keskiviikko 27. helmikuuta 2013

God Save the Queen!

Yritykseni lippulaiva on skotlantilainen Mrs Bridges-sarja. Tuotteissa kaikki osuu kohdalleen: viehättävä ulkonäkö, laadukkaat raaka-aineet, hyvä maku ja säilöntä- ja lisäaineettomuus. Taustalla on tarina. Kahden kerroksen väkeä -televisiosarjan (sen alkuperäisen) keittiössä hääräsi topakka skottikokki Mrs Bridges. Kyseinen rouva on oikeasti ollut olemassa ja työskennellyt Bellamyn perheen palveluksessa. Rouvan kuoltua löytyi salainen reseptivihko. Näihin resepteihin perustuu Mrs Bridges-sarja, jonka tuotteet ovat kotonatehdyn makuisia.
Valmistaja on Mackays, jonka tarina on sekin kiinnostava. Yrityksen perusti noin 17 vuotta sitten pitkän linjan englantilainen liikemies Paul Grant. Hän osti Skotlannista kituliaan tehtaan, joka valmisti marmeladia täytekekseihin, sekä Mrs Bridges-brändin, yhdisti nämä kaksi ja on luonut niistä menestyksekkään yrityksen. Mrs Bridges oli ollut olemassa jo aiemmin, mutta vasta Grantin johtamana sarja on saavuttanut kansainvälistä menestystä. Alle kymmenen vuotta sitten Grant päätti aloittaa päivittäistavarakaupoissa myytävän, edullisemman marmeladin valmistamisen. Silloin sai alkunsa Mackays-niminen sarja, joka sekin on Suomessa saatavana. Sen maahantuoja on Fine Foods.
Appelsiinimarmeladi on keksitty aikanaan Dundeen alueella Skotlannissa ja Mackays on ainoa yritys, joka edelleen valmistaa marmeladia tuolla samalla alueella perinteisellä kuparikattilamenetelmällä.

Paul Grant on palkittu vuosien mittaan monenlaisilla pysteillä: hänet on valittu vuoden skottilaiseksi, vuoden liikemieheksi ja niin edelleen. Yrityksen toimitiloissa kunniakirjoja on pitkä rivi. Vuonna 2004 Britannian kuningatar Elisabeth myönsi yritykselle arvostetun vientipalkinnon Queen's Awardin. Viime vuonna Mackays sai palkinnon uudestaan. Palkinto annetaan yritykselle, jonka vienti on kasvanut kolmena peräkkäisenä vuonna. Mackaysin vienti kasvoi kuudessa vuodessa peräti 143 prosenttia ja tuotteita myydään jo 50:ssa maassa. Kyseinen palkinto on arvokkain yrityksille myönnettävä palkinto Britanniassa, eikä muita elintarvikealan yrityksiä palkittu viime vuonna.

Meidät kaikki maahantuojat kutsuttiin kahteen tilaisuuteen. Ensimmäinen oli palkinnon myöntäminen Skotlannissa Mackaysin tehtaalla. Palkinnon ojensi Prinsessa Anne, ja jokainen paikalle saapunut ulkomainen vieras luvattiin esitellä prinsessalle. En valitettavasti päässyt tuohon tilaisuuteen, kuten ei moni muukaan, mutta Pariisissa lokakuisten ruokamessujen yhteydessä järjestettyyn upeaan vastaanottoon halusin osallistua. Tilaisuus pidettiin Britannian suurlähettilään residenssissä.

Oman yritykseni alkuun Mrs Bridges kuuluu oleellisesti: se oli toinen kahdesta sarjasta, jotka ehdottomasti halusin omaan portfoliooni jo aloittaessani vuonna 2006. Kun lukuisat sähköpostit eivät tuottaneet tulosta, matkustin Skotlantiin ja puhuin toimitusjohtaja Paul Grantin kanssa. Hän uskoi minuun silloin ja uskoo edelleen. Välillä suuri suomalainen tavaratalo on yrittänyt saada sarjan itselleen, mutta näin ei ole tapahtunut yrityksistä huolimatta. Grantin koko perhe on sittemmin tullut hyvin tutuksi, samoin Mackaysin vientitiimi ja konttorinväki - kaikki todella kivoja, sympaattisia ja sydämellisiä ihmisiä. Tapaamme vähintään kaksi kertaa vuodessa. Vientijohtaja on käynyt Suomessakin pari kertaa.

Rakastan Mrs Bridges-sarjan tuotteita, ja käytän jotain niistä joka ikinen päivä. Teen työtäni intohimolla, ja siksi varmaankin yritykseni on parin viimeisen vuoden ajan ollut Mrs Bridgesin osalta Euroopan kymmenen parhaiten myyvän joukossa, mistä olen erityisen ylpeä. Taisimme olla sijalla kuusi viime vuonna.
Tietysti jokainen Mrs Bridges- tai Mackays-tuotteen ostanut suomalainen on osa tätä palkintoa, joten kiitos kuuluu kollektiivisesti kaikille, ja myös Fine Foodsille!

Yrityksessä on pari vuotta sitten tehty sukupolvenvaihdos. Paul Grant on nyt hallituksen puheenjohtaja ja operatiivinen vastuu on siirtynyt pojan, Martin Grantin, harteille. Hänen johdollaan yhtiö tahkoaa entistä parempaa tulosta.

Ja sitten niihin juhliin!

Britannian suurlähettilään residenssi Pariisissa on uskomaton. Talo on rakennettu vuosina 1720-1723. Wellingtonin herttua osti sen Napoleonin siskolta vuonna 1814 irtaimistoineen. Arvokkaat huonekalut ja aarteet siirrettiin turvaan toisen maailmansodan ajaksi, muuten ne ovat olleet residenssissä.
Rakennus on suurlähettilään koti, mutta siellä järjestetään lähes päivittäin erilaisia tilaisuuksia.

Oli suuri elämys pelkästään kävellä Rue du Faubourg Saint-Honoréta ja astua sisälle tarkkaan vartioidusta portista sisäpihalle, jossa meidät otettiin vastaan. Kun kello oli tasan 19, pääsimme sisään. Sisätilat ovat huikaisevan upeat ja vastaanotto oli tyylikkään elegantti, silti rento.

Itselläni ei ollut kameraa mukana. Kaikki kuvat on ottanut paikalle tilattu ammattikuvaaja. Sain kuvat tänään Skotlannista. Päämiehen toivomuksesta jaan ne nyt blogin lukijoiden kanssa.

Tässä kuvassa näkyy upean rakennuksen sali, jossa oli esillä Mackays-sarjan hillojen ja marmeladien uusi purkki, joka lanseerattiin samalla.

Mackays-sarja uudet purkit olivat esillä kuvina ja esittelypöydillä. Brittiläiseen aamiaiseen kuuluu aina ehdottomasti paahtoleipä ja marmeladi.
Kuparikattilan pienoismalli muistutti perinteisestä valmistusmenetelmästä, joka on edelleen käytössä. Nykyisin käytettävät kattilat ovat valtavan kokoisia. Hilloa sekoitetaan parimetrisillä puukauhoilla, joita ei heikompi jaksa pyörittää. Siksi hillonkeittäjät ovat vahvoja ja lihaksikkaita nuoria miehiä!
Brittivastaanotoilla tarjotaan aina Gin & Tonicia, mutta toki muutakin. Itse nautin samppanjaa, tietenkin... Tarjoilijat kiersivät pikkusuupalojen kanssa, joissa kaikissa oli käyetty jotakin yrityksen tuotetta. Tässä maalaispateeta, jossa makeaa sipulirelissä, cocktailkurkkua ja tomaattia. Valitettavasti muista suolaisista tarjottavista en saanut kuvia.

 Makeita suupaloja oli tarjolla myös. Tässä mini-trifle, jossa vadelmahilloa.
Mantelipiiraan sisälle oli kätketty mustaherukkahilloa.

Virallinenkaan osuus ei ollut pönöttävä, vaan lämminhenkinen ja rento. Tässä kuvassa äänessä on nykyinen toimitusjohtaja Martin Grant. Hänen vasemmalla puolellaan on hallituksen puheenjohtaja  Paul Grant, jonka vieressä Britannian Ranskan suurlähettiläs Sir Peter Ricketts vaimoineen.

Olen ollut monenlaisissa tilaisuuksissa elämässäni, olen aika reipas, kielitaitoinenkin, mutta silti mietin etukäteen, mitenkähän tämä ilta sujuu. Protokollahan on tiukka ja britit ovat erityisen tarkkoja puhutteluista ja hierarkiasta ja me suomalaiset olemme niin kovin suorapuheisia ja tasa-arvoisia, minä ainakin... Onneksi suurlähettiläs oli hyvin rento ja leppoisa. Juttelin pitkään hänen  ja hänen rouvansa kanssa. He olivat käyneet Suomessa ja pitivät Helsingistä. Kun kehuin pariskunnalle heidän kotiaan, Sir Peter yllätti. Hän sanoi: "Aika hieno, vai mitä? Kuinka monella on kuninkaallinen valtaistuin kotona? Meillä on. Haluaisitko nähdä?" Totta kai halusin. Suurlähettiläs vei minut sivummalle, avasi yhden oven ja näytti viereisessä huoneessa olevaa valtavaa valtaistuinta. Sen päällä oli suuri kruunu. Se on varattu kuningatar Elisabethille, jos tämä sattuu tulemaan käymään. Tuoli on satoja vuosia vanha, ja suurlähettiläs vain päivitteli, miten hieno se on, ja miten mukavaa on asua näin historiallisessa talossa.
Sillä välin rouva oli käynyt hakemassa minulle uuden lasin samppanjaa: "Samppanjasi on jo varmaan ihan lämmintä, tässä sinulle uusi lasi kylmää juotavaa, kultaseni". 

Eihän tällaista voi ollakaan, ajattelin. Miten ihania ihmisiä!


Sitten poseerauksia ja potretteja! Tässä Mr Paul Grant ja toinen suuri brittiyrittäjä, kukas tämä nyt olikaan... Entrepreneurs are Great! Nämä kaksi ainakin.

Jokainen pääsi viralliseen kuvaan Grantin herrojen kanssa. Kuvassa näkyvät molemmat Queen's Awardit, sekä vuoden 2004 että 2012 palkinnot.
Sitten vielä koko paikalla ollut "marmeladiperheemme".

Vieraanvaraisen suurlähettiläspariskunnan hyvästeltyä meidät pääsimme vielä yhdessä viereiseen bistroon syömään ja jatkamaan iltaa hieman pienemmällä joukolla. Tämä ilta oli yksi yrittäjäurani tähtihetkistä ja kohokohdista. Kansainvälisten kollegoiden tapaaminen on aina hauskaa ja juttua riittää.  Lähes poikkeuksetta kaikki ovat olleet mukana alusta alkaen, eli 17 vuotta. Maahantuojista ja yrittäjistä on oikeasti muodostunut lämmin "perhe". Uskollisuus, sitoutuminen ja luotettavuus kuuluvat tähän yritykseen ja niihin arvoihin on minunkin helppo yhtyä.

God Save the Queen! Kiitos Kuningatar! Ja kiitos kaikille Mrs Bridgesin ystäville Suomessa!

maanantai 25. helmikuuta 2013

¡Viva México!

Olen käynyt pari kertaa Meksikossa. Maa on monimuotoinen ja mielenkiintoinen, siellä on paljon nähtävää, ystävällisiä ihmisiä ja hienoa historiaa. Viihdyin siellä, mutta ennen kaikkea rakastuin meksikolaiseen ruokaan. Texmex-maut olivat siihen astikin toki maistuneet, mutta aito meksikolainen makupaletti oli järisyttävä kokemus yksinkertaisine, selkeine makuineen, upeine väreineen ja maukkaine yhdistelmineen. Kotona olemme nauttineet jo vuosia meksikolaisia ruokia aidoista astioista, joiden värikäs ja rouhea keramiikka puhuttelee. Täällä on vanha postaus meidän meksikolaisesta ateriastamme, jossa nuo astiat ja Meksikosta tuotu pöytäliinakin hyvin näkyvät.

Niin, meillähän on tämä iloinen Cantina West ja Santa Fe Helsingissä... Mutta meksikolaista ravintolaa olen kaivannut. Nyt sellainen on, Patrona Annankadulla.
Kulttuurikerhomme meni sinne sakean lumipyryisenä iltana.

Mexican Kitchen, lukee ikkunassa. Sinne!

Paikka on aika iso, silti usein täynnä. Patronan omistaa meksikolais-suomalainen pariskunta. Tarjoilijat eivät juurikaan puhuneet suomea. Meille tarjoili viehättävä Medinasta kotoisin oleva tyttö, ja kuvan mukava nuorimies, jonka englanti oli kyllä niin paksulla espanjanaksentilla höystetty, että siitä oli hieman vaikea saada selkoa.. Mutta ystävällisempää henkilökuntaa ei kyllä helposti löydä!

Tilasimme maistelumenun koko seurueelle. Uskoisin, että se kannattaa valita, etenkin jos on kovin nälkäinen. Ruokaa nimittäin tuli valtavasti.

Tässä on ihanaa guacamolea, joka on oikeaa, kunnollista ja niin hyvää! Tomaattisalsa on tehty tomaateista itse, todella maukasta. Nachotkin ovat itse tehtyjä.
Lähikuva... Tuo salsa oli erinomaista. Tällaista salsan pitäisi olla.

Tämä oli hauska annos, nimeltään Sopesito de Frijol. Iloinen tarjoilija kertoi seikkaperäisesti jokaisesta annoksesta: minkä niminen annos (espanjaksi), miten se syödään, mitä komponentteja on jne. Tässä on pohjalla paksu maissitortilla, sen päällä papuja ja chorizoa, salaattia, juustomurua ja kermaa. Syödään pizzan tavoin, vaikka onkin melko paksu. Olipa hyvät maut!

Aijaijai mitkä värit! Tämä oli ehkä paras kaikista. Ceviche Mixtossa oli jättirapuja ja kuhaa. Limeä, korianteria ja sipulia. Lisukkeena mahtavan tulinen kastike.

Maistelumenu on todella runsas... Kolmen alkuruoan jälkeen tuli vielä yksi alkuruoka. Vai oliko tämä tavallaan pääruoka? Vaikea sanoa, mutta maistui kyllä viimeiseen muruun asti. Aidoista maissijauhoista tehty tortilla vie makumuistot suoraan Jukatanin niemimaalle kuuman auringon alle. Viimeistään tässä vaiheessa ulkona pöllyävä lumi ja talven viimat olivat unohtuneet.

Salsa Verdeä eli vihreää kastiketta olen itsekin raahannut meksikolaisesta supermarketista. Ja miten kaunis lautanen!

Sitten oli varsinaisen pääruoan aika.
Tämähän on tietysti Meksikon lipun inspiroima annos. Salsa Verde ja Salsa Roja ja paljon juustoa, enchiladas.
Söin kaiken, vaikka olin jo aivan täynnä... Tämä vaan oli niin - hyvää.

Eikä siinä vielä kaikki! Jälkkäriksi saatiin sitruunakakkua. Otin sen kanssa meksikolaista kahvia, joka oli makeaa kardemummalla ja kanelilla maustettua, vahvaa kahvia.  ¡Viva México!


Jos matkabudjetti tai lomapäivät eivät riitä oikeaan meksikonmatkaan, kannattaa tulla Helsinkiin Annankadulle ja tutustua tähän ihmeelliseen ravintolaan. Annoksissa on runsaasti chiliä, jota itse rakastan, mutta tottumattomalle se voi olla hankalaa. Useimmiten tulisuus on kastikkeissa, joita saa itse lisätä sietokykynsä mukaan. Maistelumenu maksoi tässä laajuudessa 40 €. Mielestäni se on hyvin kohtuullinen hinta, ottaen huomioon ruoan määrän, laadun ja maun. Pelkkien pääruokien hinnat vaihtelevat kahdenkympin molemmin puolin, alkuruoat ovat alle kympin.

Koska meillä oli kulttuurikerhon ilta, saimme vielä ripauksen muotoilun kulttuuria ravintolaa vastapäätä sijaitsevan Lokalin uudesta Japani-aiheisesta Hei Nippon! -näyttelystä. Näyttely on auki vielä noin kuukauden ajan. Kaikki tuotteet ovat myytävänä.
Tässä pari kuvaa sieltä:




Japanilainen eleetön muotokieli kohtasi tuona iltana räväkän, värikylläisen Meksikon, keskellä lumipyryn saartamaa Helsinkiä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kebabissani on hevosta!

Hevosenlihaskandaali kuohuttaa Eurooppaa. Jossain kohtaa ketjussa on tapahtunut petos: lihaa ostaneelle yritykselle on myyty nautana hevosta, jonka alkuperää tai laatua ei voida jäljittää. Hevosenlihaa on sitten käytetty valmisruoissa kautta Euroopan. Pakkausmerkintöjen pitäisi aina vastata todellisuutta. Hevosen syöminen on tabu Britanniassa, jossa hevosurheilu on tärkeä osa kulttuuria. Monessa muussa maassa hevonen on osa ruokakulttuuria. Ongelma tulee siitä, että näissä hevosissa saattaa olla jäämiä vaikkapa jostakin lääkkeestä, joka ei sovellu ihmisravinnoksi tarkoitettuun lihaan, eikä siitä, että ruoassa ylipäänsä on hevosta.

Vastaiskuja on ollut monenlaisia. Sosiaalisessa mediassa on jaettu hauskoja kuvia ja juttua on puitu kaikkialla. Nyt EU kuulemma alkaa vaatia jo ravintoloiltakin tietoja ruoan alkuperästä.
Moni ravintola on sittemmin ottanut hevosen ruokalistalleen. Sitä kautta saadaan hevosenlihaa tunnetummaksi ja ehkä joitakin ennakkoluuloja poiskin.

Kävin lounaalla vastikään avatussa Armas Pikaruokalassa Helsingin Kluuvissa, Eat & Joy Maatilatorilla. Se on tamperelainen ravintola, joka on juuri saatu Helsinkiin. Ruokalista oli lyhyt ja heti ensimmäisenä silmiin osui Hevoskebab, jota tietysti piti maistaa.

Annos oli reilun kokoinen. Siinä oli runsaasti hevosenlihaa, puna- ja keltasipulia ja paljon salaattia. Leipä on itse leivottua. Tampereella kuulemma saa tätä ilman leipää, ja itse asiassa söisin mieluummin tämän sillä tavalla. Jotakin valkoista kastiketta oli myös, ja sitä olisi voinut olla enemmänkin. Annos oli eritäin hyvä! Palvelu on ripeää ja miljöö on mukava.
Hinta oli kohtuullinen, kympillä iso annos ja kahvit päälle.

Suosittelen! Sekä Armas Pikaruokalaa että hevosta.

Ja toivon että ruokien alkuperämerkinnät saadaan todellisuutta vastaaviksi.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Pekoni-valkosipuli-chilipasta

Parhaat ruoat ovat yksinkertaisia! Ystäväni houkuttelevassa Reseptivaras-blogissa oli taannoin helppo ja klassinen resepti, jota päätin kokeilla. Kun kokeilun aika oli, en ehtinytkään kaivaa ohjetta vaan sovelsin itse ulkomuistista. Muistin tietysti ohjeen vähän vaikeammaksi, mutta sehän ei haittaa.
Ruokin nälkäisiä teinejä, joille pelkkä pasta ei riitä, joten päätin heittää pekonia pannuun ja lähteä siitä.

Ensi kokeilun jälkeen tästä tuli vakioruoka, jota olen tehnyt todella usein. Pannuun päätyy edellispäivän kanakastikkeen tähteet,  tai vaikka ilmakuivattua kinkkua - mitä kaapista sattuu löytymään. Sitä alkuperäistä en ole tehnyt vieläkään...  Mutta kiitos inspiraatiosta, Reseptivaras!
Ohje on summittainen, joten suosittelen soveltamaan. Pekonia ei ole tarkoitus olla paljon, koska ideana on nopea ja edullinen ruoka, jolla sammutetaan äkillinen nälkä! Mikään ei estä paistamasta vaikka kanafileitä oheen, jos nälkä on todella kova.

Pekoni-valkosipuli-chilipasta

Spaghettia ruokailijoiden määrän mukaan

Paketti tai kaksi savupekonia
2 sipulia
3-5 valkosipulin kynttä hienoksi hakattuna
chiliä (kuivattua tai tuoretta)
runsaasti hyvää oliiviöljyä
parmesania
mustapippuria

Laita spaghetti kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja keitä kypsäksi (al dente).
Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi, samoin sipuli. Paista pekonit, lisää pannulle öljyä. Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili öljyssä ja anna makujen irrota ja sipulin pehmetä hieman.
Kun pasta on kypsää, siivilöi keitinvesi pois ja kaada pasta takaisin kattilaan. Sekoita pekoni-sipuliseos joukkoon ja kaada päälle runsaasti hyvää öljyä. Itse suosin tilanteesta riippuen joko valkosipuli-timjamiöljyä tai sitruuna-inkivääriöljyä, tai sitten vaan hyvää ekstraneitsytoliiviöljyä. Sekoita vielä joukkoon kourallinen parmesanraastetta ja annostele lautaselle. Päälle muutama parmesanlastu ja rouhaisu mustapippuria - Buon Appetito!



keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Illallinen Loisteessa

Käytiin iloisella sukulaisjoukolla illalllisella Ravintola Loisteessa, joka on Hotelli Vaakunan kymmenennessä kerroksessa sijaitseva ravintola. Tämähän on tuttu paikka, joka on ollut aiemmin nimeltään ainakin Sky Bar ja 10th Floor, ja maisemat ovat hulppeat yli kaupungin.

Tässä muutama annoskuva.
Kuva on otettu iPhonella ja on siksi hieman rakeinen, pahoittelen... Tämä on punajuuri-vuohenjuustorisotto. Kaunis annos, ja nuo kuivatut omenaviipaleet ovat kiva yksityiskohta. Tätä syöneet kehuivat maukkaaksi.

Itse söin jättikatkarapusalaatin, joka oli erittäin hyvä. Annoksia saa kahta kokoa, tämä on se pienempi ja silti melko iso. Samppanjanystävänä ilahduin siitä, että Möet & Chandon Brut Imperial oli vain 10€ / lasi.

Kaunis jälkkäri on parhaimmillaan ilo sekä silmälle että vatsalle - vadelmapannacotta oli molempia.

Nuori miespuolinen tarjoilija oli vähän lepsu ja unohtelevainen, mutta aito ystävällisyys kompensoi satunnaiset virheet.

Oikein miellyttävä illalliskokemus, vaikka todennäköisesti mieluisalla seuralla oli suurempi osuus illan onnistumiseen kuin itse ruoalla!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Lihakauppa netissä

Kiinnostuin heti, kun kuulin Tammisen lihanettikaupasta. Klikkasin itseni kauppaan ja tilasin saman tien. Ostotapahtuma oli helppo ja selkeä, koska myynnissä on vain kolme erilaista tuotetta. Jokainen sisältää kymmenen kiloa laadukasta kotimaista lihaa, hinta vaihtelee 139-229 euron välillä sisällöstä riippuen. Valitsin halvimman, jossa on kuusi kiloa jauhelihaa, kaksi kiloa paistikuutioita ja kaksi kiloa sisäpaistisuikaleita. Tein tilauksen keskiviikkona puolilta päivin. Koska Tamminen sijaitsee Vantaalla ja itse asun Helsingissä, toimitus oli nopea. Valitsin toimituksen perjantaiksi. Torstai-aamuna sain sähköpostin tilauksen lähtemisestä ja perjantaina lähetys tosiaan saapui luvattuna aikana.

Postipoika kantoi sisään mustan laatikon, jonka kannen sisällä oli kylmäelementti (hän erikseen näytti sen).  Laatikon sisältä löytyi muoviin pakattuna laatikollinen lihaa.

Laatikon sisällä oli kansiollinen tietoa,  ja mm kaksi "kutsukorttia illalliselle",  joka oli vähän kömpelö idea. 
Esitteitä oli mukana ja niissä oli pari reseptiä ja säilytystietoa.

"Lihanystävä Seppo" oli pakannut tilaukseni. Kiva yksityiskohta, joka jää mieleen.

Lihat oli pakattu siististi. Pengoin pakkauksia ja huomasin viimein niiden alla lämpömittarin. Loistava oivallus!
Kun olin kaivanut mittarin esiin ja kameran käteen ja ottanut kuvan, oli lämpötila vasta kuusi astetta. Lihat olivat siis säilyttäneet optimaalisen lämpötilan kuljetuksen aikana. Huh. Tämä oli se kriittinen kohta, ja hyvin meni.

Oli siis positiivinen ostoskokemus. Ja tämä ei ole maksettu mainos!



Lauantaille piti sitten keksiä jotakin kokattavaa lihasta. Pakastin muut, ja päätin tehdä paistikuutioista Burgundinpataa.

Netistä löysin Henri Alénin reseptin, josta muokkasin lihamäärälle ja itselle sopivan.

Helppo Burgundinpata

1 kg naudan paistikuutioita
voita paistamiseen
1,5 rasiaa (300g) herkkusieniä
3 rkl vehnäjauhoja
3,5 dl punaviiniä
5 dl lihalientä (tai lihafondia ja vettä sopivassa suhteessa)
6 pientä sipulia lohkoina
pari porkkanaa viipaleina
3 valkosipulin kynttä
3 laakerinlehteä
2 rkl provencen yrttimausteseosta
mustapippuria

Lihakuutiot ruskistetaan herkkusieniviipaleiden kanssa padassa. Kun lihaa on paljon, se kannattaa ruskistaa pienissä erissä. Lisää vehnäjauhot, sekoita, ja ruskista kevyesti. Lisää punaviini ja lihaliemi, porkkanat, sipulit, valkosipuli ja laakerinlehdet ja provencen yrttimauste.
Kypsennä kannen alla vähintään tunti. 
Tarkista maku ja lisää suolaa tai pippuria tarpeen mukaan. 

Lisukkeeksi muusia!



Bataatti-perunamuusi

Kilo bataattia
kilo perunaa
50g voita
suolaa
maitoa tai keitinlientä sopivasti

Keitä perunat ja bataatit suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Valuta vesi lähes kokonaan, lisää voi ja maito, survo muusiksi ja sekoita kunnes tasaista. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. Erikoisefektinä voi lisätä lorauksen tryffeliöljyä.

Tällainen annos siitä tuli. Liemi oli todella hyvää ja liha mureaa ja maukasta. 
Kaikki meni, syöjiä oli kolme teinipoikaani ja minä. Alkuperäinen ohje oli neljälle ja siinä lihaa oli puoli kiloa...  Joten ohjeita kannattaa aina soveltaa omiin oloihin!

Jälkkäriksi halusin kokeilla lähikaupan Me-lehdestä löytynyttä suolapähkinäbrownies -reseptiä. Kyseinen lehti on harvinaisen vaatimaton, ja olisi varmaan mennyt lukematta roskiin, mutta päätin vilkaista etusivulla mainittua Top Chef -kokkien suosikit - juttua. Siellä vasta 26-vuotias kilpailija Anssi Kantelinen kehuu niin paljon reseptiään, että päätin kokeilla. Hmm. 

Suolapähkinä-brownie

120g tummaa suklaata
120g voita
2 kananmunaa
100g ruokokidesokeria (vaniljaruokosokeri)
100g pekaanipähkinöitä rouhittuna
50g suolapähkinöitä rouhittuna
100g tomusokeria
120g vehnäjauhoja

Uuni 200 asteeseen ja leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle. 

Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä kattilassa, sekoita ja anna hieman jäähtyä.
Vatkaa kananmunat ja ruokosokeri vaahdoksi. Sekoita suklaa-voiseos vaahtoon. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan, sekoita kevyesti. Lisää lopuksi pähkinät ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja kaada vuokaan. 

(ohjeesta poiketen lisäsin päälle vielä hieman suolapähkinöitä)

Paista uunissa 9 minuuttia juuri ja juuri kypsäksi, sanoo ohje. Joko ohjeessa, uunissa tai kellossani on vikaa, mutta paistoin 12 minuuttia, eikä brownie tullut kypsäksi. Luotin sokeasti ohjeeseen ja otin vuoan pois uunista. 
No, aika oli ollut liian lyhyt. Jäähdytin jääkaapissa, kunnes suklaa oli jähmettynyt ja leivonnaista pystyi leikkaamaan. Mittasin todella huolella ainekset, joten siitä ei onnistuminen ollut kiinni. Koostumus muistutti mutakakaun keskiosaa, sitä pehmeää. 

Maku oli hyvä. 
Tarjosin browniet vadelmien kera. 
Kokeilen varmaan uudestaan, mutta kypsennän ainakin 15 minuuttia. Suolapähkinöitä lisää taikinaan,  ja päälle ehdottomasti kunnon kerros! Kotitekoinen jäätelö olisi aika kiva tämän kanssa. 

lauantai 9. helmikuuta 2013

Tanskalaisia voileipiä

Kööpenhaminassa oli muotiviikko ja kulttuurikerhomme kutsuttiin katsomaan 2or+ by YAT -näytöstä. Mehän otimme kutsun vastaan ja pyrähdimme lyhyelle visiitille iloiseen Tanskaan. Upeaa näytöstä lukuunottamatta jätimme muodin väliin ja keskityimme kulttuuriin monella muulla eri tavalla, ruokaan esimerkiksi.

Uusi kauppahalli Torvehallerne on avattu syyskuun alussa 2011. Hämmästyttävää on, että Kööpenhaminassa ei ole ollut ruokatoria tai kauppahallia ennen sitä! Halli on upea, ylellinen, houkutteleva ja täynnä ihanuuksia. Tässä muutama kuva.

Öljyjä jokaiseen makuun ja vähän vielä lisää!

Juustotiski on runsas ja monipuolinen.

Tässä on ainekset iltapalaan!

Yrttejä ja vihanneksia...

Jos ei keksi mitä tänään syötäisiin, voi ostaa tästä valmiina tonnikalaa, tiikerirapuja tai pekoniin kierrettyä lohta. 

Ekologisuus ja luomu ovat hallissa voimakkaasti esillä. Monelta myyjältä saa viinit samalla ja tässäkin on myynnissä monipuolinen valikoima tuotteita.
Perunasalaattia, hummusta vai punajuuritsatsikia? Hyvältä näyttävät nämäkin!

Tämä iloinen rouva myi meille lounaaksi ihanat tanskalaiset voileivät, smørrebrødit,  ja hyvää kahvia. Kahvi suodatettiin vanhanajan tyyliin suodattimella suoraan kuppiin ja se oli taivaallista!
 Voileipävalikoima oli suuri ja valinta oli vähän vaikea. Kaikki näyttivät hyviltä.
 Tässä on avokadoa ja mereneläviä. Ihana Royal Copenhagenin lautanen sopii tyyliin!
 Maksapasteijaa, pekonia, suolakurkkua ja punajuurta - klassikko.
Ja mielettömän tuoretta lohta ja majoneesia  - erittäin hyvää!

Tanskalainen voileipä on herkullinen ja niitä saa kaikkialta. Koot ja täytteet vaihtelevat ja siksi näistä pitävällä on lokoisat oltavat Kööpenhaminassa, kun matkan voi mainiosti käyttää monia eri paikkoja verratessa.

Seuraavan päivän lounas noudatti vähän samaa kaavaa...

Päädyimme The Royal Cafe -nimiseen kahvilaan, jolla on useamman vuoden ajalta Michelinin suositukset. Se on hassu sekoitus designia, moderniutta ja klassisuutta, meteliä ja tyyliä. Ovi kävi tosi tiuhaan, eikä ihme.
Paikan erikoisuus ovat Smushit, joka on ikäänkuin yhdistelmä smørrebrødiä ja sushia.
Niitähän piti sitten tilata! Kolmen Smushin lajitelma tuotiin nopeasti eteen.
Tämä on  nyt sitten tanskalaisten voileipien klassikon, maksapasteijaleivän, uusi tuleminen Smushina. Sisällä on punajuurihyytelöä, sen ympärille on pyöritetty kinkku, jonka päälle on painettu maksapasteijaa. Jännä, mutta tykkäsin kauppahallin perinteisemmästä kuitenkin enemmän, sen maut olivat selkeät - ja paremmat.
Silli on toinen tanskalaisten ylpeys ja toki yksi sillileipä piti ottaa. Tämä oli erittäin hyvä myös, ja kauniskin.
Kaikkein kaunein ja erikoisin oli tämä: savujuustoa ja mätiä. Juusto on rullattu jonkun tuntemattomaksi jääneen sisään, olisiko ollut retikkaa? Se ei maistunut miltään ja koko komeus oli aika omituinen. 
Mutta kieltämättä hyvännäköinen Smushi.
Yksi kakkupala oli niin suuri, että siitä riitti kolmelle. Tämä oli hyvin täyteläinen suklaakakku, jossa oli puolukkakermakuorrutus. Ihanaa! Toisena vaihtoehtona olisi ollut porkkanakakku, joka sekin näytti hyvältä. Tässäkin paikassa käytettiin Royal Copenhagenin astioita, hienoa!
Kahvilan vieressä onkin Royal Copenhagenin kauppa, joka on suuri ja houkutteleva. Kattaukset on hyvä idea esitellä astioita.
Iloiset keltaiset kukat vievät ajatukset jo kevääseen, vaikka ilma olikin todella kylmä.. Hyasintteja näkyi kaikkialla. 
Näistä astioista voisi yhtä hyvin tarjota aasialaista kuin skandinaavistakin  ruokaa tyylin kärsimättä!

Kunhan ilma lämpenee, Nyhavnin aluen täyttyy lounastajista ja illanviettäjistä. Tämä alue on turistien rakastama, eikä ihme. Siellä on paljon ravintoloita ja maisemahan on parhaasta päästä. 
Paljon kivoja yksityiskohtia tässä kalaravintolassa, jonka nimi on merenneito. 
Pöydät olivat tyhjiä, tuuli puhalsi pohjoisesta, mutta tuoleilla on valmiina huovat asiakkaita varten. Myrskylyhdyt pöydillä, pehmustetut tuolit... Paljon kivoja yksityiskohtia. Tässä olisi kiva istua hyvän ruoan parissa. 

Tässä käsketään syödä Nyhavnissa - ensi kerralla sitten. 

Poikkesimme myös tavaratalo Grand Magasinetin ruokaosastolle, joka oli ihana, uskomaton ja upea. Siellä oli tuttuja merkkejä: melkein kaikki oman firmani edustamat sarjat olivat hyllyillä kauniisti esillä. Ostin joitakin ruokatuliaisia, joista kaikkein paras oli kilo uusia perunoita, jotka maksoivat kolmisen euroa kilo. Ne olivat ihan oikeasti tanskalaisia uusia perunoita, helmikuun alussa!

Toin ne kotiin kuin suurimman aarteen, ja seuraava päivänä keitin ne juhla-ateriaksi. Kyytipojaksi lohta kahdessa muodossa, ja hetken meillä oli kesä.