Eilen leipomani raparperi-kookoskakku ansaitsee tulla tallennetuksi blogiin. Siksi hieman liian pitkäksi venynyt blogitauko päätetään tähän.
Nythän on raparperiaika vielä parhaimmillaan. Löysin Kotiruokalista-blogista hyvän ohjeen, jota vähän tuunasin.
Kookos-raparperikakku
n. 400g tai puoli litraa raparperinpaloja
1 dl kookoshiutaleita
1 dl sokeria
175g (huoneenlämmössä pehmennyttä) voita
1 dl kookoksella maustettua ruokosokeria (tai tavallista sokeria)
1 dl sokeria
4 kananmunaa
3,5 dl karkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Paloittele huuhdellut (ja kuoritut) raparperivarret pieniksi pätkiksi. Sekoita sokeri ja kookoshiutaleet niiden joukkoon.
Vatkaa voi ja sokerit pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa vähintään minuutti ennen uuden lisäämistä. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, ja siftaa ne taikinan joukkoon. Sekoita hellästi ja nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Raparperipalat päälle ja uuniin. 175 astetta, noin 45-50 minuuttia.
Tältä kakku näytti mennessään uuniin.
Ja tällainen sieltä tuli ulos:
Jäätelö tai vaniljakastike ovat klassisia lisukkeita raparperille. Toimii myös ilman!
Itse asiassa aioin pakastaa kakun myöhempää käyttöä varten, mutta niin sitä vaan meni tuossa ihan huomaamatta toinenkin pala... Ja kolmas...
8 kommenttia:
Hyvältä kuulostaa, kokeilen viikonloppuna! Vehnäjauhot voinee korvata spelttijauhoilla.
Ihan varmasti voi, Tuire, kerro mielellään millaista tuli!
Tein jo, oli hyvää! Perhe söi melkein yhdellä istumalla.
Mahtavaa!! :)
Kerro vielä, onko parhaimmillaan leipomispäivänä vai muhevoituuko pienestä odotuksesta (= teenkö jo edellisenä päivänä ennen kuin vieraat saapuu)?
itse maistoin tätä nimenomaan seuraavana päivänä, ja mehevähn se oli. Mutta jos tarjoaa heti paistamisen jälkeen, kakku on vielä lämmin ja maistuu varmasti hyvältä esim kylmän vaniljakastikkeen kanssa.
Maukasta ja mehevää tuli speltilläkin, joskin jäi ulkonäöltään likilaskuisemmaksi eli enemmän piirakkamaiseksi kuin kuvissasi oleva vehnällä leivottu kakku. Molempi parempi!
Kiva kuulla, Tuire! :)
Lähetä kommentti