Ruokamessut ovat yleensä juuri niin mukavia kuin miltä ne kuulostavat, ja Lontoossa järjestettävä Speciality & Fine Food Fair on yksi parhaista. Pienimuotoinen tapahtuma on suunnattu periaatteessa kotimaan markkinoille, joten sinne on päätynyt paljon pientuottajia ja yrityksiä, joille suuret kansainväliset messut olisivat kenties liian hankala ja kallis hanke.
Briteissä on valtavasti innovatiivisuutta, taitoa ja ideoita.
Tällä tavalla myydään kuivatuista hedelmistä tehtyjä lastuja!
Osallistuin Britannian suurlähetystön kaupallisen osaston kautta ohjelmaan, jossa etsitään maahantuontikumppaneita brittiyrityksille. Tapasin ennalta sovitusti 16 yritystä, maistoin upeita tuotteita, kuulin tarinoita (ja olisin halunnut kaikki tuotteet heti tänne meille Suomeen).
Ensimmäiseksi tapasin viehättävän Amelian, joka oli omien sanojensa mukaan ennen "ylipainoinen aromaterapeutti", eikä hän ollut onnellinen. Kerran syödessään sukulaisensa itse kasvattamaa tomaattia hän oivalsi, että pari hyvänmakuista tomaattia sedän kasvihuoneesta riittää täyttämään vatsan, siinä missä marketin tomaatteja pitää syödä kilo, eikä silti tule kylläiseksi. Hän alkoi tutkia erilaisia makuja ja ruokaan liittyviä asioita, ja päätti syödä vain hyvää ruokaa. Hän laihtui, koska vähemmän riitti. Se ei ollut Amelian tarinan pointti, vaan se, että samalla kypsyi idea hyvästä suklaasta, jossa olisi makua ja elementtejä. Sitä voisi syödä ilman huonoa omaatuntoa. Pienestä ideasta kasvoi palkittu tuoteperhe.
Nyt Amelia elättää itsensä omalla gourmet-suklaabrändillään ja kehittelee uusia innovatiivisia makuja. Limetti-merisuola-maitosuklaa ja tummasuklaa-vadelma olivat erittäin hyviä. Tai valkosuklaa-kirsikka!
Entäs entiset Cityn pankkiirit, jotka kyllästyivät työhönsä ja lähtivät karkkiyrittäjiksi? Vaikka palkka oli hyvä ja edut melkoisia, ei rahakeskeinen työ tuntunut mielekkäältä. Miehet kehittivät innovatiivisen karkkibrändin, joka on otettu Briteissä hyvin vastaan. Karkeissa ei ole mitään keinotekoista, ja sokeriakin on vähemmän. Pakkaukset ovat todella erikoisia ja tuotebrändi huolella rakennettu. Nyt on palkkakin taas hyvä ja päivät sujuvat mukavasti! Miesten silmät loistivat ja heidän innostuksensa tarttui heti.
Tapasin myös hurmaavan Miss Jamaican Aprilin, joka oli ollut maansa edustajana Miss Universum -kilpailussa. Sen jälkeen ovet avautuivat monella tavalla, vaikkei kisassa tullut sijoitusta. Hän lähti opiskelemaan yliopistoon New Yorkiin, suoritti tutkinnon ja muutti Lontooseen. Koska hän bloggaa ja kokkaa intohimoisesti, hän päätti ruveta myymään omia tuotteitaan. Chilihyytelöä ja sinappia kivoissa purkeissa. Purkkeja koristaa kangashuppu, joka on samaa kangasta, josta Aprilin Miss Universum-kisan kansallispuku oli tehty - Jamaican värit. Vaihdoimme kotiruokareseptejä ja blogiosoitteita. April ei myy pelkästään hyytelöä vaan Jamaicaa - hän korosti haluavansa muuttaa ihmisten suppeaa käsitystä maastaan ja edistää maan tunnettuutta.
Teekauppias Sinclair, jonka iso-isosetä oli aikanaan perustanut teeviljelmän Intiaan vuonna 1872, oli asiantunteva esittelijä. Jotenkin mietin, olisiko hän ikinä voinut valita muuta ammattia - sukutausta velvoittaa. Tee on briteille kuin ilma, jota hengitetään, ja kun teetä on kaupattu suvussa yli 140 vuotta, ei kai muuta ammattia voi edes kuvitella? Nyt suvun teetä viljellään Ruandassa eettisin reilun kaupan säännöin. Koko ketju viljelmästä kuluttajalle on suvun hallussa - ainoana brittiläisenä yrityksenä näin. Nykypolvi on brändännyt teen uudelleen. Laadukasta teetä myydään kauniissa pakkauksissa Birchall-nimellä (iso-isosedän etunimi). Sinclair oli todella ylpeä laadukkaasta teestä, hienoista pakkauksista ja suvun historiasta.
Opin teestä jotain uutta. Sinclair kertoi, että kun teelehdet kerätään, niiden mukana tulee helposti hieman oksaakin, tai jotkut ketaleet jopa keräävät teelehdet oksien kanssa tarkoituksella. Teelehti on musta ja oksa ruskea. Kun oksat jauhetaan teelehtien mukaan, saadaan halvempaa ja huonompaa teetä - koska osa siitä on pelkkää oksaa.
Ero näkyy teen värissä: musta on tietysti laadukkainta. Tuo kaikkein ruskein (eli oksaisin) tee kuvan etualalla on halpakaupan halvimmasta teepussista. Birchallissa on pelkkää teelehteä.
Messuilla oli mukava äiti, joka kehitteli ihania ja värikkäitä keksejä vihanneksista. Taitelijana hän piirtää niihin itse pakkaukset, tytär myy ja markkinoi siinä missä äiti leipoo. Molemmilla oli hauskat essut, hymy herkässä ja
rakkaus lajiin oli ilmiselvää. Nämä keksit saadaan takuulla vielä Suomeen! (Toinen keksikauppias, jonka tapasin, oli pieneltä kaukaiselta Skotlannin saarelta. Hän tervehti reippaasti suomeksi
"Terve!" ja kertoi olleensa nuorena tyttönä au-pairina Jyväskylässä. Hän sanoi muistavansa erityisesti pakkaset: miten odotteli viimeistä bussia minihameessa ja pikkukengissä lumihangessa. Sen koommin ei ole Suomessa tullut käytyä!)
Tosi kiva ja sympaattinen oli myös puoliksi kreikkalainen Maria, jonka isän oliiviviljelmiltä Kreetalta saadaan Britannian parhaaksi oliiviöljyksi rankattua öljyä. Maria on kehitellyt maukkaita reseptejä oliiveista, hieman uusilla tvisteillä, pakannut kivasti purkkeihin ja brändännyt sukunsa tarinan resepteineen. Purkit ja pullot olivat uudennäköisiä, ja niillekin voisin kuvitella meillä kysyntää.
Yhteistä kaikille oli intohimoinen suhtautuminen omaan työhön, tuoteinnovaatioon, omaan yritykseen (tai työnantajaan) ja sen menestykseen. Sain valtavasti energiaa näistä uskomattomista tarinoista, positiivisilta yrittäjiltä, jotka olivat syystäkin ylpeitä omasta työstään. Kaikki tapaamani henkilöt eivät olleet yrittäjiä, osa oli myyntityössä, mutta yhtäkaikki ylpeys omista tuotteista oli käsin kosketeltavaa.
Moni kertoi olleensa ennen työssä, josta ei nauttinut, ja nyt saavansa toteuttaa itseään. Upeita tarinoita!
Toisena päivänä ehdin kierrellä messuilla muutenkin, tässä muutama makupala:
Juustot ja kinkut ovat aina messuilla parasta... Niihin ei koskaan kyllästy! Massiiviset juustokiekot ja kokonaiset kinkut ovat visuaalisia ja tehokkaita.
Tätä upeaa, pitkään kypsytettyä luomucheddaria saa kuulemma Ruotsista. Viehättävä sydämenmuotoinen juusto myy kuulemma hyvin. Kaunis, rauhallinen ja tyylikäs tuote - maku oli järjettömän hyvä.
Kinkkuja ja makkaroita... Näitä oli paljon esillä ja maistettavana.
Luomuvihannesmehuja. Eikö olekin kivat pullot ja herkulliset värit?
Messuilla oli toki paljon myös ulkomaisia firmoja, joille Britannian markkina on tärkeä. Yksi omista suosikeistani tällä alalla on tanskalainen Lakrids, jonka menestystä olen seurannut sen alkuvuosista saakka. Olen tavannut perustajan Johan Bülowin pari kertaa vuosien mittaan messuilla. Yrityksellä on dynaaminen ja reipas ote, ja tuotteet innovatiivisia.
Mikä parasta, sain osastolta lahjaksi upean keittokirjan, jossa lakritsareseptejä. No, kirja on tanskaksi mutta sehän ei liene ongelma... Kirjassa on juomia, kakkuja ja jälkiruokia, mutta myös leipää, kanaa, perunoita, parsaa ja graavilohta voi valmistaa lakritsan maustamina - wau. Kokeilen, kunhan saan näytteet Tanskasta.
Italialaisia firmoja oli näytteilleasettajissa paljon. Tässä leikataan panettonea maisteltavaksi.
Aika massiivinen! Panettone on klassinen joululeivonnainen, joka on tyypillisesti lahjana tai tuliaistuomisena annettu herkku.
Messuilla oli erillinen suklaapuoli, jossa oli kaikenlaisia ihastuttavia suklaafirmoja.
Kaakaopavut ovat kauniita!
Tämä suklaa on vain aikuisille, se on liian hyvää lapsille!
Väriä, uudenlaisia fontteja, kivoja pakkauksia ja innovatiivisia tuotteita.
Hienot messut!
