sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Taidetta ja estetiikkaa - vai oliko sittenkään?

Meillä on reipas ja aktiivinen kulttuurikerho, joka tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti taiteen, kulttuurin ja hyvän ruoan & juoman merkeissä. Viimeksi halusimme käydä katsomassa Nanna Suden näyttelyn, joka olikin kiinnostava. Nannan Suden rempesä ja ronski tyyli sopii suurelle kankaalle ja vastaavasti vaatii ison ja näyttävän tilan - pikkuyksiöön eivät nämä taulut sovi. Susi on tehnyt lyhyessä ajassa valtavan määrän teoksia, joista osa oli todella hienoja niin läheltä kuin kaempaankin tarkasteltuna.  Erityisen kiinnostavaa on maalauspinnan rosoisuuden rooli - näitä tauluja pitääkin tutkia myös läheltä. Teokset ovat esillä Tennispalatsin Taidemuseossa ensi tammikuuhun asti, joten vielä on hyvää aikaa käydä katsomassa näitä töitä. Kasvot vailla ilmettä, turbaanipäiset naiset, ja erikoisella tavalla nimetyt teokset saivat meidät pohtimaan taiteen syvintä olemusta ja sitä, miten taidetta voisi paremmin ymmärtää - näyttelyluettelon pragmaattiset kuvaukset leveistä siveltimenvedoista eivät selittäneet, miksi eräänkin taulun nimi oli taitoluistelua. On silti terveellistä laajentaa omaan ymmärrystään ja yrittää opia jotain uutta.

Intensiivisen taidetuokion jälkeen olimme valinneet teemaan sopivasti, aiemminkin hyväksi koetun Ateljé Finne -ravintolan.

 Pöytään tuotiin todella hyvää, juureen leivottua leipää.

 Alkuruoaksi oli oikeastana ihan pakko valita ahventartar ja kiiskenmätiä. Kuinka usein sellainen tulee vastaan? Annos oli vähän valjun näköinen ja aluksi valjun makuinenkin, mutta ahvenen maku osoittautui mietoudestaan huolimatta todella upeaksi, kun sille antoi mahdollisuuden. Tästä tykkäsin todella paljon.
 Pääruoat kuulostivat kaikki hyviltä, mutta kolme meistä päätyi ottamaan maksaa, oikeastaan siksi, ettei sitä tule kotona laitettua. Annos oli ihan kotoisan näköinen, sipuliin haudattu.
  Auts... Maksa oli kaikissa annoksissa täysin raakaa, ja yksi meistä ei saanut edes veitsellä sahaamalla maksaviipaleita palasiksi. Hän palautti annoksen keittiöön ja sai tilalle erinomaisen toisen annoksen (päivän kalaa).  Me kaksi muuta söimme sen mitä pystyimme. Talo tarjosi sitten jälkiruoat (lakritsapaahtovanukas, oikein hyvä), mikä riitti korvaukseksi mielipahasta sillä hetkellä. Kovin estettinen tuo annos ei ollut alunperinkään, mutta raaka maksa isoina viipaleina lautasella oli aika groteski näky.
Palvelu Ateljé Finnessä on mutkatonta ja ystävällistä, ja itse ravintola on viehättävä kauniine taide-esineineen - tässä tilassa on toiminut kuvanveistäjä Gunnar Finnen ateljee, josta ravintola on nimenkin lainannut. Tarjoilija myös hoiti tämän kiusallisen tilanteen oikein tyylikkäästi.

Haluan lopettaa ravintola-arvioni kohteliaasti toteamalla, että Ateljé Finnen maksa on kuin Nanna Suden taulut: paikoitellen rajua ja raadollista, hyvin runsasta, mutta täynnä säröä ja särmää.

Osa kulttuurikerhosta palasi taiteen pariin vielä muutamaa päivää myöhemmin katsomalla Helene Schjerfbeckin näyttelyn Ateneumissa. Aika hyvä rinnastus: kaksi tuotteliasta naismaalaria, joiden kuvissa on paljon erilaisia naishahmoja. Schjerfbeckin teoksilla on selkeät nimet: Ompelija, istuva tyttö jne, eikä niiden merkistystä joudu pohtimaan ensisilmäyksellä. Silti näillä kahdella on myös jotain yhteistä ja sen löytäminen olikin tosi hieno juttu.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Amerikansuomalaista pizzaa suomalaisittain

Yhden ystäväni kautta olen saanut mukavat amerikansuomalaiset ystävät, joiden kanssa yhteyttä pidetään lähinnä Facebookin kautta. He asuvat Yhdysvaltojen itärannikolla ja kokkaavat mielellään kumpikin. On ollut hauska seurata vaikkapa grillausten tuloksia, joista sitten kuvia postaillaan kaukaisessa Suomessa ihmeteltäväksi. Yhteinen ystävämme oli kesällä päässyt maistelemaan heidän tekemäänsä herkkua, grillipizzaa.
Kotiin palattuaan ystäväni kokeili suomalaisversiona samaa, ja sai kotona olleelta nuorisolta ylistävää palautetta. Pakkohan sitä oli minunkin sitten laittaa. Tämä tehdään kuitenkin nopeasti uunissa ja ohuelle rieskaleivälle, joten tämä ei ole ihan alkuperäinen resepti.

Olkoon tämän nimi nyt

Amerikansuomalainen pizza suomalaisittain

Täysjyvärieskaa (tai muu pizzapohja)
Viikunahilloa
Mozzarellajuustoa
Ilmakuivattua kinkkua
Rucolaa

Levitä hilloa ohut kerros rieskalle, levitä juusto päälle, sitten kinkkuviipaleet ja laita päälle rucolaa. Paista nopeasti kuumassa (250-asteisessa) uunissa.
 Kinkkkua ja rucolaa olisi kuulemma voinut olla huomattavasti enemmänkin, mutta eihän sitä ensikertalainen heti uskaltanut niin paljon laittaa.
Tältä pizza näytti valmiina. Se oli ehkä hiukan liian pitkään uunissa, joten tein seuraavana päivänä toisen. Se onnistui paremmin, siinä oli tuplasti kinkkua ja rucolaa, ehdottomasti parempi niin. Tomaattipizzaan tottuneelle tämä voi olla melko eksoottista, mutta viikunahillon, juuston ja kinkun makuyhdistelmä on tosi hyvä.
Pizzan voisi tarjota alkupalana, tai vaikka jopa juustojen tilalla.

Vielä pitäisi kokeilla tätä alkuperäisen reseptin mukaisesti tekemällä pizzapohja itse ja paistamalla pizza grillissä. Vaikka grillaan usein, en ole koskaan keksinyt itse tehdä pizzaa grillissä, mutta täytyypä vielä kokeilla vaikka ennen lumien tuloa...