tiistai, 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivä on kiireisen joulukuun varma vapaapäivä, jota olemme vuosia viettäneet tismalleen samalla tavalla.  Mitäs sitä hyvää traditiota muuttamaan!

Päivän menu sisältää jonkun alkupalan, useimmiten kalaa tai hanhenmaksaa. Oman yrityksen herkuista valitsin marc de champagnella maustettua ankanmaksapasteijaa englantilaisten porcinikeksien kera. Juhlan kunniaksi nautittiin tietysti samppanjaa. Pääruoaksi itsenäisyyspäivänä nautitaan aina Marsalkka Mannerheimin lempiruokaa Vorschmackia uuniperunoiden ja klassisten lisukkeiden smetanan, suolakurkun, hillosipulin ja etikkapunajuurten kanssa.
Kynttilöitä, Sibeliusta ja henkevää keskustelua - miten mukavaa onkaan, kun lapset ovat jo melkein aikuisia ja heidän kanssaan voi istua pitkään ruokapöydässä nauttien ruoasta ja yhdessäolosta!

Jälkiruokana meillä on aina mustikkahyytelökakkua. Sen kanssa maistuu kahvi tai hyvä tee.
Tätä samaa kakkua teen usein myös jouluksi mansikkaversiona.



Mustikkahyytelökakku


n. 170-200g keksejä (kaura, digestive, wilhelmina tms)
50 g voita sulatettuna

TÄYTE:
2 dl maitorahkaa
4 dl turkkilaista jugurttia
2 dl kermaviiliä
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
0,5 dl kuumaa vettä

PÄÄLLE:

3-4 dl pakastemustikoita
1/2 dl sokeria
1,5 dl vettä
3 liivatelehteä

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna keksit pohjaa varten, sekoita voisula joukkoon. Painele keksimuroseos vuoan pohjalle. Paista viitisen minuuttia uunissa n. 175 asteessa.

TÄYTE:
Sekoita rahka, jogurtti ja kermaviili keskenään. Mausta sokerilla ja vaniljalla.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti. Pusertele vesi pois ja liota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

KAKUN PÄÄLLE:
Levitä jäiset mustikat kakun päälle, kun täyte on jo hyytynyt.
Sekoita sokeri ja 1 dl vettä keskenään, kunnes sokeri on täysin liuennut.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti ja pusertele niistä sitten vesi pois. Kuumenna 0,5 dl vettä ja sekoita liivatteet siihen. Sekoita liivate sokeriveden joukkoon. Kaada sokerivesi-liivateliuos marjojen päälle. Jäiset marjat hyydyttävät nopeasti.

Kakku pitää vielä jäähdyttää jääkaapissa, mielellään seuraavaan päivään, mutta ainakin pari tuntia.
Irrota vuoan reunat, kun kakku on täysin hyytynyt.


Käytin pohjassa Dolcetti-sarjan vanilja-saksanpähkinäkeksejä ja ne sopivat erittäin hyvin.

Itsenäisyyspäivänä on syytä muistaa, miten hienoa on elää vapaassa maassa. Olemme velkaa niin paljon sodan kokeneille sukupolville ja niille, jotka taistelivat itsenäisyyden puolesta. Moni itsestäänselvyytenä pitämämme asia on ollut valtavien uhrausten ja suunnattoman työn tulosta.
Vanha perinne laittaa kaksi kynttilää ikkunalle säilytetään seuraaville sukupolville. Se oli aikanaan salainen turvakoodi: kansalaissodan aikaan kaksi kynttilää talon ikkunalla oli itsenäisyyden puolesta taisteleville merkki siitä, että talon asukkaat ovat samalla asialla, joten sellaisesta talosta saattoi pyytää turvapaikkaa. Kaksi kynttilää voisi symboloida edelleenkin sitä, että hyvän asian puolesta voi, kannattaa ja pitääkin ottaa riskejä, ja että rauhan puolesta tulee taistella.
Vaikka sodista on jo vuosikymmeniä, rauhaa pitää edelleen tavoitella omassa elämässä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

0 kommenttia: