lauantai 20. toukokuuta 2017

Vibami - vietnamilainen yllätys

Helsinki yllättää usein positiivisesti. Paljon pieniä kivoja paikkoja, piilossa, mutta silti ihmisten löytämiä. Tässä teille yksi sellainen, kannattaa poiketa lounaalle tai illalliselle! Iso-Roobertinkadulla on porttikongi, josta pääsee viehättävästi sisustettuun ja viihtyisään pieneen ravintolaan, Vibamiin, joka tarjoaa aitoa vietnamilaista ruokaa. 

Menyyssä on voileipiä, rullia sekä tuoreina että friteerattuina, keittoja ja pari jälkiruokaa. Vibamilla ei ole anniskeluoikeuksia, kyytipojaksi saa inkiväärijuomaa, teetä ja vettä. Annokset ovat suuria. 
 Kattolamput ovat tosi hienot ja paikassa on ihan omanlaisensa tunnelma. Oli arki-ilta ja paikka oli täynnä - rajasin nuo muut asiakkaat pois kuvasta häveliäisyyssyistä. 


Ja sitten se annos. Vietnamilaiset rullat ovat parhaimmillaan raikkaita, monipuolisesti maistuvia, sisällä on erilaista tekstuuria (rapeutta, pehmeyttä, rouskuvaa) ja ohessa pitää olla hyvä maapähkinäkastike. Vibamin rullat olivat suuria  - ja täydellisiä. 
Otin katkarapurullat, vaihtoehtoina oli myös kasvis- ja kanarullat. 

Pidän siitä, että Helsinki on aidosti kansainvälistynyt. Kaupungissa on paljon vastaavia pieniä taidokkaita ravintoloita, joissa makumaailmat ovat aitoja, eikä kukaan tiskin takana välttämättä edes puhu suomea. Toimii hyvin Helsingissä, ja täällä asiakkaita onneksi myös riittää. Suomalainen byrokratia ravintola-alalla on iso haaste; joka sen selättää, on jo yhden voiton saavuttanut. Hatunnosto Vibamille! Menen toistekin. 

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Iittalaa & Arabiaa

Kävin vierailulla Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa. Olipa inspiroiva aamu!

Tuon vanhan rakennuksen alakerrassa on paitsi Iittala-Arabia-myymälä, myös Finlaysonin ja Pentikin liikkeet sekä Villeroy & Bochin outletmyymälä. Kahvilakin näytti houkuttelevalta.
Nyt kun Arabian astioiden valmisus on lopullisesti päättynyt Suomessa, tehtaanmyymälääkään ei enää ole. Sieltä ostettiin ennen edullisesti kakkoslaatua. Nykyinen myymälä on tyylikäs ja normihintainen, ja sopii varmasti paremmin vaikka japanilaisten turistiryhmien tarpeisiin.

Meille tarjottiin yhdeksännessä kerroksessa ihanan värikylläinen aamiainen ja paljon kauneutta aisteille.

Upea hedelmätarjotin oli käytännöllisesti koottu: kaikki hedelmät oli leikattu siisteiksi syötäviksi paloiksi.

Rapeat croissantit oli täytetty brie-juustolla, hunajamelonilla sekä vihanneksilla. 


Designmuseo Arabiaan on vapaa pääsy, ja siellä on esillä parhaat palat lasi- ja posliinitehtaiden valikoimista kautta aikojen.
Museon lisäksi yhdeksännessä kerroksessa on vaihtuvia näyttelyitä. Parhaillaan on esillä Re-set the Table, joka viittaa muuttuneisiin perheisiin ja kattaustarpeisiin. Vaikka arjen ruokailu on muuttunut,  tarve kohdata yhteisen pöydän ääressä ei ole kadonnut minnekään. Uusioperheen pöydässä voi olla yhdellä viikolla paljon väkeä ja toisella vain aikuiset. 

Tässä installaatiossa pöytä muuttaa muotoaan väkimäärän kasvaessa, keskipöytään mahtuu pieni määrä ja isommalle porukalle otetaan hauskat sivupöydät käyttöön. 

Kaj Franckin perintönä yhdistämme eri sarjoja ja värejä nykyisin keskenään. Franckin monikäyttöinen ja aikanaan ultramoderni Kilta-sarja syntyi aikanaan kaupungistumisen tuomaan murrokseen ja päätyi tuotantoon 1950-luvun alussa. Tuo kaikille tuttu sarja tuli Franckin uudistamana tuotantoon ja  myyntiin Teema-nimellä 1980-luvulla. Vanhakantainen ajattelu astiastosta, jossa jokaiselle astialle on vain yksi, määritelty funktio, on kauan sitten hävinnyt, vaikka toki näitäkin astiastoja edelleen valmistetaan. 
Tässä näkyy Iittalan ja Issey Miyaken yhteistyönä syntyneen tuoteperheen servetti ja lasinalusta, sarjaan kuuluvat myös sohvatyynyt ja tabletit, kaikki silittämättä siistejä, sekä tyylikkäät, yksinkertaiset astiat. Kattauksen kaikki neljä lasiastiaa ovat eri sarjoista, hyvin toimivat yhdessä.
Tila on upea ja valoisa suurine ikkunoineen. Näyttely hyödyntää valoa hienolla tavalla. 


Kattauksessa hennon vaaleanpunaista on käytetty sopivina pieninä väriläikkinä, havunvihreän vastavärinä se tuo tasapainoa kokonaisuuteen.

Nykyisin ruokailuseura voi olla saman pöydän ääressä vaikkapa skypen välityksellä.
Tekniikka voi siis toimia yhteydenpidon lisääjänä ja yksinäisten hetkien vähentäjänä. Toisaalta sosiaalinen media on lisännyt ruokailun estetiikkaa: kukapa meistä ei olisi kuvannut annostaan jakaakseen sen sosiaalisessa mediassa... Minä ainakin teen sitä koko ajan. Annoksen visuaalisuuden merkitys lisää mielestäni koko ruokailun merkitystä ja arvoa. 

Näyttelyn neljäs kattaus oli aika jännä, siinä tuotiin esille ruoan merkitys osana sekä omaa että maapallon hyvinvointia luonnon voimaa korostaen. Marjat, sienet ja villiyrtit ovat yhä suositumpia raaka-aineita, mutta tässä kattauksessa oli myös eläviä toukkia ja koppakuoriaisia, joiden sanotaan pelastavan maailman nälkäkuolemalta. 
Villiyrttiguru Sami Tallbergilla on sormensa pelissä tämän kattauksen ideoinnissa. 
Upeassa karahvissa on toukkia ja niille ravinnoksi kaurahiutaleita. Koppakuoriaiset olivat vähän piilossa omassa astiassaan, niistä ei ole kuvaa. 
Re-set the Table on esillä 23.4. asti. 

Vaikka tässä kaikessa oli jo valtavasti elämystä ja estetiikkaa, pääsimme vielä tutustumaan Arabian taideosastoyhdistykseen ja kurkistamaan keramiikkataiteilijoiden työtiloihin - upeaa! 
Pekka Paikkarin työtila on tämän oven takana ja autoileva norsu on hänen käsialaansa. 
Tämä on siis keramiikkaa, savesta tehty!

Taiteilijoiden tilat ovat valoisia ja inspiroivia. 
Tämä on Jasmin Anoschkinin työhuone. 

Kim Simonsson tekee ihmeellisiä sammaleelta näyttäviä töitä, pinta oli pehmeä.

Loppuun vielä muutama Heljä Liukko-Sundströmin esillä ollut työ. Hän on työskennellyt taideosastolla kunnioitettavat 50 vuotta ja edelleen tekee töitä. 
Tämä on Facebook, siinä on kuvattuna Liukko-Sundtrömin rakkaiden kasvot.

Miten erilaisia taiteilijoita nämä kaikki ovatkaan, ja miten monipuolinen materiaali savi voikaan olla!
Lahjakkuutta oli jokainen huone täynnä. 
Vaikka Arabian tehtaan tuotanto ja valmistus on siirretty ulkomaille, suunnittelu on edelleen Suomessa. Suomalainen muotokieli on selkeä ja mutkaton. 
Tehdaskortteli on edelleen taiteelle korvamerkitty ja onneksi taideteolliselta korkeakoululta tyhjäksi jääneisiin tiloihin muuttaa Metropolia. Kannattaa käydä tutustumassa museoon ja näyttelyyn, jo tuo yhdeksännen kerroksen tila itsessään on hieno ja näköaloineen käymisen arvoinen!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Onnea, Lokal!

Annankadulla on Lokal, Katja Hagelstamin hieno, valoisa galleria, jonka viisivuotissynttäreitä vietettiin tänään. Muistan hyvin, kun Lokal avattiin, silloin vielä Annankadun toisessa päässä. Aika monen näyttelyn olen käynyt siellä katsomassa, useimmiten kulttuurikerhomme kanssa, niin nytkin, tosin pienellä kokoonpanolla.
Näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Kaikki on myytävänä,  ja esillä on pääasiassa kotimaisten taiteilijoiden ja suunnittelijoiden töitä. Katjalla on varma maku ja erinomaiset kontaktit. Konsepti toimii.

Tällä hetkellä esillä on Klaus Haapaniemen Black Lake -sarjan töitä, jotka ovat saaneet inspiraationsa Islannin luonnosta - nämä on tehty tilaustyönä Björkille.

Kaikkea saa ostaa täältä tai tilata. Lokalista löytää todella kivoja lahjoja, eikä kaikki suinkaan ole kallista.
Synttäreillä tarjottiin ihanaa, kuumaa inkivääri-omenajuomaa ja Suomen jäätelön upeita jäätelöitä. 
Suomen jäätelö on Vantaalta ja se käyttää pääasiassa alkuperäiskarjan raakamaitoa jäätelöntuotannossaan. Alkuperäiskarja on Suomessa uhanalainen ja Suomen jäätelön yksi tavoite onkin ylläpitää maamme alkuperäistä lehmäkantaa tai jopa kasvattaa sitä.
Makuja oli viisi, suosituin oli lakritsa (kuvassakin jo melkein loppu), sitä piti tietenkin maistaa. Sen kaveriksi pyysimme oikealla näkyvää vihreää, joka oli kuusen makuinen.
Lisukkeita sai laitella oman maun mukaan.
Kuusijäätelö on tehty alunperin Artekille. Se oli hyvin miedonmakuinen, mielenkiintoinen, tosin vahva lakritsa peitti sen maun alleen. Lakritsa oli muuten todella hyvä. Molemmat jotenkin niin tosi suomalaisia makuja.
Suomen jäätelö oli minulle uusi tuttavuus, kuulemma tuotteita on saatavilla aika kattavasti K-ryhmän kaupoista etelä-Suomessa.

Lokalissa on aina kiva tunnelma, tänään erityisesti. Onnea ja menestystä myös tuleville vuosille!
TallennaTallenna

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Lounas Levantissa

Libanonilainen ja ylipäänsä lähi-idän ruoka on nosteessa yhä enemmän ja ihan syystä. Kävin joku aika sitten lounaalla Helsingissä Bulevardilla sijaitsevassa Levant-ravintolassa läheiseni kanssa, jolle Libanon on tärkeä paikka. Levantin keittiö on libanonilais-syyrialainen ja ruoka on huolella tehtyä.
Suosittelen! Tosi kiva miljöö ja tunnelma.
Levant-nimi on historiallinen, sillä on tarkoitettu itäisen Välimeren aluetta jo ainakin 1200-luvulla. Nykyisin se viittaa lähinnä Syyriaan ja Palestiinaan historiallisessa kontekstissa, mutta usein myös kulinaristisessa mielessä, kun puhutaan alueen keittiöstä. Sikäli nimi sopii hyvin tälle paikalle. 

Syötiin tällainen tyypillinen meze-annos, jossa falafelia, tomaattipapuja, taboulehta, hummusta ja baba ganushia.
Nämä kaikki syödään ihanan leivän kanssa. Kombo on täydellinen.
(Tämä on muuten kolmas falafel-postaukseni viikon sisään, vielä on tiedossa yksi lisää!)

Taulussakin lukee Levant, kun tarkkaan katsoo.

Jatkoimme teemaa vähän myöhemmin kotona. Hankin Alkosta libanonilaisia viinejä. Monopolimme valikoimassa on pari punaista ja valkoista, mutta ihan joka Alkossa näitä ei ole hyllyssä.

Hinta oli reilun kympin. En muista ennen maistaneeni libanonilaista viiniä, nämä olivat molemmat kelpo viinejä, eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi.

Viinien kanssa tarjosin alkuun pientä syötävää (tomaattipiirakan resepti on täällä, sipsit ovat muuten erikoisia maustettuja sipsejä, joita sain näytteeksi brittiläiseltä innovatiiviselta valmistajalta).  Keskeistä on lautasen teksti: It's about the journey - matka on tärkeintä.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Viikonloppu Riiassa

Iloinen ystäväporukkamme päätti lähteä Latvian pääkaupunkiin Riikaan viikonlopuksi. Edulliset lennot, lyhyt lentomatka ja kiinnostava kohde, mikä ettei! Ehdimme kahdessa päivässä vaikka mitä, joten postauskin on pitkä.
Kaupunki on pieni ja kävellen päääsee useimpiin keskeisiin paikkoihin kätevästi. Riian vanha kaupunki on tutunoloinen kaikille Tallinnankävijöille, mutta se on Tallinnaa suurempi, siellä on vähemmän turisteja ja tunnelma on autenttinen. Tykkäsimme.

Tässä näkyy tuomiokirkko, jonka tornissa on ristin sijasta kukko. Tämä hämmästytti minua, mutta sille on selitys. Kukko kertoo tuulen suunnan ja johtaa vierailijat perille Riikaan. Koska Riika on ollut satoja vuosia tärkeä satamakaupunki, tuulen suunnalla on ollut merkitystä. Korkean kirkontornin kukko on tiedottanut säästä. Kukko on myös vanha kristillinen symboli: kukko karkottaa pahan erityisesti aamuisella kiekumisellaan. Kukko on Riiassa kolmen muunkin vanhimman kirkon huipulla ristin sijasta, ja kaikki nämä kirkot ovat Väinäjoen lähistöllä, näkyvillä satamaan saapuville laivoille. 

Riiassa on mahtavat keskusmarkkinat, upea kauppahalli, joka itse asiassa koostuu viidestä suuresta rakennuksesta Moskovan kaupunginosassa, lyhyen kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Ne ovat entisiä zeppelin-halleja ja kukin halli on erikoistunut tiettyyn tuoteryhmään, vaikka kaikissa olikin oikeastaan vähän kaikkea myynnissä. Keskusmarkkinat on Unescon maailmanperintökohde (kuten myös Riian vanha kaupunki). 
Hallit on rakennettu vuosina 1924-1930 ja ne ovat hieno esimerkki kierrätyksestä: ensimmäisen maailmansodan aikaiset zeppelin-hallit siirrettiin muualta tänne perinteiselle kauppapaikalle. Tällaisia zeppelin-halleja on maailmassa säilynyt yhteensä vain yhdeksän, ja niistä siis viisi on täällä. 

Riian kauppahallit ovat Euroopan suurimmat ja tämä on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä Riiassa. Täällä kohtaavat historia ja nykyaika, entinen ja uusi. Hallit olivat sota-aikana varastona ja asuinkäytössä, mutta neuvostovallan aikana palautettiin alkuperäiseen tarkoitukseen. Hallitsijat ja poliittiset agendat ovat vaihtuneet, mutta kansa käy kauppaa edelleen. 
Myyjiä ja ostajia riitti. Tässä sisäkuvassa näkyy hallin muoto ja sen valoisuus. 

Kalahalli oli upea!

Myynnissä oli kaikkea kalasta. Savusilakkaa myytiin parilla eurolla ja se oli ainoa näkemäni lähes tyhjä laatikko. Kohtuuhintaista kalaa oli saatavissa monessa muodossa. 



Kakkujen hinnat eivät päätä huimaa.

Yksi asia yllätti: kun kaikkea oli muuten saatavilla, kananmunia ei kuitenkaan ollut juuri missään. 
Niitä etsittiin joka hallista. 
Tällä rouvalla oli juuri sopivasti kymmenen kananmunaa myynnissä, jotka lähtivät meidän mukaamme. 

Lihahalli oli juuri sellainen kuin pitääkin: kaikkia lihanosia oli saatavilla. Paksut laardikeot herättivät huomiota, samoin sianpäät ja muut porsaanosat. 



Vihanneshalli oli värikäs ja esteettinen, ihastelimme siistejä pinoja ja kauniita vihanneksia ja hedelmiä. 


Hinnat olivat yllättävän kovat. Houkuttelevat kojut kuitenkin veivät arvostelukyvyn, ja lopullisesti se meni, kun pääsimme näiden mehukkaiden graaattiomenien luokse. 
Näitä oli pakko saada!
Kuvan kauppias antoi maistaa, upea maku ja hienon näköisiä,  joten ostimme 8 euron kilohinnalla näitä azerbaidzanilaisia granaattiomenia aamiaisella nautittavaksi. Hedelmien vieressä oli hintalappu, joten uskalsimme ostaa, vaikka tuntuivatkin kalliilta. 

Hallit kierrettyämme siirryimme ulos, jossa oli myös torikojuja. 
Uups... hinnat olivat aivan eri luokkaa kuin sisällä hallissa. 
Pinot eivät ole yhtä siistejä tai keot kauniita, mutta kuvan turkkilaisten, ihan yhtä hienolta näyttävien granaattiomenien kilohinta 1,5€ sai kyllä kiukustumaan. Tarvitseeko lisätäkään, että kun kuorin seuraavana aamuna hedelmät, nuo ostamamme ylihintaiset granaattiomenat eivät olleet lähellekään myyjän mallina olleita. Maku oli mieto ja väri lähempänä ruskeaa kuin tuota upeaa verenpunaista, mikä sai epäilemään ovatko ne edes tuoreita. Jos olisimme saaneet sitä, mitä meille myytiin, ylihinta ei olisi niin harmittanut. Kannattaa siis ostaa hedelmät ja vihannekset ulkokauppiailta! Yhtään ei auttanut, kun jälkikäteen luin, että kauppahallin kauppiaat ovat tunnettuja asiakkaiden huijaamisesta ja tähän on kaupunki pyrkinyt puuttumaan monin eri tavoin jo vuosien ajan. Ihan ei ole onnistuttu vielä. Turistia on aina helppo vedättää. 

Riika on täynnä kiinnostavia ravintoloita ja kahviloita. Ihan ensimmäinen ajatus meillä oli kokeilla joitakin huippukokkien paikkoja, niitä kun Riiassa on paljon, mutta kun löysimme jo ennakkoon paljon muita vaihtoehtoja, päädyimme kokeilemaan jotakin sellaista, mitä ei muualla ole. 
Ensimmäisen päivän lounas nautittiin kivassa Fat Pumpkin -kasvisravintolassa. Paikka on pieni ja kodikas, seinillä on paljon mietelausekylttejä, ja vessa on niitä täysi. Erityisesti sen raakakakkuvalikoimaa suositeltiin netissä, eikä ihme, tiski oli vaikuttava. 
Kaksi meistä söi kasvisburgerin ja kaksi kurpitsarisoton. 

Risoton riisi oli perusriisiä ja kurpitsat eivät olleet kypsiä. Ehkä siihen oli joku syy, mutta mielestäni kurpitsa maistuu paremmalta kypsänä. Riisin takia risoton koostumus ei ollut pehmeä. Muuten annos oli hyvä, ja sahrami sopi hienosti. Burgerin valinneet olivat tyytyväisiä ja ohessa tulleet perunat olivat todella maukkaat. 
Aterian kruunasi snickers-raakakakku - mahtavan pähkinäinen ja täyttävä! - ja hyvä kahvi. 
Hintataso oli suomalaisittain asiallinen, mutta paikallisesti ehkä kuitenkin hieman kallis. 
Satoi kaatamalla, joten välillä oli päästävä lämmittelemään. 
 Hmm. Naisseurueessakin voi haluta mennä romanttiseen kahvilaan, jos se sijaitsee näin kauniissa paikassa.
Itse asiassa kahvila ei ole tässä, vaan sinne kierretään toisesta suunnasta kulman takaa, tämä on siis hämäystä. Kahvilan ikkunat ovat kuvassa vasemmalla, mutta sisäänkäyntiä ei ole tältä puolelta kylteistä ja viitoista huolimatta.

Itse kahvila ei ollut romanttinen, vaan ihan tavallinen paikka... Ellei romanttisuudeksi katsota ympäriinsä lasipurkeissa olleita pastellinsävyisiä marenkeja. 
Tai tiettyä romantiikkaa kai heijastaa tämäkin? Optimismia?
Ei lisättävää! 

"Romanttisen" kahvilan ylihintainen kahvi harmitti, mutta drinkit olivat edullisia ja miljöö kaunis, ja iloksemme lämmitys oli täysillä, eli märät vaatteet kuivuivat mukavasti. 

Illalla päätimme kokeilla Leningrad-nimistä ravintolaa, joka on kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista Krisjana Valdemara -kadulla, lähellä korkeaa Radisson Latvia -hotellia.

Sisäänkäynti ei kyllä olisi paljastanut mikä sisällä odottaa. Tänne pitää mennä asenteella. 
Leningrad on aiemmin ollut vanhassa kaupungissa ja nyt siirtynyt tänne -  hyvin helposti kävelee ohi, jos ei tiedä tänne menevänsä. 
Koko sisustus on neuvostoajalta: meidän seurueen nuorin ei ollut ennen edes nähnyt kelanauhuria, joten ravintolassa käynti menee historian oppitunnista myös. Sen kelanauhurin lisäksi vanhoja telkkareita, kasettinauhureita ja muuta elektroniikkaa oli koristeena, kaikki astiat olivat Neuvostoliitosta, samoin huonekalut ja kirjat. Erityisesti ilahduttivat jokaisessa pöydässä olleet koristeet, pystyynkuolleet narsissit. 
Seinällä luki herjauksia latviaksi ja ruokalista oli myös melko tyly, mutta halpa. Alkoholi oli täällä erityisen edullista, mutta ruokakaan ei paljon maksanut. Oma motocross-annokseni (makkaraa, hapankaalia ja perunaa) oli 4€ ja se ylitti odotukset.
Koska olen kaikkiruokainen ja tykkään myös makkarasta ja hapankaalista, tämä oli siis hyvinkin mieluisa valinta... Ankeasta näöstään huolimatta maukas. 
Burgeri olisi ollut 6€ (siihen kuului 20cl votkaa), päivän annos 4 euroa ja muutenkin hinnat siis edulliset. Kasvisyöjälle ainoa vaihtoehto on kasvisomeletti. Listalla ollut grillattu juusto (5€) oli grillipihvi jonka päällä on juustoa. 

Pöytiin palvelua ei ole (tietenkään!), tiskiltä tilataan, henkilökunta oli kylläkin hyvin ystävällinen, avulias ja  kielitaitoinen. Omistajilla on kontakteja Suomeen, kuten seinältä näkyy. Emme kysyneet, miksi seinällä roikkuu rintaliivejä, eikös Neuvostoliitossa ole yleensä parempi olla kuin ei olisikaan?
Olipa elämys! Ruoan taso ei ollut mikään huippuhyvä, mutta ei kai tänne kulinarismin takia nyt varsinaisesti kai tullakaan. 

 Aamulla lähdimme tutustumaan jugend-alueeseen, joka on häkellyttävän upea. Kyseessä on oikeastaan kolme katua, joiden jugend-arkkitehtuuri on hyvin säilynyt ja kauniisti entisöity. Nähtävillä on kahta suuntausta, suomalaistyylistä jykevää kansallisromanttisuutta ja koristeellista ranskalais-venäläistyyliä. Suosittelen tätä kaikille! Ei tarvitse olla esteetikko tai arkkitehtuurin ystävä, mutta jos silmää on yksityiskohdille, se auttaa. Kuvasin kaikki upeat talot, mutta liitän tähän vain pari kuvaa. 



Täältä kävelimme ortodoksiseen katedraaliin, joka on neuvostoaikaan toiminut mm. planetaariona, se on palautettu uskonnolliseen käyttöön vuonna 1991 ja nyttemmin upeasti entisöity.


Ja jotta viimeistään tässä vaiheessa Riika tulisi otettua haltuun, ajelimme näköalahissillä hotelli Radissonin huipulle ottamaan muutaman maisemakuvan. Näistä näkyy, miten kompakti kaupunki on.

Kuvan heijastukset ovat lasista, mutta eiköhän tuo huikaiseva näkymä välity!

Lounas nautittiin Raw Garden -vegepaikassa, joka oli positiivinen yllätys. Kiva tunnelma, hyvä ruoka. 
Annokseni oli bataattipihvi cashew-kermalla, ja super-superhyvä. Ruoka kypsennetään täällä tiettyyn lämpötilaan, joka on optimaalinen ravintoaineiden kannalta. Sen kyytipojaksi otin kookossmoothien, jossa oli chiansiemeniä, macaa ja kaikenlaista muuta terveellistä. Siis ituhippipaikka, suosittelen kuitenkin kaikille. Kohtuuhintainenkin. 

Taukokahvipaikaksi löytyi vanhasta kaupungista lähellä tuomiokirkon aukiota kiva Starbucksia imitoiva (ilmeisesti liettualainen)  Caif Cafe. 
Edullinen, tosi kodikas paikka. Erityisesti yläkerran upottavat sohvat olisivat houkutelleet jäämään pidemmäksi aikaa. 

Tässä vaiheessa sää kirkastui. Riika oli auringossa vielä kauniimpi!
Nämä kolme taloa tunnetaan nimellä kolme veljestä, ja vanhin niistä on 1400-luvulta. 
Kuvassa näkyvä Ruotsin portti on rakennettu vuonna 1689 osana kaupungin muuria. Latvia kuului siihen aikaan Puolaan, kunnes Ruotsi voitti sodan Puolaa vastaan ja otti kaupungin haltuunsa, ja siitä portin nimi. Tarinan mukaan portin paikalla oli ennen talo, jonka omisti rikas kauppias, joka joutui maksamaan tullia tuodessaan tavaroitaan Riikaan. Hän keksi purkaa talon ja rakentaa portin, jottei joutuisi enää maksamaan. Tiedä häntä miten on, mutta tämä portti on yksi harvoista säilyneistä muurinosista ja suosittu valokuvauskohde Riiassa. 

Latvia on olutmaa. Olutta en itse juo, mutta maassa olisi paljon pienpanimoita ja mielenkiintoista maisteltavaa oluen ystäville. Löysin jo ennakkoon yhden kiinnostavan olutravintolan, Valmiermuizan, jonne ajelimme taksilla. Siellä oli edullinen ruoka, mutta se oli myös hyvää ja kunnianhimoista. Latvialaisen keittiön erikoisuuksia. Kukin annos oli 5€ ja kolme lajia sai 13 eurolla. Tässä jälleen koettiin positiivinen yllätys, ja paikasta vahva suositus. 
Omaa annosta en nälissäni ehtinyt kuvata, tässä kaverin annos (päivän kalaa valkosipulikastikkeella + kukkakaali&lehtikaali)

Kuiva siideri sopi hyvin ruoan kanssa, talon oma olutkin oli kuulemma erinomaista. Ravintolan vieressä olevassa myymälässä saisi kuulemma paitsi ostaa myös maistella oluita, joten sinne kannattaa suunnistaa jos sellainen kiinnostaa. 

Vielä oli yksi ennakkoon päätetty kohde edessä. Neuvostohenkinen kioski Bufete9 oli kyllä taas kokemus. 
 
Täti myy venäjäksi kalterien takaa juomia ja syötävää, esimerkiksi yksinkertaisia voileipiä, ja pitää asiakkaat kurissa ja nuhteessa. 
Valikoima on suppea, mutta hinnat vastaavasti ihan järjettömän halvat. 
Tänne ei tulla höpöttelemään. Valaistus on kuin KGB:n kuulustelutiloissa eikä sisustukseen ole kummemmin satsattu, noita merkkihenkilöiden kuvia lukuunottamatta. Kukin keskittyy omaansa.
Vessakin on vain reikä lattiassa. Ehkei niin hätä ollutkaan?
Meille sopi hyvin näin, saimme pienet jälkkärijuomat pikkurahalla. Mitä muuta tästä voisi sanoa?


Illan (ja reissun) viimeinen selfie.

Loppuun vielä muutama kuva. 




Ihastuimme Riikaan, sen kauneuteen, itseironiseen tapaan suhtautua pitkään historiaansa, monipuoliseen estetiikkaan, hyviin kahviloihin ja ravintoloihin, tapaan olla yhtä aikaa täysin tätä päivää ja osa menneisyyttä. Se ei unohda, se vie mukanaan, se ottaa avosylin vastaan.