Ruokamatkalla Kiinassa

Kävin lokakuussa pikaisesti Chongqingissä, joka on suurkaupunki keskellä Kiinaa. Siellä on peräti 30 miljoonaa asukasta, mutta kuka tästä kaupungista olisi koskaan kuullutkaan? Turistille siellä ei olekaan paljoa nähtävää. Jangtse-joelle voi mennä risteilemään, ja laivalla pääsisi Shanghaihin saakka. Itse kaupunki on kukkulainen, vihreä ja vauras, ja keskustassa on helppo kuluttaa aikaa.

Olen aiemmassa työssäni matkustanut paljonkin Kiinassa ja siellä tuli joskus vietettyä jopa lomia - maa on valtava ja siksi tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Toki se vaatii tiettyä asennetta.  Edellisestä kiinanreissusta oli jo useampi vuosi. Oli mielenkiintoista nähdä, miten vauras ja upea Chongqing olikaan. Kaikki huippumerkit olivat edustettuina, kuten vaikkapa Gucci ja Louis Vuitton, keskustassa oli Starbuckseja ja Pizza Huteja ja muita amerikkalaisia yrityksiä. Tämä kaikki kiinalaisille, ei turisteille. On päivänselvää, mikä on seuraava globaali suurvalta.
Turistien ja erityisesti länsimaisten sellaisten puute saattaa olla syynä siihen, että paikalliset ovat Chongqingissa hyvin ystävällisiä, aika uteliaita ja erittäin hymyileväisiä meitä pyöreäsilmäisiä kohtaan (Pekingissä ja Shanghaissa olen kohdannut vähän toisenlaista käytöstä). Kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus.

Aito Kiina on kuitenkin jotain muuta kuin KFC ja Mäkkäri.  Tai muutakin. Kiinahan on muuttunut valtavasti -  ja pysyvästi. Aitoa, vanhaa Kiinaa löytyy onneksi vielä kaikkialta.

Parin jenkkifirman välissä oli paikallinen ruokakoju. Kaikkiin riitti asiakkaita.

Kadunvilinässä perinteet kohtaavat nykyisyyden.

Kävin paikallisessa, ehkä aika ylellisessä supermarketissa, jossa myytiin vaikka mitä.

 Maapähkinöitä ja jauhettua maissia, molempia irtona tai valmiissa pusseissa. Ostin pussillisen maapähkinöitä kotiin.

Hmm... Kuivattuja.. jotakin. Kiinnostavaa ja edullista, kun vaan tietäisi mitä nämä ovat. 

 Asiakkailla oli aikaa valita parhaat yksilöt.

 Kuivattuja sieniä, eikö?

 Chiliä murskattuna ja kokonaisena. Ostin pussillisen kokonaisia, näyttää kivalta keittiössä, mutta käyttöön nämä on tarkoitettu.

 Etelän hetelmiä joka lähtöön. Kauppa oli perusmarketin kokoinen, mutta valikoima oli huikea ja koko myymälätila oli käytetty tarkkaan. Henkilökuntaa oli paljon.

Valmisruokapuolella oli tällaisia herkkuja mukaan ostettavaksi.

Chongqing kuuluu Szechuanin maakuntaan, joka on kuuluisa pippuristaan. Suosituin paikallisruoka on hotpot, eli tavallaan lihafonduen tyyppinen ruokalaji, jossa jokainen ruokailija dippaa lihanpalasia kuumaan liemeen. Alueen ruoalle on ominaista runsas chilin, valkosipulin ja aromaattisen pippurin käyttö.
Hotpotit jätettiin tällä kertaa väliin, ja kokeiltiin muita vaihtoehtoja.

Hotellissamme oli kiinnostava seafood-buffet, joka oli hyvin kohtuuhintainen. Paremmin paikallisoloja tunteva ystäväni totesi, ettei lähistöllä ole hyviä ravintoloita, joten kokeillaanpa tätä.
Buffet osoittautui todella runsaaksi ja upeaksi, ja siellä oli todellakin kaikkea, ei pelkästään kalaa ja äyriäisiä. Sielläkään ei länsimaisia näkynyt, toki turisteja ja liikematkalaisia, mutta hekin aasialaisia.

 Tässä ensimmäinen pöytään kerätty satsi... Todella hyvää.

Tarjoilija toi pöytään jokaiselle pienen metallirinkulan, jossa oli numero. Sen kanssa mentiin tilaamaan kokilta kalaa, äyriäisiä, lihaa ja lisukkeita. Laitettiin ne raakoina lautaselle, kokki paisteli annoksia tilausjärjestyksessä, ja tarjoilija kiikutti sitten numeron mukaan oikeaan pöytään. Toimivaa ja suhteellisen ripeää. 

 Tällaisen sain omastani: kahta kalaa ja lihaa, jokunen vihannes joukossa. Erittäin hyvää!

Toisena iltana syötiin myös erittäin hyvin.

Päädyimme Tairyo-nimiseen paikkaan, jossa on tarjolla erittäin edullinen "All you can eat"-tyyppinen konsepti. Tilataan listalta kaikkea mahdollista, kokki valmistaa niitä seurueen edessä. Viiniä ja olutta saa myöskin melko lailla vapaasti. Koko lysti maksaa parisenkymppiä henkeä kohti.
Tässä vaiheessa oli kamera jäänyt hotelliin ja mukana oli vain puhelin, siksi kuvia on vain kaksi ja nekin huonolaatuisia.

Tässä edellisen kuvan paistamisen tulos. Todella hyvää.

Olen täälläkin maininnut, että käytän kotona salaattiastiana Kiinasta muinoin ostamaani kulhoa, joka on pahasti kolhiintunut. Aioin ostaa uuden, kun nyt Kiinaan pääsin. Päädyimme kirppismarkkinoille, jossa ilahduttavasti kaikkea oli kaupan. Ja todellakin - ei turisteille, vaan paikallisille. Meitä tosin varoiteltiin: mikään ei ole antiikkia. Mutta eihän sitä aitoa antiikkia menty etsimäänkään!

 Kaikkea maan ja taivaan väliltä!

 Koruja. Aina ei tarvita edes myyntipöytää.

 Menneisyyden kaikuja. Vanha propaganda on nyt myynnissä - mahtaako kauppa käydä?

 Viehättävä koju, kauniita esineitä.

Tämän suloisen pikkupojan isoäiti myi minulle vadin, jonka toin ehjänä kotiin. Se on erilainen kuin edellinen, hinta oli sopiva ja olin ostokseeni tyytyväinen. Mutta koska uusi vati on itse asiassa suurempi kuin vanha, jopa liian suuri, joudun kenties vielä odottamaan, että löydän uuden salaattivadin. Kuulemma Espoossa on kiinalaista tavaraa myyvä kauppa, josta uutta kulhoa voi käydä etsimässä, jos ei Kiinaan pääse vähään aikaan uudestaan!

Joulu!

Olen koko ikäni ollut jouluihminen, rakastan joulun tunnelmaa ja haluaisin aina tehdä itse kaikki joulun perinteiset herkut. Olen myös toivottanut lähisuvun tervetulleeksi kotiini jo toistakymmentä vuotta. Kaksi kertaa olemme olleet ulkomailla jouluna, muulloin aina meillä. Tästä on tullut omille lapsilleni ainoa oikea tapa viettää joulua - maksimissaan meitä on saman pöydän ääressä ollut lähes parikymmentä henkeä.  Lasteni isovanhemmista on vain yksi enää jäljellä, avioerojakin on sattunut ja väki siksi vähentynyt, mutta onneksi on tullut vastaavasti lisää joulunviettäjiä. Erityisen ihanaa on saada pieniä lapsia jouluvieraiksi.

Viimeiset kahdeksan vuotta yritykseni lahjapalvelu on vienyt kaiken ajan joulun alla. Viimeiset lahjat ja tukkuasiakkaiden tilaukset toimitetaan tunnollisesti, viime metreille saakka. Työtunteja kertyy joulukuussa viikottain noin 80, ja se on paljon se. Omat jouluvalmistelut on siksi pitänyt muokata uusiksi - nyt keskitään todellakin olennaiseen, ja tehdään se, mikä on kaikkein tärkeintä. Mikäkö se sitten on? Tietysti hyvä ruoka ja tunnelma. Kaikkea ei enää ehdi tehdä itse. Ajattelin, että jos siivoan hysteerisesti ja teen sen kaiken, mitä haluan, olen aattona niin väsynyt, että se ei todellakaan ole sen arvoista. Siivosin vain viikkosiivouksen verran, hain kalat Kalatukku Erikssonilta, ja delegoin tällä kertaa sukulaisvieraille osan ruoanlaitosta. Miten mukavaa. Perheenemännän rutiineilla loppu sujui kuin itsestään. Joululahjojen hankinta jäi vähiin, mutta eiköhän tärkeintä ole yhdessäolo, hyvästä ruoasta nauttiminen ja leppoisa tunnelma... Näin ainakin haluan itse uskoa.

Tässä muutama kuva ruokapöydästä. Kamera oli muun aikaa sivussa, ja hyvä niin.

Hetki ennen ruokailua... Kaikki on valmiina. Kattauksen väreiksi valikoituivat turkoosi ja tummansininen. Kuusi on meillä aina tekokuusi - en ymmärrä vimmaa hakata eläviä puita - ja se koristellaan valkoisin, hopeisin ja sinisin koristein. Koristeista rakkaimmat ovat kolme suloista pientä nallea, jotka ostin kun kolmas lapseni syntyi, ja ne symboloivat tärkeintä asiaa elämässäni, kolmea poikaani.

Graavisiika ja graavilohi ovat Kalatukku Erikssonilta ja ranskalaiset pateet yritykseni valikoimasta. Ennen tein pateenkin itse... Nämä ovat kyllä lähes yhtä hyviä. Fasaanipatee, ankkatattiterriini ja peura-puolukkapatee maistuivat kaikille.

Lämmisavulohi hävisi hetkessä - kaikkien suosikki. Itse tehty saaristolaisleipä ja kahta mätiä lisukkeineen - niin hyvää. Tällä seurueella näköjään uppoaa tuo edullisempi kirjolohenmäti kallista muikunmätiä paremmin. Ensi vuonna skipataan muikunmäti!

Sinisessä purkissa on smetanasilliä, joka on helppo tehdä ja maistuu erityisesti joulupäivän aamuna ruisleivän päällä. Käytän silliin yleensä Pirkka-sipulisilliä, jonka huuhtelen lävikössä, poistan sipulit ja  ja kuivaan sillinpalat talouspaperilla. Smetanan sekaan sekoitan tillisilppua, ruohosipulia ja hieman pippuria ja latelen purkkiin kerroksittain smetanaa ja silliä. Tätä teen aina myös juhannuksena, se on todella hyvää uusien perunoiden kera.

Pääruoaksi valmistin poronpaistin, joka sain ystävän kautta tilattua suoraan Lapista. Itse asiassa pakastimeen päätyi puolikas poro, luineen ja leikkuujätteineen (niistä aion vielä keittää ihanat liemet). Porosta on aiemmin jo yksi poronkäristys valmistettu, ihan eri makuista kuin kaupan käristyslihapussista valmistettu.
Paistissa oli aika lailla kalvoja ja rasvaa, joten esivalmisteluun meni kauan aikaa. Paistoin voissa pannulla, ripottelin suolaa ja mustapippuria pinnalle ja paistoin 120 asteessa, kunnes sisälämpötila oli 57 astetta. Leikkasin poron valmiiksi - eipä näytä kovin tyylikkäältä kuvassa... Uunivuoan paistinesteestä keitetty punaviinikastike sopi hyvin. Peruna- ja lanttulaatikot sekä ihana punajuuri-piparjuurilaatikko olivat hyviä poron kanssa.
Poro oli mehevää, maukasta ja ehdottomasti nappivalinta. Tosin juuri, kun ensimmäiset viipaleet oli saatu massuun, tuli pukki, joka sanoi tulleensa ilman poroja, kun ne jäivät Ouluun. Veljeni huusi heti: "Me syömme nautaa, me syömme nautaa!". Hätävale kannatti, koska saatiin pukilta iso säkillinen lahjoja.

Wotkinsin tehtaanmyymälästä hain vielä savukalkkunan. Se on kiireisen emännän pelastus: kalkkuna vaan pois vakuumista ja pöytään. Lisukkeeksi portviinihyytelöä ja karpaloportviinihilloketta.

Juomaksi tarjoan tietysti aina alkupalojen kanssa samppanjaa, koska olen suuri samppanjan ystävä. Magnum-pullo roseeta sopi hyvin ja riitti mainiosti. Pääruoan kanssa oli punaviiniä ja samppanjaa.

Jälkiruoaksi tarjosin vakiojälkkäriä, eli Emilian italialaista suklaakakkua (resepti täällä), sekä uutta reseptiä, marenkikakkua. Juuri sitä, jota ystäväni tarjosi kulttuurikerhon glögeillä. Resepti on salainen, joten perhana vieköön sain vain marenkipohjien ainesosalistan!  Sillä mentiin. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta ei kuvaamisen arvoinen. Tätä reseptiä kehitellään vielä ja pyritään täydelliseen lopputulokseen. Hyvin maistui tällaisenakin. Kahvit ja itsetehdyt liköörit kuuluvat tässä kohtaa menyyseen.

Lopuksi innostutttiin soittelemaan pianoa ja pelailemaan. Otin vielä yhden lasin samppanjaa. Siinä hetkessä olin nöyrän kiitollinen onnistuneesta joulusta, rakkaista sukulaisista ja monesta asiasta, jotka meillä ovat hyvin.

Glögillä

Kulttuurikerhon jouluglögeille kokoontui joukko ystävyksiä, joiden elämässä on aika paljon kaikkea juuri nyt. Vaikka on kiire töissä, ja pitäisi tehdä kaikenlaista, tekee hyvää jättää muut asiat hetkeksi ja pysähtyä. Kristiinan kotona on kaunista ja tunnelmallista, jouluvaloja ulkona ja sisällä, kauniita kukka-asetelmia - kaikenkaikkiaan viehättävä ja kutsuva koti.

"Mulle tuli inspis", totesi emäntämme vaatimattomasti, ja tarjosi pöydän täydeltä kauniita ja hyvänmakuisia pikkupaloja.

Roseepippurilla somistettua graavilohta ruisleivällä, pateeta ja karamellisoitua sipulichutneytä, mäti-smetanaleipiä ja toast skagen... Kuumaa glögiä. Tämä oli ihanaa. Arki-iltana vielä!
Kaikkea tuli syödyksi ja paljon, niin herkullista tämä oli.

Eikö ole hienon näköinen annos?
Graavilohi oli aivan järjettömän hyvää ja suussasulavaa. Olin yllättynyt, kun kuulin, että se on Lidlin vakuumipakattua lohta. Olisin voinut vaikka vannoa, että lohi on haettu kauppahallista tai kalatukku Erikssonilta, joka on meidän itähelsinkiläisten suosikkikalakauppa.

Eikä tässä vielä kaikki...

Jos lohi oli järjettömän hyvää, miten kuvailisin marjarahkalla täytettyä marenkikakkua, etten aina toistaisi itseäni? Yhtä aikaa raikas ja makea, kevyt ja runsas, ihanan makuinen. Tätäkin piti syödä useampi pala, kun se vaan oli niin taivaallista.

Emäntä muisti meitä vielä kauniiseen pikku pussiin pakatulla, sangen hyödyllisellä pikkujoululahjalla.

Tarkoitus oli illan aikana sopia ensi vuoden kulttuuririennoista, mutta se taisi unohtua... Enemmän puhuttiin meidän naisten elämästä, joka on moniulotteista ja välillä todella rankkaa. Ihmeellisen pitkään me venymme ja kestämme vaikeuksia, suruja ja murheita. Mutta jos ei elämässä olisi varjoja ja särmää, osaisiko näistä iloisista ja hyvistä hetkistä nauttiakaan samalla tavalla?

Ah, Emo.

Kerran tai kaksi vuodessa lempiasiakkaani vie minut ja koko tiimin illalliselle. Tällä kertaa valinta osui Gastrobar Emoon. Emo on Olon Pekka Terävän uusi, edullisempi paikka, joka avattiin Olon entisiin tiloihin. En ollut vielä päässyt Emossa käymään, joten odotukset olivat korkealla.

Ja mitenkö kävi?
Emossa nautittu kuuden ruokalajin illallinen viineineen oli ehkä paras, jota olen koskaan ravintolassa syönyt. Se oli täydellinen, todellista aistien juhlaa. Häkellyttävää.

Ruoka ja viinit oli tilattu seurueellemme etukäteen pakettina. Jokaiselle annokselle oli oma viininsä, joka sopi tietysti täydellisesti annoksen makumaailmaan.

Meidät oli buukattu viihtyisään ja hieman hämärään kabinettiin, joka ilmeisesti toimii myös ravintolan viinivarastona... Kabinetti sopi erittäin hyvin, koska kyseessä oli kuitenkin työillallinen, ja saimme puhua työasioita rauhassa. Keittiöpäällikkö Ilkka Lääveri piipahti pari kertaa kertomassa annoksista. Palvelu oli kaikenkaikkiaan erittäin hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa. On kiva, kun tarjoilijalla on pelisilmää ja kykyä joustaa esimerkiksi aikataulussa.

iPhone.... Pikkukamera on edelleen huollossa... Soitan sinne huomenna. Ja järkkäriä en halunnut raahata dinnerille. Emon kotisivun galleria-osiosta voi käydä katsomassa kauniita ruokakuvia!

Alkuun saimme annoksen, jossa on ainakin maa-artisokkasosetta ja uppo-luomukananmuna. Upea ja lupaava alku.

Jänispateeta - erittäin hyvää. Rakastan erilaisia pateita ja tämä oli maukas. Lisukkeena taisi olla wasabia ja dijonia. Kaikki maut lautasella täydensivät hyvin toisiaan.

Ooh...sinisimpukka-tagliatelle... Tämä oli käsittämättömän hyvää.

Toinen pääruoka oli vasikanrintaa ja linssejä - kuvan otin ennen linssien lisäämistä. Herkullista.

Tämän annoksen nimi on eurooppalaisia juustoja. Liian pienet palat...

Jälkiruokana nautimme tiramisut, jossa oli tiramisua vain nimeksi, siitä ei ole kuvaa. Tiramisu Emon tapaan oli kyllä erinomaisen hyvää, vaikkei siis mitenkään muistuttanut klassista kaimaansa. Espresso päälle ja olo oli erinomainen. Kylläinen, muttei täysi.

Tällainen ateria ei helposti unohdu! Mitään ei lautaselle tai lasiinkaan jäänyt.

Henkilökunnalle täytyy vielä antaa täydet pisteet kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä. Iso ja kovaääninen seurueemme oli ehkä jossain määrin vaativa ja haasteellinen, ja hidasliikkeinenkin.
Todellinen ammattilainen säilyttää malttinsa ja kasvonsa tilanteessa kuin tilanteessa, ja sellaista henkilökuntaa löytyi Emosta ainakin tuona iltana!

Itsenäisyyspäivän illallinen

Meillä on vuosikausia vietetty itsenäisyyspäivää samalla tavalla. Menyy on ollut aina lähestulkoon sama. Joskus on ollut vieraita, useimmiten ei. Tänä vuonna kuitenkin tuli muutos, kun ystävät kutsuivat illalliselle, ja toisaalta lapset halusivat viettää omia pikkujoulujaan. Päätin siis lähteä illalliselle ja jättää nuorison keskenään.

Illallisen idea oli kiva: jokainen tekee jonkun osan ateriasta ja tuo mukana siihen sopivan juoman.  Sovittiin, että pyritään kotimaisuuteen ja pidetään annokset yllätyksinä. Minulle osui jälkiruoka.

Seurueemme koostui ruokaa ja juomaa rakastavista ihmisistä ja luonnollisena lopputuloksena vietimme herkullisen ja upean illan, josta ei tullut kenellekään liian suurta taakkaa. Idea on hyvä ja vapaasti kopioitavissa!

Aloitimme illallisen rosee-samppanja-aperitiivilla ja keittiön pikku tervehdyksellä. Tässä oli savustettua särkeä ruisnapilla ja graavilohta saaristolaisleivällä. Savusärkiannos oli Aito-ravintolan reseptin mukaan. Molemmat erittäin hyviä.

Ensimmäisenä alkupalana oli itsetehdylle saaristolaisleivälle kootut kalaherkut: graavisiikaa ja muikunmätiä, avokadoa ja punasipulia.

Näiden kanssa oli tarkkaan harkittu juomavalinta, vuoden 2005 Victoire-samppanja, joka sopi erinomaisesti graavisiian kanssa. Upea juoma, ja täydellisen herkulliset alkupalat.

Toisen alkupalan tekijällä oli samat ajatukset kuin ensimmäiselläkin... Lusikoilla tarjotut gini-graavatut siiat yhdessä muikunmädin ja ihanan smetanan kanssa muodostivat tasapainoisen liiton. Tässä juomaksi oli valittu muisto kesäiseltä festarilta: kotimainen kuohuviini, joka tuoksui huumaavasti lakalta ja maistui herukkaiselta.

Pääruokaa odotellessa nautimme välijuomaksi Lontoosta tuotua The Shard-pilvenpiirtäjän omaa The View-samppanjaa... Ihanaa.

Isäntä kokkasi meille ankkaa kahdella tavalla: ankanrintaa ja confitia punaviinikastikkeella. Lisukkeena järjettömän hyvää maa-artisokkapyrettä (omalta pihalta) ja peruna-duchesse. Juomaksi maistui pinot noir. Olipa hieno yhdistelmä. Ankanrinta oli juuri oikein valmistettu, sanalla sanoen upea annos.

Juustolajitelma oli sekin runsas ja monipuolinen. Tässä on erilaisia kotimaisia juustoja. Niiden kanssa oli pariakin hilloa sekä portviiniä.

Tämän jälkeen oli oman mustikkahyytelökakkuni vuoro - siitä ei ole kuvaa. Se on vakioresepti, jonka teen aina itsenäisyyspäivänä, ja yleensä myös jouluna. Kuva ja resepti on parin vuoden takaisessa postauksessa.  Kakun seuraksi olin tuonut omatekemääni limoncelloa, ohje täällä.

Upea illallisemme päättyi espressoon ja sen kanssa tarjottuihin kuppikakkuihin.
Itsenäisyyspäivä on juuri sopiva ajankohta tällaiselle illalliselle. Meillä oli ihana ilta, kiitos isäntäväelle ja koko pöytäseurueelle!

Divaanin leivontailta

Yritykseni on tehnyt Bonnierin mediamyynnin asiakkaille annettavat jouluiset herkkulahjat parina vuonna, ja sitä kautta päädyin keikalle Divaani-lehden hauskaan leivontailtaan. Oli kiva osallistua lahjoittamalla herkkukori arvottavaksi, kun samalla pääsin itsekin leipomaan ja askartelemaan.

Toinen kamerani jäi kiireessä kotiin ja toinen on huollossa... Joten epäonni kuvien suhteen jatkuu vielä muutaman postauksen ajan. iPhone ei todellakaan tuota sellaista kuvalaatua, jota tänne haluan.
Mutta kestettäköön tämä.

Tarjolla oli paljon kaikkea ihanaa syötävää, josta vastasi Flow catering.

Vaalean ja tumma glögin lisukkeeksi tarjottiin vähän erilaisia juttuja.
Pari viipaletta chiliä ja inkivääriä maustoivat vaalean glögin aika pirteäksi.

Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia tapoja maustaa glögiä. Mantelit ja rusinat voi hyvin korvata jollakin muulla. Jos chili ja inkivääri ovat liian eksoottisia, kuivatut hedelmät toimivat erittäin hyvin. 

Carsinin viinit oli mukana. Itselleni oli yllätys, ettei Carsinin viinejä ole enää ollut alkossa seitsemään vuoteen. Näin se aika kuluu! Viinejä voi tilata nettikaupasta kuitenkin, mikä onkin ihan kiva tapa, ja varmasti yleistymään päin. Nyt kun EU:ssa saa tilata omaan käyttöön viinejä tiloilta suoraan, kunhan hoitaa verot, tullit ja kuljetukset asianmukaisesti, yhä useampi käyttää tätä mahdollisuutta. Kun vaan saisimme suomalaiset päättäjät ymmärtämään, että alkoholipolitiikan ei tarvitsisi olla pelkästään holhoavaa ja rajoittavaa... 

Paikalla oli iso joukko lehden yhteistyökumppaneita, mainostajia, mediatoimistoja ja niin edelleen. Kaikki innostuivat nopeasti leipomaan - appelsiinisuklaakeksit ja kirsikkakakkuset oli esivalmisteltu (taikinat tehty etukäteen) ja käden käänteessä kaikki tekivät kukin oman keksinsä.  Reseptit ovat Divaanin joululehdessä. 

Näitä oli hauska tehdä ja molemmat keksit valmistuvat todella sutjakkaasti. 

Kirsikkamurokeksit näyttivät ihan mukavilta ennen uuniin menoa. Jotain meni kuitenkin pieleen ja taikina levisi uunissa, eikä valmiista kakkusista oikein voinut edes ottaa kuvaa.. Mutta maku oli hyvä. 

Toisella pöydällä askarreltiin... Tämä ei ollut minun juttuni, mutta kauniita näistä tuli. Monen mielestä paperin taittelu oli rentouttavaa, minä koin tämän stressaavana... En ollut tässä kovin hyvä! Haha! Leipominen sen sijaan on minusta erittäin rauhoittavaa ja mukavaa. 

Tässä vielä kuva  näistä tekemistäni lahjoista, jotka arvottiin osallistujien kesken. Isommassa on neljä erilaista luonnollista elintarvikeväriä ja kaksi maustettua ruokosokeria (kookos ja vanilja). Pienessä korissa on yksi väriaine. Kutsun aina näitä maailman pienimmiksi herkkukoreiksi, kun pikkuiseen koriin mahtuu vain yksi tuote. 

Tästä tuli nyt vähän kaupallinen postaus. Yrittäjän elämä on joskus tällaista.  Itse illan suurin anti minulle oli kuitenkin, kuten yleensäkin, ihmisten kohtaamisessa. Mukavia, samanhenkisiä ihmisiä tuntuu löytyvän tilaisuudesta kuin tilaisuudesta. Hyvän ruoan ja juoman äärellä on helppo tutustua. 

Miten helposti toisilleen tuntemattomat ihmiset heittäytyivät illan ohjelmaan ja jakoivat tämän hauskan kokemuksen! 

Vastaavia iltoja kannattaa järjestää omassa ystäväpiirissä. Esimerkiksi piparkakkutalo- tai joulukorttitalkoot yhdistävät kaksi asiaa: samalla kun hoitaa sesongin "pakollisia" juttuja, tapaa myös ystäviään. Joten ei muuta kuin leipomaan ja tekemään yhdessä! 

Hyvää pikkujoulua ja ensimmäistä adventtia!