Keväinen illallinen

Kun oli taas se aika vuodesta, jolloin vuosia kertyy yksi lisää, halusin kutsua ystäviäni syömään. Niin moni elää kiireistä elämää tiukkoine aikatauluineen - kuten itsekin - ja silloin mikään ei ole terveellisempää, kuin pysähtyä hetkeksi hyvien ystävien kanssa.

Suunnittelin menyyn niin, että suurin osa valmisteluista oli tehty etukäteen.

Ihan aluksi skoolasimme lasillisella samppanjaa, jonka kanssa tarjosin hummusta marokkolaisten keksien kera. Itse tehty hummus on helppo ja kiva tarjottava, jonka voi tehdä ajoissa etukäteen. Resepti löytyy täältä (tosin nykyisin käytän Dubaista ostamani keittokirjan reseptiä, jossa öljyä ja valkosipulia on enemmän, ja hummusta pehmentämään käytetään turkkilaista jugurttia. Perusresepti on kuitenkin sama). Samppanjaksi valitsin Charles Heidsieckin vakiosamppanjan.

Alkuruokaidea tuli Glorian ruoka & viini lehdestä (3/2012). Tosin resepti ei ollut mielestäni täysin onnistunut, ja jouduin vähän soveltamaan.

Punajuuri-vuohenjuusterriinit


800g punajuuria (minusta tässä oli lähes puolet liikaa)
1 sitruuna

Täyte:
3 rs (450g) pehmeää vuohenjuustoa
1,5 rkl ruohosipulia
1,5 rkl tuoretta minttua
4 rkl kuohukermaa
2 tl sitruunankuorta
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

Pese punajuuret ja laita ne kuorimattomina kiehuvaan veteen. Ohjeen mukaan veteen piti laittaa sitruuna puolitettuna, jotta se "säilyttäisi punajuuren heleän värin". Keitinvesi oli kylläkin erittäin punaista, joten en tiedä tapahtuiko värinsäilyminen. Punajuuret keitetään kypsiksi, noin tunti. Annetaan jäähtyä.

Täytteen aineet sekoitetaan keskenään. Minusta ohjeen mukaan maustettuna täyte oli hyvin pliisu, joten lisäsin enemmän suolaa ja yrttejä (käytin itse asiassa sitruunamelissaa, koska en saanut minttua) ja pippuriakin rouhaisin reilusti.
Jäähtyneet punajuuret kuoritaan ja viipaloidaan ohuiksi. Käytin sekä silikonivuokia että metallisia, ja metalliset vuorasin kelmulla. Vuoan pohjalle laitetaan ensin yksi punajuuriviipale, sitten reunat vuorataan vastaavasti. Juusto täytteeksi ja yksi viipale päälle. Jääkaappiin vetäytymään vähintään kahdeksi tunniksi, mielellään yön yli, toteaa ohje. Tein nämä edellisenä iltana, eli ne olivat vuorokauden verran kylmässä.

 Mielestäni punajuuriterriini oli itsessään liian pieni alkupalaksi. Laitoin siksi oheen savukalkkunaviipaleen (Votkinsilta) ja koristelin annoksen ruohosipulilla ja viinisuolaheinällä. Tämänkin seurana tarjosin samppanjaa.
Ihan nätti annos, mutta lehden kuvassa juusto oli pysynyt valkoisena, minulla se oli (kieltämättä kauniin) vaaleanpunainen, eli punajuuri värjäsi sen kokonaan. Varmaan lehtikuvausta varten annoksia ei jäähdytelty vuorokautta.... Lisäksi juustonmaku oli ehkä hiukan liian mieto, joten seuraavalla kerralla käytän ehdottomasti voimakkaamman makuista juustoa.

Pääruokana tarjosin parsarisottoa erään ystäväni suosituksesta. Tämä resepti oli Hesarin ruokatorstailta (26.4.) ja hassua kyllä, täsmälleen sama resepti löytyi myös uusimmasta Gloriasta.
Parsa on upea keväinen herkku, joka pitää osata valmistaa oikein. Oma suosikkitapani on grillata se kevyesti ja tarjota hyvällä oliiviöljyllä ja sitruunamehulla valeltuna parmesanlastujen kera.
Nyt kokeilin risottoa, joka oli kyllä hyvä. Alkuperäisessä ohjeessa oli 12 kampasimpukkaa, jotka paistettiin lopuksi annosten päälle. Korvasin ne pussillisella katkarapuja, jotka pyöräytin nopeasti kuumiksi risoton valmistuttua.

Parsarisotto


Risotto:
250g valkoista parsaa
250g vihreää parsaa
2 salottisipulia
50g voita
5 dl risottoriisiä
1 dl valko- tai kuohuviiniä
1- 1,5 l kanalientä tai parsan keitinvettä
suolaa ja valkopippuria
50g raastettua parmesania
3 rkl mascarponea
3 rkl lehtipersiljaa
200g katkarapuja

Parmankinkkulastut:
125 g parmankinkkua

Levitä parmankinkkuviipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna kuivua 100-asteisessa uunissa noin tunnin ajan (unohdin ne uuniin kahdeksi tunniksi, ei aiheuttanut katastrofia).

Leikkaa parsoista puumainen alaosa pois. Kuori valkoiset parsat. Paloittele noin kahden sentin paloiksi ja keitä suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä, kunnes kypsiä mutta rapsakoita. Valuta (huom! säästä vesi!) ja jätä odottamaan.
Hienonna sipuli ja kuullota voissa pehmeäksi. Lisää riisi ja jatka kuullottamista, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja anna sen imeytyä kokonaan. Kuumenna eri kattilassa kanaliemi ja tai käytä parsan keitinlientä. Lisää kuumaa lientä risottoon vähän kerrallaan. Anna liemen imeytyä kokonaan, ennen uuden liemen lisäämistä. Sekoita risottoa koko ajan.
Risoton valmistuminen kestää noin 15-18 minuuttia ja rakenteen tulee olla puuromainen.
Lisää parsanpalat ja anna kuumentua kunnolla. Lisää raastettu parmesanjuusto, mascarpone ja hienottu persilja. Lisää ihan viimeiseksi katkaravut.
Annostele lautasille ja koristele parmankinkkulastuilla, toteaa resepti. Itse tarjosin risoton tarjoiluastiasta, ja koristelin koko höskän parmankinkkulastuilla.

Tarkkaavainen lukija huomaa heti, ettei risottoriisiä ole käytetty. Kävi niin, etten saanut sitä mistään! Samoin mascarpone ja lehtipersilja puuttuvat.
Hyvää tämä oli näinkin. Pääruoan kanssa joimme edelleen samppanjaa. Parsan ja katkarapujen seuraksi olisi tietysti kannattanut ottaa joku sauvignon blanc-valkoviini, mutta samppanjateeman mukaisesti nautimme Devauxin Blanc de Noirs, joka on huippujuoma äyriäisten kanssa. Sitä sai ennen alkon tilausvalikoimasta, mutta maahantuojan vaihduttua ikävä kyllä ei enää. Devaux on erinomainen samppanjatalo, jossa olen päässyt käymäänkin.

Jälkiruoaksi tarjosin tiramisua. Kostukkeena käytin espresson lisäksi Kahlùa-kahvilikööriä, joka sopi erittäin hyvin. Kahvin sijasta otettiin itse tehtyä vadelmalikööriä, ja massu oli sopivasti täynnä.
Tiramisun tein myös edellisenä päivänä, joten se oli kunnolla mehustunut ja hyvänmakuinen.

Hyvä ruoka on aina onnellinen asia. Parasta se on kuitenkin hyvässä seurassa.

Ihanaa samppanjaa!

Vappuna kohotellaan kuohujuomia! Kevät alkaa virallisesti vappuna ja siihen sopii parhaiten samppanja, joka nautitaan ulkona, vaikka sitten toppatakki päällä.

Olen ollut viime aikoinan kahdessa samppanjatastingissä, joissa on maisteltu erikoisuuksia. 

Lanson on vanha perinteikäs samppanjatalo, joka on perustettu 1837, tosin viinitilan historia juontaa paljon pidemmälle. Pulloissa on punainen Maltan risti, Maltan ritarikunnan symboli, joka symboloi rohkeuden kahdeksaa muotoa: mm. lojaalisuutta, anteliaisuutta, urheutta, kunniaa. Lupa ristin käyttämiseen on myönnetty jo vuonna 1798. Nykyisin Lansonin talo tuottaa yli viisi miljoona pulloa vuodessa. 

Lansonin kaikki samppanjat valmistetaan ilman malolaktista käymistä, eli terästankeissa tapahtuvaa toista käymistä, mikä on hyvin poikkeuksellista. Lansonin samppanjalle onkin tunnusomaista hedelmäisyys ja raikkaus, mikä johtuu juuri valmistustavasta.

Lansonin Extra Age oli mielenkiintoinen ja hyvä juoma. Nimen suomennos mietitytti, nimesin tämän "iänpidentäjäksi" - näin positiivinen nautinto ei voi kuin tehdä ihmiselle hyvää. Kannattaa kokeilla. Löytyy alkon tilausvalikoimasta, alle 60 euroa. Juoma sekoitetaan Chardonnay ja Pinot Noir -rypäleistä, jotka ovat vain Grand Cru-  ja Premier Cru -tarhoilta, ja tiettyjä vuosikertoja. 

Maistoimme myös roséen ja Extra Age -roséen, kaikki mielenkiintoisia, sekä Lansonin vakiosamppanjan. Paras oli ehdottomasti tuo Extra Age Brut, jota voi suositella kala-alkuruokien kanssa, esimerkiksi kampasimpukat olisi hyvä valinta. 

Ikävä kyllä pari pulloa oli korkkivikaisia, harvinaista, mutta harmillista.

Tällä viikolla maistelimme sitten bling-blingiä, kermaa, hunajaa ja samettia. 

Armand de Brignac on samppanja, jonka pullot erottuvat! Kultainen on Brut Gold, hopeinen Blanc de Blanc ja punainen Rosé. Maahantuoja on Lindbohm & Partners. Näitä aarteita saadaan Suomeen vain muutamia kappaleita - ja nyt me saimme nauttia niistä osan. Jos Lanson oli kirpeä, hedelmäinen ja hapokas, nämä ovat kermaisia ja pehmeitä. Kaikissa oli pitkä jälkimaku ja erityisesti Brut Gold miellytti meitä. Sitäkin saa alkon tilausvalikoimasta, hunajaiseen 250 euron hintaan. Pullot tulevat hienossa mustassa puulaatikossa, joten tässä superhieno lahjaidea - ei tosin ihan kenelle vaan!

Maahantuojan mukaan samppanjatrendi on nyt menossa tähän kermaiseen ja pehmeään suuntaan, joka varmasti miellyttää myös vähemmän varakasta kuluttajakuntaa. 

Itse olin hämmentynyt, koska pidän hyvin kuivista, rapsakoista samppanjoista, joissa on mahdollisimman vähän sokeria. Näissä oli noin kymmenen grammaa sokeria, mikä on aika paljon. Juomat eivät silti olleet makeita. Dosage käytetään tammitynnyreissä, joka antaa oman arominsa - normaalisti en pidä tammen mausta, mutta en nyt sitä tunnistanut. Kellarimestarilla on jokin salaisuus, mikä tekee näistä juomista aivan erityisen upeita, ainutlaatuisia. Bling-blingiä, joo, mutta sisältö on naisellinen, hieno, elegantti, ja olisi kiinnostavaa tarjota näitä hyvän ruoan kanssa. 

Hieno elämys! Iloista vappua!

Ranskalaista ruokaa ja oopperaa

Oli kulttuuri-ilta: Debussyn Pellèas ja Mèlisande -ooppera ja sitä ennen illallinen vastapäisessä ravintola Lyonissa hyvien ystävien kanssa.
Ooppera on hyvin symbolinen, eikä se ole helposti selitettävissä. Musiikki myötäilee tunnetiloja ja veden liikkeitä eikä kuljeta tarinaa, ja päähenkilöt ovat vailla historiaa, vailla tulevaisuutta.
Onneksi ruokaa on helpompi analysoida ja pohtia.

Olin itse asiassa ensimmäistä kertaa Lyonissa. Ravintolalla on hyvä maine ja monenlaisia kunniakirjoja oli seinillä.

Keittiömestarin tervehdys tuli alkuun: olimme maistavinamme parsaa, mutta tämä oli persilja-valkosipulipyree ja pari etanaa. Oikein hyvä. Samaan aikaan tuotiin myös leipää, joista tomaatti-foccaccia oli myös maukas. Joimme kuohuviiniä ja vaikutelma oli miellyttävä.

Rakastan ranskalaista ruokaa (kukapa ei?), mutta ruokalistojen ymmärtäminen edes suomeksi ei aina suju. Tämän annoksen nimi on Hummerisalaattia ja puronieriäescabeche tillimajoneesia.
(kielipoliisi olisi lisännyt yhden pilkun ymmärtämisen helpottamiseksi, ja ehkä myös väliviivan nieriän jälkeen...). Escabeche ei sanonut mitään, mutta wikipedia kertoo sen olevan välimerellinen tapa tarjota esimerkiksi kalaa, joka on kevyesti kypsennetty ja sitten marinoitu esimerkiksi etikassa yön yli. Nieriä-escabeche oli raikkaan makuinen. Hummeri oli osin vetistä (siis pakasteesta vastikään sulatettu?), mutta hyvää, ja nuo kauniit pyreet olivat hyvin maukkaita. Porkkanaa, punasipulia.
Join lasillisen Sancerrea ja olin edelleen ihan tyytyväinen.

Valitsin pääruoaksi listalta annoksen, jota en ole koskaan tehnyt kotona...
Se nimi oli Viikunoilla täytetty viiriäinen tatti-ankanmaksapyreetä violet-sinappikastiketta (nyt olisi hyvä olla kaksi pilkkua, toteaa kielipoliisi).
Mustat täplät ovat beluga-linssejä.
Ihan hyvä annos, mutta liiallinen suola peitti kaikki muut maut. Hintakin oli suolainen, mielestäni sillä pitäisi saada jo aivan erinomainen annos. Viiriäinen oli mureaa, siitä plussaa. Viikuna ei maistunut, ja sinappikastikkeen sijasta lautasella olisi voinut olla vaikkapa viikunalla maustettu kastike, koska sinappi vei kaiken sen, mitä suola ei vienyt.
Pöytäseurueen kalasoppa oli myös ylihintainen ja muutenkin olimme hieman pettyneitä kautta linjan, siis kokonaisuuteen.  Annosten ulkonäkö oli todella kaunis, mutta maku jätti toivomisen varaa - etenkin tässä hintaluokassa.
Onneksi ystävien seura ei koskaan tuota pettymystä.

Ystäväni kertoi olleensa viime viikolla Michelin-paikassa Italiassa, jossa ruoka oli ollut taivaallista, viinit jumalaisia, henkilökunta huomaavaista - ja kahden hengen lasku 140 euroa viineineen. Päätettiin mennä sinne seuraavalla kerralla...

Tilasimme espressot jälkiruoaksi ja keittiö lähetti meille pienet makeat tervehdykset - ne olivat todella pienet, tämä on todellakin lähikuva. Mustaherukkasuklaamakeiset. Sievät, ihan kivat.

Laskun tultua tuli kyllä mieleen monikin paikka, jossa olisi syönyt paremmin ja edullisemmin, mutta toki me arvostimme sitä, että pystyimme kävelemään tien yli oopperaan, eikä siinä tuhraantunut aikaa.

Kulttuuria ja hyvää ruokaa & ihanat ystävät, olihan ilta erittäin onnistunut!

Viinimessut Tampereella

Tampereella järjestettiin viime viikonloppuna supermessut: Pirkka-hallissa oli samanaikaisesti puutarha-, kirja-, viini- ja ruoka-, antiikki & keräilymessut sekä kotimaan matkailumessut. Olin viini- ja ruokamessujen puolella myyntikeikalla Sokos Herkun osastolla 1,5 päivää ja esittelin messukävijöille mm. ranskalaisia hedelmäetikoita, maistatin keksejä ja kiertelin vähän itsekin.

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että olen messukonkari. Oma yritykseni on aktiivisesti ollut messuilla ja tänäkin vuonna on kolmet messut tulossa.  Koskaan ennen en ole kuitenkaan ollut Helsingin ulkopuolella, joten se hiukan mietitytti etukäteen. Turhaan, koska messukävijät olivat fiksua väkeä, itse asiassa hedelmäetikoita oli paljon helpompi myydä tamperelaisille kuin helsinkiläisille! Osansa saattoi olla kyllä Sokoksen Herkun paistinkääntäjä-keittiömestarilla, jonka ruokavinkit olivat kyllä varsinainen myyntivaltti.

Pienet ja kompaktit messut on hyvä idea. Kävijä ei uuvu, paljon nähtävää joka puolella, kaikilla osastoilla saa myydä, joten messulipun hinnan säästää tarjouksissa nopeasti takaisin.

Viini- ja juustobaari on hyvä idea, tässä vielä melko tyhjän näköisenä. Baarista sai juustoja ja tapaksia ja lasillisen viiniä. 

Kaksi hyvää osastoa: Tampereen kauppahallin juustosoppi, jolla on omaa maahantuontia ja aivan erinomaiset sveitsiläiset juustot, sekä Riihikosken vehnämylly, jonka spelttijauhoista tehtyä puuroa ja piirakkaa sai maistella. Molemmista ostin kotiin, erityisesti kiinnostaa miten leipominen sujuu luomujauhoista.

Viiniä maisteltiin ahkerasti. Mukana oli alkon valikoimaan toimittavia tukkuja,  pieniä maahantuojia, joiden viinejä ei vielä ole missään, sekä viinintuottajamaista saapuneita viinikauppiaita, jotka toivovat viineilleen markkinoita Suomessa. Messukäytäntöhän on kömpelö, lasi pitää ostaa erikseen, samoin lipukkeet, joilla viinejä saa maistaa, mutta ei se tunnu haittaavan. Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, kun käy messuilla maistelemassa kiinnostavat viinit.

Filos on tuttu kaikilta messuilta. Heillä on erinomaisia tarjouksia ja itsekin ostin monta pakettia halloum- ja fetajuustoja. 

 Tällaisella osastolla meidän herkkuja myytiin. Vastaanotto oli hyvä. Toivottavasti mahdollisimman monessa kodissa herkutellaan nyt hyvillä juustoilla, kekseillä ja muilla herkuilla! Keittiömestarin ruokavinkeillä kotikokkikin pääsee makuelämysten pariin ja voi kokeilla uusia yhdistelmiä. Erityisen kiinnostavalta kuulosti jokiravut chilipaprikaetikan kanssa ja maissikana passionhedelmäetikalla glaseerattuna.

Tässä Sokoksen Timo ja Saara. 

Ravinteli Bertha Tampereella

Työmatka viinimessuille Tampereelle täsmentyi nopealla aikataululla ja samalla tuli sovittua spontaani tapaaminen vanhan ystävän kanssa, jota en ollut tavannut sitten lukioaikojen - vuosia laskematta siitä on kauan!

Ystäväni on koulutukseltaan kokki, tosin ei enää tee työkseen ruokaa. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja ehdotti meille ravintola Berthaa. Korjaus: ravinteli Berthaa. 

Ravintolan nimi lausutaan paikalliskielellä [Pert-Ha], paino jälkimmäisellä tavulla. Hoo siis lausutaan, eikä missään nimessä saa yrittää esim englanninkielistä lausumistapaa. Tampereellahan on ihan omia sanoja, kuten ravinteli, rotvalli, ritsi. Puhetta sävytetään voimasanoilla [tiäksää]. Ulkopaikkakuntalaisen saattaa olla vaikea ymmärtää paikallista puhetta, mutta paikallisväestö on erinomaisen ystävällistä ja avuliasta hämmentynyttä turistia kohtaan. 

Kaikenkaikkiaan tunnelma Tampereella on kohentunut omista kouluvuosistani. 

Lyhyillä visiiteilläni olen ihastellut paikkakunnan tarjontaa niin ruokapaikkojen, baarien kuin pikkuliikkeidenkin suhteen. 

Ravinteli Bertha on erittäin suosittu ja sinne on kuulemma kahden kuukauden jono. Ystäväni kuitenkin otti yhteyttä ravintolaan ja kertoi seurassaan olevasta "helsinkiläisestä ruokafriikistä", joten meille järjestyi  siis päivän varoitusajalla kiva pöytä. Pelisilmästä plussaa! 

Kivoilta nettisivuilta löytyy selvitys niin ideologiasta kuin nimen etymologiastakin: ravintola sijaitsee rautatieläisten talossa, joka on nimetty asemapäällikön rouva Bertha Johanssonin mukaan Berthaksi. Tamperelaisella mielikuvituksella ravintolakin on siis Bertha. Mutta rouva on jäänyt aikalaisten muistiin topakkana persoonana, ja topakka on ravintolakin, ehdottomasti mieleenjäävä, ja nimihän on hyvä. 

Ruokalista sen sijaan hämmentää tottumatonta. Aivan kuin olisi Top Chef -kisassa: tässä kolme pääraaka-ainetta, koeta keksiä jotain!

Vastaanotto ravintolassa oli iloisen rento ja tunnelma kodikas. Ulkomaalaisia, paikallisia julkkiksia, pikkulapsia, pariskuntia - hyvin sekalainen asiakaskunta. Ravintolan filosofia on kiva: ruokalista kootaan viinien mukaan, ei toisinpäin. Nautimme alkuun uskomattoman hyvää englantilaista roseekuohuviiniä Chapel Down. Englantilainen kuohuviini on erinomaista. Etelä-Englannin maaperä ja ilmasto muistuttavat Champagnen alueen maaperää ja ilmastoa, perinteet ovat samoja - joten miksi ei? Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen viini. Ikävä kyllä sitä ei toistaiseksi saa alkosta, viini on vain ravintolamyynnissä tällä hetkellä (eläkäämme epärealistisessa toivossa, että suomalainen alkoholipolitiikka joskus muuttuisi ja vapaus koittaisi kieltolain piinaamaan kotimaahamme).

Valitsin ruokalistalta alkuruoaksi annoksen, jonka nimi oli nauta, ankanmaksa, sipuli. 

Tällaisen sain eteeni:

Nauta on prässättyä häränhäntää, ankanmaksasta on tehty tuo ihana vaahto, ja sipuli oli melkoisen rapeaa. Papuja ainakin lisukkeena, ja sormisuolaa sopivasti. Olipa ihanaa! Ystäväni tilasi sieni-tomaattirisoton, joka aiheutti samanlaisia ihastuksen ääniä hänen puoleltaan. Sienet olivat kuulemma omistajan anopin poimimia.  Lautasta ei kehdattu nuolla, mutta onneksi leipää oli pöydässä, maukkaan kastikkeen sai sillä nautittua viimeiseen pisaraan... 

Pääruoka oli nauta, kombulevä, soija. 

Naudanlihaa ehkä kolmessa eri muodossa, eri kypsyyksinä ja mureuksina. Kombulevä on tuolla lihan takana mössönä ja soijasta tuli kastike. Saatan olla väärässäkin, en ikävä kyllä ymmärtänyt tehdä muistiinpanoja, ja tarjoilijan asintuntemus oli ylitsevuotavaa, mutta lopputulos oli joka tapauksessa onnistunut. 

Ystäväni söi turskaa, kuulemma erittäin hyvää. Hän otti viinipaketin ruokien kanssa, minä puolestani halusin valita itse. Join englantilaista kuohuviiniä alkuruoankin kanssa ja pääruoan kanssa sain valkoviiniä punaviinin sijasta - tosin en muista mitä se oli, asiantuntemuksella valittu kuitenkin sopimaan naudanlihan kanssa. 

Jälkiruokavalinta oli suklaa, kookos, ananas. 

Karamellisoitu ananas, suklaavaahto, suklaabrownie, kookosjäätelö ja jotakin ihania hippusia lautasen reunalla.. ah mitä aistien juhlaa, todella hyvää.. Ystäväni tonkapapu-mustaherukkajälkkäri oli hiukan liikaa liivatteella jämähdytetty, se oli kaikkien ruokalajien ainoa miinus. 

Espresso vielä päälle ja ateria oli täydellinen. Lasku ei ollut mitenkään päätähuimaava, helsinkiläisravintoloihin tottuneena. Kolme ruokalajia maksaa 39 euroa ja viinipaketti 30, hinnat selkeästi netissäkin esillä. 

Ravintolassa pitää olla hyvä henkilökunta, huumoria, kodikkuutta ja tyyliä. Oma suosikkiravintolani Muru Helsingissä on juuri sellainen. Berthasta voi sanoa samaa.

Poistuimme viimeisenä. Hyväntuulinen omistaja totesi: "Ei teidän vielä tarvitse lähteä, keittiössä on tiskejä ja pöydät voidaan siivota!". 

Tiäksää melkein olisi tehnyt mieli jäädä.

Auringonkeltaista ja suklaanruskeaa

Ah ihana pääsiäinen! Neljä leppoisaa vapaapäivää, hyvää ruokaa ja seuraa, mikä voisi olla parempaa?
Olen ollut sitruunaisissa ja suklaisissa tunnelmissa.
Siivosin keittiön kaapit ensi töikseni perjantaiaamuna. Siellähän oli paljon aineksia erilaisiin jälkkäreihin.

Tänä pääsiäisenä olemme syöneet pashan lisäksi kahta erilaista tiramisua, rockyroadia sekä kestosuosikkiamme suklaakakkua. Kokeilin myös vanhaa brittiläistä jälkiruokareseptiä Lemon Posset, mutta se ei onnistunut. Maku oli upean kirpeä, mutta koostumus ei ollut toivotunlainen. Sitä siis kehitellään vielä! Sitruunapossetit toki syötiin nekin, makuhan oli hyvä.

Rockyroad on kyllä kaapinsiivojan unelmaherkku.

Siihen voi käyttää ihan mitä vaan. Kaikki ns vanhentuneet suklaat, harmaat tai ei, maito- ja tummasuklaat, kaikki käy.

RockyRoad

n. 600 g suklaata (maito- tai tummasuklaa)
50 g voita
n 100g vaahtokarkkeja
n 100 g pähkinöitä
Kaikkea muuta mitä kaapista löytyy (muroja, rusinoita, luumuja, marenkia, kuivattuja hedelmiä, karpaloita jne)

Suklaa ja voi sulatetaan kattilassa tai vesihauteessa. Muut ainekset sekoitetaan joukkoon. Kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja siirretään kylmään jähmettymään.
Leikataan annospaloiksi.

Itse käytin tähän kaikenlaisia kaapista löytyneitä suklaita, noin puolet tummaa, puolet maitosuklaata, hiukan yli-ikäistä marenkia, Marabou Start -muropaketin pohjalle jääneen silpun, cashew-pähkinöitä ja aitoja amerikkalaisia vaahtokarkkeja. Helpompaa kuin heinänteko, ja niin hyvää!


Järjestin iloisen illallisen, mikä oli oikein kivaa, kun kerrankin oli aikaa tehdä ruokaa. Kutsuin koko ison ruokapöydän täydeltä rakkaita ihmisiä paikalle.

Halusin illallisen ranskalaiseen tyyliin: pitkän kaavan mukaan. Aloitimme lasillisella samppanjaa ja itsetehdyllä hummuksella. Sen kanssa maistuvat ihanat Mondovino-marokkolaiskeksit.

Tein alkuruoka-annokset valmiiksi etukäteen.
Ensin klassinen ranskalainen alkupala, hanhenmaksaa, portviinihyytelöä ja paahtoleipää. Asettelu on hieman simppeli...

Toinen alkupala oli savulohta Kauppahallista, itse graavattua merilohta, tuoretta parsaa parmesanin kanssa.

Kuva tuli otettua väärästä suunnasta... Tilli saa suhteettoman suuren osuuden... Pidän toki tillistä ja etenkin sitruunasta, mutta kalathan tässä olisivat olleet pääosassa.. Kuvaus ei tainnut olla ihan ensimmäinen ajatus kuitenkaan.
Parsat on helppo valmistaa uunissa, jos ei omista parsakattilaa. Kesäkaudella grillaan ne nopeasti joka puolelta, ja se onkin mielestäni paras tapa valmistaa parsaa. Nyt vaan grilli on vielä talviteloilla.

Pääruoka kypsyi kaikessa rauhassa uunissa. Tein sekä lampaanpaistin että naudanpaistin, vuohenjuustoperunoita ja paahdettuja juureksia. Naudanpaistin marinoin punaviinissä, tomaattiöljyssä ja soijassa, maustoin marinadin provencen yrteillä ja worchester-kastikkeella. Lampaalle riitti suola, pippuri ja valkosipuli.

Pääruoan jälkeen ranskalaisella illallisella pitää olla juustoja. Hain Paalasen juustokaupasta Kauppahallista kolme hyvää juustoa: pecorinoa, sinihomejuustoa ja valkohomejuustoa. Kaikkiin löytyi sopivat hedelmäpyreet omista valikoimista: kvitteni-, lime-chili ja viikunapyree. Ranskalaiset syövät juustot joko sellaisenaan tai salaatin kanssa, leipää tai keksejä ei tarvita, kun on jälkiruoasta kyse.

Varsinaiseksi jälkkäriksi oli sitten kaikkia niitä alussa mainittuja, tässä vielä molemmat tiramisut.

Pienemmässä oli alkoholia, isommassa ei.

Illallisen päätteeksi miehet menivät vielä saunomaan (ja säiden salliessa lumihankeen). Sen jälkeen oli ohjelmassa juuri Baltianmatkalta palanneen vieraan tuomien latvialaisten oluiden maistelua. Miehet totesivat, että halvinkin olut maistuu paremmalta, kun sen yhdistää paikalliseen ruokaan, tässä tapauksessa latvialaiseen makkaraan.
Se onkin oman ruokafilosofiani ydin:  ruoka ja juoma kuuluvat yhteen, ne täydentävät toisiaan ja parhaiden yhdistelmien löytyminen on elämänkestoinen haaste....

Tänään oli aika tehdä jotain hieman kevyempää.

Helppo resepti: kanafileet uunivuokaan, päälle suolaa, sitruunaviipaleita, kirsikkatomaattia, sitruuna-inkivääriöljyä ja mustapippuria sekä loraus valkoviiniä. Uuniin 175 asteeseen.

Tämän näköisenä vuoka meni uuniin reiluksi puoleksi tunniksi.
Kaadoin vielä hiukan kermaa vuokaan ja annoin hautua kymmenen minuutin ajan. Tarjosin kanafileet peruna-porkkanamuusin kanssa.

Tosi hyvältä maistui, iloisen aurinkoinen ruoka!

Suosikkini Caesar-salaatti

Tilaan aika usein ravintoloissa samoja suosikkiannoksiani. Se on toisaalta vähän tylsää, mutta toisaalta kiinnostavaa, kun variaatioita on niin paljon. 

Yksi sellainen on Caesar-salaatti.

Kävin juuri uusitussa ravintola Strindbergissä Helsingissä syömässä jokirapucaesarin, jossa ei rapuja ja parmesania säästelty. Ravut oli juuri herätelty syväjäästä, hieman vetisiä ehkä, mutta oikein hyvää oli. Salaatin kanssa nautimme erittäin hyvää luomuviiniä Veneton alueelta Italiasta: Perlage Pinot Grigio. Tarjoilijan mukaan sitä saa vain ravintola Strindbergistä, mikä on vahinko, koska se oli harvinaisen hyvä, sitruksinen viini ja kelpaisi kotiinkin (Pienellä googlauksella tosin käy ilmi, että sitä on muuallakin saatavilla, ilmeisesti ei kuitenkaan alkosta).

Ensimmäistä kertaa muistan syöneeni Caesar-salaattia ihan nuorena tyttönä ensimmäisellä Floridan-matkallani. Silloin tarjoilija kokosi salaatin pöydässä, sekoitti kastikkeen ainekset kulhossa ja tarjoili salaatin. Se oli elämys, en ollut koskaan nähnyt mitään sellaista, enkä osannut sitä edes odottaa. Sama toistui sen jälkeen vielä kerran Bangkokissa hienossa amerikkalaisravintolassa, mutta sen koommin en ole saanut tätä ylellisyyttä kokea – mahdetaanko niin enää tehdäkään. Olisi se säväyttänyt Strindbergilläkin! Ennen Caesar-salaatti olikin ensisijaisesti hyvien ravintoloiden listalla ja se piti tarjota juuri näin: pöydässä valmistaen asiakkaan nähden. Sittemmin se on arkipäiväistynyt ja kokenut inflaation. Huono caesar on vain huono caesar. Parhaat salaatit saa kokemukseni mukaan edelleen Amerikassa – tai itse valmistamalla. Tärkein osa salaattia on kastike.

Caesar-salaatin historia on kirjoitettu moneen kertaan, eikä alkuperästä ole yksimielisyyttä.Tärkeintähän on hyvä tarina, vai mitä? 

Tunnetuin versio sijoittuu kieltolain aikaan.

Italiasta San Diegoon, Kaliforniaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen muuttanut Caesar Cardini oli ravintoloitsija. Hän kiersi kieltolakia avaamalla janoisille asiakkaille ravintolan myös Meksikon Tijuanaan. Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä eli neljäs heinäkuuta vuonna 1924 ravintola oli täpötäysi ja ruokatarvikkeet hupenivat keittiöstä. Caesar keksi sekoittaa salaatin siitä, mitä keittiöstä vielä löytyi, tehden sen näyttävästi asiakkaiden edessä. Cardinin tytär Rose on kertonut myöhemmin, että alkuperäisessä salaatissa oli vain kokonaisia Romaine-salaatin lehtiä, kevyesti kypsennettyä kananmunaa (keltuainen on vielä juokseva) ja oliiviöljyä. Asiakkaat ihastuivat salaattiin ja tulivat uudestaan Cardinin ravintolaan sitä varten.

Toisen tarinan mukaan salaatin kehittäjä oli Caesar Cardinin veli Alex Cardini. Hän oli palvellut Italian ilmavoimissa ja muuttanut sitten veljensä luokse Amerikkaan. Kerran amerikkalaiset ilmavoimien lentäjät sammuivat rankan juhlinnan jälkeen Cardinien ravintolaan Tijuanassa. Alex tarjosi miehille salaattia aamiaiseksi kutsuen sitä lentäjän salaatiksi.

Saman nimistä salaattia (resepti siis pysyy koko ajan samana) keksi tarjota myös Cardinien yhtiökumppani Paul Maggiora San Diegossa amerikkalaisille lentäjäsankareille, hänkin siis mielestään ensimmäistä kertaa. Onko joku näistä oikeasti ensimmäinen Caesar-salaattia tarjonnut, on kaiketi makuasia ja riippuu kertojasta.

Neljännen version mukaan salaatti on vielä vanhempi ja kotoisin Chicagosta vuodelta 1903. Ravintoloitsija Giacomo Junia oli hänkin Italian siirtolaisia ja kokkasi mielellään amerikkalaisen makutottumusten mukaan, koska pizzat ja pastat eivät silloin maistuneet asiakkaille. Giacomo kehitti salaatin Julius Caesarin kunniaksi. Salaatista tuli suosittu ja muutkin kokit alkoivat tehdä sitä kaikkialla Amerikassa.

Yksi asia on varmaa, salaatin tekijä on italialaissyntyinen.

Salaatin keksijä tai ei, Caesar Cardini joka tapauksessa tuotteisti salaatinkastikkeen. Hän muutti vuonna 1938 Los Angelesiin, jonne avasi gourmet-ruokakaupan. Asiakkaat tulivat tyhjien pullojen kanssa ja pyysivät saada niihin Cardinin Caesar-salaatinkastiketta.

 Hän alkoi valmistaa kastiketta teollisesti vuonna 1948 tyttärensä kanssa.  Kastiketta saa edelleen amerikkalaisista ruokakaupoista ja on valmiskastikkeiden parhaimmistoa minun mielestäni.

Caesarin historiassa on vielä yksi mielenkiintoinen aika, jolloin se oli kielletty länsirannikon ravintoloissa sen sisältämän raa’an kananmunan vuoksi. Joskus olenkin nähnyt amerikkalaisravintoloiden ruokalistoissa salmonellavaroituksen Caesar-salaatin kohdalla – silloin ainakin tietää, että kastike on itse tehtyä, eikä valmista soossia...

Tämän päivän Caesarissa on Romaine-salaattia, leipäkrutonkeja ja parmesanlastuja. Kastiketta saa toki valmiina pullosta Suomestakin, mutta parhaimmillaan se on itse tehtynä – juuri ennen tarjoilua Cardinin tapaan. Ravintoloissa salaattiin saa usein lisäksi kanaa tai vaikka niitä jokirapuja, ja etenkin Amerikassa usein rapeaksi paistettuja pekonin palasia.

Alapuolella olevassa kuvassa on oma versioni Chicken Caesar Saladista - kanacaesarsalaatti Minnan tapaan. 

Kun teen itse salaatin, aloitan valmistamalla krutongit ja sen jälkeen teen kastikkeen. Sekoitan kaikki ainekset juuri ennen ruokailua ja tarjoan salaatin puukulhosta. Näin tehtynä yksinkertainenkin Caesar voi olla vaikka illallisen ohjelmanumero, jolla voi tehdä vieraisiin vaikutuksen (samalla on ehkä syytä kertoa näitä historiallisia yksityiskohtia, että pöytäseurue ymmärtää paremmin). Sen kanssa voisi tarjota hyvät pihvit, eikä muuta lisuketta tarvita. 

Caesar-salaatti

Stonewall Kitchen Favorites-kirjan mukaan 

Juustokrutongit

Leipäviipaleita

oliiviöljyä

juustoraastetta (parmesan, manchego tai emmental)

Sivele leipäviipaleet oliiviöljyllä. Paista 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia, ja ripottele niille puolet juustoraasteesta. Paista lisää kolme-neljä minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Käännä ympäri ja sivele öljyä leipien toiselle puolelle ja paista vielä viisi minuuttia. Ripottele loput juustot leiville ja anna olla vielä hetki uunissa.

 Krutongit ovat siis reilun kokoisia. Ne voi hyvin tehdä etukäteen valmiiksi. Sopivat myös keittojen kanssa. 

Caesar-salaatti

4-6 anjovisfilettä

puristettu valkosipulinkynsi

ripaus suolaa

vastajauhettua mustapippuria

kananmunan keltuainen

1 tl Worcesterinkastiketta

3 rkl vasta puristettua sitruunanmehua

reilu desi hyvää ekstra-neitsyt-oliiviöljyä

Hienoa parmesanraastetta

Romaine-salaattia

parmesanjuustolastuja

Laita anjovikset, valkosipuli, suola ja pippuri suuren (puisen) salaattikulhon pohjalle. Murskaa ainekset puukapustalla tai haarukalla tasaiseksi tahnaksi. Lisää keltuainen ja sekoita. Vatkaa joukkoon Worcesterinkastike ja sitruunamehu. Lisää oliiviöljy hitaasti joukkoon, samalla toisella kädellä sekoittaen, kunnes öljy on sekoittunut kastikkeeseen ja se on tasainen. Lisää parmesanraaste.

Juuri ennen tarjoilua sekoita salaatinlehdet kastikkeen joukkoon. (Lehtiä ei välttämättä tarvitse leikata tai pienentää, kuten kuvissa). Lisää krutongit ja parmesanlastut.

Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!