Kasvisruokaa Helsingissä

Helsingin kaupunginvaltuusto on käsitellyt ehdotusta pitää kouluissa yksi pakollinen kasvisruokapäivä. Käsittely sai surkuhupaisia piirteitä ja runsasta mediahuomiota, ja joka ei sitä vielä ole YouTubessa katsonut, voi klikata tästä.
Helsinkiläisenä kolmen koululaisen äitinä tunnen suurta myötähäpeää, voimattomuutta ja kiukkua koko aihetta kohtaan. Ensinnäkin, kouluruoka on omista ajoistani alkaen, ja jo vuosikymmeniä sitä ennen, ollut aina huonoa, halpaa ja oppilaiden inhoamaa. Eikö totta? Onko väärin sanoa, että kouluruoka ei ole mikään kulinaristinen makuelämys? Eräässä lasteni entisessä koulussa rehtori ei koskaan syönyt kouluruokaa oppilaiden kanssa! Hänellä oli omat eväät.

Kaikki kouluruoka ei tietenkään ole pahaa, ja tilanne vaihtelee kouluittain, mutta keskeinen ongelma on se, että nykyisin ruoka tuotetaan massatuotantona mitättömällä budjetilla suurissa keskuskeittiöissä, joista se rahdataan kouluihin lämmitettäväksi. Ei mitään Martha Stewart-tyyliä, tosiaankaan! Omana kouluaikanani oli sentään koulukeittäjät, jotka tekivät ruoan paikan päällä koulun keittiössä (silti kävimme esimerkiksi lukioaikana hyppytunneilla Pyynikintorilla Kauppa-Keittiön kahvilassa syömässä herkullisia kermamunkkeja näläntunteen karkottamiseksi).

Kasvisruoka on sinänsä ihan hyvä ajatus, mutta kysymys kuuluu: miksi ihmeessä? Suomalaiset kasvikset ovat hyviä kesällä, kun koulua ei ole. Talvella syömme nuhjaantuneita porkkanoita, rupisia lanttuja ja tuontivihanneksia, jotka ovat kalliita. Erään valtuutetun huoli ilmavaivoista papudieetin vuoksi oli naurettava ja typerä, mutta mitä muuta voi koululaisille tarjota, jos lautasen hinta on noin 70 senttiä? Keskustelua tulisi käydä ruoan laadun parantamisesta ja budjettien kasvattamisesta, ja siitä, miten koululaiset saataisiin syömään koulussa ruokaa, ettei tarvitsisi mennä kauppaan ostamaan syötävää. Yksi omista lapsistani hakee joskus kavereiden kanssa ostarilta pizzaa, jos koulussa on pahaa ruokaa. Se on tietysti astetta terveellisempää kuin se kermamunkki... Kuitenkin tavallinen ruoka olisi kasvavien lasten kannalta ehdottomasti parempi vaihtoehto, oli se kasviksia tai sitä "kivikautista ruokavaliota". Meillä kotona tehdään aina ruoka itse, en käytä koskaan eineksiä tai valmiiksi marinoituja elintarvikkeita, joten lapsenikin ovat tottuneet syömään aitoa, hyvänmakuista ja terveellistä ruokaa. Kouluruoka maistuu eineksiltä ja teolliselta, enkä ole ihan varma sen ravintoarvoistakaan. Budjetti on niin pieni, voiko sillä edes saada oikeasti hyvää ruokaa?

Erityisen suurta myötähäpeää tunnen niitä kahta valtuutettua kohtaan, jotka uhosivat kauhukokemustensa jälkeen, että "yhtään ruusukaalia en ole sen jälkeen syönyt!" (isä pakotti syömään) ja "keräkaaliin en koske kepilläkään" (kun kouluaikana oli sylkenyt kaalikeiton penaaliin ja pulpettiin).
Järkyttävää. Ei ihme että koululaiset sylkevät edelleen kouluruoalle, kun vanhemmat päästävät suustaan tuollaisia.
Toisaalta, nämä kokemukset kertovat osaltaan siitä, kuinka suuri merkitys kouluruoalla on. Silti kukaan ei maininnut budjetin kasvattamista, laatua tai muuta todellista kehityskohdetta. Valtuustossa puretaan omia traumoja! Valtuustoistunnosta onkin kehittynyt keskustelu, jossa keskeisenä aiheena on menetetty luottamus politiikkaan ja etenkin poliitikkoihin, mutta se ei enää ole tämän blogin aihepiirissä se.
Terveisiä helsinkiläisille valtuutetuille! Kaalia ei enää tarvitse sylkeä penaaliin!

Keittokirjaston parhaita, osa 6 - Marthan omenasosekakku

Keittokirja on jokaisen ulkomaanmatkani tuliainen ja joskus niitä tulee tuotua useampia. Hankin niitä tietysti myös Suomesta, ja saan keittokirjoja lahjaksikin. Osa on ostettu kuriositeetin vuoksi, muutamat vain kauniiden kuvien takia, joku vain yhden kaivatun reseptin vuoksi. Joistakin tulee uskottuja apulaisia, kotikokin tukipilareita, joita selataan paljon ja usein. Parhaat ovat täynnä rasvatahroja, niiden sivut ovat repeytyneet, jopa toisiinsa liimaantuneet, ja suosikkireseptien kohdalla on kynällä tehtyjä merkintöjä. Käytän kyllä keittokirjatelinettä, mutta silti kokatessa syntyy jälkiä myös kirjaan. En pidä sitä pahana, koska kirjat ovat käyttöön tarkoitettu. Uskon, että keittokirjan tekijätkin toivovat, että huolella koottu teos tulee käyttöön, eikä hyllyntäytteeksi (täytyy tosin myöntää, että kokelman karttuessa aika ajoin osa keittokirjoista siirretään keittiöstä kellariin, ja vain käyttökelpoiset jäävät käyttöön).
Mielestäni yksi parhaista keittokirjailijoista on amerikkalainen Martha Stewart, jonka fani olen ollut ainakin jo toistakymmentä vuotta, jos en pidempään. Fanitus alkoi takavuosina lahjaksi saadusta jouluisesta Martha Stewart Living-lehdestä. Sen jälkeen aina Amerikassa käydessäni olen kahlannut kirjakauppojen keittokirjahyllyjä uusia kirjoja löytääkseni, ja kyseistä lehteäkin olen ehtinyt kerätä jo aikamoisen kokoelman. Niissäkin on monia erinomaiseksi todettuja reseptejä, ideoista ja sparrauksesta puhumattaan. Tuon rautaisen rouvan yksityiselämä on ollut yhtä myrskyisää kuin bisneksensä on ollut tuottavaa, ja otsikoita on saatu niin häikäilemättömistä ihmissuhteista kuin sisäpiirikaupoistakin, joista tuli myös vankilatuomio. Vankilan jälkeen bisnekset ovat vaan parantuneet. Marthalla on erinomaisen hyvä imago, joka on pienistä kolhuista huolimatta säilynyt hyvin. Hän on kotihengetär, perheenäiti ja täydellinen emäntä. Sanotaan Täydellisten naisten Breen olevan Martha Stewartin inspiroima.
Kirjan nimi on The Best of Martha Stewart Living Desserts - Our favourite recipes for every season and every occasion. Kyseessä on siis Martha Stewart Living -lehdessä julkaistuista resepteistä koottu jälkiruokakirja, jossa on herkkuja joka sesonkiin ja tilaisuuteen. Kirja on painettu vuonna 1998, ja se on varmaan ollut minulla lähes yhtä kauan. Esipuheessa Martha muistuttaa, että vaikka alkuruoat, salaatit ja pääruoat usein tehdäänkin terveysnäkökulmat huomioiden, jälkkärien kohdalla ei pidä pihistää. Voita, sokeria ja kermaa ei pidä säästää eikä niitä korvata kevyttuotteilla. Suklaan pitää olla hyvälaatuista, ja sitä on käsiteltävä huolella. Hedelmien pitää olla tuoreita ja sitruunamehun sitruunasta puristettua. Ohjeita noudattamalla luvataan vieraiden ihastelevan ja emännän olevan tyytyväinen... Ja onhan se niin, tämä on testattu moneen kertaan...

Yksi kirjan monista hyvistä resepteistä on noussut ylitse muiden, nimittäin Omenasosekakku (Apple Sauce Cake). Tämä kakku on monivaiheinen ja hieman suuritöinen, mutta vaiva palkitaan! Tärkein ainesosa on itse tehty omenasose, joka kotimaisista omenista tehtynä tulee aika kirpeäksi, ja edellyttää alkuperäiseen ohjeeseen pieniä muutoksia. Sokeria ja voita ei säästellä. Kakun voi tehdä alusta loppuun yleiskoneella.

Omenasosekakku

100 g pekaanipähkinöitä
225g voita + hiukan vuoan voiteluun
4,5 dl sokeria
3-4 munaa
6 dl omenasosetta
5,2 dl jauhoa
1,5 tl jauhettua kanelia
½ tl jauhettua muskottipähkinää
ripaus jauhettua neilikkaa
hyppysellinen suolaa (vain jos käytät suolatonta voita, muuten ei minusta tarpeen)
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria tai 1 tl vaniljauutetta
3 rkl Calvadosta (tai konjakkia)
1 suuri omena, kuorittuna ja ohueksi viipaleiksi leikattuna (reilu 2 dl)

Kakun päälle:
40 g voita
4 rkl jauhoa
reilu ½ dl fariinisokeria
¼ tl jauhettua inkivääriä
½ tl kanelia
¼ tl muskottipähkinää

Paahda pähkinöitä viitisen minuuttia 175°C:ssa. Anna pähkinöiden jäähtyä ja leikkaa pieniksi. Voit myös käyttää valmista rouhetta.
Laske uunin lämpö 160°C:een. Leikkaa omena pieniksi kuutioiksi.

Voitele iso irtopohjainen pyöreä kakkuvuoka tai kaksi pitkänomaista leipävuokaa voilla (+ amerikkalaiseen tapaan sokerilla).

Sekoita 225g voita sekä sokeri yleiskoneessa pehmeäksi vaahdoksi (n. 5 min).
Lisää kananmunat yksi kerrallaan. Lisää omenasose varovasti, joko pienellä teholla tai käsin sekoittaen. Älä sekoita liikaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään, ja sekoita pähkinärouhe jauhoseokseen. Lisää seos taikinaan varovasti. Lisää vielä calvados ja omenapalat, kääntele taikinan sekaan varovasti. (Meillä ei ollut viimeksi leipoessani calvadosta, käytin päärynä-konjakkilikööriä)
Taikina on paksua ja täyteläistä.

Laita taikina vuokaan.
Sekoita pienessä kulhossa sormin kakun päälle tulevat ainekset keskenään ja levitä taikinan päälle.
Paista kakkua uunissa noin 2 tuntia.

Anna kypsän kakun jäähtyä ennen kumoamista. Huomaa, että kakku on vuoassa oikein päin, eli se kumotaan ja käännetään ympäri.
Parhaimmillaan kakku on mielestäni seuraavana päivänä, tai vasta sen jälkeen, mutta ainakaan meillä se ei säily ilman kätkemistä. Jouluiset mausteet tekevät omenasosekakusta talvikauteen sopivan, mutta yhtä hyvältä se maistuu syksyllä ja keväällä, ja kesällä se onkin ihana aamiaisherkku vaikkapa kiirettöminä viikonloppuaamuina.

Pakastimessa oli myös luumusosetta, joten päätin tehdä myös siitä kakun. Muuten homma toimi samalla tavalla, mutta jätin omenat ja alkoholin pois. Kuivattuja luumuja voisi käyttää omenan sijasta, ja konjakki varmaan toimii tässä hyvin.

Luumusosekakun tein irtopohjavuokaan, josta kakun saa näppärästi irti.

Kirja on jaettu kuuteen osioon: kakut, vanukkaat & puddingit, piirakat & tortut, hedelmäjälkkärit, pikkuleivät ja jäädykejälkkärit. Pikkuleipäosiosta löytyy ehkä paras ikinä Brownies-resepti, jolla on tosiaan tehty vaikutus moniin illallisvieraisiin. Kuvat ovat taidokkaat ja ohjeet selkeät.
Tätä herkullista kirjaa saa ulkomaisista nettikirjakaupoista ja voi toki yrittää suomalaisistakin. Ikää teoksella on jo sen verran, että saatavuus voi olla heikkoa.

Tapaksia ja pientä syötävää

Messumatkoilla pitää syödä hyvin. Monta hyvää ravintolaa onkin löytynyt Kölnistä, Düsseldorfista ja Frankfurtista. Yleensä ne ovat italialaisia, jostain syystä. Tällä kertaa löysin Kölnistä uuden kivan, espanjalaisen tapasravintolan La Campana. Lämmintä leipää ja pikkulisukkeet alkuun. Lasi kylmää valkoviinia.
Serrano-kinkku, pinaatti-valkosipulimössö ja klassikko "kampoja hillossa" eli valkosipuli-katkaravut olivat ehkä perinteinen mutta toisaalta varma valinta. Näillä ei mene pieleen, ja tälläkin kertaa ne olivat erinomaisia.
Kölnissä sää oli kiva, koska lunta oli vain paikoin ja lämpötila oli plussan puolella. Aurinkoiset espanjalaiset maut ja lumeton maisema loivat messumatkaajalle illuusion keväästä, jota me oikeasti saamme odottaa ilmeisesti vielä tosi pitkään.

Kotona on helppo tarjota tapaksia tai muuta vastaavaa pientä syötävää. Meillä on itse asiassa käynnissä uusien ranskalaisten pateiden valinta yrityksen valikoimaan. Samaan syssyyn osui joku aika sitten jääkaapin termostaatin hajoaminen ja oli hyvä syy syödä jääkaapista siellä odottavat herkut. Ihana savunmakuinen juusto oli joulutuliainen veljentytöiltä, maukas salami tuotu jo joku aika sitten Budapestista ja suussasulava juusto puolestaan saatu asiakkaaltamme Juustokauppa Paalaselta. Kaksi maalaispateeta oli testattavana - molemmat erittäin hyviä! Yhdessä itse leivotun leivän kanssa näistä syntyi erinomainen iltapala. Leipätaikinaan käytin kauraleseitä, vehnäjauhoja ja hunajaa, ja siitä tuli pehmeä, ihana ja kolme limppua hävisi pöydästä rivakkaan tahtiin.
Sievään pikku koriin pakattu, sisältä herkullisen valuva juusto on kotoisin Champagnen maakunnasta. Hyvä nyrkkisääntö on yhdistää saman alueen juomat ja ruuat, siksi samppanja sopiikin hyvin tämän herkkujuuston kanssa.
Pateiden kanssa kannattaa kokeilla makeaa hyytelöä. Punaherukkahyytelö sopii mainiosti, tässä meillä oli karpalo-portviinihyytelö, joka on todella hyvä ja tuo jännästi pateen maut esiin.

Huomaan nyt, että kuvat ovat kovin tummasävyisiä. Talven kestäessä kynttilöitä poltetaan edelleen ja "joulutunnelma" jatkuu. Kuten yksi ystäväni totesi jo kolme viikkoa sitten: "Jouluna lumikinokset oli ihan kivoja joo, mutta hei, tää on nyt jo nähty." En voisi olla enemmän samaa mieltä.

Messuilua Saksassa

Kölnin jokavuotiset karkkimessut jaksavat sykähdyttää kerta toisensa jälkeen. Hienosti järjestetyt messut. Tapaan lähes kaikki päämiehemme ja käymme läpi tärkeät asiat. Kaikilla oli hyviä uutisia ja mahtavia uutuuksia, jotka asteittain saapuvat sitten meillekin. Yhteistyö on jatkunut vuosia ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.
Näillä purkeilla on Suomessakin jo lukuisia ystäviä.

Messuilla on monta jättihallia, joissa esitellään Euroopan parhaita karkkeja, suklaita, keksejä, hilloja, suolaisia snackseja, valmiskakkuja jne. Valikoima kattaa siis muutakin kuin karkit. Useimmilla mailla on omat, selkeästi erotellut osastot.

Belgialainen suklaa on maailman parasta. Starbrook Airlines, Wheels ja Fleet ovat kolme hienoa glamouria suklaasarjaa, jotka kuuluvat meidän valikoimaamme. Messuosaston hyllyt notkuivat toinen toistaan kauniimpia paketteja.

Löysin yhden toisenkin suklaan messuilta. Kerroin jo edustavani Starbrook Airlinesia, johon tämä toinen sanoi: "Ooh, teillä on valikoimassanne laadukkaita luksusmerkkejä! No, ottakaa silti esitteemme, kaikesta huolimatta." - Siinä varsinainen myyntipuhe! Maistiaisia ei edes tarjottu...

Suklaan suosio vain kasvaa. Hienoja, käsintehtyjä konvehteja oli monellakin osastolla. Messuilla oli paljon näyttäviä osastoja - ei kuitenkaan suomalaista sinistä tai muita suklaamerkkejämme. Esimerkiksi Ukrainalla oli suuri suklaaosasto. Mitä ihmettä, ukrainalaista suklaata?? No, tuhannet eurooppalaiset ovat sen nyt noteeranneet messuilla, toisin kuin vaikka suomalaisen suklaan, joka loistaa poissaolollaan.

Entä kiinnostaisiko valkovenäläinen suklaa? Ainakin osasto oli viimeisen päälle koristeltu.Sanavalmis ja kielitaitoinen rouvashenkilö noteerasi jokaisen osastolla piipahtaneen ystävällisesti ja kohteliaasti. Ja koristelut olivat tosiaan vailla vertaa. Ainakin minun huomioni kiinnittyi, ja muistan aina valkovenäläiset suklaat!

Suklaa tosiaan on monelle intohimo, ja moni jakaa tietoa yhtä auliisti kuin käy kauppaa. Mielenkiintoinen oli ecuadorilainen osasto, jossa sai maistaa raakasuklaata, jossa ei ole yhtään sokeria. Siinä on runsaasti flavonoideja ja antioksidantteja, mutta niin oli karvasta että monta palaa ei voisi syödä.

Sen sijaan näitä pikkuherkkuja voisi syödä useamman...ainakin silmillään.Suklaat kootaan käsityönä kerros kerrokselta. Pohjimmaisena on suklaata, sen päällä ganache- tai muu tahnamainen kerros, joka on maustettu alkoholilla. Päällä suklaata tai ganachia, tai muuta. Maistoin Crème Brûléetä, joka oli kyllä niin uskomattoman hyvä, että jo pelkästään sen takia kannatti mennä näille messuille!
Nämä herkut myydään tuoreena, eikä niitä voi kuljetella pitkiä matkoja. Suomeen ei siis voida tätä suklaata saada. Minulle tämä oli uusi tuttavuus, ja kysyinkin, onko yritys kenties aivan uusi. "Ei aivan, se on perustettu vuonna 1826." Kyseisiä suklaaherkkuja tosin esiteltiin vasta toista kertaa näillä messuilla.

Pähkinänougat on tavallinen Espanjassa ja muualla välimeren maissa. Jotkut tekevät senkin näyttävämmin. Houkutteleva kakkuteline! Kakut ovat kuitenkin kokonaisia pähkinöitä ja manteleita sisältävää nougatia, joka on maustettu marjoilla ja hedelmillä.

Rakas naapurimme Ruotsi osaa brändätä kympin arvosanalla. Missä on se kuuluisa Suomen brändityöryhmä? Vieläkö kokoustaa kabineteissa, pohtii mitä pitäisi tehdä?Sillä välin kun suomalaiset vielä pohtivat, ruotsalaiset laittoivat karkkinsa näyttävästi esille, keksit ja piparkakut samoin.
Ice Barissa sai virvokkeita - siellä soi Abba. Väkeä riitti.
Kaikki keskenäänkin kilpailevat ruotsalaiset karkkifirmat olivat yhdellä ja samalla osastolla. Synergiaa ja säästöä! Ja itsetuntoa riittää: osastolla oli kaikki reippaasti ruotsiksi. Firmojen nimiä ei ole väännetty, vaan on tehty ruotsalaisuudesta selkeä kokonaisuus ja Ruotsista houkutteleva kauppakumppani. Osastolla vallitsi erinomaisen iloinen tunnelma.

Suomalaisia firmoja näillä messuilla oli kaksi: Halva ja Panda. Kumpikin omilla osastoillaan, mustanpuhuvina lakritsakauppiaina, tosissaan, vakavissaan. Eri halleissakin.
Jopa turkkilaista lakritsaa myytiin useammalla osastolla. Mutta meillähän on lama, ei silloin pidä rymistellä maailmalla. Ollaan kotona hissuksiin, ootellaan, josko se kohta menisi ohi.

Ja niinkuin eräs suomalainen - aivan vakavissaan - kerran sanoi: Meillä ei ole ollut maailmalla tapana pitää itsestämme meteliä.

Messuilua Suomessa

Forma on kiva messutapahtuma. Vielä ei ole Suomessa tullut toisia yhtä esteettisiä messuja vastaan. Jokainen oasto on kaunis, viehättävä ja houkutteleva, kukin omalla tavallaan.

Olimme mukana jo kahdeksatta kertaa.
Muistan ensimmäisen kertani messuvieraana helmikuussa 2006, kun oma yritykseni oli enimmäkseen visiona ja ajatuksina mielessä. Silloin messut olivat suuret ja täynnä kiinnostavia osastoja. Saman vuoden elokuussa olin jo sitten ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana. Pärjäsin yksin, vaikea kuvitella nyt!

Tällä kertaa messuja edelsi pitkä henkinen prosessi, joka oli yllättävän raskas ja vaikea. Työntäyteisen joulun jälkeen tammikuun messut tulevat hyvin nopeasti. Pitää uusiutua, esitellä uutta ja olla jo keväinen, vaikka taivaalta vihmoisi lunta ja pakkanen paukkuu. Meidän päämiestemme messut ovat aina vasta Forman jälkeen, emmekä saa yleensä paljoakaan uutta tammikuun Formaan. Tällä kertaa saimme kokonaan uuden sarjan, sen kanssa oli kädet täynnä töitä etukäteen. Onneksi kaikki järjestyi toivomallamme tavalla.
Taantuma on luonut lisäpainetta kulujen karsintaan, ja se näkyi osallistujalistasssa. Moni kilpailija jäi pois messuilta kokonaan. Useat isot tukkuliikkeet pitivätkin omia myyntitapahtumiaan omissa tiloissaan samaan aikaan. Asiakkaita houkuteltiin bussikuljetuksilla messukeskuksesta, ruuilla ja ohjelmalla.
Tulisiko messuille väkeä? Itselläni oli hyvin ristiriitaiset tunteet, mutta päätin, että me emme lannistu edelleenkään, emmekä jää konttorille odottelemaan asiakkaita. Hoidamme messumme hyvin ja palvelemme messuvieraita entiseen malliin.
Oma osastomme oli tällä kertaa taantuma-ajan hengessä koottu. Hyödynsimme vanhoja tavaroita, kotoa ja konttorilta löytyneitä tuotteita, kierrätyskeskuksesta ja kirpputorilta ostettuja aarteita ja muokkasimme vanhasta uutta. Messuille hankittiin kaksi valokuvataulua, muuten kaikki oli kierrätettyä. Säästimme messukuluissa, eikä kustannuksia tarvitse sälyttää tuotteiden hintoihin (lue: asiakkaille). Kestävää kehitystä parhaimmillaan. Erityisen ihastunut olin vanhaan ikkunaan, jonka haimme henkilökunnan kanssa Kyläsaaren kierrätyskeskuksen ulkotiloista lumipyryn piiskatessa ja tuulen tuivertaessa. Siinä on ajan patinaa. Ikkunan sisään laitoimme yhden tauluista.
Merihenkiset tuotteemme suorastaan vaativat somisteekseen vanhan hankolaisen kalastajan verkon ja kaukomailta tuodut simpukat ja meritähdet.Joulun herkkulahjamyynnistä käyttämättä jääneistä, kauniista puulaatikoista rakennettiin hylly. Naapurifirma heitti roskiin jätevaneria, jonka me pelastimme ja sahasimme määrämittaan. Päällystimme kuluneet levyt silkkipaperilla. Päällimmäiseksi laitettiin vanhasta kaapista löydetyt lasilevyt.

Herkkuja ei tällä kertaa muilla osastoilla paljon näkynyt, mikä oli varmaan meidän onni...

Lähellä meitä oli ihania polkakarkkeja ja vanhanajan nekkuja myyvä Labetto, jonka houkutteleva pöytä oli kuvaamisen arvoinen.

Uskon messuihin ja pidän messuilla olemisesta. On paljon helpompi saada asiakkaat yhden katon alle, kuin houkutella heitä vaikkapa kammottavassa lumipyryssä sompailemaan ympäri Uuttamaata. Moni sanoikin, ettei lähde Pasilasta mihinkään, nyt tehdään kauppaa niiden kanssa, jotka ovat messupaikasta maksaneet ja osastonsa asiakkaiden iloksi somistaneet.
Sama ilmiöhän näkyy muillakin messuilla. Viimeksi Matka-messuilla, josta mm. Finnair oli jäänyt kokonaan pois. Messut ovat oikeasti yksi parhaimmista markkinointi- ja myyntikeinoista. Hyvin hoidettuna ne ovat erittäin tehokas ja tuottoisa tilaisuus, ja on erittäin vaikea käsittää, mikä saisi yrityksen jäämään pois alan messuilta.

Formassa näkyi nyt uusi trendi, joka on minulle mieleen. Suomalaiset yrittäjät ovat menneet Afrikkaan ja Aasiaan ja luoneet kontakteja suoraan paikallisiin tekijöihin. Paikallisten tuottamat tuotteet tuodaan suoraan Suomeen ilman välikäsiä. Tuotanto on eettistä ja perustuu pienen paikallisen kylän elinkeinon ylläpitämiseen ja kasvattamiseen. Ostamalla tuotteen asiakas tukee suoraan kylän asukkaiden elämää ja elinkeinoa. Nämä laukut tulevat Madagaskarista. Käsinvärjätyt palmunlehvät työstetään raskailla työkaluilla. Laukuissa on käsintehdyn näköä ja fiilistä. Värit ovat kirkkaita, afrikkalaisia, kesäisiä. Täynnä aurinkoa! Viehättävän vähäeleinen mutta värikylläinen osasto oli meidän vieressämme. Nyt omistan kaksi tällaista afrikkalaista laukkua.
Nämä iloiset herrat ovat ilmeisen tyytyväisiä hyvin menneisiin messuihin! Herb Basics tuo Suomeen luonnollista kosmetiikkaa Thaimaasta: shampoita, hoitoaineita, kuorintavoiteita ja muuta mukavaa. Yrityksen keskeinen ajatus on toimia eettisesti ja antaa paikallisille mahdollisuus bisneksentekoon. Upeat pakkaukset, houkuttelevat tuotteet ja ihanat raaka-aineet (mm. avokado, kahvi ja limetti) saivat ainakin minut ihastumaan näihin tuotteisiin.

Omassa tuotevalikoimassamme on indonesialaisia koreja, joista kokoamme lahjakoreja asiakkaillemme. Ostamme ne JK Alho-nimiseltä yritykseltä, jonka omistaja on nuori kaunis indonesialainen Juwati. Hän poikkesi osastollamme ja kertoi, miten hänen oma kotikylänsä oli vielä muutama vuosi sitten ilman sähköä. Riisin hinta on noussut koko ajan, ja pelkästään tänä syksynä kolminkertaistunut. Kylän naiset työllistyvät punomalla Gift Gourmet-koreja. Rottinkikorit upotetaan punomisen jälkeen syvälle riisipellon multiin, jossa ne saavat kauniin luonnollisen värin. Pesun jälkeen kori kuivataan, ja mitä enemmän koria käsittelee ja koskettaa, sen kiiltävämmäksi se tulee. Kemikaaleja tai lakkaa ei käytetä. Rottinki on sademetsän rikkaruoho, se kasvaa nopeasti peittäen muilta kasveilta valon. Se on oikeastaan ongelmajätettä, ja siksi sen hyödyntäminen on järkevää.

Formassa on aina teemaosasto, joka heijastaa ajankohtaisia trendejä ja suuntauksia. Sen rakentaa ja suunnittelee usein ulkopuolinen somistaja tai PR-toimisto. Tällä kertaa saimme useita tuotteitamme mukaan, koska teemoina olivat nyt maut ja tuoksut.






Lopputulosta vielä tallennellaan toimistolla tämä viikko, mutta ensivaikutelma oli myönteinen. Jälleenmyyjämme uskovat tulevaisuuteen ja näkevät valon jo kajastavan taivaanrannassa. Mikä mukavinta, tällä kertaa en huomannut kilpailua tai kyräilyä näytteilleasettajien kesken, isot ja pienet toimivat yhteisymmärryksessä ja toinen toistaan kannustaen. Niinkuin pitääkin.