ravintolassa, joka löytyi netistä suositusten perusteella. Se olikin aivan majapaikkamme vieressä. Se on hotellin yhteydessä ja oli erittäin hyvä. Taisi olla reissun kallein ruoka, mutta ei sekään pahasti lompakkoa köyhdyttänyt.
Alkuun söin tonnikalatartarin, tämä oli taivaallisen hyvää...

Pääruoaksi söin kanakeittoa, joka oli erinomaisen maukasta sekin.

Yhtään huonoa ateriaa ei tälläkään kertaa osunut kohdalle. Osa ravintoloista valittiin summamutikassa, osa mietittiin etukäteen. Hintataso kaikissa edullinen tai korkeintaan kohtuullinen ja kaikista lähti tyytyväinen seurue ulos.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän siis raporttini Krakovasta.

En usko, että tämäkään matka jäi viimeiseksi reissuksi tuohon kaupunkiin!

Kaikki tiet vievät Roomaan

Italia oli nuorena yksi suosikkimaistani ja matkustin siellä usein. Kiersin maata etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, mutta Rooma oli aina se, missä viihdyin parhaiten.  Olen aikamoisen määrän rahaa kantanut roomalaisiin vaate- ja kenkäkauppoihin noina vuosina - silloin tingittiin ruuasta kenkien hyväksi. Kaupunki tuli silloin hyvinkin tutuksi. Osasin siihen aikaan sujuvasti italiaa ja luin sitä jopa Helsingin yliopistossa hetken aikaa.
Sitten tuli perhe, ja muut kiireet, ja muut matkakohteet. Italiassa ei juuri käyty ja kielikin pääsi jo välillä unohtumaan.

Yhden hyvän ystävän kanssa käytiin näillä Roomanreissuilla yhdessä silloin vuosia, vuosia sitten, ennen kuin meillä oli perheet,  ja joku aika sitten päätimme elvyttää vanhat muistot ja hankimme halvat lennot tuohon ikuiseen kaupunkiin. Asunto vuokrattiin airbnb:n kautta Trasteverestä.
Kaupunki on paljonkin muuttunut, mutta tunnelma, ihmiset ja ruoka eivät muutu miksikään.

Trasteveren pizzeriat olivat edelleen yhtä kivoja kuin ennenkin. Tässä oma suosikkipizzani: sardelleja, tomaattia, mozzarellaa. Nautitaan lämpimässä illassa ulkona!

Asuntoa vuokratessa meille oli tärkeää, että siinä on kattoterassi. Tällaisia asuntoja on Roomassa paljon, joten se ei ole ongelma.
Olen aina rakastanut roomalaista kattonäkymää.

Terassilla oli kiva istua ja katsella alla olevan piazzan kuhinaa. Ostimme torilta ja kaupasta ruokaa ja viiniä "kotiin" ja söimme kaikkea hyvää omalla kattoterassilla.

Trastevere oli ennen rähjäinen, hieman ehkä huonomaineinen, boheemi kaupunginosa. Nyt se on siisti, tyylikäs ja trendikäs.

Rooma on kuin iso ulkoilmamuseo: missä tahansa kävelet, voit nähdä upeaa taidetta ja kauniita yksityiskohtia. 

Trasteveressä pieniä ravintoloita on kaikkialla.

Lounaaksi voi ottaa vaikka bruschettaa ja valkosipulipastaa.

Roomassa turistilla on yksi ongelma: ravintoloita on paljon, ja kaikki ovat periaatteessa hyviä, mutta osa on selkeästi turisteille ja siten ylihinnoiteltuja, eikä hinta-laatusuhde ole niissä aina kohdallaan.
Toisaalta, kolmen ruokalajin menu turistico voi olla ihan passeli ja kauniissa ympäristössä nautittuna hyväkin kokemus.

Taas yhden hyvän aterian päättänyt klassikkojälkkäri tiramisu.

Tevere-joki kulkee Rooman läpi ja Trastevere on siis "tois-puol-jokkee". Iltaisin sillat ovat upeasti valaistuja.

Osa silloista on vain jalankulkijoille. 

Koska olimme vanhoja Roomankävijöitä, emme käyneet jo tutuiksi tulleissa nähtävyyksissä. Tarkoitus oli mennä Vatikaaniin, mutta juuri silloin järjestettiin hiljainen rukousmielenosoitus rauhan puolesta Pietarinkirkon aukiolla, ja alue oli aivan täynnä ihmisiä, eikä aukiolle tai Pietarinkirkkoon päässyt. Poikkesimme siksi yhteen pieneen kirkkoon matkan varrella. En ole koskaan ennen nähnyt kristallikruunuja kirkossa... Kun Italiassa matkustaa, kannattaa joskus poiketa messun aikaan kirkkoon vaikka edes hetkeksi, tunnelma on hyvin kaunis ja rauhoittava. 

Tutustuimme matkaseura-ystäväni kanssa aikoinaan, silloin kauan sitten, erääseen sympaattiseen poikaan, jonka tyttöystävästäkin tuli meidän hyvä ystävämme. He menivät naimisiin ja perustivat perheen. Meistä tuli perheystäviä ja saimme heidät Suomeenkin vieraaksi, kävimme vastaavasti kylässä heillä. Tutustuimme vanhempiin ja sisaruksiinkin. Vuosien saatossa yhteydenpito jäi, ja mietimme illalla kattoterassilla istuessamme mitä heille mahtaakaan kuulua nyt. Perhe asuu edelleen Frascatissa, Rooman ulkopuolella, ja päätimme nähtävyyksien katselemisen sijasta ajella junalla Frascatiin yllättämään vanhat ystävämme. Jos emme heitä tapaisi, näkisimme kuitenkin tuon viehättävän pikkukaupungin!

Frascati sijaitsee korkealla kukkulalla,  ja sinne pitää jaksaa kiivetä. Löysimme heti ystäviemme omistaman Pizza Shopin, mutta se oli vielä kiinni. Aikaa piti kuluttaa ja kävelimme siksi hieman kylää ympäri. 

Pikkukaupungin piazzalla on kirkko, Apostoli Pietarin katedraali, jossa oli häät. Kävimme istumassa hetken kirkossa seremoniaa ihastelemassa, ja ikuistimme hääseurueenkin. 

Italialaiset ovat kauniita ja tyylikkäitä...

Nämä nuoret tyttöset istuivat piazzan kahvilassa.

Aurinko paistoi... Frascati on tunnettu valkoviinistään ja sinne kannattaa poiketa niissäkin merkeissä. Junamatka kestää puolisen tuntia. 

Kun ystäviemme pizzeria aukesi, jälleennäkeminen oli uskomattoman lämmin. Pizzeriaa pitää nyt ystävämme ja hänen veljensä, kun isäpappa on jo eläkkeellä. He kertoivat hiukan hämmentyneinä, että olivat juuri edellisiltana katsoneet vanhaa Suomi-videota vierailustaan meidän kummankin luona, ja pohtineet mitä ihmettä meille mahtaa kuulua...  ja sitten yhtäkkiä olemme heidän pizzeriassaan seuraavana päivänä. Saimme ystävällisen kutsun veljen kotiin ja vietimme siellä ikimuistoisen päivän ja illan koko perheen kanssa - italialaiseen tyyliin suku viettää paljon aikaa yhdessä - ja katsoimme myös sitä vanhaa videota - uskomatonta. Illalliseksi söimme heidän omaa pizzaansa, joka on kyllä maailman parasta. 

On ihmeellistä, miten aito ystävyys voi kantaa vuosien ja vuosikymmenten taakse!

Ci vediamo presto, cari amici!