Matka Champagneen, osa 2

Toisena matkapäivänä meillä oli aamupäivällä vapaata ohjelmaa Epernayssä. Osa meistä meni Moët & Chandonille, joka on perustettu jo vuonna 1743. Se on suurin samppanjatalo, epävirallisen tiedon mukaan yli 30 miljoonan pullon vuosituotannollaan melkoinen markkinavaltias. Dom Perignon on talon luksussamppanja.

Tämä visiitti oli siis kaikille avoin turistikierros, hyvin ammattimaisesti toteutettu sellainen. Asiantunteva, hyvin topakka opas ja selkeä selostus. Otimme Grand Vintage -paketin, johon kuului kaksi lasia vuosikertasamppanjaa. Kierros maksoi 29 euroa. Oli mielenkiintoista olla ihan tavallisella kierroksella muiden kanssa, koska samppanjaseuran järjestämät vierailut hoituvat "omalla porukalla" ja usein vähän eri näkökulmasta. Osasin arvostaa seuran järjestelyjä entistä enemmän tämän kierroksen jälkeen, koska olemme aina saaneet paljon tietoa ja jotain erilaista nähtävää.

Valtavat kellarit kätkevät miljoonia pulloja samppanjaa. Samppanja käytetään terästankeissa. Pullotuksen jälkeen samppanja saa kruunukorkin ja pullot tuodaan kellariin, jossa tapahtuu toinen käyminen. Sen jälkeen ne saavat kypsyä. Laki määrittelee minimiajan, jonka samppanjan tulee kypsyä, mutta useimmiten juomasta tulee parempaa, mitä kauemmin se saa kellarissa levätä. Tässä vaiheessa pullossa on sakkaa.

Siistejä rivejä! Turisteille näytetään usein hieman romantisoitu kuva samppanjanvalmistuksesta, muualla kellareissa paljastuu kyseessä olevan hyvin organisoitu teollisuus, mutta sitä harva pääsee näkemään.

Dramatiikkaa kierroksella. Kaikkien kamerat räpsyivät tämän kohdalla.

Levättyään riittävästi pullo on valmis uudelleenkorkitukseen ja siitä halutaan sakka pois. Pullot laitetaan näihin telineisiin, pulpetteihin, joissa niitä "tanssitetaan", eli pyöritetään, kunnes sakka on siirtynyt pullon kaulaan. Tämän menetelmän on muuten keksinyt leskirouva Clicquot. Suurin osa pulloista käsitellään mekaanisesti laitteessa, jonka nimi on gyropallet, mutta erikoisen muotoiset tai suuret pullot on tanssitettava edelleen vanhalla menetelmällä. 

Moët & Chandonin kellarimestari sattui ajamaan ohi, opas pyysi häntä näyttämään, miten tanssittaminen tapahtuu. 

Tähän meni niin vähän aikaa, että sain vain kolme kuvaa - hän kävi kaikki pullot läpi. Päivässä ehtii pyöräyttää ainakin 50 000 pulloa, mutta tässä on kyse tekniikasta, joten se on oikeasti melko millintarkkaa puuhaa. 

Aidon Dom Perignonin tunnistaa ainakin pohjasta! Kaikkien varmasti tietämä Dom Perignon oli munkki, jolle on langetettu kunnia samppanjan keksimisestä. Todellisuudessa hän yritti kovasti estää kuplien syntymistä, joten käsittääkseni ihan kokonaan samppanjan isäksi häntä ei voi historian valossa kuitenkaan kutsua. 

Kierros päättyi tastingiin, jossa jokainen sai, mistä oli maksanut, sen jälkeen piti löytää tie ulos kellareista (ilman opasteita), jolloin päätyi tosi kivaan kauppaan. Sieltä olisi saanut jeroboam-kokoisen (kolme litraa) Dom Perignonin lahjalaatikossa hintaan 3500 euroa!

Tehokas kolmen hengen tiimimme kävi Mercierilläkin, jossa kellarikierros tehdään junalla. Se oli hauska kokemus. Tilan vuonna 1858 perustanut Eugene Mercier oli varsinainen edelläkävijä ja ideanikkari, vuonna 1900 hän järjesti mm. samppanjamaistiaisia kuumailmapallolla ja teki samppanjanvalmistuksesta maailman ensimmäisen dokumenttielokuvan Pariisin maailmannäyttelyyn, jota jonotti katsomaan peräti kolme miljoonaa ihmistä. Mercierillä  on nähtävänä myös jättimäinen tynnyri, jonne mahtuu 200 000 pulloa viiniä, tynnyriä varten tarvittiin 150 unkarilaista tammea. Se tehtiin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten. 

Ulkona kasvavat sitten Mercierin rypäleet. 

Nopean lounaan jälkeen menimme junalla Reimsiin. 

Meidät oli kutsuttu  Lansonille vierailulle. Lanson on perustettu jo vuonna 1760. Se pysyi suvulla aina vuoteen 1976, jonka jälkeen sillä oli useita omistajia. Yrityskauppojen tiimellyksissä se menetti  208 hehtaaria omia tarhojaan, jäljelle jäi vain tämä hehtaarin kokoinen Clos Lanson, joka on talon välissä, parkkipaikan vieressä. 

Lanson on samppanjatalo, joka valmistaa juomat ilman malolaktista käymistä. Se on prosessi, joka muuttaa viinin omenahapon pehmeämmäksi maitohapoksi. Ilman malolaktista käymistä viinit kuitenkin ikääntyvät erittäin hyvin, ne siis säilyvät pitkään. Lansonin samppanja on hapokkaampaa juuri tästä johtuen, ja  on makuasia pitääkö siitä vai ei. 

Näissä terästankeissa viini käytetään. 

Pullot rivissä. Merkinnät ovat tärkeitä kellarimestarille. 

Tämä kapistus sai meidän innostumaan! Se on sakanpoistokone. Pullonkaula (jossa siis sakka on) jäädytetään ja kone poistaa kruunukorkin ja samalla sakan. Samalla pullot siirtyivät hihnalla kohti korkitusta, missä ne saivat luonnonkorkin. 

Osa työstä tehdään käsityönä. Tämä iloinen herra laittaa pullon päälle valkoisen muovikuoren. 

 Seuraavassa vaiheessa kaveri tarkistaa, että valkoinen suoja on siisti, ja laittaa kultaisen hupun korkin päälle.

 Taitaa olla kivaa olla samppanjatalossa töissä!

Hetken päästä pullo tulee hihnalta ulos tämän näköisenä ja siirtyy pakkaamoon. 

Tämä tuote on White Label, makeampi samppanja. Siinä on 22 grammaa sokeria, joten se sopii hyvin jälkiruokien kanssa tarjottavaksi. 

Kun erittäin informatiivinen ja kiinnostava kierros oli ohi, päädyimme maistelemaan Lansonin juomia ystävällisen emännän ja isännän johdolla. 

Lanson on aina ollut yksi omista suosikeistani. Pidän hapokkaista ja kuivista samppanjoista. Uusi Extra Age -samppanja oli ylitse muiden, se oli suosikkini myös meidän seuran tastingissä keväällä. 

Lansonia on saatavilla alkosta, myös Extra Age Brutia, joten suosittelen kokeilemaan!

Lopuksi menimme illalliselle Reimsin La Table Anna -ravintolaan, jota voin myös suositella lämpimästi. Neljän ruokalajin menu oli 30 euroa, ja kaikki oli hyvää. 

Keittiömestarin tervehdys:

Alkuruoaksi hanhenmaksaa, viikunaa ja mansikoita.

 Hanhenmaksaterriinissä oli hillottuja mansikoita. Sopi hyvin, vaikka oli vähän yllättävä.

 Tämä ihanuus oli meriahventa samppanjakastikkeessa. Kalan takana oleva munakoisomössö oli vähän liikaa. Kala oli hyvää ja tuo tomaattipeti todella maukas.

Välissä tuli vielä juustot, mutta siitä ei ole kuvaa. Jälkiruoaksi valitsin Crème Brulée -trilogian, mutta kuka olisi arvannut että ne ovat niin isoja! Yhdessä oli kirsikkaa, toisessa kahvia ja kolmas oli perinteinen.

Lopuksi kuvia kavereiden jälkkäreistä, kaikki todella hyvän näköisiä ja -makuisia!

 Valkosuklaatarteletti.

 Vadelmapyramidi.

 Keitetty päärynä ja voikeksi.

Ja jälkiruokalajitelma!

Champagnessa hyvän ruoan ja juoman ystävää hemmotellaan... Kolme ruokalajia lounaalla ja neljä illallisella, paljon samppanjaa - mikä herkkusuun unelmamatka!

Matka Champagneen, osa 1

Olin viime viikolla Champagnen maakunnassa Ranskassa tutustumassa muutamaan kiinnostavaan samppanjataloon ja niiden tuotantoon. Samalla nautiskeltiin iloisesta seurasta ja herkullisesta ruoasta.
Matka oli Suomen Champagne-seuran jokavuotinen jäsenmatka. Seuralla on hyvät suhteet samppanjataloihin ja niiden edustajiin, joten meille järjestyy usein sellaisia vierailuja, jotka eivät tavalliselle turistille ole edes tarjolla. Niin nytkin. Seuran 20-vuotisjuhlan vuoksi ohjelma oli suunniteltu erittäin upeaksi.

Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme tutustumaan Perrier Jouëtin kellareihin ja upeaan vierastaloon, Maison Belle Epoqueen, jossa osa seurueesta sai yöpyäkin.

Perrier-Jouët on perustettu vuonna 1811, eli viime vuonna talo vietti 200-vuotisjuhliaan. Talon perusti Pierre Nicolas-Marie Perrier. Hänen setänsä oli Joseph Perrier, jonka nimeä kantaa toinen tunnettu samppanjatalo. Pierre lisäsi Adèle-vaimonsa tyttönimen oman nimensä perään, Perrier-Jouët, jotta sukulaisten taloja ei sekotettaisi keskenään. Talo oli perheen omistuksessa aina vuoteen 1959, jonka jälkeen sillä on ollut muutamia omistajia, nyt se kuuluu suureen Pernod-Ricard-yritykseen.
Kaunis kukkaispullo Belle Epoque on talon tunnetuin tuote. Pullo on vanha design samannimiseltä aikakaudelta, joka ulottuu 1800-luvun lopusta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Aikakaudelle tyypillinen tyylisuunta Suomessa tunnetaan jugendina, monessa muussa maassa nimellä  art nouveau. Pullon suunnitteli taiteilija Emile Gallé jo vuonna 1902, mutta se ei koskaan edennyt tuotantoon saakka. Käsinmaalatut pullot löytyivät kellarin uumenista 1960-luvulla. Aika oli nyt otollinen, ja  ensimmäistä kertaa Belle Epoque-samppanjaa kukkaispullosta nautittiin vuonna 1969.
Tänään kukkaisteema toistuu kaikkialla ja talon imago on rakennettu vahvasti Belle Epoque-teemaan.

Perrier -Jouëtin historia on muutenkin värikäs ja kiinnostava. Asiakkaisiin on kuulunut mm Napoleon, tässä hänen ostoksensa.

Napoleonille annettiin kirjan mukaan enemmän maksuaikaa kuin muille asiakkaille...

Perrier-Jouëtilla on kymmenen kilometriä kellareita maan alla.

Samppanjatalojen tärkein henkilö on kellarimestari, jonka johdolla samppajan luominen rypäleistä jaloksi juomaksi tapahtuu. On ihmeellistä, miten joka vuosi voidaan tuottaa tasalaatuista, samanmakuista vakiosamppanjaa, vaikka sato, ilmasto ja olosuhteet saattavat hyvinkin vaihdella!

Perrier-Jouëtilla on ollut vasta kuusi kellarimestaria, eli jokainen on ollut keskimäärin noin 33 vuotta talon palveluksessa... Pitkälle uralle on hyvä selitys: samppanjaa kypsytetään vuosikausia, eikä sen tekeminen ole nopeaa tai kärsimättömälle sopivaa työtä. Voidakseen maistella työnsä tuloksia on elettävä pitkään ja aloitettava työt nuorena.  Voi vain ihmetellä ammattitaitoa, jolla  prosessi hoidetaan rypäleistä kauppaan. 

Talon vanhimmat samppanjat, vuosikerta 1825, ovat tässä.

Roseesamppanja kirkkaassa pullossa on näyttävän näköinen.

Kellarikierros päättyi Maison Belle Epoqueen, vierastaloon. Sen puutarhassa nautimme ensimmäiset lasilliset talon samppanjaa. 
Halusimme nauttia samppanjalasilliset kuvan pergolassa. Lasit siis kannettiin sinne.

Aurinko paistoi,  ensimmäinen lasillinen maistui niin ihanalta. 

Puutarha on hyvin kaunis ja hienosti hoidettu. Maisema on viehättävä joka suuntaan.

Itse talo on upea kokonaisuus art nouveau -tyyliä kauniine tauluineen, huonekaluineen ja yksityiskohtineen. Asiantunteva oppaamme oli italialainen arkkitehti, joka kertoi esineiden historiaa. Oli epätodellista, ihmeellistä olla tuossa vanhassa talossa, joka oli toisaalta kuin museo, pikkutarkasti suunniteltuja detaljeja täynnä, toisaalta vierastalo hotellikansioineen. 

Makuuhuoneet olivat kaikki erilaisia ja niiden kylpyhuoneet pieteetillä kunnostettuja ja tyyliin sopivia.

Upean vierailun kohokohta oli kuitenkin illallinen, joka meille tarjottiin vierastalossa.
Aperitiiviksi nautittiin lasilliset Belle Epoque Blanc de Blancia pienten cocktailpalojen kanssa, jonka jälkeen siirrymme kauniisti katettuun pöytään.

Ruokalista, kukat, astiat, kynttilät - kaikki oli tarkkaan harkittua ja yhteensopivaa.

Alkuruokana oli hummeria, jonka kanssa saimme lasillisen Grand Brutia.

Mikä mukavinta, hummeri oli valmiiksi kuorittu ja parhaat palat annosteltu lautaselle. Kaksi greippilohkoa ja voimakkaan sitruksinen greippikastike antoivat särmää hummerille. Upea alkuruoka!

Pääruokana oli piikkikampelaa ja vihanneksia erinomaisen kastikkeen kera. Juomaksi tarjottiin Belle Epoque 2004, joka maistui sinä iltana paremmalta kuin mikään muu samppanja koskaan ennen... Talon kauneus, erinomainen ruoka ja taianomainen ilmapiiri vaikuttivat kaikkiin aisteihin.

Ihastuin kastikkeeseen niin, että halusin kysyä sen reseptiä. Illan päätteeksi keittiömestari tuli esittäytymään ja sain kysyä häneltä suoraan mitä kastikkeessa oli. Ohje on nyt tallessa ja aion sitä kokeilla vielä, vaikken uskokaan että kokki kaikkia aineksia paljasti... Aina on se "salainen ainesosa", joka antaa viime silauksen. Kastikkeessa on kuitenkin samppanjaa, mikä ei liene yllätys.

Punaisten marjojen trilogia oli roseesamppanjan kanssa tarjottu upea jälkiruoka, joka vei kielen mennessään ja seurueemme lopulliseen hurmioon.
Espresso kruunasi kaiken.

Illallisen jälkeen jäimme keskenämme vierastaloon. Nautimme vielä lasilliset samppanjaa lämpimässä illassa.

Täytyy sanoa, että tämä ilta oli satumainen, kuin elokuvasta. Talon historia oli konkreettisesti läsnä ja seurueemme tiesi olevansa hyvin etuoikeutettu ja onnekas päästessään tämän elämyksen kokemaan.