Hehkutettuani täällä Murua viimeksi sovittiin parin gastronomiaa arvostavan ystävän kanssa illallisesta Murussa. Pöytävarauksen saa helpoiten arki-illaksi. Istuimme iloisessa seurueessa parantamaan maailmaa paitsi henkevän keskustelun myös erinomaisen ruoan ääreen.
Nautimme alkuun talon samppanjaa, joka oli vaihtunut sitten viime kerran. Bérêche & Fils on perheyritys, jonka historia ulottuu vuoteen 1847 saakka.
Muu seurue otti tarjoilijan viinisuositukset vastaan, mutta itse pitäydyin tässä jalossa juomassa.
Alkujuoman kanssa tuotiin talon leipää ja ihanaa latva-artisokka-oliivitahnaa.
Melkein voisin joskus mennä Muruun vaan juomaan samppanjaa ja syömään tuota ihanaa leipää artisokkatahnan kanssa!
"Konffattu lohi" ei sanonut juuri mitään etukäteen, mutta voi pojat että oli hyvää. Tarjoilija selitti, että lohi upotetaan oliivi- ja rypsiöljyjen sekoitukseen ja annetaan kypsyä siinä. Googlaamalla selvisi enemmän, ja tätä täytyy ehdottomasti kokeilla itse kotona. Lohi voidaan kypsentää öljyssä joko uunissa tai pannussa, oleellista on mieto lämpö ja runsas öljyn määrä.
(Reseptejä löytyy netistä hakusanoilla Salmon Confit tai ranskaksi saumon confit, sen sijaan lohiconfitilla tulee hyvinkin erilaisia ohjeita!)
Lautasella on lisäksi romanesco-kaalia, appelsiiniviipale, mätiä, fenkolia ja ihanaa valkoista mössöä.. Kiva pieni makeansuolainen keksi maistui anikselle, mutta emme olleet varmoja oliko siinä sittenkin fenkolia. Kaunis ja todella herkullinen annos. Lohi oli järjettömän hyvää (en keksi muuta tapaa kuvata sen erinomaisuutta!).
Pääruoaksi valitsin poroa kahdella tavalla ja tämähän oli suussasulavaa, maukasta ja ihanaa. Reilut palat lihaa ja selkeät maut. Aivan loistava annos.
Lihaa syömätön ystävä otti paistettua siikaa, joka tuli näin kauniilla tavalla pöytään. Hummerikastike, muistaakseni. Oli hyvää, mutta kuulemma hieman liian suolainen.
Ja sitten tietysti juustoja... Itse tehty kirsikkahillo oli erittäin hyvää (päätin tehdä itse kirsikkahilloa ensi kesänä!).
Vielä mahtuu jälkiruokaa!
Söin jälkiruoaksi suklaafondantin hedelmien ja appelsiinijäätelön kera. En ole kovin suuri sorbettien ja jäätelön ystävä ja joskus harmittaa, kun useimpien jälkiruokien yhteyteen laitetaan aina jompaa kumpaa. Kenties yrteillä maustettu mascarponevaahto tai vaniljamousse voisi olla vaihteeksi paljon kiinnostavampi? Mutta kyllähän jäätelö aina fondantia raikastaa, ja tällainen itse tehty upea jäätelö on kyllä erinomaista. Ihanat marjat ja hedelmät sopivat annokseen sekä ulkonäöltään että maultaan erittäin hyvin. Turha kenties mainitakaan, että fondant oli juuri sellainen kuin pitää, täydellinen? Vahvan suklaanmakuinen jälkiruoka oli hyvä päätös erinomaiselle aterialle.
Tässä vielä kaverin annos, jossa oli savariinia ja lakkakastiketta sekä jäätelöä. Hyvää oli tämäkin!
Kaiken kaikkiaan tyytyväisinä ja iloisina poistuimme ulos. Pieni logistinen takaisku kohtasi juuri silloin, mutta vastoinkäymisillä ei ole mitään vaikutusta, kun mieli on hyvä.
Murun omistajat ovat piakkoin avaamassa uutta ravintolaa Helsinkiin, Pikku-Roballe. Työnimenä sillä on Pastis, ja kuulemma siitä ei tule Murun kopiota, kerrotaan Nyt-liitteessä. On kiinnostava nähdä, millainen paikka Pastiksesta saadaan. Paikka avataan pääsiäisen jälkeen.
3 kommenttia:
Ihanat kuvat sait ruuista, Minna! Lohi oli aivan fantastista, ajattelin yrittää sitä tänä viikonloppuna kotona. Ja pitkään haudutettu poronniska (niskaahan se oli?) kepitti jopa kaverina olleen fileen. Näin hyvästä ruuasta jäi kyllä erittäin hyvä mieli.
t. Pia
Edit: toisessa jälkkärissä oli lakkakastike :)
Kiitos Pia! Ja Vera, mistä mä sain sen tyrnin? Muistan ihan hyvin, että oli lakkaa, ja ajattelin sitä kirjoittaessanikin. Hmm... Korjataan...
Lähetä kommentti