Serkkutyttö pyysi spontaanille kesäretkelle Satakuntaan. Syyksi riitti yhden sukuseuran kesäjuhla Raumalla, josta voisimme jatkaa Merikarvialle. Tänä kesänä en pysty pitämään ollenkaan varsinaista lomaa, joten tämä saattoi nyt olla se ainoa vapaa viikonloppu ja kävisi yrittäjän kesälomasta, joten mikäs siinä.
Hyppäsimme autoon lauantaiaamuna ja suuntasimme kohti Raumaa.
Perillä odottivat upea maalaismaisema, kaunis Rustilan pitokartano ja hienosti ylläpidetyt puitteet.
Kaunis vanha päärakennus on täynnä hienoja yksityiskohtia. Pihapiirissä on paljon erilaisia rakennuksia, istumaryhmiä ja istutuksia.
Puutarha oli kaunis ja pionit kukkivat upeasti.
Lounas tarjottiin heti aluksi. Satakuntalainen pitopöytä oli runsas ja kalapainotteinen. Rosollia meillä syödään yleensä vain jouluna, mutta täällä se kuuluu juhlaan ja tunnetaan nimellä
sallatti.
Kaikkea piti maistaa... Ihanaa ruokaa. Graavilohi oli todella raikas, erilaiset sillit ja silakat hyvin maustettuja ja kaikki muukin todella hyvää.
Pääruoka oli vielä erikseen, jälkiruoaksi tarjottiin mansikka-raparperikiisseliä ja lopuksi vadelmakakkukahvit. Kaikki erinomaista ja hyvää.
Paikalla oli muutamia lähisukulaisia. Oli mukava istua yhdessä kauniilla pihalla ja nauttia kauniista kesäpäivästä! Kaikkiaan sukujuhlassa oli noin 120 vierasta. Kiva ja leppoisa tilaisuus, jossa tämä kaukainen sukuhaara tuli hieman tutummaksi.
Ennen ihmiset liikkuivat huomattavasti vähemmän ja puolisokin löytyi yleensä samalta kylältä. Näin oli tämänkin sukuhaaran osalta, esivanhempia jäljitetään aina 1700-luvun alkuun asti samaan kylään Raumalla. Tässä tilaisuudessa kuultiin hieno esitys suvun yritteliäistä talonpojista, jotka lisätienestiä saadakseen kävivät kauppaa Tukholmassa. Talvella tehtiin puutöitä, kuivattiin kalaa ja kesän kynnyksellä lähdettiin kaupantekomatkalle, jossa viivyttiin usein koko kesä.
Eläminen helpottui kauppareissuista saaduilla rahoilla, ja niistä osa sijoitettiin naisten kankaisiin, jotka olivat hyvälaatuisia - niissä arvo säilyi.
Ylläkuvattu perhe asui tässä talossa, joka on rakennettu 1600-luvun loppupuolella, ja pidetty hyvässä kunnossa aina näihin päiviin asti. Talo on ollut suvun hallussa ainakin vuodesta 1721 alkaen, ja on siis edelleen. Talo on museotyyppisesti sisustettu kauniilla vanhoilla tavaroilla, jotka kertovat joko suvusta tai lähialueen historiasta, tai molemmista. Isoäitini isoisä asui tässä talossa, mutta hänen äitipuolensa päätti antaa tilan velipuolen haltuun ja niin oma esi-isäni lähtikin merille, ja päätyi myöhemmin kotivävyksi toiselle tilalle, ja sai aikanaan pojan nimeltä Kustaa.
Talon takana on nyt jo vähän rehevöitynyt joenuoma, upea kivisilta lienee sekin melko vanha! Upeaa, että intoa ja aikaa riittää vanhan kunnostukseen ja ylläpitoon!
Matka jatkui sitten turistina. Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde ja on ehdottomasti visiitin arvoinen. Olen käynyt siellä pikkutyttönä viimeksi, joten sinne piti nyt päästä.
Raatihuone on rakennettu vuonna 1776 ja edustaa myöhäistä barokkia. Nyt rakennuksessa toimii museo. Kaikki oli jo tässä vaiheessa kiinni, mutta mukava oli kävellä kauniissa kaupungissa. Ihana ilma, vihdoinkin kesäinen lämpö, lauantai-ilta...
Kitukränn on Suomen kapein katu, reilut pari metriä leveä.
Matkan teemahan oli suku... Tässä talossa ainakin perimätiedon mukaan on asunut eräs esi-isä, samaisen isoäidin toinen isoisä, 1800-luvun loppupuolella. Hän puolestaan ei ollut paikkakuntalaisia, vaan Pohjanmaalta, mutta oli töissä Raumalla muutamia vuosia. Hänen tyttärensä Ellen tapasi tuon aiemmin mainitun sukuhaaran edustajan, komean Kustaan, jonka kanssa meni naimisiin, ja saivat isoäitini.
Näin hiljaista oli lauantaina Raumalla. Yrittäjänä en voi kuin ihmetellä, miksi liikkeet ovat auki lauantaina vain kahteen ja sunnuntaina kiinni, kun kuitenkin alue on upea ja houkutteleva. Tämän alueen tulisi olla se, minne kauniina kesäiltana mennään, missä aikaa viettävät niin paikalliset kuin turistitkin.
Kuvan värikkäät tuolit kuuluvat kahden italialaisen pitämälle Osteria da Filippolle.
Olimme etukäteen ajatelleet syödä täällä, mutta tuo aiemmin nautittu upea satakuntalainen pitopöytä oli niin täyttävä, että edes salaattia ei voinut vielä ajatella.
Katosta roikkuvat jakkaralamput on tosi hauska ja pirteä idea! Todella ihastuttava paikka, hauska sisustus, jossa yhdistyvät vanha Rauma ja Italia kivalla tavalla.
Jäätelöä ja viiniä täällä. Hyvin viehättävää, aito italialainen paikka, jäätelö oli hyvää ja viini kylmää.
Matka jatkui sitten täältä Poriin, jossa meitä odotti yöpaikka. Sinne päädyttyämme oli kello hiukan yli yhdeksän. Paikalliset ravintolat sulkevat keittiön jo kymmeneltä, joten emme päässeetkään enää ravintolaan syömään. Onneksi grilliruokaa saa aina! Siltapuiston kioskin vetypiirakka kaikilla mausteilla otettiin mukaan ja mentiin pohtimaan sukulaisuuden syvintä olemusta.
Aika roheva annos. Erittäin hyvää. Lasi mukana tuotua samppanjaa, ja ateria oli täydellinen.
Aamulla suuntasimme kohti Merikarviaa. Sieltä on puolestaan isoisäni äidin suku, joka sekin tunnetaan aina 1700-luvulle saakka, perämies Carl Malmiin, johon jäljet päättyvät. Koko suku on ollut uskollisesti Merikarvialla, kunnes isoisäni äiti meni töihin Poriin, jossa tapasi tulevan miehensä, joka hänkin oli töiden perässä siellä, ja heidän liittonsa sai alkunsa. He muuttivat Tampereelle, jossa itsekin asuin nuoruuteni. Yhteyteni Satakuntaan on tavallaan siinä katkennut.
Tällä hetkellä Merikarvialla on 3300 asukasta, mutta 1700-luvulla pitäjä oli vilkas kauppapaikka. Merikarviasta yritettiin tuolloin saada vapaakauppa-aluetta, mutta tämä hanke kariutui myöhemmin. Lupaavat tulevaisuuden näkymät houkuttelivat varmasti Carlin aikanaan paikkakunnalle. Minua on aina kiehtonut tämä sukuhaara ja siihen liittyvät monet legendat, ja siksi oli kiva päästä vihdoin käymään.
Merikarvian halki kiemurtelee Merikarvianjoki, jossa on pienempää ja isompaa koskea. Kalaa on paljon ja tänne järjestetään kalastusmatkojakin. Veneenrakennus, puusta tehtyjen tuotteiden valmistus ja kalastus olivat paikkakunnan elinkeinoja aikojen alusta asti, ja kalastus on edelleen keskeinen osa Merikarviaa.
Meidän oli tarkoitus osallistua fiilistelyn vuoksi kotiseutujuhlaan Merikarvian Mieslaulajien talolla, mutta erinäisistä syistä johtuen saavuimme paikalle ikävä kyllä vasta, kun juhla jo päättyi. Menimme kuitenkin juttelemaan keittiöön ja saimme todella ystävällisen vastaanoton. Meille tarjottiin paikallisen kukkakauppiaan leipomaa hyvää kermakakkua, ja kun kerroimme olevamme merikarvialaisia 1700-luvulle saakka, meitä tuli pian tervehtimään useampi kyläläinen. Eräskin mukava rouva kertoi asuneesa vuosia Panamassa ja tulleensa nyt takaisin. "MK - maailman keskipiste", hän sanoi, ja kutsui meitä kylään. Molempien meidän elämänkokemuksella on sanottava, että harvoin Suomessa kohtaa näin ylenpalttista lämpöä, vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä.
Lounaspaikaksi neuvottiin Ravintola Rantahuone Merikarvian satamassa, joka tarjosi sunnuntailounaan buffet-pöydästä ja sehän sopi meille. Kuvassa näyttää vähän ankealta, mutta oikeasti oli tosi hyvää ruokaa!
Erityisesti paistetut muikut olivat todella hyviä.
Kiva tunnelma...
Ihan täydellistä... Miten hyvältä voi valkoviini maistuakaan! Pitkän kylmän kauden jälkeen helle tuntui ihanalta. Ajatus pitkästä ajomatkasta kotiin ei houkutellut, mieluiten olisin jäänyt juuri siihen. Onneksi oli aikaa istua rauhassa ja nauttia.
Kotiseutujuhlan nopean päättymisen syyksi mainittiin se, että juhlassa esiintyneiden soittajien piti lähteä toiselle keikalle kesäteatteriin satamaan. Esitys alkoi ravintolan vieressä olevassa kesäteatterissa, kun menimme syömään. Me näimme näytelmän loppukohtauksen rannalta, tässä Kekkonen tulee paikallisella
rääkipaatilla meitä kohti.
Satamassa toimii myös taidegalleria, mattolaituri ja parikin kalasavustamoa. Vastapäätä satamaa on Camping-alue, joka näkyy myös ylläolevassa kuvassa. Satama on hyvin suojaisa, koska tuon niemen takana vasta aukeaa meri. Sielläkin on paljon saaria ja luotoja, mm. Ouran saarirykelmä, jonne järjestetään veneretkiä (se jää seuraavaan kertaan). Olosuhteet ovat täällä hyvin otolliset monenlaiseen merelliseen toimintaan.
Ennen kotimatkaa poikettiin vielä kalasavustamossa. Ostin sieltä lähivesiltä pyydetyn kirjolohen, joka oli savustettu ikiaikaisilla puu-uuneilla perinteiseen tapaan. Kilohinta oli helsinkiläisittäin hyvinkin kohtuullinen.
Tuo kala syötiin lounaaksi eilen, ja se oli todella hyvää. Ehkä parasta savukalaa ikinä?
Tein seuraksi salaatin, jossa avokadoa, kirsikkatomaattia, kurkkua ja oman maan salaattia, sekä grillattua halloumia. Uudet perunat ja lohi - upea juhlava lounas.
Intensiivinen road trip Satakuntaan oli monella tavalla elämys. Löysin oman satakuntalaisuuteni vasta nyt, ja erityisesti Merikarvialla tuntui kuin kotiin olisi tullut. Mielenkiintoista! Aurinkoinen sää, ystävälliset ihmiset, mukavat sukulaiset ja hyvä, konstailematon ruoka tekivät viikonlopun pikkulomasta tosi kivan.
Todettiin serkkutytön kanssa, että nyt taas tiedetään itsestämme jotain enemmän. Kyllä ihmisen on hyvä tietää, mistä hän on kotoisin ja missä ne juuret ovat!
