lauantai 28. syyskuuta 2013

Mansikkalikööriä

Olen tehnyt joka vuosi jotakin likööriä, viime vuonna se oli limoncelloa. Kellarin uumenissa on ollut aina luumu- ja vadelmalikööriä, joskus mustikkaa ja mansikkaa. Kaikista on pidetty ja jokaiselle maistelijalle on löytynyt oma suosikki.

Mansikkasato oli hyvä, joten halusin tehdä pitkästä aikaa mansikkalikööriä.

Sattui vain pieni takaisku: kadotin suosikkireseptit sisältävän kansioni. Siellä olisi myös se oikea ohje liköörin tekemiseen. Kansio on melko paksu ja painava, joten ihan helposti sellainen ei joudu hukkaan, ja sitä etsiskellessä tuli siivottua erinäisetkin kaapit ja koloset. Kansiota ei ole edelleenkään löytynyt, joten jouluna viimeistään tulee tenkkapoo, kun rakkaat suosikit on korvattava uusilla.

Tein kuitenkin vanhasta muistista likööriä, seuraavalla ohjeella:

Minnan mansikkalikööri

2 litraa mansikoita
0,5 l votkaa
500g tomusokeria

Siistit ja puhtaat mansikat viipaloidaan ja laitetaan puhtaaseen lasipurkkiin. Sokeri liuotetaan alkoholiin ja kaadetaan mansikoiden päälle. Kansi kiinni ja ikkunalaudalle kuukaudeksi. Seosta pitää sekoitella tai hölskytellä aika ajoin.

 Sen jälkeen purkin sisältö siivilöidään sideharson läpi, mansikat jäävät siivilään ja likööri kulhoon/kannuun, josta se pullotetaan pestyihin ja desinfioituihin pulloihin. Annetaan tekeytyä jääkaapissa ainakin kuukausi. (Mansikoista on lähtenyt kaikki väri ja makukin, mutta niitä voi käyttää toki esim leivonnassa, hyvin ovat marinoituneet).
Vanhat pullot sopivat hyvin itsetehdyn liköörin tyyliin. Aika kauniin punaista, vai mitä!

Muistoja kesästä

Olen pitänyt blogitaukoa, mutta se ei ollut tarkoitus. Siihen on oikeastaan pari ihan hyvää syytäkin, mutta niistä ehkä tuonnempana.

Katselin kesän kuvia; mistä oli pitänyt kirjoittaa silloin, kun oli vielä lämmintä ja kesää, kun grilli kuumeni päivittäin...

Edelleen olen grillannut, mutta tänä viikonloppuna taidan putsata sen talviteloille.

Tässä kuitenkin pari kuvaa kesältä. Ostin Kala-Autosta kampasimpukoita ja jättikatkarapuja. Ne tulevat isoissa pusseissa pakastettuina, eivätkä ole ihan halpoja. Kuskit ovat kuitenkin kautta vuosien olleet niin mukavia, että ei ole kuulkaa helppo sanoa ei... Ja kun on joku erikoisempi hetki ja haluaa tarjota jotain parempaa, on mukava ottaa pakastimesta näitä. Opin tänä kesänä sen, että jättikatkaravut kannattaa kuoria melkein valmiiksi, eli avata kuorta mahdollisimman paljon, että marinadi oikeasti pääsee maustamaan itse ravun. Syöminenkin on silloin helpompaa. Kuoren voi toki ottaa kokonaankin pois ja jättää pelkän pään.

Tein kaksi helppoa marinadia: jättikatkaravuille chiliä, valkosipulia ja sitruunaa sekä öljyä, kampasimpukoille tilliä, sitruunaa ja mustapippuria + öljyä. Mausteena Terre Exotiquen limettisormisuolaa, joka on oma suosikkini.

Saavat olla marinadissa jonkun aikaa.
Itse paistaminen on nopeaa ja ruoka valmistuu hetkessä.
Kuvassa taitaa olla edellispäivän uudetperunat pannussa paistettuna, kesäinen salaatti ja lasi kuivaa valkoviiniä - erittäin hyvä ateria. Toimii myös alkupalana.

Nyt kun syksy on todella saapunut, aamut ovat kylmiä ja talvi on vääjäämättä edessä, näihin kesäkuviin ja muistoihin huomaa yhtäkkiä tarrautuvansa - seuraavaan kesään on vielä niin pitkä aika. Onneksi vastaavia herkkuja voi valmistaa pannullakin.