Ihanaa samppanjaa!

Vappuna kohotellaan kuohujuomia! Kevät alkaa virallisesti vappuna ja siihen sopii parhaiten samppanja, joka nautitaan ulkona, vaikka sitten toppatakki päällä.

Olen ollut viime aikoinan kahdessa samppanjatastingissä, joissa on maisteltu erikoisuuksia. 

Lanson on vanha perinteikäs samppanjatalo, joka on perustettu 1837, tosin viinitilan historia juontaa paljon pidemmälle. Pulloissa on punainen Maltan risti, Maltan ritarikunnan symboli, joka symboloi rohkeuden kahdeksaa muotoa: mm. lojaalisuutta, anteliaisuutta, urheutta, kunniaa. Lupa ristin käyttämiseen on myönnetty jo vuonna 1798. Nykyisin Lansonin talo tuottaa yli viisi miljoona pulloa vuodessa. 

Lansonin kaikki samppanjat valmistetaan ilman malolaktista käymistä, eli terästankeissa tapahtuvaa toista käymistä, mikä on hyvin poikkeuksellista. Lansonin samppanjalle onkin tunnusomaista hedelmäisyys ja raikkaus, mikä johtuu juuri valmistustavasta.

Lansonin Extra Age oli mielenkiintoinen ja hyvä juoma. Nimen suomennos mietitytti, nimesin tämän "iänpidentäjäksi" - näin positiivinen nautinto ei voi kuin tehdä ihmiselle hyvää. Kannattaa kokeilla. Löytyy alkon tilausvalikoimasta, alle 60 euroa. Juoma sekoitetaan Chardonnay ja Pinot Noir -rypäleistä, jotka ovat vain Grand Cru-  ja Premier Cru -tarhoilta, ja tiettyjä vuosikertoja. 

Maistoimme myös roséen ja Extra Age -roséen, kaikki mielenkiintoisia, sekä Lansonin vakiosamppanjan. Paras oli ehdottomasti tuo Extra Age Brut, jota voi suositella kala-alkuruokien kanssa, esimerkiksi kampasimpukat olisi hyvä valinta. 

Ikävä kyllä pari pulloa oli korkkivikaisia, harvinaista, mutta harmillista.

Tällä viikolla maistelimme sitten bling-blingiä, kermaa, hunajaa ja samettia. 

Armand de Brignac on samppanja, jonka pullot erottuvat! Kultainen on Brut Gold, hopeinen Blanc de Blanc ja punainen Rosé. Maahantuoja on Lindbohm & Partners. Näitä aarteita saadaan Suomeen vain muutamia kappaleita - ja nyt me saimme nauttia niistä osan. Jos Lanson oli kirpeä, hedelmäinen ja hapokas, nämä ovat kermaisia ja pehmeitä. Kaikissa oli pitkä jälkimaku ja erityisesti Brut Gold miellytti meitä. Sitäkin saa alkon tilausvalikoimasta, hunajaiseen 250 euron hintaan. Pullot tulevat hienossa mustassa puulaatikossa, joten tässä superhieno lahjaidea - ei tosin ihan kenelle vaan!

Maahantuojan mukaan samppanjatrendi on nyt menossa tähän kermaiseen ja pehmeään suuntaan, joka varmasti miellyttää myös vähemmän varakasta kuluttajakuntaa. 

Itse olin hämmentynyt, koska pidän hyvin kuivista, rapsakoista samppanjoista, joissa on mahdollisimman vähän sokeria. Näissä oli noin kymmenen grammaa sokeria, mikä on aika paljon. Juomat eivät silti olleet makeita. Dosage käytetään tammitynnyreissä, joka antaa oman arominsa - normaalisti en pidä tammen mausta, mutta en nyt sitä tunnistanut. Kellarimestarilla on jokin salaisuus, mikä tekee näistä juomista aivan erityisen upeita, ainutlaatuisia. Bling-blingiä, joo, mutta sisältö on naisellinen, hieno, elegantti, ja olisi kiinnostavaa tarjota näitä hyvän ruoan kanssa. 

Hieno elämys! Iloista vappua!

Ranskalaista ruokaa ja oopperaa

Oli kulttuuri-ilta: Debussyn Pellèas ja Mèlisande -ooppera ja sitä ennen illallinen vastapäisessä ravintola Lyonissa hyvien ystävien kanssa.
Ooppera on hyvin symbolinen, eikä se ole helposti selitettävissä. Musiikki myötäilee tunnetiloja ja veden liikkeitä eikä kuljeta tarinaa, ja päähenkilöt ovat vailla historiaa, vailla tulevaisuutta.
Onneksi ruokaa on helpompi analysoida ja pohtia.

Olin itse asiassa ensimmäistä kertaa Lyonissa. Ravintolalla on hyvä maine ja monenlaisia kunniakirjoja oli seinillä.

Keittiömestarin tervehdys tuli alkuun: olimme maistavinamme parsaa, mutta tämä oli persilja-valkosipulipyree ja pari etanaa. Oikein hyvä. Samaan aikaan tuotiin myös leipää, joista tomaatti-foccaccia oli myös maukas. Joimme kuohuviiniä ja vaikutelma oli miellyttävä.

Rakastan ranskalaista ruokaa (kukapa ei?), mutta ruokalistojen ymmärtäminen edes suomeksi ei aina suju. Tämän annoksen nimi on Hummerisalaattia ja puronieriäescabeche tillimajoneesia.
(kielipoliisi olisi lisännyt yhden pilkun ymmärtämisen helpottamiseksi, ja ehkä myös väliviivan nieriän jälkeen...). Escabeche ei sanonut mitään, mutta wikipedia kertoo sen olevan välimerellinen tapa tarjota esimerkiksi kalaa, joka on kevyesti kypsennetty ja sitten marinoitu esimerkiksi etikassa yön yli. Nieriä-escabeche oli raikkaan makuinen. Hummeri oli osin vetistä (siis pakasteesta vastikään sulatettu?), mutta hyvää, ja nuo kauniit pyreet olivat hyvin maukkaita. Porkkanaa, punasipulia.
Join lasillisen Sancerrea ja olin edelleen ihan tyytyväinen.

Valitsin pääruoaksi listalta annoksen, jota en ole koskaan tehnyt kotona...
Se nimi oli Viikunoilla täytetty viiriäinen tatti-ankanmaksapyreetä violet-sinappikastiketta (nyt olisi hyvä olla kaksi pilkkua, toteaa kielipoliisi).
Mustat täplät ovat beluga-linssejä.
Ihan hyvä annos, mutta liiallinen suola peitti kaikki muut maut. Hintakin oli suolainen, mielestäni sillä pitäisi saada jo aivan erinomainen annos. Viiriäinen oli mureaa, siitä plussaa. Viikuna ei maistunut, ja sinappikastikkeen sijasta lautasella olisi voinut olla vaikkapa viikunalla maustettu kastike, koska sinappi vei kaiken sen, mitä suola ei vienyt.
Pöytäseurueen kalasoppa oli myös ylihintainen ja muutenkin olimme hieman pettyneitä kautta linjan, siis kokonaisuuteen.  Annosten ulkonäkö oli todella kaunis, mutta maku jätti toivomisen varaa - etenkin tässä hintaluokassa.
Onneksi ystävien seura ei koskaan tuota pettymystä.

Ystäväni kertoi olleensa viime viikolla Michelin-paikassa Italiassa, jossa ruoka oli ollut taivaallista, viinit jumalaisia, henkilökunta huomaavaista - ja kahden hengen lasku 140 euroa viineineen. Päätettiin mennä sinne seuraavalla kerralla...

Tilasimme espressot jälkiruoaksi ja keittiö lähetti meille pienet makeat tervehdykset - ne olivat todella pienet, tämä on todellakin lähikuva. Mustaherukkasuklaamakeiset. Sievät, ihan kivat.

Laskun tultua tuli kyllä mieleen monikin paikka, jossa olisi syönyt paremmin ja edullisemmin, mutta toki me arvostimme sitä, että pystyimme kävelemään tien yli oopperaan, eikä siinä tuhraantunut aikaa.

Kulttuuria ja hyvää ruokaa & ihanat ystävät, olihan ilta erittäin onnistunut!

Viinimessut Tampereella

Tampereella järjestettiin viime viikonloppuna supermessut: Pirkka-hallissa oli samanaikaisesti puutarha-, kirja-, viini- ja ruoka-, antiikki & keräilymessut sekä kotimaan matkailumessut. Olin viini- ja ruokamessujen puolella myyntikeikalla Sokos Herkun osastolla 1,5 päivää ja esittelin messukävijöille mm. ranskalaisia hedelmäetikoita, maistatin keksejä ja kiertelin vähän itsekin.

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että olen messukonkari. Oma yritykseni on aktiivisesti ollut messuilla ja tänäkin vuonna on kolmet messut tulossa.  Koskaan ennen en ole kuitenkaan ollut Helsingin ulkopuolella, joten se hiukan mietitytti etukäteen. Turhaan, koska messukävijät olivat fiksua väkeä, itse asiassa hedelmäetikoita oli paljon helpompi myydä tamperelaisille kuin helsinkiläisille! Osansa saattoi olla kyllä Sokoksen Herkun paistinkääntäjä-keittiömestarilla, jonka ruokavinkit olivat kyllä varsinainen myyntivaltti.

Pienet ja kompaktit messut on hyvä idea. Kävijä ei uuvu, paljon nähtävää joka puolella, kaikilla osastoilla saa myydä, joten messulipun hinnan säästää tarjouksissa nopeasti takaisin.

Viini- ja juustobaari on hyvä idea, tässä vielä melko tyhjän näköisenä. Baarista sai juustoja ja tapaksia ja lasillisen viiniä. 

Kaksi hyvää osastoa: Tampereen kauppahallin juustosoppi, jolla on omaa maahantuontia ja aivan erinomaiset sveitsiläiset juustot, sekä Riihikosken vehnämylly, jonka spelttijauhoista tehtyä puuroa ja piirakkaa sai maistella. Molemmista ostin kotiin, erityisesti kiinnostaa miten leipominen sujuu luomujauhoista.

Viiniä maisteltiin ahkerasti. Mukana oli alkon valikoimaan toimittavia tukkuja,  pieniä maahantuojia, joiden viinejä ei vielä ole missään, sekä viinintuottajamaista saapuneita viinikauppiaita, jotka toivovat viineilleen markkinoita Suomessa. Messukäytäntöhän on kömpelö, lasi pitää ostaa erikseen, samoin lipukkeet, joilla viinejä saa maistaa, mutta ei se tunnu haittaavan. Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, kun käy messuilla maistelemassa kiinnostavat viinit.

Filos on tuttu kaikilta messuilta. Heillä on erinomaisia tarjouksia ja itsekin ostin monta pakettia halloum- ja fetajuustoja. 

 Tällaisella osastolla meidän herkkuja myytiin. Vastaanotto oli hyvä. Toivottavasti mahdollisimman monessa kodissa herkutellaan nyt hyvillä juustoilla, kekseillä ja muilla herkuilla! Keittiömestarin ruokavinkeillä kotikokkikin pääsee makuelämysten pariin ja voi kokeilla uusia yhdistelmiä. Erityisen kiinnostavalta kuulosti jokiravut chilipaprikaetikan kanssa ja maissikana passionhedelmäetikalla glaseerattuna.

Tässä Sokoksen Timo ja Saara. 

Ravinteli Bertha Tampereella

Työmatka viinimessuille Tampereelle täsmentyi nopealla aikataululla ja samalla tuli sovittua spontaani tapaaminen vanhan ystävän kanssa, jota en ollut tavannut sitten lukioaikojen - vuosia laskematta siitä on kauan!

Ystäväni on koulutukseltaan kokki, tosin ei enää tee työkseen ruokaa. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja ehdotti meille ravintola Berthaa. Korjaus: ravinteli Berthaa. 

Ravintolan nimi lausutaan paikalliskielellä [Pert-Ha], paino jälkimmäisellä tavulla. Hoo siis lausutaan, eikä missään nimessä saa yrittää esim englanninkielistä lausumistapaa. Tampereellahan on ihan omia sanoja, kuten ravinteli, rotvalli, ritsi. Puhetta sävytetään voimasanoilla [tiäksää]. Ulkopaikkakuntalaisen saattaa olla vaikea ymmärtää paikallista puhetta, mutta paikallisväestö on erinomaisen ystävällistä ja avuliasta hämmentynyttä turistia kohtaan. 

Kaikenkaikkiaan tunnelma Tampereella on kohentunut omista kouluvuosistani. 

Lyhyillä visiiteilläni olen ihastellut paikkakunnan tarjontaa niin ruokapaikkojen, baarien kuin pikkuliikkeidenkin suhteen. 

Ravinteli Bertha on erittäin suosittu ja sinne on kuulemma kahden kuukauden jono. Ystäväni kuitenkin otti yhteyttä ravintolaan ja kertoi seurassaan olevasta "helsinkiläisestä ruokafriikistä", joten meille järjestyi  siis päivän varoitusajalla kiva pöytä. Pelisilmästä plussaa! 

Kivoilta nettisivuilta löytyy selvitys niin ideologiasta kuin nimen etymologiastakin: ravintola sijaitsee rautatieläisten talossa, joka on nimetty asemapäällikön rouva Bertha Johanssonin mukaan Berthaksi. Tamperelaisella mielikuvituksella ravintolakin on siis Bertha. Mutta rouva on jäänyt aikalaisten muistiin topakkana persoonana, ja topakka on ravintolakin, ehdottomasti mieleenjäävä, ja nimihän on hyvä. 

Ruokalista sen sijaan hämmentää tottumatonta. Aivan kuin olisi Top Chef -kisassa: tässä kolme pääraaka-ainetta, koeta keksiä jotain!

Vastaanotto ravintolassa oli iloisen rento ja tunnelma kodikas. Ulkomaalaisia, paikallisia julkkiksia, pikkulapsia, pariskuntia - hyvin sekalainen asiakaskunta. Ravintolan filosofia on kiva: ruokalista kootaan viinien mukaan, ei toisinpäin. Nautimme alkuun uskomattoman hyvää englantilaista roseekuohuviiniä Chapel Down. Englantilainen kuohuviini on erinomaista. Etelä-Englannin maaperä ja ilmasto muistuttavat Champagnen alueen maaperää ja ilmastoa, perinteet ovat samoja - joten miksi ei? Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen viini. Ikävä kyllä sitä ei toistaiseksi saa alkosta, viini on vain ravintolamyynnissä tällä hetkellä (eläkäämme epärealistisessa toivossa, että suomalainen alkoholipolitiikka joskus muuttuisi ja vapaus koittaisi kieltolain piinaamaan kotimaahamme).

Valitsin ruokalistalta alkuruoaksi annoksen, jonka nimi oli nauta, ankanmaksa, sipuli. 

Tällaisen sain eteeni:

Nauta on prässättyä häränhäntää, ankanmaksasta on tehty tuo ihana vaahto, ja sipuli oli melkoisen rapeaa. Papuja ainakin lisukkeena, ja sormisuolaa sopivasti. Olipa ihanaa! Ystäväni tilasi sieni-tomaattirisoton, joka aiheutti samanlaisia ihastuksen ääniä hänen puoleltaan. Sienet olivat kuulemma omistajan anopin poimimia.  Lautasta ei kehdattu nuolla, mutta onneksi leipää oli pöydässä, maukkaan kastikkeen sai sillä nautittua viimeiseen pisaraan... 

Pääruoka oli nauta, kombulevä, soija. 

Naudanlihaa ehkä kolmessa eri muodossa, eri kypsyyksinä ja mureuksina. Kombulevä on tuolla lihan takana mössönä ja soijasta tuli kastike. Saatan olla väärässäkin, en ikävä kyllä ymmärtänyt tehdä muistiinpanoja, ja tarjoilijan asintuntemus oli ylitsevuotavaa, mutta lopputulos oli joka tapauksessa onnistunut. 

Ystäväni söi turskaa, kuulemma erittäin hyvää. Hän otti viinipaketin ruokien kanssa, minä puolestani halusin valita itse. Join englantilaista kuohuviiniä alkuruoankin kanssa ja pääruoan kanssa sain valkoviiniä punaviinin sijasta - tosin en muista mitä se oli, asiantuntemuksella valittu kuitenkin sopimaan naudanlihan kanssa. 

Jälkiruokavalinta oli suklaa, kookos, ananas. 

Karamellisoitu ananas, suklaavaahto, suklaabrownie, kookosjäätelö ja jotakin ihania hippusia lautasen reunalla.. ah mitä aistien juhlaa, todella hyvää.. Ystäväni tonkapapu-mustaherukkajälkkäri oli hiukan liikaa liivatteella jämähdytetty, se oli kaikkien ruokalajien ainoa miinus. 

Espresso vielä päälle ja ateria oli täydellinen. Lasku ei ollut mitenkään päätähuimaava, helsinkiläisravintoloihin tottuneena. Kolme ruokalajia maksaa 39 euroa ja viinipaketti 30, hinnat selkeästi netissäkin esillä. 

Ravintolassa pitää olla hyvä henkilökunta, huumoria, kodikkuutta ja tyyliä. Oma suosikkiravintolani Muru Helsingissä on juuri sellainen. Berthasta voi sanoa samaa.

Poistuimme viimeisenä. Hyväntuulinen omistaja totesi: "Ei teidän vielä tarvitse lähteä, keittiössä on tiskejä ja pöydät voidaan siivota!". 

Tiäksää melkein olisi tehnyt mieli jäädä.

Auringonkeltaista ja suklaanruskeaa

Ah ihana pääsiäinen! Neljä leppoisaa vapaapäivää, hyvää ruokaa ja seuraa, mikä voisi olla parempaa?
Olen ollut sitruunaisissa ja suklaisissa tunnelmissa.
Siivosin keittiön kaapit ensi töikseni perjantaiaamuna. Siellähän oli paljon aineksia erilaisiin jälkkäreihin.

Tänä pääsiäisenä olemme syöneet pashan lisäksi kahta erilaista tiramisua, rockyroadia sekä kestosuosikkiamme suklaakakkua. Kokeilin myös vanhaa brittiläistä jälkiruokareseptiä Lemon Posset, mutta se ei onnistunut. Maku oli upean kirpeä, mutta koostumus ei ollut toivotunlainen. Sitä siis kehitellään vielä! Sitruunapossetit toki syötiin nekin, makuhan oli hyvä.

Rockyroad on kyllä kaapinsiivojan unelmaherkku.

Siihen voi käyttää ihan mitä vaan. Kaikki ns vanhentuneet suklaat, harmaat tai ei, maito- ja tummasuklaat, kaikki käy.

RockyRoad

n. 600 g suklaata (maito- tai tummasuklaa)
50 g voita
n 100g vaahtokarkkeja
n 100 g pähkinöitä
Kaikkea muuta mitä kaapista löytyy (muroja, rusinoita, luumuja, marenkia, kuivattuja hedelmiä, karpaloita jne)

Suklaa ja voi sulatetaan kattilassa tai vesihauteessa. Muut ainekset sekoitetaan joukkoon. Kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja siirretään kylmään jähmettymään.
Leikataan annospaloiksi.

Itse käytin tähän kaikenlaisia kaapista löytyneitä suklaita, noin puolet tummaa, puolet maitosuklaata, hiukan yli-ikäistä marenkia, Marabou Start -muropaketin pohjalle jääneen silpun, cashew-pähkinöitä ja aitoja amerikkalaisia vaahtokarkkeja. Helpompaa kuin heinänteko, ja niin hyvää!


Järjestin iloisen illallisen, mikä oli oikein kivaa, kun kerrankin oli aikaa tehdä ruokaa. Kutsuin koko ison ruokapöydän täydeltä rakkaita ihmisiä paikalle.

Halusin illallisen ranskalaiseen tyyliin: pitkän kaavan mukaan. Aloitimme lasillisella samppanjaa ja itsetehdyllä hummuksella. Sen kanssa maistuvat ihanat Mondovino-marokkolaiskeksit.

Tein alkuruoka-annokset valmiiksi etukäteen.
Ensin klassinen ranskalainen alkupala, hanhenmaksaa, portviinihyytelöä ja paahtoleipää. Asettelu on hieman simppeli...

Toinen alkupala oli savulohta Kauppahallista, itse graavattua merilohta, tuoretta parsaa parmesanin kanssa.

Kuva tuli otettua väärästä suunnasta... Tilli saa suhteettoman suuren osuuden... Pidän toki tillistä ja etenkin sitruunasta, mutta kalathan tässä olisivat olleet pääosassa.. Kuvaus ei tainnut olla ihan ensimmäinen ajatus kuitenkaan.
Parsat on helppo valmistaa uunissa, jos ei omista parsakattilaa. Kesäkaudella grillaan ne nopeasti joka puolelta, ja se onkin mielestäni paras tapa valmistaa parsaa. Nyt vaan grilli on vielä talviteloilla.

Pääruoka kypsyi kaikessa rauhassa uunissa. Tein sekä lampaanpaistin että naudanpaistin, vuohenjuustoperunoita ja paahdettuja juureksia. Naudanpaistin marinoin punaviinissä, tomaattiöljyssä ja soijassa, maustoin marinadin provencen yrteillä ja worchester-kastikkeella. Lampaalle riitti suola, pippuri ja valkosipuli.

Pääruoan jälkeen ranskalaisella illallisella pitää olla juustoja. Hain Paalasen juustokaupasta Kauppahallista kolme hyvää juustoa: pecorinoa, sinihomejuustoa ja valkohomejuustoa. Kaikkiin löytyi sopivat hedelmäpyreet omista valikoimista: kvitteni-, lime-chili ja viikunapyree. Ranskalaiset syövät juustot joko sellaisenaan tai salaatin kanssa, leipää tai keksejä ei tarvita, kun on jälkiruoasta kyse.

Varsinaiseksi jälkkäriksi oli sitten kaikkia niitä alussa mainittuja, tässä vielä molemmat tiramisut.

Pienemmässä oli alkoholia, isommassa ei.

Illallisen päätteeksi miehet menivät vielä saunomaan (ja säiden salliessa lumihankeen). Sen jälkeen oli ohjelmassa juuri Baltianmatkalta palanneen vieraan tuomien latvialaisten oluiden maistelua. Miehet totesivat, että halvinkin olut maistuu paremmalta, kun sen yhdistää paikalliseen ruokaan, tässä tapauksessa latvialaiseen makkaraan.
Se onkin oman ruokafilosofiani ydin:  ruoka ja juoma kuuluvat yhteen, ne täydentävät toisiaan ja parhaiden yhdistelmien löytyminen on elämänkestoinen haaste....

Tänään oli aika tehdä jotain hieman kevyempää.

Helppo resepti: kanafileet uunivuokaan, päälle suolaa, sitruunaviipaleita, kirsikkatomaattia, sitruuna-inkivääriöljyä ja mustapippuria sekä loraus valkoviiniä. Uuniin 175 asteeseen.

Tämän näköisenä vuoka meni uuniin reiluksi puoleksi tunniksi.
Kaadoin vielä hiukan kermaa vuokaan ja annoin hautua kymmenen minuutin ajan. Tarjosin kanafileet peruna-porkkanamuusin kanssa.

Tosi hyvältä maistui, iloisen aurinkoinen ruoka!