Joulun odotuksen tunnelmia

Olin äskettäin yritykseni kanssa mukavalla promokeikalla Divaani-lehden lukijaillassa. Mukana mm. Tillander, Finlayson, Pentik ja me. Olimme hyvässä seurassa! Tillanderin korut, Finlaysonin lakanat, Catalina-matot ja meidän herkkukorimme olivat monen illanviettäjän mieleen. Erityisen upeita olivat Pentikin joulukattaukset, joista otin muutaman kuvan. 

Meillä on vuoden kiireisimmät päivät meneillään, joten kokkailut, leipomiset ja tietysti myös blogin kirjoittaminen ovat jääneet minimiin. Dokumentoimatta on mm. Ruoka & viinimessut ja muutama herkullinen illallinen. Marraskuu on lisäksi ollut sosiaalisesti aktiivista aikaa ja erilaiset glögi- ja muut hauskat illat ovat vieneet vähäisen vapaa-ajan. Yllätykselliset pakkaset ja lumi ovat leimanneet tätä aikaa,  monella on nyt joulufiilis. Itsekin sytytän mielelläni kynttilän ja pyrin rauhoittumaan edes hetkeksi kiireen keskellä. Ystäväni Minna on kehottanut minua viipyilemään, pysähtymään, ja hiljentämään tahtia. Se on hyvä neuvo.  Jouluun on alle kuukausi - valoa näkyvissä pimeyteen!

Aina vaan samppanjaa...

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, se on myös samppanjaa ja iloisia hetkiä ystävien kanssa! Kokoonnuimme joku aika sitten viinikellariin todella harvinaislaatuiseen tasting-tilaisuuteen: maisteltavana oli neljä upeaa Krug-samppanjaa. Maahantuojan edustajan mukaan koskaan aiemmin Suomessa ei ole vastaavaa ihmettä nähty, eikä ilmeisesti ihan pian nähdäkään uudestaan. Krug on yksi maailman kalleimmista samppanjoista. Meitä oli monta ensikertalaista - todella toivon, ettei tämä  oma ensimmäinen maistelukertani jää ainoaksi!

Krugin erikoisuus oli voimakas tuoksu: harvassa samppanjassa on niin punaviinimäisiä tuoksuja. Nahkaa, kahvia, tupakkaa.... Maku oli yhtä intensiivinen. Krugin maistelu oli elämys. Vertailun vuoksi otimme erästä toista, melko tavanomaista samppanjaa viereen, ja se maistui Krugin jälkeen lähinnä vedeltä.

Maistelussa oli neljää eri samppanjaa:  Grande Cuvée, Rosé, Vintage 1998 ja oikea aarre, Collection 1985. Kaikki olivat toinen toistaan upeampia, mutta viimeinen oli suorastaan sanoinkuvaamaton. Pullolla olisi  hintaa yli tuhat euroa, jos sitä myytäisiin alkossa. Suomessa näitä on meidän tastingin jälkeen enää yksi. Pullo oli pakattu hienoon tammilaatikkoon. Laatikossa oli kirje, jonka sain avata. Siellä oli kultakirjaimin ja musteella kirjoitettu viesti: pullo on numeroitu (kumosimme pullon numero 1334)  ja Krug toivoo sen meille maistuvan. Ja maistuihan se.
Hieno vuosikerta 1998 oli kuitenkin näistä oma suosikkini, vaikka kaikki olivat todella erinomaisia.
Krug on monien samppanjatalojen tapaan perheyritys. Sukuun syntyvät vauvat kastetaan kuulemma samppanjalla ja samalla annetaan beebille myös maistiaisiksi tippa suvun jalojuomaa kasteen aiheuttaman järkytyksen voittamiseksi.

Tämä uskomaton maisteluelämys ei voinut päättyä pelkkään autokyytiin itä-Helsinkiin. Olimme varanneet pöydän Postresista, jossa eteemme kannettiin kauniita ja suloisia annoksia. Makukin oli kohdallaan. Keittiössä asuu kaunosielu!

Iloinen seurueemme on pitkään yhdessä näitä elämyksellisiä kulinaarisia kokemuksia jakanut. Postres oli mieluisa jatke siinä ketjussa.
Kehotan nyt kaikki blogin lukijoita nauttimaan elämän tähtihetkistä. Sen ei tarvitsella olla tuhannen euron samppanjaa ja hienoja annoksia, pienet ja yksinkertaiset hetket ovat usein niitä elämyksellisimpiä. Olen kiitollinen molemmista vaihtoehdoista. Hyvien ihmisten kanssa elämä on yhtä juhlaa.

Suomi-brändiä rakentamassa

Suomalaisten suurin huoli on aina se, mitä muut meistä ajattelevat. "Muut" voi olla tilanteesta riippuen sukulainen, työkaveri tai  naapurimaa. Tai laajemmin ulkomaalaiset. Tätä huolta huojentamaan perustettiin pari vuotta sitten oikein työryhmä, jonka piti kiteyttää sanoiksi Suomi-brändi. Kuulemma ihan kohta, 10.11, julkistetaan tämä kahden vuoden aivotyön tulos.

Kirjoitin aiheesta täällä blogissani heti, kun työryhmä perustettiin, ja ihmettelin miten vähän naisia ryhmässä oli. Samaan asiaan kiinnitti huomiota tietysti moni muukin, mm. joukko naistutkijoita, joten työryhmää lisättiin muutamalla naisella.
Tämä on ensimmäinen asia, jossa työryhmä ajoi kiville.

Suomea pidetään tasa-arvoisena maana, jossa naisilla on (periaatteessa) samat mahdollisuudet kuin miehillä. Me kaikki työelämässä olevat naiset tiedämme, että näin ei ole. Suomi-brändin lähtökohta olisi voinut tasa-arvo ja sen brändääminen.

Nyt Helsingin Sanomat on paljastanut ennakkotietoa työryhmän päätöksistä. Tässä suora lainaus HS:n uutisesta:
Tärkeimpinä teemoina mukana ovat ainakin opettaminen, arkiluovuus sekä luonto ja vesiosaaminen. Arkiluovuudella brändiryhmä tarkoittaa suomalaista insinööriosaamista, luotettavia ja toimivia järjestelmiä. Suomalaisen vesiosaamisen merkitys puolestaan korostuu, kun maailman vesipula pahenee ja aiheuttaa jopa sotia. Näin saadaan yhdistettyä rauhanvälitys ja vesiosaaminen, kaksi uuden Suomi-brändin kulmakiveä.
Valtuuskunta on niin hurmaantunut luonnosta, että mukana on ehdotus, jonka mukaan luomutuotantoa pitäisi radikaalisti lisätä. Suomi-brändi on siis rauhaa ja vettä jakava insinöörien luomumaa?

Kävin viime viikonloppuna Ranskassa jättikokoisilla ruokamessuilla. Suomesta oli mukana vain yksi yritys, Valio. Suomalaiset istuvat kabineteissa ja pohtivat vesiosaamistaan ja luomutuotannon lisäämistä, mutta kukaan ei ajattele yhtään pidemmälle. Missä on vettä myyvä suomalaisfirma? Norjalaiset keksivät Voss-veden jo monta vuotta sitten ja ruotsalaisten Fresh-vesikin on jo pitkään valloittanut maailmaa. Se juna taisi mennä jo!
Missä ovat luomutuotteita myyvät yritykset? Ei siis ainakaan messuilla, jossa oli kahdeksan hallia erilaisia ruokatuotteita kaikkialta maailmasta ja 400 000 ostajaa. Käytäviä yhteensä 98 kilometriä. Loistava markkina- ja myyntipaikka! Lisätään vaan tuotantoa, mutta olisiko parempaa liiketoimintaa hankkia ensin asiakkaita?
Taannoinen homoilta herätti valtaisaa kohua saaden ihmiset eroamaan kirkosta. Samaan aikaan korkeimmassa oikeudessa puitiin juttua, jossa miespappi lopulta tuomittiin siitä, ettei hän ollut suostunut työskentelemään naispapin kanssa. En voinut uskoa korviani, kun kuulin uutisen televisiosta. Suomessa, tasa-arvon kultamaassa, pitää naisen mennä korkeimpaan oikeuteen saakka saadakseen päätöksen, että saa tehdä työtään joutumatta miehen sortamaksi? Kyseinen miespappi tuskin on poikkeus, mutta toivottavasti yksi viimeisistä, jotka kieltäytyvät työskentelemästä naisen kanssa. Toisaalta, 320 euron sakkorangaistus oli mitätön, joten eipä sanktio ainakaan ole kovin pelottava. Naispappeja on ollut jo kaksikymmentä vuotta, ja yhtä kauan on ollut miehiä. jotka eivät suostu heidän kanssaan toimimaan työtehtävissä. Tämä ei silti ole aiheuttanut massapakoa kirkosta. Naiset kohtaavat monella muullakin alalla vastaavaa syrjintää.
Mutta hei! Meillä on hieno luonto ja puhtaat vedet! Sillä mennään, kyllä meitä nyt muut arvostaa!

Rippijuhlat

Meillä oli rippijuhlat. Leiripaikka oli kaukana kotoa, mutta lähellä mummilaa, joten käytännön syistä päädyimme pitämään juhlat siellä. Tarjoilut oli suunniteltava niin, että kaikki tuotiin valmiina tai puolivalmiina kotoa, valmistettiin illalla ja aamulla ja kannettiin pöytään konfirmaatiosta tultua.

Lämmintä ruokaa ei voinut tarjota, koska konfirmaation jälkeen kaikilla oli kova nälkä ja ruoka piti saada heti pöytään. Ruokaisat salaatit ovat hyviä, koska niillä vatsa täyttyy ja ne voi valmistaa etukäteen. Kuvassa etualalla näkyy perheemme suosikki "kikhernesotku", jossa on kikherneitä, fetajuustoa ja neljän paprikan relissiä. 

Perunasalaatin voi tehdä monella tavalla. Luin jostain, että perunasalaatin perunat pitää kuutioida heti keittämisen jäkeen, jotta kastike imeytyy paremmin. Sekoitin mukaan kapriksia, purjoa, ruoho- ja punasipulia, basilikaa, persiljaa ja kastikkeen, joka oli itse asiassa vain basilikaöljyä, currya, suolaa ja ripaus sitruunapippuria. Öljyä sai olla reilusti, ja koska tein salaatin jo edellisenä päivänä, se maustui mehukkaaksi. 

Pastasalaatti on toinen helppo, mutta varma valinta. Tähän sekoitettiin cocktailkurkkua, tuorekurkkua, punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Kastikkeeksi valitsin pestokastikkeen. Pastasalaattiin kannattaa ehdottomasti sekoittaa runsaasti kastiketta,  ettei se ole kuivaa!

Toistan itseäni, mutta hyvä lihakauppa Helsingissä on Veijo Votkinin tehtaanmyymälä tukkutorilla, joka on avoinna kaikille sijainnistaan huolimatta. On ilo tehdä ostoksia, kun myyjänä on vankalla ammattitaidolla varustettu herrasmies, joka osaa kertoa parhaat valmistusohjeet ostoksia pakettiin kääriessään. Kuin ennen vanhaan! Poikani ainoa ruokatoive juhliin oli paahtopaisti. Votkinin lihamyyjä ehdotti paahtopaistin sijaan kulmapaistia,  siinä on enemmän syötävää. Leikkaaminen on helpompaa, koska syyt menevät säännöllisemmin. Paisti laitettiin puoliksi. 

Toiseen upotin valkosipulinkynsiä. Lihamestarin ohjeen mukaan ruskistin lihat ensin, hieroin niihin suolaa ja jauhettua pippuria ja laitoin sitten lihamittarin kanssa uuniin. Nämäkin voi mainiosti valmistaa edellisenä päivänä, koska liha tarjotaan kylmänä. 

Tarjosin myös kylmäsavulohta. Sen hain Kalatukku Erikssonilta, jossa kala on aina tuoretta! Arvostan Roihupellon myymälän Harrietin asiantuntemusta. Hän osaa neuvoa kalankäsittelyä, antaa reseptejä ja määräsuosituksia. Meillä oli noin 20 vierasta ja Harrietin neuvomat kaksi isoa filettä oli juuri sopiva määrä. 

Leivoin lisäksi saaristolaisleipää, se säilyy hyvin, vaikka sen tekee ajoissa. Pöydässä oli vielä briejuustoa viikunapyreen kanssa. 

Jälkiruoaksi tarjosin kakkukahvit. Blogissakin esittelemäni syntisen hyvä suklaakakku oli juuri sopivankokoinen tälle määrälle. Sen maku paranee säilytyksestä, joten tein senkin jo edellisenä päivänä. 

Koska kyse oli rippijuhlista, ja suklaakakku oli jo "syntinen", tasapainotin tarjoilua tekemällä vadelmaisen kuivakakun katedraalinmuotoiseen kakkuvuokaan...  En löytänyt sopivaa reseptiä, joten kehitin sen itse: kakussa on pussillinen pekaanipähkinöitä hienoksi hakattuna, pari desiä vadelmia ja 100g valkoista suklaata pieninä paloina. 

Toisin kuin nykyisin monessa perheessä, meillä ei tarjoilla kuohuviiniä tai muutakaan alkoholia rippijuhlissa. Tiedän olevani tässä mielessä poikkeus, mutta vaikka viinin ystävä olenkin, en pidä sitä tarpeellisena 15-vuotiaan juhlissa.  Juhlava ja lämmin tunnelma teki tilaisuudesta mukavan ja mieleenpainuvan. Onneksi meillä on vielä yhdet rippijuhlat ensi kesänä!

Kääretorttua!

Olen leiponut lapsesta saakka. Siihen aikaan yksi lempiherkuistani oli nopeasti leivottu ja vielä nopeammin syöty kääretorttu. Kääretorttuun liittyy myös monia hienoja lapsuusmuistoja: mummuni, vieraanvarainen papinrouva ja innokas leipuri, osasi taikoa kahvipöytään aina jotain hyvää yllätysvieraiden tullessa. Mummulassa sain usein kääretortusta tehtyjä, kermavaahdolla koristeltuja leivoksia, jotka olivat uskomattoman herkullisia. Ne tarjottiin aina kauniilta porsliinilautasilta teen tai kahvin kera.

Eräänä nostalgisena hetkenä päätin kokeilla, ovatko vanhat taidot tallessa.

Suklaakääretorttu


lasillinen kananmunia
lasillinen sokeria
lasillinen vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (Van Houten tai Fazer)

sokeria
aprikoosihilloa

Taittele leivinpaperiiin selkeät reunat ja asettele se pellille.
Sekoita kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti seokseen. Kaada taikina leivinpaperille ja levitä se tasaiseksi (leivinpaperin reunat pitävät kääretorttulevyn suorakaiteen muotoisena). Paista n. 10-15 minuuttia 200 asteessa.

Kumoa (leivinpaperissa kiinni oleva) kääretorttulevy puhtaalle keittiöpyyhkeelle, jolle on siroteltu sokeria. Irrota leivinpaperi varovasti.
Levyn jäähdyttyä levitä hillo tasaisesti levyn päälle ja rullaa tiiviiksi.

Tarjosin kääretortun jälkiruokana perheelle. Lautanen tyhjeni nopeasti, ja "Miksi et ole tehnyt tätä aikaisemmin" olikin mielestäni täysin relevantti kysymys.

Tällä hetkellä ravintolamaailmassa on trendikästä tehdä monimutkaisia ja pieniä herkkupaloja niin alku- kuin pääruoiksikin. Rehellinen ja paksu siivu kääretorttua ei siis ole mitenkään trendien mukaista, mutta ah niin hyvää.
Aikaa seuraavana herkkusuuna annan kuitenkin tässä vinkin tyylitietoiselle: trendikäs kotikokki rullaakin tällä ohjeella pari minikokoista kääretorttua. Torttu leikataan pikkuviipaleiksi, pursotetaan päälle pehmeää moussea ja koristellaan sitruunamelissan lehdellä ja vaikka aprikoosista leikatulla kukkasella, ja täydestä menee.

Kanasalaattia

Minulta kysytään jatkuvasti, kuinka jaksan aina laittaa ruokaa ja kokeilla uusia juttuja. Jotkut tuntuvat luulevan, että virittelen gourmet-herkkuja aina iltaisin ja viikonloppuisin... Kunpa se olisikin totta! Todellisuudessa olen kelpo kotikokki, mutten oikeastaan suuremmin ehdi tai pysty kokeilemaan monimutkaisia erikoisuuksia. Ruuanlaitto tuntuu vaan olevan ainoa harrastukseni.
Uskon lisäaineettomuuteen, luonnollisuuteen ja omaan maustamiseen (en osta koskaan valmiiksi marinoitua ruokaa). Teen yleensä aika samantyyppistä ruokaa, mutta aina välillä kokeilen uutta. Toisaalta kolmen teinipojan äidin on oikeastaan pakko laittaa ruokaa, mieluiten paljon ja nopeasti. Kun saan perheen yhteiseen ruokapöytään, olen tyytyväinen. Tämä tapahtuu onneksi usein - kokkaan lähes joka päivä.

Viime kesän unohtumattomalla amerikanreissulla oli monia kulinaristisia kohokohtia. Yksi pojistani ihastui amerikanemäntämme tekemiin kanasalaattileipiin (Chicken Salad Sandwich). Ne oli tehty kaupasta ostetusta valmiista salaatista.
Kanasalaatti on melko harhaanjohtava nimitys. Se oli herkullista, kermaista mössöä, jota lapattiin leivälle, toinen päälle kanneksi, leivät puoliksi ja pakettiin. Helppoa ja nopeaa!  Autossa mukana kulkeva eväslaukku oli sitten täynnä näitä hyvänmakuisia leipiä, kylmiä juomia ja perunalastuja hellepäivän huikopalaksi.

Poikani sanoi: "Äiti, miksei meillä ole koskaan lounaaksi kanasalaattileipiä?"
Siinä oli sopivasti haastetta!

Onneksi kerään keittokirjoja. Kotoa löytyi Stonewall Kitchen Favorites -kirja, jonka olen aikaisemminkin tässä blogissa esitellyt. Stonewall Kitchen on amerikkalainen herkkusarja, jota saa Ruotsista, mutta ei vielä meiltä (sarja on itse asiassa kotoisin Yorkin kaupungista Mainesta, ajoimme sen pääkonttorin ohi kesämatkallamme). Stonewall Kitchenin omistajat ovat kirjoittaneet kyseisen keittokirjan, josta löytyikin juuri oikeanlainen kanasalaattileivän resepti.

Sitähän piti soveltaa kotoisiin oloihimme, mutta hyvää tuli!

Kanasalaattileivät Minnan tapaan


4 kanan rintaleikettä (paksua, jossa luu mukana)
Suolaa, pippuria kanan maustamiseen (tai mitä haluat)

Paistetaan uunissa n. 200 asteessa kypsiksi. Annetaan jäähtyä.
Vaihtoehtoisesti voit käyttää tähteeksi jäänyttä kanaa tai ostaa kokonaisen grillibroilerin.


1 punasipuli hienoksi hakattuna
kesäsipulia tai purjoa
3 rkl majoneesia
3 rkl luonnonjugurttia
yrttejä (persiljaa, minttua, rucolaa, vesikrassia jne)
suolaa ja pippuria

hyvää leipää
salaatinlehtiä

Hienonna kana mahdollisimman pieneksi, siirrä sekoituskulhoon.  Leikkaa sipulit ja yrtit hienoksi. Itse käytin rucolaa sekä omasta yrttitarhasta löytyvää minttua ja persiljaa.

Kanapalat, purjo, persilja  ja pippuri sulassa sovussa!

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vesikrassia, joka piti hienontaa monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Majoneesi sekoitettiin joukkoon, kunnes seos on tasaisen vihreää. Jätin tämän vaiheen väliin.

Sekoitin kanan, yrtit ja sipulit tasaiseksi mössöksi, lisäsin turkkilaista jugurttia ja lime-basilikamajoneesia, kunnes koostumus oli sopiva. 

Lopputuloksen tulee olla kiinteähköä mössöä, joka ei valu leivän välistä (antamani majoneesin ja jugurtin määrät voivat olla ala- tai yläkanttiin, riippuen kanan määrästä). 

Kanasalaatti on valmis! Lähes yhtä helppoa ja nopeaa kuin kaupasta ostaminen ja vähintään yhtä hyvää kuin se ameriikanherkku.

On tietysti makuasia, tekeekö valmiita leipiä vai antaako lounastajien rakentaa omat leipänsä. Kotioloissa onkin hauska kattaa pöytään täytteeksi sopivia lisukkeita: salaatinlehtiä, tomaattiviipaleita ja vaikka kurkkua. Leivän voisi voidella mangochutneyllä tai hyvällä sinapilla.

Lime-basilikamajoneesi sopi kanasalaattiin erinomaisesti. 

Hyvää ruokahalua!

Messukiireitä

Viime viikonloppuna messuiltiin taas Formassa Helsingissä.

Forma on sisustus- ja huonekalualan ammattilaistapahtuma. Siellä on hauska kokeilla erilaisia ratkaisuja osaston somistukseen. Meillä budjetti pysyy pienenä, joten harrastamme kierrätystä ja kirpputoreja.

Vanha ikkunaruutu löytyi tammikuussa jo edellisille messuille Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta lumeen hautautuneena. Hyvin toimii edelleen. 

Ideanikkarimme Katja löysi kierrätyskeskuksesta vanhan ammeen, jonka hän maalata hurautti spraymaalilla. Ammeen pohjassa olevasta reiästä sai kätevästi vedettyä jouluvalot! Imitoimme vaahtokylpyä pussillisella tyynyntäytettä. Ruusut ja marjat sopivat kosmetiikkatuotteisiimme. Ammeen laidalla olevat limonadit vihjaavat, että vaahtokylvyssä saattaisi viihtyä pidempäänkin.

Kylpytilan suojaava seinämä tehtiin kolmesta lavasta, jotka hiottiin ja petsattiin. Upeat aidot auringonkukat hehkuivat petsattua seinää vasten toiselle käytävälle.

Mrs Bridges-sarjan karamellit ovat nyt ilman keinotekoisia väriaineita. Sarjan tuotteet ovat suosittuja, ei pelkästään viehättävän ulkonäön, vaan myös hyvien, kotoisten makujensa vuoksi. Oikeat omenat toivat sadonkorjuun tunnelmaa.

Satoa on korjattu muuallakin kuin Suomessa! Verigreippiä sisältävät uutuustuotteet saivat seurakseen tietysti muhkeita verigreippejä. Uudessa sarjassa on neljä eri tuoksua, toinen toistaan hurmaavampaa.  Kuvan greippi-roseepippurituotteiden lisäksi valittavana on sinisävyinen mustikka-valkoinen tee, vaalea vanilja-ruskea sokeri sekä vaalean violetti mulperipuu-viikuna. Tuotteet eivät sisällä haitallisia parabeeneja tai sulfaatteja. Nämä Heathcote & Ivoryn tuotteet saadaan meille lokakuussa. 

Ranskalaiset A L'Olivierin hedelmäetikat ovat monikäyttöisiä ja kauniita tuotteita. Kolme uutta makua: viikuna, tomaatti ja mango.

Väriä elämään! Iloinen osastomme oli enimmäkseen aika täynnä kiinnostuneita asiakkaita. Olimme mukana jo yhdeksättä kertaa, nyt meidät tunnetaan. 

Messuilla on oltava aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Ranskalainen A L'Olivier tekee pieniä suloisia hilloja ja erilaisia hunajalaatuja. Omat nimikkokahvimme ja -glögimme herättivät kuitenkin eniten huomiota. Molemmat olivat vielä prototyyppejä - saimme messukävijöiltä erinomaisia parannusehdotuksia ja ideoita, miten kehitämme tuotteita. Glögin tekee meille Kaskein Marja Oy ja se on todella hyvää! Kahvi on eettisesti Keniassa tuotettua, käsin poimittua, ja se tuodaan Suomeen ilman välikäsiä. Maahantuoja on Kikoi Trading.

Glögietiketti oli vasta messuille askarreltu, mutta tämän tyyppinen se tulee olemaan. Laitamme glögin pian tuotantoon, kauppoihin glögi saadaan lokakuun alussa.

Uudet Wheels-autosuklaat ja -keksit herättivät suurta ihastusta! Sarja on erittäin onnistunut sekä ulkonäöltään että mauiltaan. Sarjassa on kolmenlaisia keksejä ja suklaa-pähkinälastuja, sekä kolme hienoa autoaiheista peltirasiaa täynnä herkullista belgialaista suklaata...

Lopuksi kuva iloisesta messutiimistämme, josta yrittäjä sai olla ylpeä! Erinomainen tunnelma, hauskaa ja tuloksellista messutyöskentelyä, uusissa Gift Gourmet-paidoissa...

Forma on kutistunut ja typistynyt, mutta ei se onneksi meitä haitannut. Vaikka näytteilleasettajia oli entistä vähemmän ja kävijöitä samoin, meillä oli kiirettä ja paljon asiakkaita. Myynnillisestikin tavoitteet saavutettiin. Ensi tammikuussa Forma uudistuu, mikä onkin mielestäni välttämätöntä. Tapahtuman suosion väheneminen johtuu varmasti monesta seikasta. Moni iso yritys oli jäänyt pois, koska ei pidä pieniä jälleenmyyjiä riittävän houkuttelevina, tai koska haluaa järjestää mieluummin samaan aikaan omissa tiloissaan myyntinäyttelyn. Onhan messuille osallistuminen kallista ja hieman hankalaakin. Tietysti aina voisi tehdä asiat itselle mukavimmalla ja helpoimmalla tavalla, mutta se ei välttämättä palvele asiakkaita.

Monet saamamme uudet kontaktit ja asiakkaat olivat sellaisia "satunnaisia ohikulkijoita", jotka eivät varmaan olisi jaksaneet tai osanneet Roihupellon varastollemme raahautua, jos se olisi ollut ainoa vaihtoehto.

Henkilökohtaisesti minua harmittaa, että moni pitkään mukana ollut yritys oli nyt poissa, koska olisin halunnut tutustua heidän tuotteisiinsa messujen aikana! Enhän voi mitenkään käydä heidän tiloissaan, jos olen itse messuilla. Pidän myös kollegoiden tapaamista tärkeänä. On hyvä nähdä, mitä uutta muilla herkkukauppiailla on, kuka on uusi yrittäjä ja ketkä eivät enää ole mukana. Lisäksi kaikenlainen verkostoituminen onnistuu erinomaisesti messuilla, ja sille ei ole edes mahdollista laittaa hintaa. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä tällä kertaa lanseeratut kahvi ja glögi, joiden tuottajat, uudet yhteistyökumppanit, ovat Formasta tuttuja. Kahvimaahantuojaan tutustuin vasta viime tammikuun Formassa. Nyt meillä on oma, Minun Afrikkani -kahvi. 

Yrittäjä puhisee jälleen

 Olemme EU:ssa, jossa tavaralla, työvoimalla ja vaikkapa romaneilla on vapaa liikkuvuus. Ainakin työvoima ja romanit kulkevat maasta toiseen. Tulli kuitenkin tutkii pienenkin yrittäjän sisämarkkinakauppaa tarkasti. Olen tietysti Tullin tutkimusten kannalla periaatteessa. On hyvä, että elintarvikkeita tutkitaan, ettei mitään ihmisille vaarallista pääse Suomessa kauppoihin. Siksi esimerkiksi Kiinasta ja muualta EU:n ulkopuolelta tulevia elintarkkeita olisi syytä tutkia huolella ja usein.

 Sisämarkkinakauppa sen sijaan - kaksipiippuinen juttu. Kun EU-säädöksiä tulee noudattaa valmistusmaassa ja tuotteilla pitää olla EU:n mukaiset pakkausmerkinnät vientiä varten, eikö se riitä? Eikö valmistajan toimintaa pidä tutkia omassa maassaan,  ja hyväksyä siten tuote koko EU:n alueelle? Minusta se olisi järkevää ja säästäisi valtavasti resursseja koko EU:n alueella.

Mutta totuus on toinen. Suomen Tulli ratsaa pienyrittäjän pukeutumalla huomioliiveihin ja tulemalla näyttävästi paikalle. Yrittäjä luovuttaa ilmaiseksi Tullin etukäteen ilmoittamia tuotteita viranomaisten tutkimuksia varten. Jostain syystä tietty Tullin laboratorio haluaa esimerkiksi 15 pähkinä-hedelmäpatukkaa jokaista lajia tutkiakseen, onko patukoissa sulfiittia. Toinen laboratorio tarvitsee kuusi patukkaa lisää. Tulli ilmoittaa, mitä he haluavat tutkia ja yrittäjää viedään kuin pässiä narussa. Mitä tapahtuisi, jos sanoisin, etten suostu? En uskalla edes harkita sitä. Itkettää jo pelkkä tuotteiden menetys. Mutta hyvän asian vuoksi...?

Kun raportti tänään saapui, kaikki oli kunnossa. Patukoissa ei ole mitään etsittyjä, kiellettyjä aineosia, ei sulfiittia eikä muutakaan haitallista. Se oli selvää, koska me ostamme elintarvikkeita vain parhailta eurooppalaisilta valmistajilta. Mutta Tullin lasku, 490 euroa tästä lystistä, oli jälleen yksi uusi isku vyön alle. Täysin kohtuuton summa. Patukan kappalehinta on mitätön ja kate pieni. Me olemme minimaalisen pieni yritys, jonka liikevaihtoa saa etsiä mikroskoopilla. Laskin, että saamme tämän tulliepisodin kuoletettua vasta, kun noin puolet koko patukkaerästä on myyty. Me siis myymme ainakin 1600 patukkaa tappiolla, ennen kun alamme tehdä pientä voittoa.

Hauskinta on se, että Tulli halusi myös tutkia hollantilaisia mausteita. Se luvattiin tehdä samaan hintaan, mutta ainakin nyt tullut lasku täysin yksiselitteisesti käsittää vain ja ainoastaan patukat. Onko odotettavissa siis toinen 490 euron lasku?
Tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

En lakkaa hämmästelemästä suomalaista yhteiskuntaa. Yrittäminen on tehty vaikeaksi - ainakin, jos haluaa olla rehellinen, maksaa laskunsa ja veronsa, hoitaa velvoitteensa ja pysyä pois protestilistalta ja ylipäänsä hankaluuksista. Oma pieni yritykseni on hoitanut kaikki maksut ilman maksuhäiriöitä jo vuodesta 1997. En suostu maksamaan pimeitä palkkoja, vaikka moni niitä haluaisi. Kirjaan pienetkin myynnit yrityksen kirjanpitoon ja maksan niistä veron. Kannattaako se? Ehkä ei, mutta haluan toimia oikein, vaikkei se aina tunnu oikeudenmukaiselta. Tiedän, että monikaan ei niin toimi. Eri asteinen talousrikollisuus ja vähintäänkin lievä epärehellisyys ovat maan tapa, ja monen yrittäjän mukaan ainoa tapa toimia, jos haluaa saada perheelle toimeentuloa. Tätä ei kukaan kerro uusyrittäjäilloissa tai Kauppakamaritreffeillä! Kukaan ei myöskään palkitse rehellisyyttä, avoimuutta tai rehtiyttä. Siitä tulee laskuja: verottajalta, tullilta, eläkevakuutusyhtiöltä. Yrittäjä maksaa työntekijälle silloinkin, kun tämä sairastaa kotona, mutta yrittäjälle ei välttämättä tipu penniäkään yrityksen rahoista, jos ajat ovat vaikeat ja laskuja enemmän kuin myyntiä. Sanoinko joku poliitiikko jotakin sellaista, että pienyritykset pyörittävät Suomea?

Ostin keväällä nettikauppaamme etelä-suomalaiselta korumaahantuojalta pienen erän kauniita kiinalaisia koruja. Tulli kuulemma tutkii maahantulleet erät heti, kun kontti satamaan saapuu. Kerran eräässä koruerässä oli ollut mikroskooppisen pieni määrä nikkeliä (0,0x%) lukko-osan sisällä, joka ei ollut kosketuksissa ihoon. Koko erä määrättiin tuhottavaksi. Sitä todistamaan saapui Tullista kolme henkilöä. Maahantuojan varasto sijaitsee yli tunnin matkan päässä Helsingistä. Tullin edustajat valvoivat, että koko koruerä poltettiin tynnyrissä toimitilan pihalla, jonka jälkeen he palasivat Helsinkiin.

Samaan aikaan toisaalla.... Suomalaiset matkustavat paljon Kiinassa. Kaikki Kiinassa käyneet tietävät, että sieltä saa koruja halvalla. Kaikki korut tehdään samoissa tehtaissa, niin vågat, snöt kuin kotimaisetkin "design-korut". Olen itsekin käynyt kerran korutukussa Kantonissa, jossa koruihin tarvittavia osia myytiin massoittain naurettavan halvalla. Olisin halunnut ostaa itselleni yhden korun, minulle tarjottiin kahdenkymmenen jalan kontillista. Ostin korun pikkuliikkeestä, sain sen samalla hinnalla kuin tarvikkeet noin sataan, ja maksoin silti aika vähän.

Entä jos tuotkin mukanasi matkalaukullisen koruja, ja myyt ne tuttavalle, jolla on kiva pikku vaateputiikki? Tänään viimeksi näin sellaisen näyteikkunan. Mallikappaleita, luki ikkunassa. Nämä korut on joku tuonut turistimatkaltaan maahan. Tulli ei ole niitä nähnyt, eikä kukaan ole ottanut nikkelinäytettä. Kukaan ei maksa veroja, mutta asiakas maksaa käyvän hinnan. Mitä jos iholle tulee näppy ja korussa on nikkeliä? Kukaanhan ei ole vastuussa tuotteesta, jota ei ole oikeasti tuotu maahan. Ketä kiinnostaa?

Mutta hei, meidän patukkamme ovat nyt sitten Tullin hyväksymiä. En voi kuin kehottaa lukijaa nauttimaan Eat Natural-patukoista, jotka sisältävät vain luonnollisia ainesosia.

Hummeria...

Suomessa on rapukausi parhaimmillaan. Vadillinen punaisia rapuja runsailla tillikoristeilla kuuluu meillä aina loppukesään ja ystävien kanssa vietettäviin traditioihin.  Mutta vielä ovat ravut saaneet odottaa.

Palataan vielä yhden kerran kesäisen amerikanmatkamme tunnelmiin ja toiseen punaiseen herkkun, hummeriin.

Maine Lobster on käsite, ja sanotaan, että Mainen osavaltiossa on parhaat hummerit. Mainessa hummerin hyvää mainetta hyödynnetään monin tavoin ja useimmista kaupasta löytyy vaikka mitä rekvisiittaa hummerin syönnin vauhdittamiseksi. Tiedä häntä kuinka tarkkaa on Mainen maine, me ainakin vietimme kauniita kesäpäiviä Mainen ja New Hampshiren rajalla ja saimme taivaallisen hyviä hummereita...

Salaisuus oli tuoreus. Porstmouthin satamassa oli pieni hummerikoju, joka myy eläviä hummereita.

Siellä oli eri kokoisia hummereita, jotka uiskentelivat merivesialtaassa. Ensin kysyttiin kokoa. Lisäksi piti valita, ottaako pehmeämpikuorisen (helpompi syödä) vai kovemman (enemmän syötävää). 

Hinta määräytyy aina markkinatilanteen mukaan. Verrattuna ravintolahintoihin itse ostetut hummerit ovat tietysti huomattavasti edullisempia. Lisäksi hintataso vaihtelee todella paljon vuosittain: kaksi vuotta sitten hummerit olivat huippukalliita, mutta viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa niiden kysyntä romahti, ja hummeri oli broileria edullisempaa. Tänä vuonna oltiin jossakin puolivälissä.

Hummerit pakataan ronskisti ruskeaan paperipussiin ja ne kiikutetaan nopeasti kotiin illallista odottamaan.

Kotona hummerit sitten laitetaan kiehuvaan veteen. On erittäin tärkeää, että vesi todella kiehuu, jotta hummerit kuolevat nopeasti. Urbaanina ihmisenä hieman vierastan ajatusta elävän olennon hankkimista ravinnoksi, mutta kokenut hummerinkeittäjä Bill laittoi mukisematta hummerit kattilaan ja keitti niitä noin 20 minuuttia. Kattilan vieressä on jo voisula valmiina.

Valmis, herkullinen hummeri lautasella, voisulaa ja muutama hassu papu (pakko olla pikkuisen vihreää!). Hummerin syöminen on huomattavasti helpompaa ja palkitsevampaa kuin rapujen nauttiminen, mutta työkaluja ja taitoa tarvitaan siinäkin. Opetus: vaikka kovakuorisessa on enemmän syötävää, pehmeäkuorinen on silti parempi, koska kova kuori on todella kova! Onneksi meillä oli näppärät hummerisakset. 

Hummeri on erittäin herkullista ja sen lisukkeeksi riittää todella voisula. Usein lisukkeena tarjotaan maissintähkiä. Meillä oli tarjolla myös porsaan sisäfilettä ja salaattia. 

Toinen hyvä tapa nauttia hummereita on tilata ravintolassa Lobster Roll: sämpylä, jonka välissä on hummeria. Edullisempi, mehukas ja maukas lounasherkku! 

Tunnelma vaatii vielä Uudelle Englannille tyypillisen kuvan, vanhan majakan. Tämä majakka on Nubble Lighthouse, Yorkista, Mainesta, joka on varoittanut merenkulkijoita jo vuodesta 1879. Vanhoja majakoita on kaikkialla Uudessa Englannissa. Niiden kiehtovat tarinat ja ankara historia ja toisaalta suussasulavat meren antimet ovat oleellinen osa merellistä itärannikkoa. 

Mielestämme suomalainen matkailija istuu Uuden Englannin maisemiin loistavasti, enkä usko, että tämäkään visiittimme jäi viimeiseksi. 

Lisää Amerikan tunnelmia

Kai se on niin, että kun on ruoka-alalla ja muutenkin innostunut ruoasta ja juomista, ei koskaan osaa lomallakaan olla tutkimatta kauppojen hyllyjä, ravintoloiden ruokalistoja ja kirjakauppojen keittokirjavalikoimia. 

Kauniita annoksia tekee mieli valokuvata ja monta mukavaa pientä purkkia löytää tiensä kotiin. 

Jos, hyvä lukijani, satut suunnittelemaan matkaa USA:n itärannikolle, saatat ilahtua näistä kohteista yhtä paljon kuin mekin.

Mediterraneo-ravintolaa suositteli paikallinen herrasmies. Osoitteeksi riittää Federal Hill, Providence, Rhode Island. 

Kuuma kesäpäivä, kukaan ei voi istua terassilla, ei edes hellettä rakastava suomalaisturisti. Ravintolassa on käynyt monenlaisia julkkiksia ja eteisessä on heistä valokuvia. Aterian päätteeksi tarjottiin lasilliset kylmää limoncelloa, ja poislähtiessä henkilökunta kuori vimmatusti sitruunoita uutta satsia varten. Providence on seitsemälle kukkulalle rakennettu kaupunki, jossa historia on vahvasti läsnä.

Martha's Vineyard on saari Cape Codin edustalla, lähellä Bostonia. Se on Massachusettsin osavaltiota ja tunnettu lomasaari, jossa viihtyvät niin silmäätekevät poliitikot, miljonäärit kuin monet tuikitavalliset amerikkalaiset. Eurooppalaisia emme juuri kohdanneet. Kaunis, upea saari, jossa on loistavat pyöräilyreitit, hienot uimarannat ja uskomattoman hyvä ruoka. 

Tämä annos on kampasimpukoita ja jokirapuja pastan kera. Yksinkertainen, suussasulava annos, joka oli lounaslistalta ja edullinenkin, silti yksi matkan herkullisimmista ruoista. 

Seafood Shanty-ravintolan valitsimme, koska siellä oli iso aurinkoinen terassi, josta oli näköala kalastaja-aluksiin ja lauttaan, jota pitkin pääsee luonnonkauniille Chappaquiddic-saarelle. 

Ruoka oli niin hyvää, että tulimme seuraavanakin päivänä samaan paikkaan syömään. 

Asuimme viehättävässä Ahley Inn-nimisessä majatalossa, joka on vanha merikapteenin talo aivan Egdartownin keskustassa. Sijainti ei olisi parempi voinut olla. 

Paikan omistajat ovat ystävällisiä ja avuliaita, ja puitteet olivat viehättävän vanhanaikaiset. Pyörävuokraamoja on paljon ja pyörätiet ovat hyviä. Hyvän fillarin sai 25 dollarilla vuorokaudeksi.

Ahsley Innin aamiaiset olivat kotonatehtyjä ja herkullisia. Muffinsseja ja skonsseja oli vapaasti saatavilla, lisäksi sai tilata vaikka kuvan annoksen, jossa oli itsetehtyä granolaa, tuoreita marjoja ja luonnonjugurttia. Patio oli varjoisalla sivupihalla, jossa oli miellyttävä juoda kuppi kahvia ja suunnitella päivän ohjelmaa.

Oak Bluffs on toinen, isohko kaupunki Martha's Vineyard-saarella, jossa vietimme aikaa ennen takaisin mantereelle menoa. Viehättäviä kauppoja ja kauniita kylttejä!

Saarelta ei löydä ketjuravintoloita tai -kauppoja. Pienet liikkeet ovat yrittäjävetoisia ja monessa ravintolassa on ulkomaalaisia harjoittelijoita. Ilmapiiri on kansainvälinen ja persoonallinen.

New Hampshire on mukava osavaltio: siellä ei ole lainkaan Sales Taxia eli arvonlisäveroa. Muissa osavaltioissa hintaan lisätään vero, joka yleensä on noin 10% molemmin puolin. New Hampshiren tunnuslause Live Free or Die on dramaattisuudessaan aika konkreettinen ja aiheuttanut erikoisia toimenpiteitä ja lakeja (mm turvavyöpakko tuli voimaan vasta aivan äskettäin). 

New Hampshire on tunnettu järvistään ja korkeista vuoristaan. Ajelu järvialueella oli tutunoloinen, maisema muistutti suomalaista maisemaa, etenkin kun juuri silloin alkoi sataa. Poikkesimme sadetta pitämään tähän pieneen kyläkauppaan, Country Store, ja joka myi melkein mitä vaan. 

Kaupan karkkivalikoimaan kuuluivat myös Pandan lakut.

Mainen osavaltio on suuri ja ulottuu kauas pohjoiseen. Poikkesimme monessa mielenkiintoisessa kohteessa rannikolla. Kennebunkport on pieni kylä, jossa eläkepäiviään viettää entinen presidentti George Bush vanhempi. 

Tämä mukava kahvila on historiallisen pikkukylän pääkadun varrella. 

Maineensa veroinen osavaltio. 

Kennebunkportissa on yksi hauska herkkukauppa, Flaming Gourmet, jossa on erinomainen valikoima herkkuja. Paikkakunnan poliittinen linkki on ehkä vaikuttanut myös tämän hyllyn valikoimaan, vaikka liike mainostaakin olevansa erikoistunut kaikenlaisiin tulisiin kastikkeisiin. 

Kahdessa viikossa ehdittiin kiertää monta muutakin paikkaa. Hyviä ravintoloita, loistavia kohteita. Aika monessa paikassa olisi kiva viipyä pidempään. Ehkä seuraavalla kerralla?