Taste of Helsinki

Maailmalta kotoutettu hauska idea koota parhaat helsinkiläisravintolat, viinimaahantuojat ja muut alan yrittäjät samalle alueelle on käynnissä parhaillaan. Vielä siis ehtii Musiikkitalon taakse nauttimaan Taste of Helsinki -elämyksestä, kun sääkin suosii!

Sain ystävällisen sponsorin avustuksella VIP-passin eilen kyseiseen tapahtumaan. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Taste of Helsinki osoittautui hyvin järjestetyksi ja onnistuneeksi tapahtumaksi.

Aurinko paistoi täydeltä terältä koko illan ja tunnelma oli epäsuomalainen. Tai kesäsuomalainen sitten! Ihmiset hymyilivät, nauttivat lasillisen viiniä ja hyvää ruokaa. Storyvillen bändi viihdytti ja kivaa oli.

Alueella on siis parhaiden ravintoloiden (mm. Muru, Farang, Aito, Juuri, Smör jne) kenttäkeittiö, jossa tehdään kolmea ruokalajia (useimmissa alku-, pää- ja jälkiruoka). Viinikojut ovat erikseen. Normaaliin suomalaiseen tapaan pitää ostaa lasipantti, josta saa lasinpalautuksen yhteydessä osan takaisin. Juoma- ja ruokalipukkeiden sijasta käytössä oli markat - muoviset kolikot, joilla sai sitten lasillisen viiniä tai annoksen. Minusta markka-idea oli loistava. Oli niin mukava ostaa kuuden markan viinilasillinen!

Sponsoreita ja mukana olevia yrityksiä oli ripoteltu sitten omiin telttoihinsa. Omaa yritystäni kysyttiin jossain vaiheessa myös mukaan, mutta kallis paikkahinta ja ulkotapahtumaan sisältyvä sääriski saivat minut ainakin luopumaan ideasta saman tien. No, sää oli erinomainen, mutta ainakin eilen näytti siltä, että mukana olevien kauppiaiden kojuissa kyllä käytiin, mutta kauppaa ei välttämättä tehty. Kuulin, että Helsinki ei olisi tullut kuluissa vastaan, että puiston vuokra olisi huikea näiltä neljältä päivältä. Onko se sitten syy kallisiin paikkavuokriin ja melko korkeaan sisäänpääsymaksuun (25€)?
Annosten hinnat olivat 5-6 markkaa (euroa) ja viinilasin 6 markkaa, joten itse syöminen ja juominen ei ollut laatuun nähden ollenkaan kallista.

Pienet kauppakojut olivat ihan sieviä ja niissä oli monenlaista teemaan liittyvää. 

Nautimme alkupalaksi lasillisen Taittingerin samppanjaa, Smörin marinoitua kuhaa, parsaa ja sitruunaverbenaa, Toscaninin vitello tonnaton ja Aito-ravintolan koivunsilmuilla savustettua lohipastramia. Kaikki olivat täydellisiä... Plussaa myös tyylikkäistä kertakäyttöastioista.

Tässä sitten on menossa Murun annokset: Sir Lintsin paté, marinoidut sienet ja punasipulihilloke, ja pääruoka punaviinirisotto ja Iberico-porsaan Bavette. "Mä niin rakastan Murua!", huokasin annokset nähdessäni ja sain Muru-rintamerkin kassalta. Molemmat annokset olivat huippuhyviä, mutta risotto oli kyllä jotain käsittämättömän hyvää. Taidan kulkea merkki rinnassa tästä lähtien!

Tämä kaunis ja suussasulava annos on Juuren grillattu luomukaritsankylki, lämmin varhaiskaalisalaatti ja savuomenavoi. Oi oi. Sieltä ei annettu rintamerkkiä, mutta kyllä rakastan Juurtakin.

Pisin jono oli koko illan Farangin kojulle. Annoksen maine oli kiirinyt meidänkin korviimme, joten jonotimme rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinietikkaa.  Tämä annos oli suuri, maukas, täydellinen.

Jokainen maisteltu annos oli - no, täydellinen. Iloinen palvelu, ripeä jonotus ja sujuva rahastus tekivät maistelemisesta helppoa.

Paulig oli mukana tosi kivalla kahvimaisteluidealla. Suomalaiset juovat valtavasti kahvia ja Fazer on suomalaisten suosikkisuklaa. Takuuvarma menestyskonsepti on yhdistää nämä kaksi.

Kaikki oli valmiiksi mietitty: pieni tarjotin, johon on painettu niin kahvit kuin suklaatkin. Pahvikuppiin kahvia. Kahveissa on eroja, kuten viineissä... Maaperä, ilmasto ja erilaiset kahvipavut ja niiden paahtamisasteet mahdollistavat loputtoman variaatiomäärän. Kahvien monimuotoisuus on kiehtova ja hyvin erikoistunut ala. Jäin miettimään, kuinka paljon suomalaiset kultamokan keskivertokuluttajat miettivät kahvin makua, aromia, mantelin vivahdetta tai jasmiininkukkaa... Onko näillä erikoiskahveilla kysyntää pääkaupunkiseudun ulkopuolella?  Pauligin asiantunteva esittelijä kertoi, että kahvi-suklaa-tastingeillä olisi paljon enemmän kysyntää, mitä heiltä voidaan tarjota. Toivottavasti kauppakassiin osuu useammin aromaattinen keniankahvi tai hienostunut meksikolainen sekoitus.

Illan päätteeksi käytiin vielä näytöskeittiössä kuuntelemassa Kämpin Signé -ravintolan keittiömestari Sami Tallbergin demonstraatiota merikaalin käytöstä.

Tallberg on kirjoittanut vuoden parhaaksi keittokirjaksi valitun Villiyrtti-kirjan, jota muuten myydään tapahtumassa messuhintaan. Kirjassa on loistavat kuvat ja seikkaperäiset ohjeet, joiden avulla pitäisi kenen tahansa kuulemma pystyä tunnistamaan syötäväksi kelpaavat kasvit luonnosta. Virheitä ei saisi tehdä, koska osa luonnonyrteistä on myrkyllisiä.

 Merikaali maistui raakana oikeastaan tavalliselta kaalilta, tosin aromaattisemmalta, ja kypsänä hyvin maukkaalta - varsi oli rapsakka ja raikas kuin parsa. Merikaalia voi etsiskellä rannikolta, ulkosaaristosta, ja kuulemma Kotkan suunta olisi hyvä. Kuten kuvasta näkyy, paistinpannulle vaan ja siitä lautaselle! Keittokirjan mukaan taimen olisi merikaalin kanssa erinomainen. Ostin itse kirjan jo joku aika sitten, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan mitään, olen vain äimistellyt kirjassa esitelyä luonnon rikkautta ja runsautta ja mahdollisuuksia, joita ilmeisesti omallakin takapihalla olisi runsaasti odottamassa osaavaa poimijaa.

Lopuksi kuva samppanjalasin läpi katsottuna. Kesä on nyt parhaimmillaan!

Kuvassa lasia kallistava, ruokaa ja juomaa rakastava ystäväni totesi: "Tällaisista festareista mä tykkään!". Olen täsmälleen samaa mieltä.

Bertha uudelleen

Hehkutin huhtikuussa tamperelaista Berthaa. Ehkä vain hauska illallisseura teki siitä silloin niin elämyksellisen?
Päätimme pitää pienimuotoisen luokkatapaamisen Tampereella, mikäli saamme Berthasta pöydän. Aika pieni tapaaminen siitä tuli, mutta pääsimmepä puhumaan kerrankin kunnolla.
Hyvä ruoka ja juoma siivittivät ajatusta siitä, että monenlaiset kokemukset ovat muokanneet meistä sen, mitä nyt olemme. Mutta ne asiat jäivät siihen pöytään, sen sijaan ruokaelämyksen saan jakaa täällä.

Bertha ei tuottanut pettymystä toisellakaan kerralla.
Halusin lasillisen ihanaa englantilaista Chapel Down -kuohuviiniä, mutta se oli jo ehtinyt loppua. Saman talon English Rose olikin todella hyvä, joten nautin sitä läpi koko aterian, vaikka maahantuoja suositteleekin sitä "vain" aperitiiviksi ja alkupalojen kera.

Tästä tuleekin oiva aasinsilta juomavalintoihin. Syön mielelläni lihaa, mutta juon mieluiten valkoviiniä, etenkin kesällä. Olen aina autolla, joten otan vain lasillisen tai kaksi, ja haluan että viini on hyvää. Ravintolat suosittelevat lähes aina punaviiniä lihan kanssa, ja on tylsää väitellä tajoilijan kanssa voinko tilata jotain muuta. Hyvissä ravintoloissa (kuten Bertha!) saa myös valkoviinisuosituksen lihalle, mutta helpommalla pääsee, kun pysyttelee kuohuviinissä kautta linjan. Kunnon kuohuviini, samppanjasta puhumattakaan, sopii kaikkien kanssa!

Tässä alkupala. Se oli ruokalistassa Possu, anjovis, persilja. "Sait sitten kroketin" oli pöytäseurueen kommentti, mutta tämä oli erinomainen. Persiljapyree oli maustettu anjoviksella ja annos oli kaiken kaikkiaan erittäin herkullinen. Talon leipää tarjotaan sopivan suolaisen kirnuvoin kera, ja sillä sai kivasti viimeisetkin pisarat pyreestä vielä nautituksi.

Pääruoaksi valitsin Nauta, sipuli, maissi. Oi, tämä oli hyvää...

Ja miten kaunis olikaan jäkiruoka! Valkosuklaa, raparperi, voi. Valkosuklaata oli käytetty useammassakin kohdassa tätä herkkua, ja lopputulos oli yhtä ihanan makuinen kuin miltä näytti. Keittiössä oli ehkä joku kaunosieluinen herkkis töissä - aivan mahtava annos.

Meitä oli etukäteen varoiteltu täydestä ravintolasta ja mahdollisesta hitaasta palvelusta, mutta en kyllä missään vaiheessa huomannut mitään viivettä missään. Sattumoisin meitä palveli sama tyttö kuin viimekin kerralla, erittäin ammattitaitoinen ja miellyttävä.

Seura oli nytkin kyllä erittäin hyvä, mutta on tämä Bertha aina yhden jos toisenkin tampereenmatkan arvoinen!

Nostalgiaa ja nuoruusmuistoja

Kutsuin muutaman ystävän kylään nimipäivää viettämään. Paikallaolijoista 75 prosentilla oli nimipäivä juuri sinä päivänä. Olimme kaikki aikanaan tutustuneet rippileirillä - joku vuosi sitten. Yksi oli viettänyt vuosia ulkomailla, ja osa ei ollut tavannut toisiaan yli kahteenkymmeneen vuoteen... Silti tuntui että vuodet katosivat välistä, meillä oli todella kivaa.

Sovittiin etukäteen, että jokainen tuo jotain ruokaa. Yksi teki perunasalaatin, toinen hummusta. Kolmas teki salaatin, jossa oli nektariineja, tomaattia, halloumi-juustoa, cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Meillä oli munakoisoa, tsatsikia, säilöttyjä suppilovahveroita, ja runsaasti grillattavaa.

Joimme samppanjaa ja punaviiniä, katselimme vanhoja valokuvia, ja lopuksi nautimme suklaakakkukahvit itsetehdyn luumuliköörin kanssa.

Meitä tuntui yhdistävän vanhan rippileirin lisäksi ainakin ruoanlaitto! Lautanen olikin täynnä upeita makuja. 

Rennot grillijuhlat on helppo järjestää, kun vieraat tuovat jotain mukanaan (ja emäntä päättää ettei ota stressiä mistään). Pääosassa ovat vieraat ja mukava yhdessäolo.

Tämä oli onneksi se viikonloppu, kun aurinko paistoi todella kuumasti ja saimme nauttia upeasta säästä ulkona.

Tosi ystävyys on metka juttu: siinä tuntuu pätevän sanonta minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa...
Vanhojen kavereiden löytymisessä Facebook on iso apu. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan ole enää mitään yhteistä. Osa ihmisistä kuuluu menneisyyteen ja sinne jää.
Olimme iloisia ja kiitollisia siitä, että meillä oli mahdollisuus tavata, jutella vanhoista ajoista, ja että se oli kaikkien mielestä mukavaa. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden vuosien aikana, mutta joku yhteinen nimittäjä meissä oli, joka sai meidät nyt yhdessä nauramaan, syömään yhdessä laitettua ruokaa ja iloitsemaan elämästä. Tällaisen pitkäkestoisen rippilahjan toivoisin kaikille!