Aiemmin tällä viikolla sain tehtäväksi listata
yrittäjyyden plussat ja miinukset.
Plussapuolelle tuli ainakin
mahdollisuus toteuttaa omia ideoitani,
luovuus sekä
ajankäytöllinen vapaus. Miinuksiin kirjasin muun muassa
tulevan eläkkeen pienuuden,
ison työmäärän, yksin tehtävät päätökset sekä
vastuun ihan kaikesta.
Millaista se on, yrittäjänä vastata kaikesta? Tai millä tavalla luovuutta ja omia ideoita saa toteuttaa?
Tällainen oli tänään tämän
yrittäjän päivä.
Ihan ensin: pidän tärkeänä sitä, että lahjapalvelutoimintani on täysin luottamuksellista. Minulla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Nyt kuitenkin poikkeuksellisesti kerron yhdestä tapauksesta, ja paljastan hieman yksityiskohtiakin, koska ilman niitä tarina ei avaudu. Mielestäni kuitenkaan vastaanottajan tiedot eivät tästä paljastu. Lahjan tilaajasta minulla ei edes ole tietoa.
Tämä päivä alkoi oikeastaan jo viime sunnuntaina. Sain silloin amerikkalaiselta yhteistyökumppaniltani herkkukoritilauksen, joka olisi pitänyt toimittaa Naantalin öljynjalostamoon maanantaina, eli jo seuraavaksi päiväksi.
Yhteistyökumppani on "herkkukorien Interflora", eli kun joku mistä päin maailmaa tahansa tilaa heiltä herkkukorin Suomeen, tilaus ohjautuu minun yritykselleni. Nämä ovat kivoja lahjoja tehdä, koska ne voivat olla hyvinkin erilaisia kuin omani (
luovuus).
Niin oli nytkin. Saajalle tilattu lahja poikkesi täysin yritykseni valikoimasta, mutta sitä tehdään, mitä asiakas tilaa. Yritykseni ei myöskään ole "auki" sunnuntaisin, mutta yrittäjähän on aina koneella (
ajankäytöllinen vapaus, iso työmäärä), joten vastasin Amerikkaan, että lahja onnistuu, mutta se voidaan toimittaa vasta keskiviikkona.
Tähän suostuttiin.
Maanantaina tuli pyyntö, että lahja toimitettaisiinkin Turkuun. Lisäksi ilmoitettiin, että varsinainen vastaanottaja on paikalla vain aikaisin aamulla tai illalla. Minä puolestani ilmoitin, ettei tällaisina aikoina ole mahdollista toimittaa lahjaa. Mutta eipä hätää, tämä ei kuulemma haittaisi, koska paikalla olisi kuitenkin joku päiväsaikaan.
Asia kunnossa.
Tiistaina tein useita herkkukoreja, työlistalla oli myös tämä lahja. Koska tilatut tuotteet eivät kuulu omaan valikoimaan, piti mennä ostoksille. Laskin tarkkaan, että melko tiukka budjetti riittäisi, mutta vastaisi kuitenkin tilausta. Aikaa meni, mutta olin tyytyväinen.
Seuraavaksi piti tehdä postiin osoitekortti. Katsoin saamaani Turun osoitetta, joka olikin puutteellinen. Jälleen viestiteltiin Amerikkaan ja ihmeteltiin osoitetta. Aikaa kului, enkä ehtinyt saada pakettia ajoissa postiin, että se ehtisi sovitusti seuraavaksi päiväksi perille.
Osoite jäi epäselväksi.
Kalenterini on juuri nyt ihan täysi. Minulla oli kuitenkin tarkoitus käydä tässä kuussa koritoimittajani JK Alhon luona Liedossa Turun lähellä hakemassa loput tilaamistani koreista. Kun katsoin eilen kalenteria, juuri tämä keskiviikkopäivä oli kuukauden ainoa päivä, jolloin on edes teoriassa mahdollista ajaa Lietoon. Päätin siis eilen lähteä tänään Lietoon ja vielä Turkuun viemään korin. Hyvä suunnitelma
(luovuus, yksin tehtävä päätös, vastuu kaikesta).
Ajattelin selvittää perillä osoitteen, koska googlattuani uskoin, että löydän vastaanottajan kyllä näillä puutteellisillakin tiedoilla
(luovuus).
Nyt vihdoin siis päästään tähän päivään. Aamiaisen jälkeen yritin saada lahjan vastaanottajaa kiinni. Kun se ei onnistunut, lähetin tekstiviestin, jossa kysyin, voinko viedä iltapäivällä herkkukorin annettuun osoitteeseen.
Vielä ehdin hoitaa vähän tulevan lahjakauden asioita, verkkokauppaa, sähköposteja ja muuta ennen kuin lähdin ajamaan kohti Lietoa
(iso työmäärä).
Perillä odotti aina hymyileväinen ja superystävällinen Juwati Alho, jolta olen ostanut indonesialaisia, käsinpunottuja koreja jo kymmenen vuoden ajan. Juwati työllistää entisen kotikylänsä naisia, jotka koreja myymällä ovat saaneet omaa elämänsä kohennettua ja lapsensa kouluun. Kylä on köyhä eikä naisilla ole muuta työmahdollisuutta. Kun asiakkaani ostavat yritykseltäni herkkukorin, jossa on indonesialainen kori, osa hinnasta on jo auttanut jonkun äidin ja lapsen elämää eteenpäin. On hienoa olla osa tällaista hyväntekemistä! Juwati on todella sisukas ja yritteliäs, ja puhuu erinomaista suomea.

Juwatilla on jo uusi bisnesidea, mutta vielä on koreja riittänyt, nytkin sain autokuormallisen mukaani.
Myös kyydissä oleva herkkukori oli tehty JK Alhon koriin.
Liedosta auton nokka suuntasikin suoraan kohti Turkua ja herkkukorin päätepistettä.
Herkkukorin vastaanottaja ei tosin ollut vastannut tekstariin, eikä hän vastannut edelleen puhelimeenkaan.
Osoitteessa, jonne lahja piti toimittaa, oli pankki. Sinne lahja ei kuitenkaan ollut menossa.
Pankista neuvottiin, että kysymäni osoite saattaisi olla pankin
lähellä oleva rakennus, joka on kylläkin eri kadulla.
Olipa helppoa, ajattelin, kun alaovikin oli auki, ja saamieni tietojen mukainen ovi yllättäen löytyi. Osoite oli siis kuitenkin oikein, vaikka siis tavallaan olikin väärä, mutta siis pienellä vaivalla löydettävissä.
(Tässä kohdassa kuuluu pohtia hetken, mitä postipoika olisi tehnyt. Jos siis paketti olisi ehtinyt lähteä suunnitellusti pikapostipakettina.)
Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, paikassa ei ollut ketään. Palasin autoon.
Koria ei voinut jättää minnekään.
Lounasaikakin oli mennyt, mutta en ehtinyt miettiä ruokaa. Olin vähän haaveillut lounaasta Aurajoen rannalla jossakin kivassa paikassa, mutta nyt piti miettiä seuraavaa siirtoa
(vastuu ihan kaikesta).
Viesti Amerikkaan: mitä teen? Ehkä pitäisi kuitenkin ajaa öljynjalostamoon lahjaa viemään?
Yleensä vastaus tulee heti, nyt ei, joten päätin toimia (y
ksin tehtävät päätökset, vastuu ihan kaikesta).
Tunnin verran istuin autossa selvittämässä, minne herkkukorin voi jättää
(iso työmäärä) - lopulta puhelimen päähän osui oikea henkilö ja lähdin ajamaan Naantalin öljynjalostamoon. Olisin ehkä voinut vain ajaa sinne, mutta tässä työssä olen oppinut, että kannattaa varmistaa asiat puhelimitse ensin.
Jätin herkkukorin ja asiani oli hoidettu. Kaksi tuntia aikaisemmin olin turhaan soitellut ovikelloa Turussa.
Sen jälkeen ensimmäistä kertaa vedin henkeä.
Olin nälkäinen. Aikaa tähän suhteellisen edulliseen lahjaan oli mennyt ihan liikaa (
iso työmäärä). Mietin, onko tässä hommassa mitään järkeä. Ei siltä vaikuta! Yritystäni ja samalla minua kiitellään
poikkeuksellisesta palvelualttiudesta ja
pitkälle viedystä asiakaspalvelusta - mutta eikö tämä mennyt aivan liian pitkälle? Kuinka pitkälle ns. normiyrittäjä on valmis menemään asiakkaan tilauksen toteuttamiseksi? Tekisikö kukaan muu tällaista, mitä itse olin tehnyt? Etenkin kun juuri tässä tapauksessa siitä saatava tuottokaan ei ole kovinkaan hyvä. Olenko vain kertakaikkisen tyhmä ihminen? Ei ihme, ettei tällä alalla juurikaan ole kilpailua.
Sitten katsoin Juwatin koreja täynnä olevaa autoani. Niiden takia olin liikkeellä, eikö? Ja ne pienet lapset Indonesiassa pääsivät kouluun, kun nämä korit saatiin Suomeen ja edelleen meidän asiakkaille. Jokaiseen koriin pakataan jotain kivaa jollekin erityiselle, joka siitä sitten iloitsee.
Hmm. Palveluyrityshän tämä on. Katso kokonaisuutta! Eiköhän tämäkin äsken viety kori tuo iloa saajalleen.
Öljynjalostamosta pois ajessani havaitsin, että aurinkohan paistoi lämpimästi. Kaunis ilma! Kello oli jo melkein neljä iltapäivällä, nyt olisi mahdollisuus taukoon. Naantalin vanhakaupunki olisi melko lähellä. Siellä en ole käynyt pitkään aikaan.
Ratin kääntyessä kohti Naantalia pohdin, että jos olisin vaikka valtion virkamies, olisin jo päässyt töistä. Ja tavallaan minäkin pääsin, kun sain tuon asiani toimitettua. En vaan ollut lähelläkään kotia.
Siinä vaiheessa, kun virkamies olisi ehkä vielä bussissa kohti kotia, tai kehäykkösen ruuhkassa, minä parkkeerasin Naantalin kauniiseen satamaan
(ajankäytöllinen vapaus).

Virkamies oli varmaan ollut lounaalla muiden virkamiesten kanssa, ja juonut kenties kaffetkin töissä. Ehkä virkamies ei olisi vielä kovin nälkäinen. Minä en ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen.
Silti huomasin ensin vain upean maiseman ja kauniita kukkia kaikkialla, enkä hetkeen muistanut olevani nälkäinen.

Ukomaisia turisteja oli siellä täällä, mutta muuten paikka oli ihan hiljainen.
Vanhakaupunki on viehättävä ja kutsuisi tutustumaan jokaisen kauniin puuoven takaa löytyvään kahvilaan, puotiin tai galleriaan.

Mutta moni liike oli jo näin syyskuussa kiinni, tai aukeaa vasta huomenna viikonlopuksi.

Yhtäkkiä olin aivan eri maailmassa. Kiireinen yrittäjä, joka hetkeä aikaisemmin ruoski itseään ja mietti tämänpäiväisen toimituksen järkevyyttä, kadehtien jo virkamiehiäkin, kaivoi innoissaan puhelimen ja kuvasi kaunista vanhaakaupunkia.

Naantali on saanut kaupunkioikeudet jo vuonna 1443. Vanhimmat rakennukset tai niiden osat ovat 1700-luvulta. Monia taloja on eri aikoina jatkettu, ja niissä näkyvätkin eri tyylit ja aikakaudet selvästi. Vanhojen talon tunnelman aistii ja se vie mukanaan.

Sitten tulin tällaisen tyypin kohdalle. Tässä koirassa oli jotain koskettavaa. Se näytti vähän samalta kuin tämän yrittäjän ajatukset tänään. Puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Koirakin näyttää pohtivan, onko tässä touhussa kuules mitään järkeä. Kuvan otettuani se murisi ja haukkui minulle. Somevahtikoira. Ymmärrän häntä.
Julkaisen silti hänen kuvansa, luvatta. Uskon, että hän ei lopulta pahastu.
Kiva ruokapaikka löytyi osoitteesta Alikatu 9,
Hasta la Pasta.

Se on auki ympäri vuoden, ja tiskin takana hääri mukavia ja pirteitä nuoria ihmisiä.
Paikka on täynnä pieniä kivoja yksityiskohtia.
Yrittäjä palkitsi itsensä suurella vuohenjuustosalaatilla ja lasillisella kylmää valkoviiniä. Olipa hyvää!

Erityismaininta itsetehdystä aiolista, jota sai kauhoa vapaasti kulhosta erinomaisen leivän kanssa nautittavaksi.
Kakkuvitriinissä oli houkuttelevasti järjettömän ihanan näköisiä kakkuja, mutta minä otin vain latten pahvikuppiin ja jatkoin satamaan.

Kotimatka oli vielä edessä, mutta halusin vielä sieluuni hieman tätä kauneutta, joka itse asiassa vähän yllättäen tuli kohdalleni. En ollut aikonut tänne tulla, mutta täällä nyt olin
(ajankäytöllinen vapaus).
Miten ihana ilma! Merta, aurinkoa, raikasta ilmaa - tätä rakastan.

Syksyhän on oikeasti jo täällä ja talvi väistämättä edessä, mutta tänään Naantalissa se ei tuntunut todelliselta. Lämpöä oli 20 astetta ja se lämmitti sielua vielä enemmän kuin vaikkapa kasvojani.
Kävelin vielä kirkolle. Naantali on aikoinaan perustettu Birgittalaisluostarin vuoksi, palvelemaan matkailijoiden ja luostarin asukkaiden tarpeita, ja tämä kirkko on ainoa luostarista säilynyt osa. Se on rakennettu arviolta 1480-1500.

Naantalin aurinko vei yrittäjän päivästä ärtymyksen. Jos en olisi päättänyt lähteä tänään Turkuun, en olisi koskaan päätynyt Naantaliin. Jos en olisi tullut Naantaliin, en olisi nähnyt kesän viimeisessä auringossa kylpevää merta, huolettomalta vielä vaikuttavaa venesatamaa ja kirkon kellotornissa lenteleviä naakkoja. Tai sitä myrtynyttä koiraa. Lyhyt visiitti, mutta mitä siltä sainkaan!
Kun virkamies olisi jo käymässä kenties iltatoimille, minä vasta ajoin kotipihaan. Autoa en jaksanut tyhjentää.
Tällainen oli tänään yrittäjän päivä, eikä se oikeastaan ollut kovin poikkeuksellinen. Omiin päiviini yleensä liittyy niin iloa ja harmia kuin plussia ja miinuksiakin, kuten tänäänkin. Mukavia kohtaamisia, pitkäaikaisia ystävyyksiksi muuttuneita liikesuhteita ja uusia tuttavuuksia. Haasteellisia hankaluuksia. Ajankäytön ongelmia, mutta myös sitä aikataulujen väljyyttä. Raskasta vastuuta ja riehakasta vapautta. Loputonta kyllästymistä, väsymistä taloudelliseen epävarmuuteen, kauhua tulevan eläkkeen pienuudesta. Usein myös uuden luomisen innostusta ja inspiraatiota. Hyvin tehdyn työn tuomaa tyydytystä. Nöyryyttä kiitosten edessä, iloa asiakkaiden hyvien hetkien jakamisesta.
Ja pisteenä iin päällä, ihan niinä parhaina päivinä: muutamia kuin salaa varastettuja hetkiä auringossa, arjen kauneutta ja hyvää ruokaa.