Yksi viime vuoden kohokohdista oli viikonloppu Kemiönsaaressa. Minut kutsuttiin syntymäpäiville ystävien mökille, ja lähempi kartan tarkastelu osoitti, että lähistöllä on kahden muunkin ystävän kesäpaikat. Ei muuta kuin auto kohti saaristoa!
Viikonloppu alkoi dramaattisesti. Hieman ennen Saloa alkoi sataa todella rankasti. Salon jälkeen käännyin kohti tietä, jonka päätä ei näkynyt: musta pilvi peitti kaiken. Ajoin suoraan uskomattomaan ukkosmyrskyyn. Näkyvyyttä ei ollut ollenkaan, kaikki oli mustaa. Rakeet olivat peukalonpään kokoisia ja vettä tulvi kaikkialla. Salamat iskivät jatkuvasti. Tienpiennar oli täynnä pysäköityjä autoja - oli turvallisempaa jäädä siihen kuin ajaa nollanäkyvyydessä. Itsekin pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, ajaminen oli aika haastavaa. Päätin kuitenkin, että viisaampaa on pyrkiä pois myrskystä kuin jäädä autoon kököttämään, ja niin matka jatkui. En ole eläessäni ajanut tällaisissa olosuhteissa.
En tullut ottaneeksi kuvaa itse myrskystä, mutta pysähdyin kuvaamaan sen, mistä olin tulossa.
Myrsky oli paikallinen. Kuvaa ottaessa jo aurinko paistaa, metsän takana ukkostaa.
Ystävät olivat vastassa Taalintehtaalla, josta matka jatkui veneellä. Menimme ensin kahville Söderlångvikiin, joka on aikoinaan ollut Amos Anderssonin kesähuvila.
Söderlångvikissä on myös saaristolle tyypillinen itsepalvelukauppa, josta voi ostaa paikallisia vihanneksia ja kukkia. Ne maksetaan lippaaseen. Tämä on hauska tapa, hinnat ovat edulliset, tuotteet varmasti puhtaita ja tuoreita, ja ostaminen helppoa.
Upea, historiallinen miljöö!
Matka jatkui veneellä ystävien mökille, joka on pienessä saaressa.
Perillä nautittiin ihanasta lämmöstä, ilta-auringosta ja tuliaisjuomasta.
Miten ihastuttava paikka!
Rauhallinen ja tyyni poukama. Sauna oli lämmin, merivesi virkistävää ja maisemaa katsellessa sielu lepäsi.
Merellisessä mökissä syödään tietysti itse pyydettyä kalaa. Naapuri kuulemma oli valitellut, ettei ollut saanut kalaa, mutta meilläpä oli katiskassa kalaa kuin kalatiskillä! Mitä halutaan, sitä syödään!
Kalastajahan ei kerro apajiaan muille, joten terveisiä vaan naapurille, parempi onni ensi kerralla.
Tässä on kuhaa ja ahventa. Paistettu pannulla voissa, mausteeksi suolaa, pippuria ja tilliä. Uudet perunat ja pavut ovat paikallisten tuottajien satoa.
Mikä herkkuateria! Paljon sanottu, mutta parasta kalaa, mitä olen eläessäni syönyt. Yksinkertaista, aitoa, konstailematonta, herkullista!
Hyvälle aterialle suloinen päätös.
Tämä kuva on otettu aamu-auringossa: mikä tunnelma. Lämmintä oli jo aamusta, linnut lauloivat, muuten oli täysin hiljaista.
Aamiainen nautittiin ulkona näissä upeissa maisemissa. Arki, työelämän paineet ja pienimmätkin murheet olivat jääneet jonnekin muualle.
Oli aika lähteä takaisin mantereelle ja kohti syntymäpäiväjuhlia.
Taalintehtaalla on jo kahtena kesänä toiminut Rosala Handelsbod, joka oli aiemmin Rosalan saaressa. Omistaja Maria on tullut tutuksi työn puolesta, ja oli mukava nähdä, millainen kuhina hänellä oli kaupassaan. Asiakkaita oli tungokseksi saakka, eikä ihme. Valikoima on monipuolinen. Myynnissä on upeita ja laadukkaita tuotteita, paljon luomua ja omaa maahantuontia. Erikoisuuksia, joita ei muualta saa. Kannattaa poiketa ensi kesänä!
Ostin Rosalan kaupasta tuliaisiksi erilaisia makkaroita ja juustoja.
Seuraava stoppi oli parinkymmenen kilometrin päässä Västanfjärdiin päin, jossa sitten oli itse synttärisankari vastassa veneellään. Ajoimme puolisen tuntia veneellä, kunnes päädyimme Ankkuripaikkaan.
Juhliin oli kutsuttu paljon ystäviä. Meitä kokoontui iloinen ja samanhenkinen joukko heti alkuun lohikeiton ääreen. Meri kimmelsi, oli upea hellesää, lasissa kylmää valkoviiniä, ei kiire minnekään.
Oli mukava vaan olla.
Maisemat ovat saaristossa upeat. En ole koskaan oikein ollut "mökki-ihminen", viihdyn erittäin hyvin kaupungissa ja siteeraan sitä yhtä herraa, joka totesi lempisaarensa olevan Manhattan. Kasvoin järven rannalla, mutta en kaipaa mökille järvimaisemaan. Koin suuren oivalluksen tuona viikonloppuna: saaristo on minun sielunmaisemani. Asun nytkin saaressa (saarella?) lähellä merenrantaa, rakastan sitä, mutta jotenkin tajusin sen vasta tuolla. Karut kalliot, tuulenpieksemät känttyrät männyt, veneilevät kalastajat ja luonnon kunnioittaminen - siinä se. Tuskin koskaan hankin mökkiä edes saaristosta, mutta näissä maisemissa minun sieluni lepäsi ja levottomuuteni hävisi.
Meressä on jotain kiehtovaa. Se on hallitsematon, oikukaskin. Tällaisena tyynenä kesäpäivänä se on lempeä ja rauhoittava.
Illansuussa alettiin lämmittää grilliä. Oli sovittu, että jokainen tuo jotakin grillattavaa.
Joku joutui perunateatteriinkin...
Moni oli leiponut tai laittanut kaikenlaista hyvää ja pöydässä oli vaikka mitä.
Tältä näytti lautanen (makkara Rosalan kaupasta!):
Juhlat jatkuivat myöhään. Olin lopulta ainoa, joka jäi saareen yöksi. Istuimme ystäväni kanssa lämpimillä kallioilla ja keskustelimme pitkään. Aurinko laski hiljakseen, oli täydellisen levollinen olo.
Aamulla heräsin tapani mukaan aikaisin. Ulkona oli sumua. Illan lämpö oli poissa, ja eiliset auringon kuumentavat kalliot olivat aivan erilaiset.
Taianomainen tunnelma.
Aika pian sumu hälveni. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Oli upea, kuuma kesäpäivä.
Myöhäisen lounaan jälkeen oli aika lähteä takaisin mantereelle.
Ajoin vielä kolmanteen paikkaan, joka oli aivan lähistöllä. Siellä ystävällinen isäntäväki tarjosi suloiset iltapäiväkahvit. Ne nautittiin tätä näkymää katsellen:
Paluumatka kotiin sujui menomatkaa helpommin, aurinkoisessa ja mukavassa säässä.
Tällaisena harmaana talvi-iltapäivänä on ihan loistava aika muistella näitä onnellisia, aurinkoisia kesäpäiviä.
Mikä parasta, kesää kohti mennään koko ajan! Suomen kesä on upea, valoisa, lämmin. Viime kesä oli säiden puolesta täydellinen. Uskaltaako toivoa samanlaista ensi kesää?
