Messukiireitä

Viime viikonloppuna messuiltiin taas Formassa Helsingissä.

Forma on sisustus- ja huonekalualan ammattilaistapahtuma. Siellä on hauska kokeilla erilaisia ratkaisuja osaston somistukseen. Meillä budjetti pysyy pienenä, joten harrastamme kierrätystä ja kirpputoreja.

Vanha ikkunaruutu löytyi tammikuussa jo edellisille messuille Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta lumeen hautautuneena. Hyvin toimii edelleen. 

Ideanikkarimme Katja löysi kierrätyskeskuksesta vanhan ammeen, jonka hän maalata hurautti spraymaalilla. Ammeen pohjassa olevasta reiästä sai kätevästi vedettyä jouluvalot! Imitoimme vaahtokylpyä pussillisella tyynyntäytettä. Ruusut ja marjat sopivat kosmetiikkatuotteisiimme. Ammeen laidalla olevat limonadit vihjaavat, että vaahtokylvyssä saattaisi viihtyä pidempäänkin.

Kylpytilan suojaava seinämä tehtiin kolmesta lavasta, jotka hiottiin ja petsattiin. Upeat aidot auringonkukat hehkuivat petsattua seinää vasten toiselle käytävälle.

Mrs Bridges-sarjan karamellit ovat nyt ilman keinotekoisia väriaineita. Sarjan tuotteet ovat suosittuja, ei pelkästään viehättävän ulkonäön, vaan myös hyvien, kotoisten makujensa vuoksi. Oikeat omenat toivat sadonkorjuun tunnelmaa.

Satoa on korjattu muuallakin kuin Suomessa! Verigreippiä sisältävät uutuustuotteet saivat seurakseen tietysti muhkeita verigreippejä. Uudessa sarjassa on neljä eri tuoksua, toinen toistaan hurmaavampaa.  Kuvan greippi-roseepippurituotteiden lisäksi valittavana on sinisävyinen mustikka-valkoinen tee, vaalea vanilja-ruskea sokeri sekä vaalean violetti mulperipuu-viikuna. Tuotteet eivät sisällä haitallisia parabeeneja tai sulfaatteja. Nämä Heathcote & Ivoryn tuotteet saadaan meille lokakuussa. 

Ranskalaiset A L'Olivierin hedelmäetikat ovat monikäyttöisiä ja kauniita tuotteita. Kolme uutta makua: viikuna, tomaatti ja mango.

Väriä elämään! Iloinen osastomme oli enimmäkseen aika täynnä kiinnostuneita asiakkaita. Olimme mukana jo yhdeksättä kertaa, nyt meidät tunnetaan. 

Messuilla on oltava aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Ranskalainen A L'Olivier tekee pieniä suloisia hilloja ja erilaisia hunajalaatuja. Omat nimikkokahvimme ja -glögimme herättivät kuitenkin eniten huomiota. Molemmat olivat vielä prototyyppejä - saimme messukävijöiltä erinomaisia parannusehdotuksia ja ideoita, miten kehitämme tuotteita. Glögin tekee meille Kaskein Marja Oy ja se on todella hyvää! Kahvi on eettisesti Keniassa tuotettua, käsin poimittua, ja se tuodaan Suomeen ilman välikäsiä. Maahantuoja on Kikoi Trading.

Glögietiketti oli vasta messuille askarreltu, mutta tämän tyyppinen se tulee olemaan. Laitamme glögin pian tuotantoon, kauppoihin glögi saadaan lokakuun alussa.

Uudet Wheels-autosuklaat ja -keksit herättivät suurta ihastusta! Sarja on erittäin onnistunut sekä ulkonäöltään että mauiltaan. Sarjassa on kolmenlaisia keksejä ja suklaa-pähkinälastuja, sekä kolme hienoa autoaiheista peltirasiaa täynnä herkullista belgialaista suklaata...

Lopuksi kuva iloisesta messutiimistämme, josta yrittäjä sai olla ylpeä! Erinomainen tunnelma, hauskaa ja tuloksellista messutyöskentelyä, uusissa Gift Gourmet-paidoissa...

Forma on kutistunut ja typistynyt, mutta ei se onneksi meitä haitannut. Vaikka näytteilleasettajia oli entistä vähemmän ja kävijöitä samoin, meillä oli kiirettä ja paljon asiakkaita. Myynnillisestikin tavoitteet saavutettiin. Ensi tammikuussa Forma uudistuu, mikä onkin mielestäni välttämätöntä. Tapahtuman suosion väheneminen johtuu varmasti monesta seikasta. Moni iso yritys oli jäänyt pois, koska ei pidä pieniä jälleenmyyjiä riittävän houkuttelevina, tai koska haluaa järjestää mieluummin samaan aikaan omissa tiloissaan myyntinäyttelyn. Onhan messuille osallistuminen kallista ja hieman hankalaakin. Tietysti aina voisi tehdä asiat itselle mukavimmalla ja helpoimmalla tavalla, mutta se ei välttämättä palvele asiakkaita.

Monet saamamme uudet kontaktit ja asiakkaat olivat sellaisia "satunnaisia ohikulkijoita", jotka eivät varmaan olisi jaksaneet tai osanneet Roihupellon varastollemme raahautua, jos se olisi ollut ainoa vaihtoehto.

Henkilökohtaisesti minua harmittaa, että moni pitkään mukana ollut yritys oli nyt poissa, koska olisin halunnut tutustua heidän tuotteisiinsa messujen aikana! Enhän voi mitenkään käydä heidän tiloissaan, jos olen itse messuilla. Pidän myös kollegoiden tapaamista tärkeänä. On hyvä nähdä, mitä uutta muilla herkkukauppiailla on, kuka on uusi yrittäjä ja ketkä eivät enää ole mukana. Lisäksi kaikenlainen verkostoituminen onnistuu erinomaisesti messuilla, ja sille ei ole edes mahdollista laittaa hintaa. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä tällä kertaa lanseeratut kahvi ja glögi, joiden tuottajat, uudet yhteistyökumppanit, ovat Formasta tuttuja. Kahvimaahantuojaan tutustuin vasta viime tammikuun Formassa. Nyt meillä on oma, Minun Afrikkani -kahvi. 

Yrittäjä puhisee jälleen

 Olemme EU:ssa, jossa tavaralla, työvoimalla ja vaikkapa romaneilla on vapaa liikkuvuus. Ainakin työvoima ja romanit kulkevat maasta toiseen. Tulli kuitenkin tutkii pienenkin yrittäjän sisämarkkinakauppaa tarkasti. Olen tietysti Tullin tutkimusten kannalla periaatteessa. On hyvä, että elintarvikkeita tutkitaan, ettei mitään ihmisille vaarallista pääse Suomessa kauppoihin. Siksi esimerkiksi Kiinasta ja muualta EU:n ulkopuolelta tulevia elintarkkeita olisi syytä tutkia huolella ja usein.

 Sisämarkkinakauppa sen sijaan - kaksipiippuinen juttu. Kun EU-säädöksiä tulee noudattaa valmistusmaassa ja tuotteilla pitää olla EU:n mukaiset pakkausmerkinnät vientiä varten, eikö se riitä? Eikö valmistajan toimintaa pidä tutkia omassa maassaan,  ja hyväksyä siten tuote koko EU:n alueelle? Minusta se olisi järkevää ja säästäisi valtavasti resursseja koko EU:n alueella.

Mutta totuus on toinen. Suomen Tulli ratsaa pienyrittäjän pukeutumalla huomioliiveihin ja tulemalla näyttävästi paikalle. Yrittäjä luovuttaa ilmaiseksi Tullin etukäteen ilmoittamia tuotteita viranomaisten tutkimuksia varten. Jostain syystä tietty Tullin laboratorio haluaa esimerkiksi 15 pähkinä-hedelmäpatukkaa jokaista lajia tutkiakseen, onko patukoissa sulfiittia. Toinen laboratorio tarvitsee kuusi patukkaa lisää. Tulli ilmoittaa, mitä he haluavat tutkia ja yrittäjää viedään kuin pässiä narussa. Mitä tapahtuisi, jos sanoisin, etten suostu? En uskalla edes harkita sitä. Itkettää jo pelkkä tuotteiden menetys. Mutta hyvän asian vuoksi...?

Kun raportti tänään saapui, kaikki oli kunnossa. Patukoissa ei ole mitään etsittyjä, kiellettyjä aineosia, ei sulfiittia eikä muutakaan haitallista. Se oli selvää, koska me ostamme elintarvikkeita vain parhailta eurooppalaisilta valmistajilta. Mutta Tullin lasku, 490 euroa tästä lystistä, oli jälleen yksi uusi isku vyön alle. Täysin kohtuuton summa. Patukan kappalehinta on mitätön ja kate pieni. Me olemme minimaalisen pieni yritys, jonka liikevaihtoa saa etsiä mikroskoopilla. Laskin, että saamme tämän tulliepisodin kuoletettua vasta, kun noin puolet koko patukkaerästä on myyty. Me siis myymme ainakin 1600 patukkaa tappiolla, ennen kun alamme tehdä pientä voittoa.

Hauskinta on se, että Tulli halusi myös tutkia hollantilaisia mausteita. Se luvattiin tehdä samaan hintaan, mutta ainakin nyt tullut lasku täysin yksiselitteisesti käsittää vain ja ainoastaan patukat. Onko odotettavissa siis toinen 490 euron lasku?
Tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

En lakkaa hämmästelemästä suomalaista yhteiskuntaa. Yrittäminen on tehty vaikeaksi - ainakin, jos haluaa olla rehellinen, maksaa laskunsa ja veronsa, hoitaa velvoitteensa ja pysyä pois protestilistalta ja ylipäänsä hankaluuksista. Oma pieni yritykseni on hoitanut kaikki maksut ilman maksuhäiriöitä jo vuodesta 1997. En suostu maksamaan pimeitä palkkoja, vaikka moni niitä haluaisi. Kirjaan pienetkin myynnit yrityksen kirjanpitoon ja maksan niistä veron. Kannattaako se? Ehkä ei, mutta haluan toimia oikein, vaikkei se aina tunnu oikeudenmukaiselta. Tiedän, että monikaan ei niin toimi. Eri asteinen talousrikollisuus ja vähintäänkin lievä epärehellisyys ovat maan tapa, ja monen yrittäjän mukaan ainoa tapa toimia, jos haluaa saada perheelle toimeentuloa. Tätä ei kukaan kerro uusyrittäjäilloissa tai Kauppakamaritreffeillä! Kukaan ei myöskään palkitse rehellisyyttä, avoimuutta tai rehtiyttä. Siitä tulee laskuja: verottajalta, tullilta, eläkevakuutusyhtiöltä. Yrittäjä maksaa työntekijälle silloinkin, kun tämä sairastaa kotona, mutta yrittäjälle ei välttämättä tipu penniäkään yrityksen rahoista, jos ajat ovat vaikeat ja laskuja enemmän kuin myyntiä. Sanoinko joku poliitiikko jotakin sellaista, että pienyritykset pyörittävät Suomea?

Ostin keväällä nettikauppaamme etelä-suomalaiselta korumaahantuojalta pienen erän kauniita kiinalaisia koruja. Tulli kuulemma tutkii maahantulleet erät heti, kun kontti satamaan saapuu. Kerran eräässä koruerässä oli ollut mikroskooppisen pieni määrä nikkeliä (0,0x%) lukko-osan sisällä, joka ei ollut kosketuksissa ihoon. Koko erä määrättiin tuhottavaksi. Sitä todistamaan saapui Tullista kolme henkilöä. Maahantuojan varasto sijaitsee yli tunnin matkan päässä Helsingistä. Tullin edustajat valvoivat, että koko koruerä poltettiin tynnyrissä toimitilan pihalla, jonka jälkeen he palasivat Helsinkiin.

Samaan aikaan toisaalla.... Suomalaiset matkustavat paljon Kiinassa. Kaikki Kiinassa käyneet tietävät, että sieltä saa koruja halvalla. Kaikki korut tehdään samoissa tehtaissa, niin vågat, snöt kuin kotimaisetkin "design-korut". Olen itsekin käynyt kerran korutukussa Kantonissa, jossa koruihin tarvittavia osia myytiin massoittain naurettavan halvalla. Olisin halunnut ostaa itselleni yhden korun, minulle tarjottiin kahdenkymmenen jalan kontillista. Ostin korun pikkuliikkeestä, sain sen samalla hinnalla kuin tarvikkeet noin sataan, ja maksoin silti aika vähän.

Entä jos tuotkin mukanasi matkalaukullisen koruja, ja myyt ne tuttavalle, jolla on kiva pikku vaateputiikki? Tänään viimeksi näin sellaisen näyteikkunan. Mallikappaleita, luki ikkunassa. Nämä korut on joku tuonut turistimatkaltaan maahan. Tulli ei ole niitä nähnyt, eikä kukaan ole ottanut nikkelinäytettä. Kukaan ei maksa veroja, mutta asiakas maksaa käyvän hinnan. Mitä jos iholle tulee näppy ja korussa on nikkeliä? Kukaanhan ei ole vastuussa tuotteesta, jota ei ole oikeasti tuotu maahan. Ketä kiinnostaa?

Mutta hei, meidän patukkamme ovat nyt sitten Tullin hyväksymiä. En voi kuin kehottaa lukijaa nauttimaan Eat Natural-patukoista, jotka sisältävät vain luonnollisia ainesosia.

Hummeria...

Suomessa on rapukausi parhaimmillaan. Vadillinen punaisia rapuja runsailla tillikoristeilla kuuluu meillä aina loppukesään ja ystävien kanssa vietettäviin traditioihin.  Mutta vielä ovat ravut saaneet odottaa.

Palataan vielä yhden kerran kesäisen amerikanmatkamme tunnelmiin ja toiseen punaiseen herkkun, hummeriin.

Maine Lobster on käsite, ja sanotaan, että Mainen osavaltiossa on parhaat hummerit. Mainessa hummerin hyvää mainetta hyödynnetään monin tavoin ja useimmista kaupasta löytyy vaikka mitä rekvisiittaa hummerin syönnin vauhdittamiseksi. Tiedä häntä kuinka tarkkaa on Mainen maine, me ainakin vietimme kauniita kesäpäiviä Mainen ja New Hampshiren rajalla ja saimme taivaallisen hyviä hummereita...

Salaisuus oli tuoreus. Porstmouthin satamassa oli pieni hummerikoju, joka myy eläviä hummereita.

Siellä oli eri kokoisia hummereita, jotka uiskentelivat merivesialtaassa. Ensin kysyttiin kokoa. Lisäksi piti valita, ottaako pehmeämpikuorisen (helpompi syödä) vai kovemman (enemmän syötävää). 

Hinta määräytyy aina markkinatilanteen mukaan. Verrattuna ravintolahintoihin itse ostetut hummerit ovat tietysti huomattavasti edullisempia. Lisäksi hintataso vaihtelee todella paljon vuosittain: kaksi vuotta sitten hummerit olivat huippukalliita, mutta viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa niiden kysyntä romahti, ja hummeri oli broileria edullisempaa. Tänä vuonna oltiin jossakin puolivälissä.

Hummerit pakataan ronskisti ruskeaan paperipussiin ja ne kiikutetaan nopeasti kotiin illallista odottamaan.

Kotona hummerit sitten laitetaan kiehuvaan veteen. On erittäin tärkeää, että vesi todella kiehuu, jotta hummerit kuolevat nopeasti. Urbaanina ihmisenä hieman vierastan ajatusta elävän olennon hankkimista ravinnoksi, mutta kokenut hummerinkeittäjä Bill laittoi mukisematta hummerit kattilaan ja keitti niitä noin 20 minuuttia. Kattilan vieressä on jo voisula valmiina.

Valmis, herkullinen hummeri lautasella, voisulaa ja muutama hassu papu (pakko olla pikkuisen vihreää!). Hummerin syöminen on huomattavasti helpompaa ja palkitsevampaa kuin rapujen nauttiminen, mutta työkaluja ja taitoa tarvitaan siinäkin. Opetus: vaikka kovakuorisessa on enemmän syötävää, pehmeäkuorinen on silti parempi, koska kova kuori on todella kova! Onneksi meillä oli näppärät hummerisakset. 

Hummeri on erittäin herkullista ja sen lisukkeeksi riittää todella voisula. Usein lisukkeena tarjotaan maissintähkiä. Meillä oli tarjolla myös porsaan sisäfilettä ja salaattia. 

Toinen hyvä tapa nauttia hummereita on tilata ravintolassa Lobster Roll: sämpylä, jonka välissä on hummeria. Edullisempi, mehukas ja maukas lounasherkku! 

Tunnelma vaatii vielä Uudelle Englannille tyypillisen kuvan, vanhan majakan. Tämä majakka on Nubble Lighthouse, Yorkista, Mainesta, joka on varoittanut merenkulkijoita jo vuodesta 1879. Vanhoja majakoita on kaikkialla Uudessa Englannissa. Niiden kiehtovat tarinat ja ankara historia ja toisaalta suussasulavat meren antimet ovat oleellinen osa merellistä itärannikkoa. 

Mielestämme suomalainen matkailija istuu Uuden Englannin maisemiin loistavasti, enkä usko, että tämäkään visiittimme jäi viimeiseksi.