Ihanien naisten illallinen

Viime keväänä kutsuin ihania naisia illalliselle.  Teemana olivat syntymäpäiväni, samppanja ja uusi elämä; halusin juhlia ystävieni kanssa elämänmuutosta ja hyviä päätöksiä. Aika moni ikäiseni kohtaa mahdollisuuden muuttaa elämäänsä ja onneksi tarttuu tilaisuuteen sen osuessa kohdalle! Minun kohdalleni näitä on sattunut nyt viiden vuoden välein ainakin. Ystävien seura ja hyvä ruoka ovat yhdistelmä, josta saa olla kiitollinen ja on syytä tallentaa muutama muisto tänne tuosta illasta, vaikka kuvia onkin niukanlaisesti.

Vieraiden saapuessa tarjosin heille lasillisen Sourdet-Diot Millesime 2005 -samppanjaa etelä-afrikkalaisen strutsibiltongin kera. Biltong on kuivattua lihaa, suolaista ja eksoottista, hyvänmakuista. 

Alkuruokana tarjosin Calvadoksessa marinoiduilla omenoilla maustettua ankanmaksaa. Lautasella on pari väriläiskää: viikunahilloa ja portviinihyytelöä.

Ankanmaksan kanssa joimme Gonet Blanc de Blancs Grand Cru 2002 - sopivan kehittynyt ja kuiva samppanja täydentämään alkuruokaa. Blanc de Blancs -samppanjat on tehty pelkästään chardonnay-rypäleestä. 

Toisena alkuruokana oli parmesan-parsoja, chilimarinoituja jokiravun pyrstöjä ja kylmäsavulohta. Ikävä kyllä tästä annoksesta ei ole muuta kuin muistikuva! Kalaruokien kanssa sopii täydellisesti Devaux Blanc de Noirs -samppanja. Blanc de Noirs -samppanja tehdään Pinot Noir- ja Pinot Meunier -rypäleistä. Se on riittävän voimakasta kylmäsavulohen ja chilin kumppanina ja mielestäni tämä yhdistelmä toimi erinomaisesti.

Pääruoaksi olin pitkään ja hartaasti keitellyt Aurinkokeittoa, jonka tarjosin itse leivotun leivän kanssa. 

Aurinkokeitto on tullut meille aikanaan lasteni leikkikoulusta, jossa sen nimi oli Sun Soup. Jostain syystä kuvittelin silloin lasten pitävän aurinkokeitosta (ehkä kivan nimen vuoksi?)  ja tein sitä kotona heille muutaman kerran. Pian selvisi, että vihannessosekeitto ei ollut pikkupoikien mieleen. Siksi keiton kanssa on pidetty taukoa. Aikuisille ystävilleni keitto sen sijaan tuntui maistuvan. 

Niin hyvin, että kameran muistuessa mieleen kupposet olivat jo tyhjiä. Aika kuvaava tällainen valokuva: tässä vaiheessa ollaan jo pitkällä illassa. Mitä enemmän tyhjiä lautasia, sen mukavampaa. Mitä sotkuisempi liina, sen varmemmin olemme viihtyneet..

Keitossa oli bataattia, purjoa, salottisipulia, tomaattia, fenkolia ja chiliä. Vettä ja fond de chefiä, espelettepaprikaetikkaa ja kaksi purkkia crème fraîchea. Keitin keittoa antaumuksella ja annoin sen hautua. Mustapippuria, tuoretta timjamia ja runsaasti tuoretta ruohosipulia päälle. Tarjosin keiton isovanhempieni perintökulhosta.  Ruokajuomaksi valitsin voimakkaan, viinimäisen Ruinartin Rosé-samppanjan. 

Paikalla oli yhdeksän ihanaa ystävätärtäni, osan olen tuntenut - hmm... enpä sanokaan, mutta todella kauan! Tässä on jo selvitelty aurinkokeitto ja odotellaan jälkiruokaa. Tänä iltana tilaisuuden tai annosten kuvaaminen ei tosiaankaan ollut pääosassa.

Halusin tarjota lempijälkiruokiani. Crème Brûlée on suosikkini. Se on helppo tehdä, mahtavan makuinen, ja vieraat rakastavat sitä. Ihana italialainen suklaakakku on toistunut blogissakin usein, se on sisältä pehmeä ja suklaasta tehtynä täyteläinen. Ranskalainen macaron-leivos ei ollut itse tehty, vaan ranskalaiselta maahantuojalta hankittu. Jälkiruokien - erityisesti voimakkaan suklaakakun - kanssa sopii Devauxin Rosé Intense Brut Cuvée Limitée - mahtavan ihana, voimakas roseesamppanja, jota ei kuulemma enää saa edes tuottajalta, mikä on harmi. 

Ilta tuntui leppoisalta, kun sain apua ystäviltä tarvittaessa, ja ruoat oli tehty pitkälle valmiiksi etukäteen. 

Hyvin suunniteltu on aina puoliksi tehty...  Istuimme viimeisten vieraiden kanssa pitkälle yöhön ja paransimme maailmaa. Ihan hyvä siitä tulikin.

Montpellierissä, osa 2

Meidät kutsuttiin illalliselle Chateau de Pouget -nimiseen linnaan Nimesin ja Montpellierin välille. Siellä voi vaikka yöpyä, mikä vinkkinä ranskanmatkaajille todettakoon. 

Kun ranskalaiset saavat valita, syödään pitkään ja hartaasti. Illallinen alkaa aina aperitiivilla ja pikkusuolaisilla. Näiden parissa saatetaan viettää hyvinkin kauan aikaa keskustellen muiden kanssa. Se saattaa olla monelle tottumattomalle suorastaan hankalaa, mutta tässä vaiheessa reissua useimmat näyttivät  jo löytäneen samanhenkiset seurueet ja ne kollegat, joiden kanssa juttua riitti niin yhteisistä päämiehistä kuin parhaista tuotteista.  Linnassa meidät vastaanotti jazz-bändi, notkuvat pöydät (niitä pikkusuolaisia) sekä monipuolinen baari palvelualttiine herroineen. 

Aika hämärää oli, suorastaan pimeää, joten valokuvat eivät onnistuneet. Mutta tunnelma ehkä välittyy? Tila oli kivasti telttaseinien suojaama, lämppäreitä riitti ja elävä musiikki teki tietysti mahtavan lisän. 

Illallinen oli katettu saliin, jonka kiviseinät ovat varmasti nähneet monenlaisia seurueita. Meidän seurueemme oli kyllä iloisella tuulella ja eri kansallisuudet, kielet ja kulttuurit sekoittuivat mukavasti. Parin viinilasin jälkeen me kaikki puhuimme sujuvasti toistemme kieliä?

Laitan nyt muutaman annoskuvan tähän, vaikka valaistus oli kehno ja kuvien laatu on siksi huono. 

 Alkuruokana oli viiriäistä ja foie gras'ta paahtoleivällä, tryffelimehulla kostutettuna. Incroyable! 

 Pääruokana hitaasti kypsennetty vasikan tournedos-pihvi, sienirisottoa ja munakoiso-juustorulla, jossa aurinkokuivattua tomaattia...

Jälkiruoaksi meille tarjottiin ensin vuohenjuustoa oliivileivän kera (jäi kuvaamatta)  ja sitten omena-päärynäherkku, jossa oli karamellijäätelöä. 

Viinit olivat kaikki paikallisia ja erityisen hyvä oli Jeanjean-valkoviini (AOC Côteaux de Languedoc, Jeanjean, Devois des Agneaux 2009)   - sitä kun olisi saanut mukaansa... 

Aterian päätteeksi saatiin vielä kahvit ja macaron-leivokset. Bussilla hotelliin ja nukkumaan - muu Montpellier olikin jo hiljentynyt ja mennyt kiinni. 

Seuraavana iltana illallinen oli Montpellierin keskustassa ja tyyliltään täysin toisenlainen. Kävelimme mukavasssa keväisessä säässä L'Insensé -ravintolaan. 

Punaisesta Camargue-riisistä tehty risotto, jossa oli kevätsipulia, parmesania, aurinkokuivattuja tomaatteja, munakoisotahnaa, basilikakastiketta ja rapeaa ilmakuivattua kinkkua. 

Tämä oli todella hyvää!

Pääruokana oli uunissa paistettua turskafilettä juuresten kera (sipulia, fenkolia ja porkkanaa) yrttikastikkeella. 

Jälkiruoka oli todella hyvä ja raikas: appelsiiniä ja greippiä mantelikermavaahdon kera. 

Jälleen erinomainen valkoviini: Coteaux du Languedoc Picpoul de Pinet - Domaine des Peyrilles, "Sens'Ô" 2009. 

Tällaisen jälkkärin voisi helposti itsekin tehdä. Koko pöytäseurue tykkäsi raikkaista ja kirpeistä hedelmistä, joita kerma sopivasti tasasi. 

Tarkoitus oli ostaa lentokentältä kotiin tuota paikallista punaista riisiä, mutta sielläpä ei mitään kauppaa ollutkaan. Vinkki: osta ruokatuliaiset kaupungilta!

Joko lukijalle tuli nälkä? Kuvat saattavat tietysti herättää myös kateutta, mutta sitä on turha tuntea. Matkamme oli toki upea ja hienosti järjestetty, mutta työreissuhan tämä oli... 

Jos nälkää (tai kateutta) ei vielä ilmennyt, eikä lukija tunne väsymystä annoskuvia katsellessa, jatkan muutamalla messulounaalla. 

Sardelleja, paistettua sipulia ja tomaattia...

 Lammasta ja oliiveilla maustettua polentaa.

Kastanjatahnaa mantelikerman kera.

Ilmakuivattua kinkkua, leivän päällä sardelleja ja juustoa. Rucolaa. Tämä oli uskomattoman hyvää!

Kalaa ja juureksia  - vain erikoinen appelsiinikastike ei ollut onnistunut, se olikin koko gourmet-matkan ainoa ei-hyvä juttu.

Ja aterian kruunaa aina upea jälkiruoka. Tämä oli pannacotta-tyyppinen, kiwisosetta ja ihana rapea leivonnainen. 

Kun messukeskuksen ravintola tarjoaa tämän tasoista ruokaa, ei ole hätäpäivää. 

Matkan päätteeksi kotosuomen lumihangissa kahlaava väsynyt messuilija kuiskaa avainta oveen sovitellessaan: Vive la France!

Montpellierissä, osa 1

Montpellierissä Ranskassa järjestetään joka toinen vuosi iso viinitapahtuma, Vinisud. Mukana on myös joukko paikallisia herkkutuottajia. Meitä ympäri maailmaa kutsuttuja ruokaostajia oli koolla kymmeniä ja osallistuimme intensiivisesti kaikkeen mitä ehdotettiin. Järjestäjät olivat tehneet tiukan aikataulun tapaamisineen ja oheisohjelmineen. Järjestelyt olivat aivan loistavat ja verkostoituminen oli erinomaisen tehokasta.

Montpellier on vanha, pieni kaupunki, jonka kapeilla kaduilla oli kiva kävellä. Samalla tuli tutustuttua sekä kaupunkiin että iloiseen ryhmäämme. Samanhenkisten herkkuostajien kanssa aika kului mukavasti kokemuksia vaihdellessa. Nyt tiedän, mitä kaviaarintuottajaa kannattaa välttää, missä oliiviöljyyn sekoitetaan halvempaa tuontiöljyä ja millä samppanjan voi saada ruusunmakuiseksi.

Aurinko alkoi laskea ja mistraalituuli yltyä, sadettakin pikkusen ripsotti. Maisema oli kaunis joka suuntaan.

 Poikkesimme kauppahalliin, joka oli sykähdyttävä kokemus. Hinnat olivat hieman toista luokkaa kuin meillä, tarjonnasta puhumattakaan.

Makkaroita! Kauppahalli oli pieni, mutta hyvin varusteltu. Täällä olisi ollut mukava tehdä ruokaostokset päivällistä varten.

Tässä on tuttuja tuotteita!

Vanhassa keskustassa oli paljon pieniä liikkeitä, leipomoita, lihakauppoja, viinikauppoja...

Ruoka oli tietysti pääosassa tällä retkellä ja meistä pidettiin hyvää huolta siinäkin mielessä. Lounas katettiin joka päivä messukeskuksen ravintolaan, jossa sai sitten syödä pitkän kaavan mukaan.
Tässä ensimmäisen messupäivän lounasannokset, s'il vous plaît!

 Paikallinen perunamuusiherkku alkuruoaksi.

 Naudanlihavarras ja lisää perunaa pääruoaksi.

Ja reipas puoli kiloa juustoja jälkiruoaksi! Huh. Normaalisti syön huomattavasti vähemmän ja kevyemmin lounaalla... Mutta hyvää oli.

Tältä näytti maistelualue, jossa viinit kisasivat paremmuudesta. Meillä ei ollut aikaa maistella viinejä, mutta haastetta olisi ollut, jos siihen olisi täytynyt ryhtyä!

Tässä messualuetta, jossa päivät sujuivat tapaamisten merkeissä. 

Raportin ensimmäinen osa päätetään karkkiväriseen kuvaan Pariisin Charles de Gaullen lentokentältä. Ihastuttava liike myi macaroneja ja samppanjaa - mikä voisikaan olla ranskalaisempaa...

Rouva Verman samosat

Osallistuin lauantai-iltana lasteni koululla intialaiseen ruokailtaan. Meillä oli ilo saada Mr & Mrs Verma kokkaamaan ja opettamaan. Ilta oli pitkä, ja sitä oli edeltänyt tuntien valmistelut etukäteen niin kokeilta kuin muilta järjestäjiltäkin, puhumattakaan tiskeistä ja jäkisiivouksesta. Ilman pyyteetöntä vapaaehtoistyötä ei tällaisia tapahtumia voi järjestää - ainakaan koulumaailmassa!

Kaikki on valmiina - kohta aloitetaan... Koulun kotitalousluokkaan mahtui koko joukko - yli kolmekymmentä nälkäistä intialaisen ruoan ystävää.

Intialainen keittö on mausteinen ja runsas, maut ovat täyteläisiä ja voimakkaita. Koska maa on suuri, on alueellisia erojakin paljon, esimerkiksi vaikkapa chilin käytössä. Mutta tietyt mausteet kuuluvat aina intialaiseen keittiöön, ja tässä kuvassa on hyvä valikoima tärkeitä makuja. Kurkuma, chili, valkosipuli, garam masala ja inkivääri maustavat ruuasta intialaisen. 

Rouva Verma aloitti samosataikinan teolla. Taikina sekoitettiin nopeasti käsin jauhoista, kirkastetusta voista (tai öljystä), suolasta ja vedestä.

 Taikinasta tehtiin pallo, joka jää odottamaan sivuun täytteen tekoa.

Sen pitäisi levätä ainakin puoli tuntia. Mikään ei estä tekemästä taikinaa hyvissä ajoin.

Reippaan tiskarin pestessä käytettyjä astioita rouva Verma sekoitti täytteen ainekset. Samosat voi täyttää halutessaan lihalla, kanalla, millä tahansa kasviksilla, mutta rouva Verma käyttää pehmeäksi keitettyä ja soseutettua perunaa. Pannulla kuullotettuun punasipuliin sekoitettiin mausteita ja sipuli sekoitettiin perunan joukkoon. Tuoretta korianteria sekaan.

Taikinasta kaulitaan ovaalinmuotoisia litteitä soikioita, jotka sitten leikataan keskeltä kahtia.

 Puolikkaan leikkauspäät painetaan yhteen, niin että muodostuu tuutti, jonne täyte mahtuu mukavasti.

 Täyte jää taikinan sisälle ja saumat painetaan tiiviisti kiinni.

Tätä oli mukava harjoitella. Taikinaa oli helppo käsitellä ja kuten näkyy, meitä oli monta harjoittelemassa samosojen tekoa, ihan kaikki eivät ole täydellisen kauniita ja tasamuotoisia, kuten rouva Verman omat samosat!

 Samosat paistettiin pannussa öljyssä kullanruskeiksi.

Valmiit samosat laitettiin vielä talouspaperin päälle valumaan.

Samaan aikaan herra Verma valmisti pääruokaa, Biryan-kanaa.
Hän kuullotti punasipulit pannussa garam masalan kanssa. Sekaan lisättiin laakerinlehti, runsaasti valkosipulia ja inkivääriä.

 Sipulia ja mausteita kuulloteltiin melko kauan. Tämä ei siis ole mitään fast foodia!

 Korianterijauhoa, garam masalaa ja kurkumaa annosteltiin runsaalla kädellä.

Kanat oli laitettu jugurttipohjaiseen marinadiin jo edellispäivänä, mikä teki niistä erityisen pehmeitä ja mureita.

Sinne vaan pannulle paistumaan.

 Tuoksu oli huumaavan herkullinen!

 Tomaattia joukkoon, kansi päälle ja hautumaan.

 Samaan aikaan oli keitetty basmatiriisiä.
Ruoka koottiin kerroksittain kattiloihin: vuoronperään riisiä ja kanaa. Sahramimaitoa väliin ja taas uusi kerros.

 Päälle runsaasti ihanaa sipulia, kastikkeen loput pannusta ja aimo annos mausteita. Ja taas kansi päälle ja hautumaan.

Läheiseen luokkaan oli sisustettu tunnelmallinen intialainen ravintola. Pöydillä oli värikkäitä liinoja ja seinille oli ripustettu valoja. Tällaisen illan voisi hyvin toteuttaa kotioloissakin samalla teemalla, vaikkapa nyyttärityyliin.
Pöydässä on mainittujen ruokalajien lisäksi kasvisruokaa ja kahta erilaista raitaa sekä naanleipää. Jälkkäriksi saimme vielä kahta bread puddingia; toisessa kookosta, toisessa pistaasia. Ne ja kasvisruoan valmisti tämän upean illan ihana järjestäjäopettaja yhdessä oppilaiden kanssa.

Lähes kaikki vadit syötiin tyhjiksi - erinomaista ja hauskaa!

Totesimme illan mittaan useammankin kerran, miten koulunkäynti on omista kouluajoista muuttunut. Onneksi! Ne niin sanotut "vanhat hyvät ajat" saavatkin jo jäädä taakse. Kansainvälisyyden ymmärtäminen, eri kulttuurien tunteminen ja yhdessätekeminen ovat parhaita tapoja edistää suvaitsevaisuutta, rauhaa ja ihmisen hyvinvointia.

Tämän illan jälkeen myös mieli ja sielu voivat hyvin, ei vain vatsa!

Tässä vielä oma lautaseni... Söin kaksi annosta.. Ihanaa!

Inspiroidun seuraavana päivänä kokeilemaan rouva Verman samosoja kotona. Käytin jääkaapista löytyneen, tähteeksi jääneen perunamuusin täytteeseen ja hyvin toimi. Mahtavaa!  


Rouva Verma suositteli Hämeentieltä Helsingin Hakaniemestä löytyviä etnisiä ruokakauppoja: niistä löytyvät kaikki aidot mausteet ja ainesosat. Ei muuta kuin kokeilemaan ja uusista makuelämyksistä nauttimaan!