lauantai 18. helmikuuta 2017

4 x hampurilainen

Ensin kysymys: ovatko hampurilainen ja burger sama asia? Hampurilainen on toki suomea, mutta jotenkin tuntuu siltä, että käsitteenä hampurilainen olisi pikaruokaa, ja burger gourmetia. Otsikossa siis olisi pitänyt lukea ehkä burger, niistä nyt tässä kuitenkin on kyse.
Kun kaikki kolme lastani asuivat vielä kotona, ja grillasin (kesäkaudella) joka päivä, tein usein heille hampurilaisia. Kunnon pihvi, hyvä sämpylä ja sopivat lisukkeet tekevät tästä sinänsä yksinkertaisesta ruoasta huippuhyvän. Kun jengiä oli paikalla enemmän, sai helposti ruokittua isonkin joukon ja kaikki saivat koota haluamansa version. Kasvisburgereitakin olen kokeillut hyvällä menestyksellä. 
Nyt olen lyhyenä aikana syönyt kolmessa eri ravintolassa erinomaisia ja kunnianhimoisia burgereita, ja tässä niistä pieni kooste, mukana yksi vanhempikin tuttavuus.

Friends & Brgrs
Kotisivullaan Friends & Brgrs kertoo leipovansa sämpylät ja jauhavansa jauhelihan itse ja kypsentävänsä ransakalaiset triple cooked -menetelmällä (ilmeisesti kolmeen kertaan?). Se kuulostaa hyvältä! 
Ravintola on hyvällä paikalla Aikatalossa Helsingin ydinkeskustassa (Friends&Brgrs on myös Tampereella, Oulussa, ja Pietarsaaressa). Kiireinen lounasaika aikaansai massiivisen jonon, mutta kuulemma jonoa on muunakin aikana. Ensin jonotetaan kassalle, jossa tilataan ja saadaan piippari mukaan, ja sitten etsitään vapaata pöytää. Se järjestyi nopeammin. Piippari hälyttää, kun burgerit voi noutaa tiskiltä. Odotimme yli tunnin annoksia, eli normilounastunnin puitteissa tämä ateria ei mennyt. Mutta itse hampurilainen (Classic Burger) oli odotuksen arvoinen, tykkäsin leivästä, pihvi oli mehevä ja kokonaisuus erinomainen. Paikka on vähän levoton, eikä tee mieli jäädä, pöytä pitää luovuttaa seuraavalle. 

Naughty Brgr
Tod Chef-kokki Akseli Herlevi on perustanut Naughty Brgr -ravintolan, joka toimii Helsingissä ja Tampereella. Helsingin ravintola on Lönnrotinkadulla ja huomattavasti viihtyisämpi kuin Aikatalon Friends&Brgrs-paikka, mutta konsepti onkin täällä eri, voi istua vähän pidempään, kiirettä ei ole.  Perjantai-illasta huolimatta jonoa ei ollut, paikka oli kylläkin lähestulkoon täysi. 
Muuten homma toimii samalla tavalla: tilaus kassalta, piippari, odotus ja oman annoksen nouto. 
Tilasin NYC Cheese Burgerin, joka oli huippuhyvä. Plussaa bataattiranskalaisista. Kuva on huono, mutta tykkäsin taas leivästä ja mehukkaasta pihvistä. 

Vaikea sanoa kumpi näistä kahdesta burgerista olisi parempi,  molemmat olivat erinomaisia, mutta paikkana Naughty Brgr on huomattavasti kivempi. Perheessäkin mielipiteet jakaantuvat: yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, eli äänet menevät tasan. Palvelu oli molemmissa ystävällistä ja iloista. 

Kaksi ensimmäistä olivat uusia tuttavuuksia, mutta jo moneen kertaan hyväksi koettu burgerpaikka löytyy Herttoniemen metroasemaa vastapäätä.

Treffipub
Treffipub on entinen peruslähiöpub, jonka keittiö koki muodonmuutoksen ja tarjoaa nyt superhyvää ruokaa. Sijainti metroasemaa vastapäätä on hyvä, ja paikalla on usein muitakin kuin itähelsinkiläisiä. Viikonlopun brunssit ovat tosi suosittuja ja perjantaisin on lounaaksi burger-buffet, nälkäiselle hampparinystävälle suorastaan pakollinen kokemus. Treffipubissa hampurilaispihvit paistetaan puuhiiligrillillä, mikä antaa niille erityisen hyvän maun. Kuvassa on erään kerran vegeburger bataattiranskalaisilla, joka oli todella maukas kokonaisuus. Pihviversio on myös erinomainen. Kilpailee täysin kahden edellisen kanssa, sillä erotuksella, että Treffipubissa palvelee henkilökunta, eikä annoksia tarvitse itse hakea. Itse ravintola ei ole kovin erikoinen sisustukseltaan, vanhan pubin hämärää tunnelmaa ja sisustusta ei ole muutettu, hävitetty, tai uudistettu. Se sopii sinänsä itähelsinkiläiseen ei-hienostelevaan tyyliin, mutta ei ehkä toimi "punavuorelaiselle hipsterille"? Paitsi tietenkin lähiökulttuurikokemuksena, jossa gourmet kohtaa lähiöpubin. Ruoka on erittäin hyvää ja palvelu ripeää ja ystävällistä. 


Neljäs burger nautittiinkin Turussa. 

Lone Star
Paikka oli itselleni uusi, mutta poikani tiesi paikan ja päädyimme sinne siksi.
Lone Star sijaitsee Humalistonkadulla ja kotisivun mukaan on myös night club, vaikka alkuillasta vaikutti enemmänkin tavalliselta suomalaiselta jenkkityyliseltä bbq-ravintolalta.
 Astuessamme sisään nenään tulvahti ihana tuoksu: pihvit grillataan avotulella ja sehän on aivan loistavaa. Tilasin huumaavasta tuoksusta huolimatta veggie burgerin, jossa oli punajuuripihvi, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa. Tämä oli erittäin hyvä. Lone Star on perinteinen ravintola, saat istua pöydässä ja tarjoilija ottaa tilauksen ja tuo annoksen. Leipä ei täällä ollut yhtä hyvää kuin Helsingin paikoissa, muuten ei mitään huomauttamista. 

Kohtahan tässä on taas kesä ja pääsee itse grillailemaan. Sitä odotellessa täytyy nauttia ravintolatarjonnasta, vaihtoehtojahan onneksi on.

Loppuun fiiliskuva Turusta Aurajoen rannalta, huikaiseva auringonlasku on kuvattu puhelimella ja ilman filtteriä.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Luksus-pizzaperjantai

Perjantaina kiireisen viikon päätteeksi oli viinimaahantuojan proseccoperjantai-tilaisuus, missä oli  tarjolla ihanaa proseccoa ja superhyvää pizzaa.

Tilaisuuden järjestänyt Collaboratorio on varsinaisesti arkkitehtitoimisto, mutta tuo myös maahan persoonallisia viinejä Italiasta, joista osaa saa jo ainakin Alkon tilausvalikoimasta ja joistakin Helsingin keskustan Alkoista.

Paikalla oli kaksi proseccotuottajaa Veneton alueelta, josta prosecco tulee, Col del Lupo ja PDC. On aina upeaa kuulla tuottajan itsensä kertovan viineistään, kukapa niistä paremmin osaisikaan kertoa.
Kuten samppanjaksi saa kutsua vain Champagnen alueella Ranskassa tuotettua kuohuviiniä, prosecconkin alue on tarkkaan rajattu Veneton ja Friuli Venezia Giulian maakuntiin. Proseccon laatuluokituskin menee käytännössä alueittain. Opimme, että proseccoa on monenlaista, on halpaa ("Fiat"), on keskitasoa ja superlaadukasta ("Ferrari"), ja tätä jälkimmäistä oli nyt tarjolla.
Saimme maistaa hyvin erilaisia Glera-rypäleistä valmistettuja proseccoja ja yksi niistä nousi omaksi suosikikseni, PDC Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut, jonka hinta Alkossa on lähes 40€, eli samppanjan tasoa. Se kertoo myös laadusta. Tämä viini on tehty mahdollisimman luonnonmukaisesti ja siinä on hyvin vähän sulfiitteja. Maku oli hyvä ja täyteläinen, tuoksu hedelmäinen ja viini kehittyi hienosti lasissa. Toinen, josta pidin paljon, oli toisen tuottajan hieman samea Col Fondo. Se valmistetaan muuten samppanjamenetelmällä, mutta sakkaa ei poisteta, vaan se jätetään viiniin. Erikoista, mutta erinomaista. Tätä viiniä odotellaan tilausvalikoimaan vielä.

Herkulliset pizzat tulivat Pjazzasta, jonka edustaja kertoi taikinan nousevan 72 tuntia aitoitalialaiseen tapaan, ja heidän pizzansa olevan roomalaistyylisen ohutta ja rapeaa. Erittäin hyvää, juuri sellaista mistä itse pidän. Ravintolassa käytettävät raaka-aineet ovat italialaisia ja kokit ovat tulleet hekin Italiasta.

Italialaisten viinituottajien mukaan prosecco on juuri oikea juoma pizzan kanssa, ja erityisesti tuo samea Col Fondo. Tämä väite oikeaksi todettiin.

Yksi maistelluista proseccoista oli makeampi, ja sen kanssa saimme cantucceja.

En oikein itse välitä makeammista kuohuviineistä, mutta cantuccin kanssa viini olikin täydellinen yhdistelmä, eikä makeus haitannut, vaan makupaletti olikin harmoninen ja miellyttävä.

Olipa täydellisen hieno italialainen ilta! Todellinen luksus-pizzaperjantai.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sinisyyden ytimessä

Ystävälläni on Pieni astiakauppa -niminen liike Hietalahden kauppahallissa Helsingissä. Hän myy viehättäviä puolalaisia keramiikka-astiota, joita on vaikea vastustaa, etenkin jos rakastaa sinistä. Kuoseja on satoja (vai oliko niitä tuhansia?) ja malleja vaikka kuinka monta. Sinisen lisäksi astioissa on muitakin värejä, keltaista, vihreää, valkoista, punaista ja oranssia, ja kuosit toimivat keskenään, yhdessä ja erikseen. 

Ystäväni pyysi minua hieman konsultoimaan verkkokaupan aloittamisessa, minulla kun on ollut verkkokauppa jo yli kymmenen vuotta. Istuimme Hietsun hallin yläkerrassa, jonne haimme La Marchén herkulliset aamiaisomeletit (valitettavasti en kuvannut annosta! Oli nätisti laitettu ja hyvänmakuinen) ja pohdimme verkkokaupan problematiikkaa ja etuja. 

Verkkokauppa on tavallaan välttämätön, näinhän meille aina sanotaan, mutta siinähän on paljon elementtejä, jotka tulee ottaa huomioon. Verkkokauppaa tulisi päivittää ihan yhtä usein kuin kivijalkakauppaa, eikä kauppa pyöri itsestään, kuten moni joskus ajattelee. Etenkin aluksi verkkokauppa vie valtavasti aikaa. Tilausten vastaanotto, tuotteiden keräily, pakkaus ja lähetys pitää kaikki miettiä. Paletin pitää olla toimiva ja myyntiä tukeva. Kuukausikustannusten tulee olla etenkin aluksi kohtuulliset. Mielestäni kiva ja viehättävä hallimyymälä toimisi erittäin hyvin myös tuotteiden noutopaikkana, mikä helpottaisi niin kauppiasta kuin asiakastakin. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin markkinointi ja asiakkaiden saaminen verkkokauppaan, ja etenkin saada heidät poistumaan kassan kautta. Kun se onnistuu, satsaus on kannattanut. Verkkokaupan kiistaton etu on sen globaalisuus ja se että kauppa on aina auki. 

Prosessien ja käytännön asioiden miettiminen on kauppiaan tehtävä, vertaistuki auttaa päätöksenteossa ja kenties uusien ideoiden saamisessa, ja myös siinä, että itselle isoina näyttäytyvät ongelmat ovatkin toisen mielestä vain järjestettävissä olevia asioita. Jokaiselle yrittäjälle tekee hyvää keskustella asioista toisen yrittäjän kanssa, itsekin saan tällaisista keskusteluista paljon.

Kun keskustelut oli käyty tältä erää ja kauppa avattu, ja olin napannut puhelimella nämä kuvat, oli pakko myös ostaa kotiin jotakin. Kauppias etsi minulle tarvitsemani pienehkön uunivuoan ja samaa kuosia olevan salaattikulhon.
Kotona huomasin paketin päällä  kivan yksityiskohdan:
Tällaiset pienet jutut ovat joskus todella tärkeitä. 

Tässä oma kuosini. Se muistuttaa minua kiinalaisesta keramiikasta, josta pidän. Uudet aarteeni sopivat hyvin olemassaolevien astioiden kanssa. Tässä ollaan nyt sinisyyden ytimessä. 
 
Sinisyyden ytimestä vielä ystävällinen toive blogin lukijoille: käykää pienissä liikkeissä, kauppahalleissa, ostakaa yrittäjiltä, tukekaa itsenäisiä toimijoita suurten konsernien sijasta ja suosikaa kotimaisia verkkokauppoja. Karu totuus on, että ilman asiakkaita ei kauppoja ja kahviloita tai ravintoloitakaan ole. Ilman Hietsun hallin kaltaisia paikkoja Helsinkikin olisi paljon tylsempi. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Jackie ja pientä suolaista

Pitkä hiljainen kausi blogissa saa nyt päättyä! Viime syksy oli todella kiireinen, aloin opiskella erilaisia juttuja ja loppuvuoden työkiireet olivat ennätyshurjat. Alkuvuosi on jatkunut yhtä tiukilla aikatauluilla. Kummallista, miten aikaa ei saa riittämään. Tuntuu siltä, että useimmilla ystävilläni on sama ongelma, ja yhteisiä tapaamisia on hankala saada sovittua. Kulttuurikerho onnistui kuitenkin tapaamaan tällä viikolla elokuvan merkeissä. Kävimme katsomassa hienon Jackie-elokuvan. Sitä ennen istuimme pienellä iltapalalla Tennispalatsin Lumière-ravintolassa, joka oli itselleni tähän asti täysin tuntematon paikka. En edes tiennyt, että Tennariin on tullut ravintola, mutta ystävällinen tarjoilija kertoi sen toimineen jo 1,5 vuotta. Koska olimme kaikki jo syöneet, tilasimme vain hoers d'oeuvres -lautasen jaettavaksi ja pullon rieslingiä.

Kaunis annos! Kaikki oli hyvää ja lautanen tyhjeni nopeasti. Leipä oli itsetehtyä ja tosi maukasta. Tykkäsimme kankaisista serveteistä ja sydämellisestä palvelusta. Tästä tuli kerralla kantapaikka - tähän asti elokuvissakävijöiltä on puuttunut kiva paikka, missä ehtisi juoda lasin viiniä ennen elokuvaa, niin kummallista kuin se onkin.

Itse elokuva oli ajatuksia herättävä ja koskettava. Puvustus on upea ja ajan henki hienosti tavoitettu. Näkökulma JFK:n murhaan on uusi ja mielenkiintoinen, kun painopiste on Jackiessä ja hänen roolinsa kaksijakoisuudessa. Totuus kerrotaan papille; toimittajalle ja sitä kautta yleisölle kerrotaan se mitä halutaan presidentistä muistettavan. Pohdimme tätä elokuvan jälkeen, koska tiettyjen mielikuvien välittäminen ja totuuden muokkaaminen ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan.

(kuvat netistä: Fox Searchlight ja AP Photo)

Lämmin suositus niin elokuvalle kuin ravintolalle!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Aamiaisella The Cockissa

Kiireisten aikataulujen sekaan kannattaa sovittaa silloin tällöin aamiaistapaaminen ystävien kanssa. Kaikilla on kiire, mutta jos kuitenkin ehtisi keskustaan aamulla? Minulla ja parilla ystävälläni on tapana tavata aamiaisella. Kantapaikkojamme ovat olleet niin Engel, Ekberg kuin la Torrefazionekin. Helsingissähän hyviä aamiaispaikkoja riittää. Nyt halusimme kokeilla jotain uutta, ja päädyimme The Cockiin, jossa menyy on hieman hippimäinen. Vai pitäisikö sanoa trendikäs ja hipsterimäinen? Olen siellä ollut vain iltaisin ja siksikin oli kiinnostava nähdä mitä paikka tarjoaa.
Lopputulos: olimme erittäin tyytyväisiä.
Tilasin bataattitoastin, jossa bataatti on se toast. Tässä ei siis ole lainkaan leipää. Bataatti maistui paitsi makean bataattiselle, myös suolalle. Sen päällä on edamame-hummusta ja avokadoa. Super-superhyvää. Cappuccinon saa joko tavalliseen maitoon tai kookosmaitoon. Lasissa on Pink-niminen mehu, jossa on granaattiomenaa, ananasta ja inkivääriä. Täydellistä!

Jaoimme lisäksi ystävien kanssa mustaherukka-acaimarja-smoothiekulhon, jossa oli granolaa, jugurttia ja marjoja ja kaikenlaisia siemeniä.
Annos on todella kaunis! Ja hyvää oli tämäkin. Taustalla näkyy ystävän avokado-toast, johon hän otti vielä kananmunan päälle. Se on sourdough-leivälle tehty, maukas kokonaisuus.

Vahva suositus! Kävin The Cockissa aika pian uudelleen syömässä bataattitoastin uudestaan ja yhtä hyvää oli silloinkin. Vaikka aamiaiseen jotenkin liittää croissantin ja hillon (ja niitäkin saa täällä), ilmankin pärjää. Terveellinen ruoka maistuu täällä todella hyvältä, aamu alkaa kivasti!

torstai 15. syyskuuta 2016

Teetä ja kurkkuleipiä

Silmiin osui OpenHouse-tapahtuman sivusto - kerran vuodessa Helsingissä avataan kiinnostavien paikkojen ja rakennusten ovia yleisölle. Tarjolla olisi ollut paljon hyviä kohteita, mutta aikataulusyistä suurin osa ei käynyt. Joihinkin kohteisiin pääsee muutenkin, mutta Brittien suurlähetystö Kaivopuistossa on kohde, jonne yleensä pääsee vain kutsulla, joten osallistuin suurlähetystön avointen ovien arpajaisiin.
Onni oli myötä, pääsin ystäväni kanssa osallistumaan avointen ovien tilaisuuteen.



Arkkitehti Jarl Eklund suunnitteli jugend-tyyliä olevan huvilan, se on rakennettu vuonna 1917. Britannia hankki talon itselleen vuonna 1926 ja nykyisin se toimii suurlähettilään residenssinä. Talon vaaleanpunainen sävy on kuulemma nimeltään English Rose. 
Alakerran tilat ovat edustuskäytössä ja niissä pääsimme käymään.

Iloinen yllätys oli kauniissa salissa odottanut teetarjoilu.


Tietenkin - kurkkuleipiä! Jos joku on klassista brittiläistä iltapäivätarjottavaa, niin juuri tee ja kurkkuleivät.



Kun kurkkuleivät oli syöty ja toffeeta maistettu, ehdittiin katsella sisätiloja. 


Aurinko tulvi ikkunoista sisään. Tilat on kauniisti sisustettu. 



Koriste-esineitä on vähän, ja kaikki henkilökohtaiset tavarat ovat ilmeisesti yläkerrassa, missä on siis suurlähettilään yksityistilat. Perhepotrettien sijasta esillä oli muita tuttuja.

Tästä jotenkin tykkäsin: kun itselläkin on kirjoja välillä pinoissa, eikä siististi hyllyssä..


Talo on niin kaunis! Ulkona meitä odotti puutarhuri, joka kertoi pihasta ja sen haasteista (myyrät). 


Näköala puutarhasta merelle on upea.


Puutarhan jälkeen pääsimme vielä tutustumaan varsinaiseen suurlähetystön toimistorakennukseen, joka on naapuritalo samalla tontilla. Vähemmän kaunis moderni kivitalo on valmistunut 1990 ja Margaret Thatcher on sen vihkinyt käyttöön. Tähän liittyy arkkitehtoninen ja kaupunkihistoriallinen skandaali: tontilla aiemmin sijainnut, suojeltu Lars Sonckin Villa Baumgartner purettiin tuon uuden rakennuksen tieltä.
Uusi rakennus on tietenkin tarkoituksenmukaisempi nykyistä käyttöä varten, mutta onhan aina sääli kun vanhoja rakennuksia tuhotaan. Siksikin on erittäin kiva, että tuo kaunis vaaleanpunainen residenssi on käytössä, kunnostettu  ja tällä tavoin joskus avoinna yleisölle.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Voileipäkakkuja Prinsessalle

Ystävästäni on tullut mummu, mikä on hieman hämmentävää, koska vain hetki sittenhän hän vasta työnteli poikaansa vaunuissa. Hänen pikkuprinsessansa viettää tänään yksivuotisjuhlaansa ja minua pyydettiin tekemään juhlaan voileipäkakut. Voileipäkakuthan olivat 80-luvulla hienointa mitä voi olla ja tein silloin niitä kaikkiin juhliin. Muistelen tehneeni ehkä kerran sen jälkeen jonkun voileipäkakun, en kylläkään enää muista mihin tilaisuuteen. Nythän ne elävät taas renessanssia. Kova oli luotto ystävälläni, ja sehän aiheutti paineita.  En kylläkään kertonut, että edellisestä kerrasta on aikaa.

Netistä löytyi paljon kivoja uudenlaisia kakkuja. Toiveena prinsessan mummulla oli poro- ja lohikakut. Kinuskikissan pororulla näytti sopivalta ja teinkin sen tarkalleen ohjeen mukaan. Koska tein kakut laktoosittomina, vaihdoin vain ohjeessa olleen ruohosipulituorejuuston yrttijuustoon, joka oli laktoositon.
Tulppaanityllaa en tätä varten lähtenyt ostamaan, vaikka suloinen ruusu olisi ollut täydellinen pikkuprinsessan juhlaan. "Taiteellisesti" pursotettu sydän sai ajaa saman asian. Harmitti vähän, kun olin jo visualisoinut tuon upean kukkarivin.
Täytettä oli tekovaiheessa reilusti, mutta kummasti se häviää leipärullan sisään. Kannattaisi ehkä hieman lisätä täytteen määrää. Kurkku on raikas ja koristelultaan tämä oli helppo ja suhteellisen nopeakin tehdä. 



Koska ystäväni on näyttävä ihminen, joka rakastaa kaikkea erikoista ja upeaa, en halunnut myöskään lohikakusta tehdä perinteistä. Halusin tehdä kukkakimpun, mutta ohjetta ei lohiversioon löytynyt. Niinpä yhdistelin netin ohjeita ja tein oman version. 

Voileipäkakkuhan kootaan kerroksittain, tummasta tai vaaleasta leivästä tulee yksi kerros, joka kostutetaan esimerkiksi maidolla, sen jälkeen mehevä täytekerros, taas leipää ja taas täytettä. Ylin ja alin on leipää. Täytteeksi sopii mikä vaan, tässä on paljon mahdollisuuksia. Kakku kuorrutetaan tuorejuustolla ja koristellaan halutulla tyylillä. Omassa kakussani oli kaksi täytettä: savulohi ja kananmuna-kurkkusalaatti.

Savulohitäyte:
500g savulohta (750g filee)
400g tillituorejuustoa
1-2 kevät- tai punasipulia hienoksi hakattuna
100g piparjuurituorejuustoa
2dl crème fraîchea
mustapippuria
runsaasti tuoretta tilliä
puolikkaan sitruunan mehu

Juustot ja ranskankerma vatkataan notkeaksi, sinne lisätään sipuli, sitruunamehu, tillisilppu ja lohi. Sekoitetaan tasaiseksi, maustetaan pippurilla.

Kananmuna-kurkkusalaattitäyte:
3-4 keitettyä kananmunaa
2-3 rkl kurkkusalaattia (tai maustekurkkuja hienoksi hakattuina)
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl crème fraîchea

Tuorejuusto ja ranskankerma sekoitetaan nopeasti sähkövatkaimella. Kananmunat muussataan ja sekoitetaan kaikki ainekset nopeasti sekaisin.

Laitoin 2,5 litran vetoiseen lasikulhoon kelmun pohjalle, ja sen päälle rakensin kakun. Ensin tumma leipää, lohitäytettä, vaaleaa leipää, kananmunatäytettä, tummaa leipää, lohitäytettä ja lopuksi kerros valeaa leipää. Kostutin leivät maidolla. Kelmu päälle ja jääkaappiin yöksi.

Aamulla kumosin kakun tarjoiluastialle. Sehän näytti jo näin aika houkuttelevalta!


Päällystin koko komeuden seoksella, jossa oli 200g maustamatonta tuorejuustoa ja 2 dl creme friachea vatkattuna, ja aloin rakentaa kukkia. Kokeilin sitruunankuoresta, mutta ne olivat liian pieniä ja upposivat kakun sekaan. Tein siis pikkuruusuja lohesta, kurkusta ja tomaatinkuoresta, ja täytin välit jääsalaatilla. Varsi saadaan kevätsipulin varsista. Sitruuna ja tilli eivät olisi olleet välttämättömiä, kakku oli kiva ilmankin niitä. Toisaalta sitruunasta olisi voinut leikata pieniä kolmioita ja laitella niitä sinne tänne.
Ainakin ulkoasuun oli tilaaja tyytyväinen, vielä odottelen makuarviota. Ihan kiva näitä on taas tehdä! Taidan tehdä toistekin.