Gastro-messut & hedelmäetikat

Gastro-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa joka toinen vuosi. Ne ovat horeca-alan ammattilaismessut (hotelli, ravintola ja suurkeittiö). Olimme siellä ensimmäistä kertaa näytteilleasettajina maaliskuussa, ja kun edellisellä kerralla kävijöitä oli ollut yli 18000, ajattelimme tavoittavamme paljon uusia kontakteja. Yllättäen suurin osa messuvieraista vaikutti olevan opiskelijoita, eri kuntien ja seurakuntien työntekijöitä, tai tuttavan lipulla tulleita, joilla ei ollut mitään tekemistä ravintola- tai ruoka-alan kanssa. Ei siinä mitään, mutta koska kyseessä ei ollut kuluttajatapahtuma, mutta suurin osa messuvieraista oli puhtaasti kuluttajia, olimme hieman kummallisessa tilanteessa. Messuilla vähittäismyynti oli kiellettyä, yhtä pienenpientä Deliksi kutsuttua kohtaa lukuunottamatta, joka oli melko huonosti merkitty hallissa. Lähes kaikki kuluttaja-asiakkaat halusivat ostaa esittelytuotteitamme, eivätkä ymmärtäneet, että emme voi emmekä saa myydä. Yksi sanoi: Miksi et myy? Sulla on näitä niin paljon!

Eräs päiväkodintäti suuttui minulle, kun en osannut "antaa hintaa" jouluksi valikoimaan tulevalle peltirasialle - joka oli pelkkä näyte - ja halusi viedä sen vaikka väkisin. Sanoin, että esittelemme näillä ammattilaismessuilla tuotteitamme mahdollisille asiakkaillemme ja tarvitsemme näytekappaleet, koska ne ovat meidän työkalujamme. Lisäksi meillä on vielä ennen syksyä yhdet messut, joissa näytekappaleiden pitää olla esillä. "Mitä jos vaan vien tämän, mitäs siihen sanot?", tokaisi tuo rouva, joka jossain päin Suomea kasvattaa jonkun lapsia...
- Miksi päiväkodintädin pitää olla horeca-messuilla? Lähettikö kunta hänet tosiaan ottamaan kauniita peltirasioita??

Lisäksi messuvieraille kelpasi kaikki tavara hyllystä. Messuja varten päämiehiltä saadut yksittäiset näytekappaleet hävisivät messuvieraiden laukkuun kun silmä vaan vältti, ja useampi suklaalevy kelpasi ohikulkijoille kysymättä.
Vastapäiseltä osastolta hävisi ensimmäisen kolmen tunnin aikana koko esillä ollut tryffelivalikoima - uskomatonta! Loppuajan siinä olikin saippuoita...

Kyse taitaa olla kommunkaatiovajeesta. Meille näytteilleasettajille messut myytiin ammattilaisten kohtaamispaikkana. Meille jaettiin ilmaislippuja, jotka sitten annetaan kenelle halutaan, ilmeisesti sitten vaikka kumminkaimoille! Me ainakin kutsuimme messuille yrityksiä, joita haluamme asiakkaaksemme.

Messuvieraille ei ilmeisesti korosteta sitä, että näillä messuilla vähittäismyynti on kielletty. Lisäksi monet isot yritykset jakavat valtavasti tuotenäytteitä ja maistiaisia. Kuluttajastatuksella liikkuva messukävijä ei ymmärrä sitä eroa, että pikkiriikkinen yritys ei voi antaa koko messuvarastoaan juuri tälle kävijälle, vaikka massaelintarvikkeita maahantuova viereinen yritys niin voisi tehdäkin (näimme kuinka eräskin nainen kaatoi koko tarjottimellisen yksittäisiä teepusseja omaan laukkuunsa - uskoisin että tarkoitus oli ottaa yksi?).

Me olimme henkisesti aika poikki jo ensimmäisen päivän jälkeen. Kolme päivää varkaiden vahtimista ei ole minun käsitykseni ammattilaismessuista, joiden paikkavuokra on muuten erinomaisen suolainen! Hakeeko Suomen Messut järjestäjänä vaan kävijöiden määrää eikä laatua? Mieluummin ottaisin 1000 ihan oikeaa ammattilaista, kuin tuon varastelevan massan hyörimään ja kysymään öljyn nähdessään: Mitä tää on?
Tai sitten reilusti vähittäismyyntiä, jolla saisi hieman omia kuluja pienemmäksi.
Opiskelijoista ollaan monta mieltä. Moni kohtelee heitä aika yliolkaisesti, vaikka opiskelija voi vuoden kuluttua olla jo oikea asiakas. Itse pidän opiskelijoita tärkeänä ryhmänä, koska he ovat pian työelämässä. Mutta heille pitäisi olla vain yksi päivä.

Mutta onneksi paljon helmiä oli joukossa. Monia mukavia ihmisiä, mm. Mansikkamäki-blogin pitäjä, joka on taitava ja monipuolinen leipuri ja iloksemme innostunut tuotteistamme! Pari muutakin bloggaajaa poikkesi, ja moni toimittaja ihasteli valikoimaamme. Suurin osa osastolla poikenneista oli aidosti kiinnostunut tuotteistamme. Tapasimme monia vanhoja asiakkaitamme, ja saimme paljon uusiakin. Lisäksi tuli verkostoiduttua erittäin hyvin muutaman lähiosaston kanssa. Ihastuin mm. Vaasan leipomon herkulliseen Touchdown-kuppikakkuun, joka oli niin suussasulavan ihana, aivan kuin olisin itse leiponut.. Amerikasta on vihdoin saatu Suomeen cheddar-popcornit, joita sai maistella vapaasti (nyt vaan kun saataisiin niistä enimmät lisäaineet pois!). Makuja oli monia muitakin, suklaata, toffeeta, vihreää omenaa...

Samaan aikaan Gastron kanssa oli Viiniexpo, jossa piipahdin hyvin lyhyesti. Teemana oli Kalifornia ja halusin maistaa maineikasta Coppola-viiniä. Sain maistiaiset sekä kalleimmasta punaviinistä (cabernet sauvignon) että halvimmasta valkoisesta (pinot grigio), ja molemmat olivat minun mieleeni. Saa nähdä saadaanko näitä joskus meille Alkoon. Viinejä on maailmassa niin paljon ja Alkon maistajilla niin vähän aikaa.

Meillä oli tavoitteena herättää yleisön kiinnostusta kauniisiin ja laadukkaisiin tuotteisiimme. Englantilaiset Eat Natural-patukat ovat lisäaineettomia, vain luonnollisista aineksista valmistettuja, gluteenittomia välipalapatukoita, joista saimme vain positiivisia arvioita. Samalla pöydällä on myös Artisan Biscuitsin suloisia nallekeksejä ja käsinleivottuja luomukeksejä.

Halusimme antaa paljon huomiota uusille A L'Olivier-tuotteille. Paksut hedelmäetikat ja maustetut öljyt olivatkin katseenvangitsijoina ja ne saivat hyvää palautetta. Makuja on neljä: vadelma, passionhedelmä, mustaherukka ja chilipaprika. Näitä voi käyttää salaatinkastikkeissa, marinadeissa, glaseerauksessa ja monenlaisessa ruuanlaitossa. Ranskalaiset laittavat vadelmaetikkaa vaikkapa vaniljajäätelön päälle... Se on ajatuksena meille erikoinen, mutta vadelmaetikka sisältää niin paljon vadelmaa, että yhdistelmä toimii paremmin kuin hyvin.

Nyt olenkin saanut vastata tuhat kertaa kysymykseen Miten näitä etikoita käytetään ruuanlaitossa?
Sain Ranskasta reseptejä, joita olen alkanut kokeilla, että voisin kertoa hyviä vinkkejä.
Kotona ei aina ole kaikkia aineksia ja joutuu soveltamaan, joten tässä ensimmäinen versioni ranskalaisesta kanareseptistä.

Kanaa punaisessa kastikkeessa

kanan rintafileitä (1-2 / ruokailija)
Pätkä purjoa
valkosipulinkynsi
purkki punaista pestoa
0,5 dl chilipaprikaetikkaa
2 rkl hunajaa
1 rkl maizenaa liotettuna 2 desilitraan vettä
suolaa ja pippuria mausteeksi
oliiviöljyä paistamiseen

Hienonna purjo ja valkosipuli.
Ruskista kanafileet öljyssä. (itse asiassa itse käytin voita, koska se antaa minusta paremman maun). Siirrä kypsät fileet hetkeksi sivuun.

Kuullota purjo voissa ja lisää valkosipuli. Lisää purkillinen punaista pestoa (se on tehty aurinkokuivatuista tomaateista). Sekoita kevyesti. Lisää vielä etikka ja hunaja ja sekoita kerran. Lopuksi sekoitellaan joukkoon maissitärkkelys-vesi, ja sekoitetaan huolella. Anna kiehua pari minuuttia ja keitä vielä hieman kasaan.
Tässä vaiheessa fileet voidaan laittaa pannuun takaisin, mutta itse sain päähäni leikata ne paloiksi. Valmis kastike näytti silloin tältä: Mikä itselleni oli vaikeinta tässä reseptissä? Olla laittamatta kermaa, kun ohjeessakaan ei sitä ollut. Olisin niin halunnut lorauttaa soosiin purkillisen kermaa! Mutta teinpä ohjeen mukaan.

Kanan kanssa yhtä aikaa uunissa kypsyivät koko perheen suosikkiperunat, eli lohkosellaiset. Valmis annos näytti tältä, syntyi alle puolessa tunnissa. Salaatti on perus-vihreäsalaatti, jossa on parmesanlastuja.
Nuorin poikani söi pitkän aikaa ihan hiljaa ja katsoi sitten minua vakavasti. Hän sanoi: "Äiti, sä olet todella hyvä laittamaan ruokaa."

Kokeilkaa siis kaikki kanaa punaisessa kastikkeessa!

Onnea voittajalle!

Blogin lukijamäärät ovat olleet kovasti nousujohteisia, mutta kisaamme tuli silti tosi vähän kommetteja. Mutta nyt varmasti laatu korvaa määrän!
Virallinen arvontakätemme arpoi kaikkien kommentoiden joukosta Kirsi A:n, jolle lähetetään hienoa ranskalaista ekstraneitsyt-oliiviöljyä sisältävä tynnyrimme. Onnea voittajalle ja kiitos kivoista kommenteista kaikille!

Eilen luin jostakin, että tutkimuksen mukaan tyypillinen bloginpitäjä on aikuinen nainen, joka ottaa harrastuksensa kohtuullisen vakavasti. Puolet blogeista on ruoka-aiheisia. Myytti teinibloggaajista on siis kumottu. Tämäkin blogi sijoittuu sinne keskivertoryhmään!
Joku kommentoi uutista kärkkäästi sanoen, ettei ymmärrä miksi jokaisen nettikaupan yhteydessä pitää olla blogi, jossa kerrotaan kaupanpitäjän matkoista ja perheestä... Ja tässä taas yksi sellainen!
Voihan blogin tietysti jättää lukemattakin, jos ei kiinnosta.

Tässä uusi korimme, joka saatiin joku aika sitten nettikauppaan. Pääsiäistä ja kevättä kohti mennään! Teimme juuri yhdelle yritysasiakkaallemme pääsiäisaiheisia herkkukoreja, joiden iloiset, aurinkoiset värit näyttivät jotenkin uusilta ja raikkailta.

Lumi alkaa vähentyä hiljalleen. Nyt on sumuista ja laivojen sumusireenit huutavat merellä. Lämmin sade sulatti eilen lumipenkkoja ja jossain kohdissa maa on jo paljastunut lumen alta. Pitkä, kylmä talvi on vienyt mehut ja tuntuu, ettei jaksaisi enää hetkeäkään hangessa tarpomista. Tämä ajatus tulee esiin kenen tahansa kanssa keskustellessa, oletko huomannut? Varma merkki on kesäaikaan siirtyminen, joka tuntuu kieltämättä kornilta lumitöitä tehdessä. Kalenterista katsomalla sen tietää: sieltä se tulee, kevät.

-Huomasin vasta tekstin kirjoitettuani, että tämä oli sadas blogitekstini. Siis kahdessa vuodessa 99 tekstiä. Hyvä Herkkumaailma!

Reipas kaksivuotias!

Tänään on kulunut kaksi vuotta ensimmäisestä blogipostauksestani. Paljon on ehtinyt tapahtua! Kovin ahkerasti en ole ehtinyt aina kirjoitella, mutta ilokseni lukijoita on tullut koko ajan lisää, ja kommentointiakin jo harrastetaan.

Eikö olisi kilpailun aika?

Kommentoi tätä kirjoitusta, ja olet mukana kilpailussa. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan hieno A L'Olivier oliiviöljytynnyri, jonka arvo on 22,50€.
Tynnyrissä on ranskalaista ekstraneitsyt-oliiviöljyä, josta kovasti pidetään. Viimeksi tänään messukeskuksessa viereistä messuosastoa rakentanut kaveri kehui juuri tämän tynnyrin maasta taivaisiin!

Olemme Gastro-messuilla, joten blogikisa saa jatkua ainakin viikon loppuun.

Itseäni tietysti kiinnostaa, onko blogin aiheissa joku, josta tykkäät erityisesti. Mitä haluaisit lisää? Mistä et niin välitä?
Mutta sana on vapaa, eikä tarvitse ottaa itse blogiin kantaa.

Toivon arpaonnea kaikille lukijoille!

Kotikokin aarreaitta Tampereella

Viimeksi kävin Tampereella lumia pudottamassa, mikä olikin mielenkiintoinen rupeama (tasakattoiset talot pitäisi lailla kieltää!). Samalla visiitillä poikkesin mukavaan Keittiöelämää-liikkeeseen, joka sijaitsee ihan keskustassa, Keskustorin kupeessa Laukontorille päin.
Keittiöelämää on kiehtova, ruuanlaiton ympärille rakennettu lifestyle-kauppa, jossa on keittiökapineita joka lähtöön, laseja, kattiloita, pannuja ja patoja, paljon erikoisherkkuja ja muuta aiheeseen liittyvää. Kauppias tilaa tuotteensa pieniltä tukkureilta ja maahantuojilta, ja hänellä on valikoimassaan myös omia, itse hankittuja erikoisuuksia, joita ei muualta saa.
Espresson ja ylipäänsä italialaisen kahvin ystävä löytää täältä kaikenkokoiset mutteripannut ja hyvät kahvit. Hyllyillä on vaikka mitä härpäkettä!
Hilloja, keksejä, öljyjä, pateita, sormisuolaa, riisiä, pastaa... Mitä gourmet-kokki tarvitsee, se löytyy täältä.
Maija-kauppias esittelee hienoja ranskalaisia keittiöpyyhkeitä. Olen itsekin ostanut Maijalta kaksi tällaista, mutta - kehtaanko tunnustaa - en ole raaskinut niitä käyttää vielä pyyhkeinä... Ne ovat siististi laatikossa, ja käytössä vain kuvausrekvisiittana, kun kuvaan blogiini ruokakuvia!
Yksi parhaista ideoista: laadukas lehtihylly. Hyvä valikoima niin koti- kuin ukomaisiakin lehtiä, jotta pysyy trendien harjalla ja saa inspiraatioita arkeen!
Keittiöelämä palvelee yhtä antaumuksella myös teen ystäviä. Hienoja teekannuja, hyvää teetä.

Tietääkseni ainakin City-lehti on valinnut Keittiöelämää-liikkeen Tampereen parhaaksi keittiöliikkeeksi, ja Gloria-lehti on noteerannut tämän liikkeen myös monta kertaa. Kun Tampereesta on ostosjuttuja, Keittiöelämää mainitaan lähes poikkeuksetta liikkeenä, jonne on "pakko" poiketa. Tällainen maine ei tule itsestään. Liikkeen eteen tehdään paljon työtä, ja aktiivinen, ystävällinen kauppias on siinä se tärkein lenkki. Kuulemma asiakkaista osa tulee pääkaupunkiseudulta, joten liike on siis maineensa arvoinen sielläkin. Yhtään ei kanta-asiakkaita haittaa, että naapuriin on vastikään avattu ranskalainen boulangerie eli leipomo! Sinne pitää kuulemma mennä jo aamusta jonottamaan, jos haluaa saada kahvin kanssa pain au chocolat.

Olen täällä blogissa usein kirjoittanut yrittäjiin kohdistuvista paineista ja vaatimuksista. On verouudistusta, mediamaksua ja paljon muuta. Moni on joutunut viime aikoina lopettamaan, kun bisnekset ovat hiipuneet. Maijan kaupassa käydessä tulee väistämättä mieleen ajatus siitä, että menestyäkseen yrittäjällä on oikeastaan yksi vaatimus ylitse muiden: työstä pitäisi pitää, ja oikeastaan suorastaan tuntea intohimoa ja rakkautta siihen.

Oma yritys on kuin lapsi: sitä on vaalittava, ruokittava ja hoidettava koko ajan. Kun se kasvaa ja saa ikää, sille pitää opettaa uusia juttuja ja välillä ohjata tiukallakin kädellä oikeaan suuntaan. Ilman sitä ei menestystä tule. Asiakkaat vaistoavat omistautuneen ja intohimoisesti työhönsä asennoituvan yrittäjän olevan tosissaan, ja haluavat ostaa juuri häneltä. Kevyin eväin bisneksiä aloittelevat wanna-be-yrittäjät joutuvat todellisuuden iskiessä nuolemaan näppinsä ja keräämään kimpsunsa ja kampsunsa pois, kun leipä ei tullutkaan sievästi tiskin takana seisomalla. Hyväkään idea ei kanna, jos ei alusta lähtien ole valmis tekemään kaikkensa sen eteen (vaikkakin suomalainen verotus ja yrittäjävastainen yhteiskunta lyövät koko ajan kapuloita rattaisiin, mutta se on sitten taas eri juttu se). Joskus tosin sekään ei riitä, mutta ainakin tietää tehneensä kaiken.
Omistan tämän jutun kaikille yrittäjille, joiden intohimona on oma liiketoimi, ja joille yrittäminen on elämäntapa.

Lähi-idän makumaailmaa

Vietimme ihanan aurinkoisen talvilomaviikon helmikuussa Dubaissa, joka näytti meille parhaat puolensa. Hyvä ilmasto, erinomaiset puitteet ja loistavat ruoat olivat meille mieleen. Maailman korkein rakennus (828m) Burj Khalifa on saanut nimensä Abu Dhabin sheikin mukaan. Tornin näköalatasanne oli huoltotöiden vuoksi suljettu, mutta maamerkki näkyi kaikkialle.
Toinen kuuluisa rakennus on "seitsemän tähden hotelli" Burj Al Arab, jonka purjeen muotoinen julkisivu on uskomattoman kaunis. Meille kehuttiin sen baaria ja ravintolaa, mutta niihin emme ehtineet.
Dubai on erikoinen sekoitus vanhaa ja uutta. Laivat ovat kuin vanhoista elokuvista. Ne kuljettavat väkeä joen rannalta toiselle. Hintakaan ei kovasti köyhdyttänyt kun kahdellakymmenellä sentillä tuon joenylityksen sai tehdä.
Tuhannen ja yhden yöt sadut eivät ole kaukana. Vanhoilla Souk-kauppakujilla on vielä vanhaa arabialaista tunnelmaa.
Maustekujilla oli houkuttelevia säkkejä täynnä eksoottisia mausteita. Minua häiritsi kauppiaiden huudot: "Terve terve", ja mausteet jäivät ostamatta!

Yksi parhaista aterioista syötiin joenrannan ravintolassa, joka oli ehkä myös edullisin koko matkalla. Hauska pikkuinen pöytägrilli hehkuvine hiilineen takasi että ruoka ei tuulessa jäähdy! Kana oli todella hyvää, suussasulavaa, hyvin maustettua. Olisiko parasta kanaa ikinä? Ehkä.
Kaikkialla - myös aamiaisella - tarjottiin hummusta ja kuvan moutabel-tahnaa, joka tehdään savuiseksi grillatusta munakoisosta. Paikallinen litteä leipä oli maukasta. Oikeastaan hummus, moutabel ja raikas taboulet-salaatti riittivät yleensä täyttämään vatsat lounaalla, etenkin runsaan aamiaisen jälkeen.
Kalat ja äyriäiset... aijai. Edullista, tuoretta ja herkullista. Taskurapuja ei Suomessa juuri ravintoloissa tarjota, joten niitä ja hummeria kannattaa kokeilla edes kerran lomaviikon aikana.

Lomaviikon viimeinen ilta on aina erikoinen. Eikös silloin pidä syödä hyvin ja nauttia... Me menimme hotellin buffet-pöytään, jossa rahoille saatiin vastinetta. Meillähän on kolme teini-ikäistä poikaa! Buffet koostui kahdeksasta eri teemasta: kiinalainen, thaimaalainen, intialainen, seafood, leipäpöytä, grilliruoat, juustot ja jälkiruoat. Sushit ja hummerit maistuivat, samoin Pekingin ankka, tuore tonnikala, nan-leipä, kanavartaat... Lihan ystäville oli tarjolla mm. muhkea filee juuri uunista tulleena.
Voimakkaasti maustetut jättiravut olivat hyviä, mutta erilaisia rapuja ja mereneläviä oli monessa muussakin muodossa.
Mutta ne jälkiruoat! Pelkästään Crème Brûléetä meni 11 kappaletta meidän viiden hengen seurueessa... Mutta pöydät notkuivat niin paljon muutakin, jota piti maistaa. Suklaavanukkaita...
Pistaasi-pannacottaa...

Arvata saattaa. että pientä painonnousua oli tämän mässäilyn jälkeen havaittavissa.
Kyllä se oli sen arvoista.

Loman unohtumattomiin makumuistoihin kuuluu ehdottomasti Dubaissa asuvien tuttaviemme luona nautittu grilliateria. Ruoka ja seura olivat erinomaisia, ja viini maistui, mutta kaikista upeinta oli ehkä kuitenkin sametinpehmeässä, lämpimässä illassa istuminen (olimmehan lähteneet lumihankien keskeltä, ja kotimaahan juuri silloin odotettiin uutta lumimyrskyä). Hihaton toppi riitti, leppeä tuuli puhalsi palmunlehvissä, ja tähdet syttyivät Arabian taivaan alle hissuksiin illan pimetessä. Juttu kulki jäihin juuttuneesta moottorikelkasta opettajien hassutuksiin ja arabialaisten naisten elämäntyyliin. Mukavaa elämää, grillata isolla pihalla, jonka palmuihin on viritelty hienot jouluvalot, ja välillä mennä sisälle pelaamaan biljardia. Mutta vasta ystävien ja perheen kanssa hetken jakaminen tekee siitä erikoisen ja tärkeän.
Nämä illat ovat kaikkein arvokkaimpia. Elämän juhlahetket.

Keittokirjaston parhaita, osa 7 - Kotiruokaa ja kaalilaatikkoa

Siitä lähtien, kun katsoin edellisessä kirjoituksessa mainitsemani videon Helsingin kaupunginvaltuuston kasvisruokapäiväjupakasta, minun on tehnyt mieli kaalilaatikkoa. Eilen ryhdyin puuhaan.

Jostain syystä keittokirjastossani olevissa kirjoissa ei ole kaalilaatikon reseptiä.Kotimaiset keittokirjani ovatkin eksoottisia ja globaaleja makumaailmoiltaan. Onneksi kiperissä kotiruokatilanteissa avun antaa näppärä klassikko Kotiruoka.Kirjani on vuodelta 1978, ja silloin jo 39. painos. Olen saanut sen aikanaan (paljon tuon painovuoden jälkeen!) rippilahjaksi tädiltäni. Tädin mies kirjoitti kauniilla käsialallaan kortin, jonka olen liimannut kirjan etusivulle. Siinä lukee "Jokapäiväinen leipäkin on Jumalan lahja". Tuo lause sisältää oikeastaan kirjan olemuksen: se on jokapäiväistä leipää tarjoava perusteos, joka ei kikkaile eikä koreile. Kuvatkin ovat pääasiassa mustavalkoisia.
Arvasiko täti, että Kotiruoka tulee pitkäaikaiseen käyttöön? Kannesta jo näkee, että sitä on käytetty, ja usein. Olen erinomaisen tyytyväinen tähän kirjaan.

Aina kun teen jotain perinteistä kotimaista, turvaudun Kotiruokaan. On reseptejä, joita en ole koskaan tarvinnut, kuten Vatkuli, tai Kalakokkareet, mutta suolakurkut, hillot, lanttulaatikon ja silakkapihvit olen aina tehnyt tästä kirjasta. Ja kaalilaatikon.

Nykyisin netti on monelle ensisijainen reseptien lähde, ja itsekin löysin kaalilaatikosta monta, hieman erilaistakin reseptiä. Päätin silti turvautua klassikkooni.
Tein reseptin heti tuplana (samalla vaivalla tekee muutaman laatikon pakkaseen) ja sain aikaiseksi kolme meidän perheelle kerta-annokseksi riittävää kaalilaatikkoa. Kaali painoi reilut kaksi kiloa, eli yhdestä kaalista tuli se tupla-annos. Lihaa laitoin kyllä reilummin mitä 70-luvulla ajateltiin...

Kaalilaatikko

2 kg keräkaalia
1,2 kg jauhelihaa
3 dl puuroriisiä
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
6 dl kermaa
1,5 dl siirappia
2 lihaliemikuutiota
suolaa, rouhittua pippuria ja paprikajauhetta, maun mukaan
vettä keittämiseen, voita paistamiseen

Poista kaalin kanta. Leikkaa kaali mahdollisimman pieneksi. Kaali kattilaan, vettä pääälle, lisätään voinokare ja lihaliemikuutiot (itse käytin uutta lisäaineetonta Fond du Chef-fondia, joka olikin oikein maukas - kaksi annospalaa tälle määrälle). Sekoitetaan ja annetaan kiehua hiljalleen, rauhassa kannen alla noin 15 minuuttia.

Riisiä keitetään omassa kattilassaan runsaassa vedessä noin 15 min.

Sipuli, valkosipuli ja jauheliha ruskistetaan. Lihan voi maustaa maun mukaan suolalla, pippurilla ja paprikalla, mutta lihaliemen suola kannattaa ottaa huomioon.

Riisi valutetaan ja sekoitetaan jauhelihan joukkoon. Kaali ja liha-riisiseos sekoitetaan samoin (iso kulho tai kattila, jos teet koko ison annoksen kerralla) keskenään. Kerma, siirappi ja kaalin keitinliemi lorotellaan joukkoon. Sekoita huolella ja tarkista maku. Tässä vaiheessa on jo todella hyvää!
Laatikot uuniin 200 asteeseen tunniksi, ja herkku on valmis.


Itse tein niin, että jaoin jauhelihan kolmeen uunivuokaan, lisäsin kaalin, sekoitin tasaiseksi. Sitten siirappia ja kermaa ja kaalin keitinlientä jokaiseen vuokaan erikseen. Tämä siksi, että en halunnut enää sotkea yhtä uutta astiaa... Tiskiähän tällä tekotavalla syntyy aika lailla.
Kaksi paistoin heti eilen illalla, kolmas jäi odottamaan. Ne kaksi pakastin aamulla, ja tänään töistä tullessa heitin vain kolmannen laatikon uuniin.
Kypsymisen aikana ehdin tehdä kivan salaatin, jossa oli erilaisia salaatteja, rucolaa, kirsikkatomaatteja, paahdettuja pinjansiemeniä, viinirypäleitä ja aurajuustomurua. Kastikkeen sekoitin uusista A L'Olivier -tuotteista. Käytin kastikkeeseen 100% saksanpähkinöljyä ja vadelmaetikkaa, ja se oli uskomattoman hyvää.

Kaalilaatikon kypsyessä oli vielä aikaa tehdä rahkajälkkäri: 4dl rahkaa, 4dl kermavaahtoa, purkki persikkaa kuutioituna ja pakkasesta vadelmia ja mansikoita.

Kaalilaatikon kanssa pitää tietysti tarjota puolukkasurvosta ja suolakurkkuja.

Koululaisetkin tykkäsivät. Esikoinen söi kolme isoa annosta...

Tässä vielä Saksanpähkinäöljy ja vadelmalihaa sisältävä etikka.


Nämä ranskanherkut siis Gift Gourmet-nettikaupasta ja valikoiduista erikoisliikkeistä kautta Suomen.

Ai niin, kaali maksoi 50 senttiä kilo, eli kaalille tuli reilun euron verran hintaa. Aika halpaa. Mutta kaali on.