Ravintolaherkkuja

Helsinkiläisiä hemmotellaan hyvillä ravintoloilla. Ulkona syöminen ei useinkaan ole edullista, mutta rahoilleen saa silti monesti hyvin vastinetta. Itse syön myös silmilläni ja arvostan keittiön vaivannäköä annosten kokoamisessa.

 Tällainen suklaakakkukaunotar tarjottiin Ravintola Helmessä. Ilmapiiri ja sisustus olivat rennon tyylikästä,  ja ruoka kaikenkaikkiaan erinomaista. Hintataso ei ollut päätähuimaava, mielestäni kaiken kaikkiaan "hyvä hinta-laatusuhde"-paikka.

 Postresissa olen ollut ennenkin. Kalliinpuoleinen, mutta kun oli syytä viedä henkilökunta nauttimaan hyvästä ruoasta, päädyin Postresiin. Olisin halunnut tilata alkujuomaksi samppanjaa, mutta kirjanpitäjä oli paikalla ja hän totesi kuohuviinin riittävän. Tarjoilija avasi kuitenkin erehdyksessä Ruinartin samppanjaa, mikä ei voinut olla sattumaa... Totesin, että koska pullo on nyt avattu, juomme sen mielellämme. Saimme samppanjamaljat kuohuviinin hinnalla, mikä oli uskomattoman tyylikäs ele, ja saa minut varmasti tulemaan Postresiin uudestaan. Itse juomahan olikin sitten erinomaisen hyvää.

 Alkupalaksi otimme kaikki ankanmaksaterriiniä, joka oli... miten sitä kuvailisi sortumatta kliseisiin? "Ehkä parasta mitä koskaan olen syönyt", voisi olla hyvä.

Pääruoatkin olivat hyviä ja kauniisti aseteltuja. Annokset ovat pieniä, mutta riittäviä.

 Jälkiruokana maistui kuuma suklaa fondant.

Kotikokkina nautin näistä elämyksistä, joita taitavat keittiömestarit meille loihtivat.

Etelä-Afrikan herkkuja: biltongia ja malvaa

Matkallani Etelä-Afrikassa maistelin eksoottisia herkkuja: tiikerirapuja, kudua, strutsia ja hyppyantilooppia. Etelä-Afrikan keittiö on sekoitus monenlaisia ruokakulttuureja; maata ovat hallineet hollantilaiset ja britit, ja siirtolaisia on vuosisatojen aikana tullut monista eri maista. Erityisen merkittävä, ainakin kulinarismin kannalta, on intialaisten ja malesialaisten vaikutus, unohtamatta mustien ruokakulttuuria, joka sekin on monimuotoista ja muualta tuotua. Riistaeläimiä on aina ollut runsaasti, viiniä on tehty yli 300 vuoden ajan ja ilmasto on suopea hedelmien ja vihannesten kasvaa. Pitkä rantaviiva niin Atlanttia kuin Intian valtamertakin hellii kala- ja äyriäisruokien ystäviä.
Pitkä lentomatka kannattaa siis jo pelkästään näistä syistä!
Vaikea nopeasti keksiä toista paikkaa, missä matkailija voisi yhtä edullisesti ja ylellisesti täyttää vatsansa. Paikallinen ystäväni totesi, että kaikki ruoka Kapkaupungissa on aina lähiruokaa, koska kaikkea saa aivan läheltä.

Ilmakuivattu kudu, strutsi tai naudanliha on paikalliselta nimeltään Biltong. Sitä voi nauttia vaikka auringonlaskun aikaan otettavan drinkin tai aperitiivin (Sundowner) kanssa tai mihin aikaan tahansa juoman kyytipojaksi. Biltongia voi sekoittaa munakkaan sekaan, salaatin lisukkeeksi tai laittaa leivän päälle, tai ottaa evääksi silloin kun energiaa tarvitaan nopeasti. Kuumassa ilmastossa suolainen kuivaliha onkin hyvä välipala.

Kuivaaminen on ollut jo ammoisista ajoista lähtien näppärä tapa säilöä lihaa. Varhaiset hollantilaisasukit toivat tavan mukanaan Euroopasta. Savunmakuinen, kuivattu kudu on todellinen herkku, joka kaipaa seurakseen raikkaan paikallisen viinin tai vaikka kylmän oluen.

Unohtumaton elämys oli vanhan junavaunuravintolan, Atlantic Expressin Malva Pudding.

Mukavasti ilmastoitu junavaunu Seapointissa tarjoaa aamiaista koko päivän ja kaikkea muuta hyvää, joka kokataan paikan päällä. Ystävällinen tarjoilijatyttö kertoi leiponeensa itse herkullisen Malva Puddingin, joka oli voita tihkuva unelmajälkkäri - ehkä paras jälkiruoka ikinä! (Pudding on tietysti vanukas, mutta brittienglanniksi tarkoittaa yleensä jälkiruokaa - monessa ravintolassa jälkiruokalista on Puddings.)

Junavaunun Malva tarjottiin paksun, itse tehdyn vaniljakastikkeen kanssa, joka sekin vei kielen mennessään.

Kysyessäni, mitä aineksia Malvaan oli käytetty jäi jotenkin tunne, että ihan kaikkea ei kerrottu. Mikä onkaan se salainen ainesosa, joka teki siitä niin hyvän?

Malva Pudding oli  minulle entuudestaan täysin tuntematon ruokalaji, ja pienellä googlauksella selvisi, että se onkin hyvin paikallinen erikoisuus. Se on perinteinen jälkiruoka, jonka valmistus on hieman monimutkaista nykysuuntaukseen verrattuna, ja sokerin, voin ja kerman määrä saa ehkä ravitsemusihmiset kauhistumaan. Mutta juuri sehän tekee siitä herkullisen! Kotikokki kokeili sitä kotona. 

Resepti on nyt kehitetty kahdesta löytyneestä reseptistä, tarjoilijatytön ainesosia unohtamatta.

Minnan Malva Pudding

1 reilu rkl voita

4 rkl aprikoosihilloa (käytin sokeritonta aprikoosisosetta)

1 kananmuna

2 rkl etikkaa (käytin passionhedelmäetikkaa)

2,5 dl jauhoa

1 tl ruokasoodaa

1,25 dl sokeria

1,25 dl maitoa

Pala foliota + voita 

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja hillo ja sekoita voimakkaasti. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen ja sekoita. Kaada taikina voideltuun pyöreään vuokaan, jonka halkaisija on noin 21 cm. Peitä vuoka foliolla, joka on voideltu sisäpuolelta voilla. Paista 175 asteessa noin tunti. 

Kun putinki on vielä uunissa ja paistoaikaa on noin 10 minuuttia jäljellä, sekoita seuraavat ainekset kattilassa:

2,5 dl kermaa

100g voita

1,25 dl sokeria

1/2 dl kuumaa vettä

Kun sokeri on liuennut ja voi sulanut ja seos on tasainen, kaada se kypsän, uunista otetun Puddingin päälle. Malvan rakenne on sienimäinen ja se siksi imee seoksen mainiosti. 

 Pudding pitäisi tarjota kuumana, eli heti. Sen kanssa suosittelen vaniljakastiketta, mutta jäätelökin menettelee. Itse innostuin vuosien tauon jälkeen tekemään kastikkeen itse kermasta ja keltuaisista, ja kyllä se olikin hyvää. 

Vaikka ulkona paukkui pakkanen ja hanget peittivät näkyvyyden ikkunasta, vei Malva Puddingin maku minut taas Afrikkaan, aurinkoon ja lämpöön. 

Toimelias tammikuu ja Afrikan aurinkoa

Uusi vuosi on jo pitkällä. Päivät ovat jo hieman pidempiä ja aurinko paistaa kauniisti. Optimisti sanoisi talven selän jo taittuneen ja kevään olevan ilmassa - vilkaisu ulos kaksimetrisiin hankiin hieman hankaloittaa kevätajatuksia, mutta odotellaan.
Loppuvuosi oli jälleen kiireinen ja työntäyteinen. Useampi asia meni uusiksi ja jopa päälaelleen, tilanteet muuttuivat ja tulipaloja piti sammuttaa siellä täällä. Sääolosuhteet meillä ja Euroopassa aiheuttivat paljon päänvaivaa. Joulun odotus ja valmistelu menivät perheenäidin rutiinilla ilman suurempia vaikeuksia joka käänteessä oikoen. Siksi varmaan aaton sukupäivällinen olikin hauska ja leppoisa - ja jopa kiireetön. Tällä kertaa ruokia ei kuvattu blogia varten, eikä raporttia joulusta siksi tullut.

Kasvaneen liiketoiminnan haasteet ja omien rajojen tunnistaminen olivat vuodenvaihteen henkisen inventoinnin pääasia: lupasin itselleni pitää tänä vuonna itsestäni hyvää huolta voidakseni jatkaa rakastamassani työssä ja olla siten enemmän myös rakkailleni läsnä. Vauhti oli viime vuonna kova ja kasvu niin nopeaa, että yrittäjä sai venyä suuntaan ja toiseen. Alkanut vuosi ei vaikuta hiljaisemmalta, ehdottomasti päinvastoin.

Perimmäisten asioiden äärellä tehdyt päätökset olivat uuden vuoden alussa konkreettisia!  Siksi pakkasin laukkuni ja lensin aurinkoiseen Etelä-Afrikkaan lepäilemään ja nauttimaan hyvästä ruoasta ja erinomaisista viineistä.

Kapkaupungin historia ulottuu 1600-luvulle. Majesteettinen Pöytävuori hallitsee maisemaa kaikkialla. Viehättävä Waterfrontin alue on kehittynyt turistien tarpeisiin: ravintoloita, kauppoja ja viihdykettä jokaiseen makuun ja budjettiin.

Kiva kalaravintola Quay Four on kahdessa kerroksessa. Alakerta on rennompi ja siellä soitti hyvä bändi. Lämmin ilta oli sametinpehmeä.

Lasissa kylmää sauvignon blancia, joka on alueella hyvin tyypillinen rypäle tällä hetkellä. Kokemukseni mukaan halvimmasta päästä valittu viini oli usein parasta - muutamalla  eurolla sai pikkukarahvin tätä raikasta ja kuumaan ilmastoon sopivaa juomaa.

Viinin ystävää hemmotellaan Etelä-Afrikassa. Kapkaupungin lähistöllä on satoja viinitiloja, joihin voi mennä viinejä maistelemaan. Valikoima on laaja ja valinnan vaikeus on hyväksyttävä tosiasia: vain murto-osan voi ehtiä kokeilla. 

Constantian laakso on Etelä-Afrikan vanhimpia viinintuottajia  ja viinitila  Groot Constantia  on perustettu jo vuonna 1685. Se on Etelä-Afrikan vanhin viinitila ja toimii edelleen. Alueella on kaksikin ravintolaa, viehättävä museo ja tehokkaalta näyttävät tuotantotilat, joita vierailijalle esitellään. 

 Groot Constantian chardonnayt kypsytellään ranskalaisesta tammesta tehdyissä tynnyreissä.

Viiniä kasvaa silmiinkantamattomalla alueella, jossa on yhdeksää erilaista maaperätyyppiä, joten tilalla voidaan kasvattaa eri maaperään sopivia rypäleitä. Maistelimme viittä erilaista viiniä, joista portviiniksi kutsuttu makea jälkiruokaviini oli luumuinen ja kiva yllätys, mutta edullinen rosé (jonka nimi oli blanc de noirs) oli valikoiman paras. Kuten muutenkaan, huonoa viiniä ei vastaan tullut.

Miten ihana oli istua puun katveessa päivänvarjon alle syömään herkullista kalaa sellerimuusipedillä. Sekä kalalla että tomaateilla oli rooibos-siirappikastike, joka sopi erittäin hyvin molempiin. Groot Constantian päiväretki on nopeasti toteutettavissa ja läheinen sijainti mahdollistaa kiirettömän ja leppoisan oleskelun.

 Pienellä roadtripillä Kapkaupungista Hermanukseen päin päädyttiin kahvilaan, jossa lautaset oli unohdettu. Pizzaa ja salaattia tarjottiin puisilla laudoilla ja kakut tuotiin leivinpaperilla.

Intian valtamerellä voi tiettyinä aikoina bongata valaita. Nyt ei ollut valaiden aika, mutta ravintola oli auki. Melko karun näköinen paikka, jota piti aurinkoinen ja ystävällinen rouva, joka laittoi erinomaista ruokaa. Hän kertoi, että rannalle voisi mennä pingviinejä katsomaan, valaat saapuvat taas myöhemmin.

Kun vihannekset ovat tuoreita ja maukkaita, lisukkeeksi riittää fetajuusto ja grillattu kana, ja lounas on  täydellinen.

Tämän maiseman takia jo pelkästään kannatti lähteä matkaan! Näkymä on Chapman's Peakilta huiman vuoristotien varrelta. Valo on huikaiseva, sinisen eri sävyt syviä ja lämmin ilma väreilee ihoa hellien.

Tampereen Näsinneulaa ei tietenkään mikään voita, mutta Kapkaupungissakin on pyörivä ravintola. Hotelli Ritz on muuten hieman rapistunut, mutta katolla pyörivä ravintola on tyylikäs ja hyvin hoidettu. Sieltä olikin hulppeat näköalat koko kaupungin yli. Auringonlasku oli vaikuttavan näköinen. Ravintola pyörähtää kierroksen tunnissa. Pianisti viihdytti ja ruoka oli kertakaikkisen hyvää.

 Strutsi-carpaccio vei kielen mennessään.

 Kudun sisäfilettä polenta-tomaattilisukeella. Uskomattoman hyvää, mureaa ja maukasta.

Kuvan merimetson tavoin tämäkin matkaaja lensi kotiin, nyt hyvin levänneenä, rentoutuneena ja valmiina kaikkiin edessä oleviin haasteisiin. Lomailla voi lähelläkin, tärkeintä on sulkea puhelin, sähköposti ja stressi pois. Soisin auringon valoa ja lämpöä riittävän meidänkin leveysasteillemme - sen avulla jaksaa taas paremmin.