Taitavia ihmisiä, hienoja blogeja

PItkästä aikaa lueskelin blogeja, listallani on pitkä rimpsu kauniita ja kiinnostavia blogeja. Omenaminttu ruokablogeista uusimpana - kauniita kuvia ja innovatiivisia reseptejä. Yrittäjän elämää sivuava ja mahtavia leivonta- ym ohjeita tarjoava Terhin keittiö on idearikas kokonaisuus. Käsittämättömän upeita ideoita saa legendaariselta Kinuskikissalta. Seuraan joitakin monipuolisia lifestyle-blogeja, kuten kaunista saaristolaista Villa Verandaa, tai jenkkityylistä White Countrya. Aito ja rehellinenMintun muotiblogi kuuluu listalleni, ja superahkeran Alex Stubbin blogi - jos vain ehtisin lukea sitä mukaan kun ministeriltä tekstiä tulee. Ja moni muu.

Yhteistä seuraamilleni blogeille taitaa olla se, että niiden kirjoittajat ovat aktiivisia, hyviä kirjoittamaan ja ottavat erinomaisia valokuvia. He ovat taitavia, luovia ihmisiä.
Näitä blogeja äsken lukiessani en voinut kuin ihastella ja hämmästellä millä ajalla nämä perheenäidit, ministerit ja yrittäjät ehtivät kuvata, kirjoittaa, luoda ja saada aikaan kaikkea sitä mitä blogeista saa lukea! Moni vielä bloggaa useita kertoja viikossa, jotkut jopa päivittäin. Yksi järjestää bloggariristeilyä, toinen kilpailuja ja kolmas tekee käsityön päivässä. Ja ne valokuvat! Upeita kuvakulmia ja valotukset kohdallaan tarkkuudesta tinkimättä.

Erikoisinta on, kun tuntematon ihminen alkaa vaikuttaa mielenkiintoiselta blogin kautta. Sattumalta löytynyt blogi herättää kiinnostuksen: mitä jännää mahtaa seuraavaksi syntyä askartelevalta perheenäidiltä? Minkä kirjan bloggari esittelee? Millaisen kakun hän nyt leipoo? Tekstien välistä paljastuukin persoona, mikä antaa syvyyttä luovuudelle ja arkipäivän kirjoituksille.

Mitä me luettiin ennen blogeja?
Saivatko taitavat ihmiset ennen jossakin vastaavaa tilaa luovuudelle ja yleisöä taiteelleen?
Kirjoittaako kukaan enää salaisia, yksityisiä päiväkirjoja?

Loppuun talvikuva. Meitä on piinattu pakkasilla ja lumiröykkiöillä jo loputtomiin. Tänään kerrottiin uutisissa routakerroksen olevan syvempää kuin koskaan aikaisemmin. Minä en kesäihmisenä kuvaa kauniita talvikuvia. Omissa talvikuvissani näkyy harmaus, lumi ja kaiken peittävä jää. Kaipaus kesään on siellä, roudan alla.

Muffinsseja, taas

Ei ole kotiruuan voittanutta, ja itse tehdyt leivonnaiset maistuvat aina hyviltä. Pakkaset paukkuvat nyt niin kovaa, että parasta sytyttää takkaan tuli, laittaa kynttilät palamaan ja leipoa jotain hyvää.
Kokeilin eilen mustikkamuffinssireseptiä englantilaisesta kirjasta 100 Magnificent Muffins & Scones, jota olen täälläkin esitellyt. Jotain hyvää piti leipoa, ja aiottu omenasosekakku on niin suuritöinen, että mustikkamuffa sai riittää.
Kirjassa ohje on nimeltään American blueberry and sour cream muffins, eli mustikka-smetanamuffat Ameriikan malliin.

Yllätys oli se, että ohjeen mukaan tehtynä muffat eivät ole kovin makeat, vaikka pakastemustikat olivatkin suurinpiirtein kierineet sokerissa.

Oikein hyviä, ja mehukkaita vielä tänään!

3 dl jauhoja
1/2 tl leivinsoodaa
2 tl leivinjauhetta
1,25 dl sokeria
50g sulatettua voita
2 dl smetanaa (tai crème fraîche)
1 kananmuna
3 dl mustikoita


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa. Sekoita voisula, smetana ja kananmuna toisessa kulhossa, ja kaada sitten jauhojen joukkoon. Sekoita kevyesti. Lisää mustikat ja kääntele taikinan joukkoon. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista 15-20 minuuttia.

Ohjeen saate on kuin suomalaisen ravitsemusterapeutin kirjoittama! Siinä sanotaan, että vaikka mustikat ovatkin superruokaa, ei pidä antaa mustikkamuffinssien sisältämien mustikoiden C-vitamiinipitoisuuden huijata itseään. Terveyssyyt eivät riitä muffien ahmimiseen, koska resepti sisältää voita ja sokeria! Sen sijaan maustamaton jugurtti mustikoiden ja kaurahiutaleiden kera olisi paljon terveellisempää!

Totta tietysti, mutta useimmat meistä elävät syödäkseen, eivät syö elääkseen, eikö? Muutenhan blogit olisivat aivan turhia.

Maailmanmenoa

Olen viime aikoina joutunut ihmettelemään maailmanmenoa. Ystäväperheen nuori tytär ajaa pahan kolarin ja on toista viikkoa koomassa, kun ajoväylää ei ollut aurattu ja auto menee lumessa ympäri. Kun kapealla, lumen täyttämällä tienpätkällä vastaantuleva iso mersutilataksi ei lumipenkkojen takia mahdu vierestäni ohi ja peruutan edellisen talon pihaan, herrasmieskuski näyttää käsimerkkejä ja viittoilee halveksivasti.
Toisaalla maanjäristys kohtaa rutiköyhän maan, jota hurrikaanit ja poliittiset selkkaukset ovat jo riepottaneet enemmän kuin olisi tarpeen. Kabulissa räjähtää pommeja ja kenelläkään ei ole turvallista, mutta suomalaiset kriisinhallintajoukot haluavat sinne, koska siellä maksetaan hyvää palkkaa. Suomalainen lentoyhtiö perustaa kylpylän, jota mainostaa näyttävästi, mutta jonka sauna on rakennettu pieleen ja syttyy palamaan. Sama yhtiö ei osallistu Matka-messuille, koska lentojen myynti ei ole yhtä tärkeää ydintoimintaa kuin saunominen lentokentällä.
Yrittäjätuttava joutuu lopettamaan elinkeinonsa kannattamattomana. Kahden lapsen yksinhuoltaja ei voi puuhastella liikkeessä ilman asiakkaita. Valtiovalta puuhaa lisää veroja yrittäjille. Ravintolayrittäjä sanoo, ettei Suomessa voi menestyä rehellisillä keinoilla, bisnes ei kannata. Bulgarialaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta, koska täällä maksetaan parasta sosiaaliturvaa. Espanjassa ystäväni saa jonottamatta ilmaiseksi sellaisia sairaanhoito- ja muita palveluita, joihin me jonotamme viikkoja ja maksamme niistä.
Mieskolumnisti pilkaa naisia (ja miehiä) estottomasti kenenkään moittimatta vuosikaudet, mutta kun naiskolumnisti laukoo rehvakasta mediakritiikkiä, hänet halutaan lynkata.
Facebookissa ihmiset esittävät omilla nimillään kunnianloukkauksiin verrattavia herjoja, ehdottavat maahanmuuttajille menolippua Atlantin syövereihin ja lietsovat vihaa, halveksuntaa ja aggressiota. Keskustelupalstoilla kaikki kommentit esitetään nimimerkkien takaa, nekin yhtä ahdasmielisiä ja alkeellisia.
Kaupassa on toiselta puolelta maapalloa rahdattuja kauniita vihanneksia ja hedelmiä, mutta kun ne vie kotiin ja haluaa syödä, ne ovatkin sisältä mätiä ja homeisia. Salaatti kuolee matkalla kaupasta parkkipaikalle, eikä kaupan paperikassi kestä koskaan kotiin saakka ehjänä. Marjat mätänevät metsiin ilman thaimaalaisia marjanpoimijoita, joita epäillään ihmissalakuljetuksen uhreiksi ja heidän työnsä tehdään byrokratian taholta hankalammaksi.
Taiteilija, joka kasvattaa harvinaista karjaa ja elelee rauhassa itähelsingin perukoilla, halutaan häätää virkamiesten voimin. Alkoholisoituneet ja väkivaltaiset entiset huippu-urheilijat saavat elää haluamaansa elämää ja riehua humalassa kenenkään puuttumatta, piestä ja häiritä vaimojaan.

Aina ei voi ymmärtää maailmanmenoa.

Keittokirjaston parhaita, osa 5 - Muffinsseja

Viime sunnuntaina, kuten niin monena päivänä sitä ennen, paukkui pakkanen. Päätin sulattaa pakastimen. Pakastimen kätköistä löytyi mainio vadelmakakku, jonka söimme suurella ilolla aika ripeästi. Kakku on tehty samalla ohjeella kuin etualalla olevat muffinssit.

Ohje on muffinssikirjasta Muffins - Sweet & Savoury Comfort Food, jonka olen ostanut amerikkalaisesta kirjakaupasta. Kirja ilmestyi vuonna 2008 ja sitä saa jopa suomalaisista nettikirjakaupoista.Tekijöinä Cyndi Duncan ja Georgie Patrick, jotka ovat tehneet useita muitakin leivonta- ja keittokirjoja. Tekijät kirjoittavat esipuheessa näin: "Vasta sovittuamme kirjan kirjoittamisesta tajusimme, että ainoa asia jonka tiedämme muffinsseista on se, että rakastamme niitä. Käytimme vuoden tutkimustyöhön: ystävien ja sukulaisten avulla kokeilimme ja maistelimme satoja muffinsseja, kunnes löysimme parhaat."
Kovaa työtä, jonkun sekin on tehtävä!
Muffinssit on siis tässä nidottu mukavan jenkkitermin "Comfort Food" -alle, joka siis on suomeksi "lohturuokaa". Jotenkin siitä tulee suomeksi sanottuna vivahde siitä, että pitää olla murheellinen, että voisi syödä lohtua saadakseen. Englanniksi termi sisältää myös ajatuksen siitä, että ruoka on mukavaa, siitä tulee kotoisa olo, ehkä jopa muistoja turvallisista lapsuusajoista.

Kun tiedetään, että amerikkalaiset ovat muffa- ja cupcake -mestareita, ja jos tässä kirjassa on parhaat reseptit, se oli hankittava! Kirjassa on makeita ja suolaisia leivonnaisia, ja ne on ryhmitelty löyhästi pääaineksen mukaan. Fiber = kuitupitoiset muffat, jotka ovat vähemmän makeita ja sopivat aamiaiselle ja vatsastaan huolehtiville. Kaikissa käytetään kasvisöljyä ja erilaisia leseitä ja hiutaleita. Fruit = hedelmistä ja marjoista tehdyt muffinssit. Monessa on voita, eikä sokeria ja kuorrutuksia säästellä.
Kolmantena ryhmänä kirjassa on kasvismuffat, joista osa on suolaisia. Ne sopivat vaikka alkukeiton lisukkeeksi. Neljäs ryhmä on Favourites eli suosikit, ja sinne on kerätty kaikki loput. Niissäkin monta kiinnostavaa suolaista varianttia. Jokaisesta annetaan lyhyt kuvaus, ja osasta on herkullinen valokuva. Kansikuvassa on muuten vadelmaliköörillä maustetut muffat, joita niitäkin täytyy pian kokeilla.

Ongelma meillä on se, että ohjeissa taikinat ovat usein pieniä (12 kpl), ja meillä on suuri perhe. Kerralla pitää aina tehdä kaksinkertainen annos, ettei tarvitse jäädä kirjaimellisesti nuolemaan näppejään! Puolet voi pakastaa myöhäisempää herkutteluhetkeä varten, tai voidakseen palkita itsensä kun saa pakastimen taas kerran sulatettua...



Vadelmamuffinssit

Hieman alle 4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinsoodaa
1/2 tl suolaa
1,5 tl kanelia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa hyvin vatkattuna
1/2 dl öljyä
340 g pakastevadelmia (tai tuoreita)
1,5 dl hienonnettuja pekaanipähkinöitä

Esilämmitä uuni 200 asteeseen Sekoita kuivat aineet kulhossa. Tee kuoppa keskelle, kaada öljy ja kananmunat kuoppaan. Sekoita jauhojen joukkoon. Kääntele vadelmat ja pähkinät varovasti joukkoon.

Jaa taikina 12 muffinssivuokaan tai yhteen leipävuokaan. Kypsennä muffinsseja 15-20 minuuttia, kakkua noin tunti.

Tähditettu jouluateria

Olen henkeen ja vereen jouluihminen. Lapsena aloitin jouluvalmistelut jo lokakuussa ja sama on jatkunut aikuisena - lukuunottamatta viime vuosia, jotka olen toiminut yrittäjänä.
Silti en tingi tietyistä asioista: teen mielelläni mahdollisimman paljon itse. Jouluruokien tekeminen on osa joulua ja nautin siitä, että saan tehdä rakkailleni ruokaa. Joulussa on oma taikatunnelmansa.
Meillä on tapana pitää Open House, jouluaattona saavat tulla syömään kaikki lähisukulaiset, jotka niin haluavat. Elämäntilanteet ovat vaihdelleet vuosien mittaan, uusia sukulaisia on saatu mukaan ja osa on jo taivaallisissa pöydissä. Aina on oman perheen lisäksi saatu vähintään saman verran sukulaisia joulupöytään. Se on osa meidän perheemme traditiota, ja erityisesti lapsemme nauttivat serkkujen ja isovanhempien seurasta. Itse olen sitä onnellisempi, mitä enemmän syöjiä pöydän ääressä on.

Koska tänä vuonna aikaa jouluvalmisteluihin oli tasan yksi päivä, aatonaatto, jouduin oikaisemaan tiettyjä asioita. Siivouksen jätin perheen miesväelle ja joulukoristelut olivat minimissään. Keskityin olennaiseen, eli ruokaan. En graavannut joulukaloja itse (vaikka senhän voisi tehdä jo viikkoja aikaisemmin) enkä tehnyt pateita itse. Aattona himmennetään valot ja sytytetään kynttilät: ketään ei kiinnosta, onko nurkissa pölyä, kunhan ruoka on hyvää ja tunnelma kohdallaan.

Meillä on iso ruokapäytä, johon mahtui tänäkin vuonna koko seurue mukavasti. Pöytä katetaan aina kauniisti. Tällä kertaa siitä tuli valkoinen. Olen jo vuosia sitten ostanut monta metriä valkoista lakanakangasta, josta olen ommellut pitkällekin pöydälle riittävän pöytäliinan (se on helppo saada puhtaaksikin, koska sen voi pestä kuumassa). Joulutunnelmaan sopii hopeatylli, joka levitetään lakanan päälle. Pöytä näyttää kimmeltävältä lumihangelta. Ateria alkaa aina kaloilla ja pateella. Juomana on samppanjaa. Valkoiset kynttilät, esiäideiltä perityt kankaiset valkoiset lautasliinat ja upeat amaryllikset korostivat valkoista teemaa. Sinne tänne sirotellut, värilliset lasitähdet muistuttavat siitä, että yhteinen jouluateria perheen kesken on elämän tähtihetkiä.
Jouluun kuuluvat aina mäti lisukkeineen, rosolli ja erilaiset kalat. Lapsille ja autoilijoille tarjosin ruokajuomaksi lisäaineetonta ranskalaista wanhanajan limonadia, "sitruunasuudaa". Kauniit pullot sopivat juhlapöytään.

Olen jo monena vuonna tilannut Wotkinin tehtaanmyymälästä savukalkkunan. Se on helppo tarjottava, koska sitä ei tarvitse enää kypsentää, ja sen voi tarjota kylmänä. Maistuu erittäin hyvältä! Wotkinilla on myös erinomaisen pehmeä poropatee. Se on helppo leikata annospaloiksi ja on maukas.

Hain kalat tänäkin vuonna Kalatukku Erikssonilta. Olen siinä määrin ihastunut heidän graaviloheensa, että ostan sitä aina kun kalapöytä on paikallaan. Ehdin tehtaanmyymälään vasta aatonaattona, ja jono oli metrien mittainen. Märkää suojalunta satoi niskaan. Olivat rakentaneet oven eteen telttakatoksen, jossa oli tarjolla glögiä, koska odotusaika oli pitkä. Joku jonossa totesi reippaasti: "Hyvää kalaa kannattaa odottaa!". Samaa mieltä.

Graavilohesta ja kylmäsavulohesta tein lohihyytelön, joka on ihanan kermainen ja sopii itseleivotun saaristolaisleivän kanssa. Kaapin kätköistä löytyvä Tupperware-hyydykevuoka tulee siis ainakin kerran vuodessa käyttöön... Lohihyytelö on näyttävän näköinen. Koristeena oleva kuusi on tehty ruohosipulisilpusta.

Jotain uutta ja erikoista pitää olla joka vuosi. Tällä kertaa se oli chili-valkosipulikatkaravut, jotka ostin valmiina. Nämä voisi helposti valmistaa itsekin. Perinteisempiä kaloja pitää aina myös olla: graavilohta, kylmäsavulohta ja graavisiikaa.

Olemme aina kalojen jälkeen niin täynnä, että perunat, lanttulaatikko ja muutama viipale kylmänä tarjottavaa savukalkkunaa karpaloportviinihyytelön kanssa riittävät pääruoaksi. Sitten sulatellaan hetki, ennen jälkiruokaa!
Olin varannut brie-juustoa tähän väliin, mutta se jätettiin väliin, vatsat olivat täpötäynnä.



Jälkiruoaksi kahvin kanssa tarjosin hyytelökakkua, jossa on paksu kerros mansikoita. Resepti on helppo ja kakku on näyttävä. Se ei ole juustokakku, keksipohjan päällä on seos, jossa on eri maitotuotteita. Se tekee kakusta raikkaan, ja sopii siksi melko raskaankin jouluaterian päätökseksi.

Pakkaspäivänä tammikuussa...

...pitäisi lähteä ulos reippailemaan, pulkkamäkeen tai edes lumitöitä tekemään. Ensin kuitenkin muistellaan vielä viime vuotta... Joulukuussa kun olin niin kiireinen, etten ehtinyt kirjoittaa blogia.

Olimme Tuomaan markkinoilla ensimmäistä (ja ehkä viimeistä) kertaa. Nythän on trendikästä perustaa ns. pop-up shop johonkin yllättävään paikkaan, tästä esimerkkinä Skannon pieni kauppa Kämpin Galleriassa. Itse asiassa meidän pikkuinen punainen mökkimme Espalla oli eräänlainen pop-up shop ja toimi hyvin siinä mielessä. Joulukauppa oli hyvä idea. Mökissä oli tunnelmaa. Itse markkinat Espalla tuntuvat paranevan vuosi vuodelta, ja ihmiset kävelevät mielellään Espan puiston halki, vaikkeivat mitään ostaisikaan. Glögimuki oli monella kädessä ja kauas tuoksuvat paahdetut mantelit tekivät kauppansa. Manteleita myytiin meidän kojuamme vastapäätä. Nyt joulu tuntuu jo kaukaiselta, mutta tuo glögin, mantelien ja jouluvalojen yhdistelmä on aika vastustamaton juuri joulun alla!

Tässä kuva mökistämme. Myynnissä oli pikkulahjoja, joita tehtiin vain tätä varten.
Mrs Bridges-sarjan wanhanajan makeiset osoittautuivat joulumyynnin hittituotteeksi. Pakkasimme ne pyynnöstä kauniisiin sellofaanipusseihin ja sidoimme kodikkaalla ruuturusetilla. Moni englantilainen ja amerikkalainen asiakas osti näitä, koska ne kuulemma tuovat makumuistoja lapsuudesta. Suomessa ei muuten myydä tällaisia karkkeja, sanoi eräskin amerikkalainen herrasmies, joka kertoi asuneensa Suomessa jo parikymmentä vuotta.

Kaunis lumihiutale-kynttilänjalka ja pussillinen hyvää Gift Gourmet-teetä.

Lunta tuli välillä niin, ettei eteensä nähnyt... Kaupunki oli nähnyt vaivaa koristelleessaan Espan hienoilla jouluvaloilla, ja markkinoille johtava portti Kappelin päässä oli hieno.

Mökissä oli pari ongelmaa. Säät vaihtelivat mukavasta +5 asteesta tulipalopakkasiin, leppoisista ilmoista lumimyrskyyn ja kovaan merituuleen, joka heitteli tavarat ja somisteet sikin sokin. Olimme siis säiden armoilla täysin. Pakkasilla mökissä oli todella kylmää, vaikka lämmitin auttoikin paljon. Moni kauppias sulkikin niinä päivinä oman kojunsa joko koko päiväksi tai sitten jo iltapäivällä paleltuaan päivän. Suljetut mökit olivat surullinen näky, ja varmasti karkottivat asiakkaitakin. Asiakkaita riitti, kun sää oli sopiva ulkona kiertelyyn.
Toinen ongelma oli logistiikka, tuotteet piti aina viedä yöksi pois ja tuoda taas aamulla takaisin. Muuten kokemus oli erittäin hyvä. Joulumielellä liikkuvat ihmiset olivat mukavia ja turistit ihastelivat esimerkiksi lumilyhtyjämme, jotka pääsivät monen matkakuva-albumiiin. Yksi näppäristä myyjättäristämme taikoi pakkaslumesta lumilyhdyt, jotka olivat kauniit. Inspiroiduin itsekin, ja jouluaaton aattona, kun oli sopivasti suojasää, tein meille kotiin ovenpieleen lumilyhdyt.

Luin hesarista eilen, että Helsingissä määrätyissä paikoissa ulkomainostilaa ei ole saatu myytyä alkuvuodesta, ja esillä on edelleen mainokset Tuomaan markkinoista. Ehkä tämäkään postaus ei siksi ole ihan epäajankohtainen....